Olen ihminen, joka innostuu haasteista. Enkä nyt tarkoita haasteellisia, hankalia tai vaikeita tehtäviä (tai no, ehkä vähän niitäkin), vaan sitä, että minut haastetaan tekemään jotain. Mittaamaan suihkussa käymiseen kuluvaa aikaa, kuvaamaan itseni sellaisena kuin juuri sillä hetkellä olen, ryhtymään kahden kuukauden karkkilakkoon, korjaamaan kuluneita vaatteitani tai kertomaan kuinka minusta tuli minä.

Välillä haastan itse itseäni. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen päättänyt mm. kokata kaikista keittokirjoistani vuoronperään, kokeilla jokaista ruokalehden reseptiä, lopettaa sokerin syömisen, joogata aamuisin, lenkkeillä torstaisin, siivota 15 minuuttia päivittäin, jättää kännykän makuuhuoneen ulkopuolelle, kirjoittaa vastuullisista valinnoista säännöllisesti, rakentaa uudet nettisivut, julkaista toisen tietokirjan ja käydä elokuvissa joka viikko. Arvaatte ehkä, että yksikään näistä ei ole toteutunut. Olenko siis epäonnistunut?

Minulla on pieni muistivihko, johon kirjaan kaikki mieleen nousevat ideani. Innostun helposti, mutta jos en saman tien järjestä itselleni aikaa kokeilla päähänpistoani, se unohtuu tai vähintään hautautuu kaiken kiireen alle. Into lopahtaa tai koko asia kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Lupaan itselleni ja välillä teillekin asioita, joita en pysty pitämään, ja seuraavana päivänä syöksyn taas päätäpahkaa seuraavaan seikkailuun. Pyörä pyörii eteenpäin ja minä sen mukana. Epäonnistuneeksi en itseäni tuomitse, hiukan kärsimättömäksi vain, sellaiseksi jolla on levoton sielu.

Ja nyt aion taas luvata jotakin.

Aloitan instagram-tilini puolella sarjan, joka kantaa nimeä kestävän elämän aakkoset. Kestävän elämän aakkoset alkavat (yllätys, yllätys!) A:sta ja päättyvät Ö:hön. En todellakaan tiedä vielä mitä mikäkin kirjain edustaa tai edes että keksinkö jokaisen kirjaimen kohdalle järkevää sanottavaa. Rakastan kuitenkin sanoja ja sanaleikkejä, eikä insinöörimielenikään ole yhtään vähempää innoissaan ideasta. Yritetään siis, ja katsotaan kuinka käy. Tällä kertaa en aseta itselleni aikarajaa, mutta pyrin esittelemään uuden kirjaimen säännöllisesti, sillä kuten tiedämme, muuten tämäkin haaste haudataan siistiin riviin sinne, missä ne aiemmatkin lepäävät rauhassa.

Teille blogini lukijoille aion esitellä aakkossarjoja aika ajoin. Aasta eehen, äffästä ällään ja sitä rataa. Ja muutaman bonusraidan, kuten tämän tekstin tässä alla. Se olkoon nimeltään A niin kuin aikajana. Aikajana kertoo omasta matkastani kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Kestävän elämän aakkoset – A niin kuin aikajana

1991 lennän ensimmäistä kertaa ulkomaille, olen 15-vuotias. Siitä lähtien matkustamme perheen kanssa purjehtimaan Välimerelle lähes joka vuosi.

1994 Pohjoisen rinteet eivät enää riitä, on päästävä Alppien aurinkoon.

1995 ajan ajokortin ja huristelen lukioon autolla, vaikka koulubussi kulkee kodin ja koulun väliä.

1999 tuhlaan vakituisesta työpaikasta saamani ensimmäisen palkkapussin pikamuotiin. Koska kerrankin on rahaa, ostan sellaisiakin vaatteita, joita en pidä päälläni kertaakaan.

2000 muutamme eksäni kanssa kaksikerroksiseen rivariin, joka on kahdelle tarpeettoman suuri. Kulkuyhteydet ovat huonot, joten kuljemme autolla kaikkialle.

2001 eroan, muutan Kallioon ja pari vuotta myöhemmin keskustaan. Yksiö riittää yllättävän hyvin ja liikkuminenkin hoituu lihasvoimin.

2003 tilaan H&M:n postimyynnistä järkyttäviä määriä pikamuotia vain kokeillakseni niitä päälleni. Lähetän takaisin 95 prosenttia vaatteista.

2005 on pakko ostaa uusi mekko jokaisiin juhliin. Ja niitä riittää, sillä osakunnan kemmakoiden lisäksi kaveripiirissä mennään naimisiin ja juhlitann kolmekymppisiä.

2010 lennän parin päivän työmatkalle New Yorkiin. Kärsin koko reissun ajan jetlagista ja jaksan lähinnä shoppailla ja syödä. Suomalaista muotoilua esittelevässä tapahtumassa ja siihen liittyvillä kokkareilla pöytiin kannetaan kokonaisia vadillisia lihaa.

2013 Eroan jälleen. Alan kiinnittää enemmän huomiota laatuun ja hintaan, motivaationa puhtaasti rahan säästäminen. Vaihdan tuulisähköön. Ravintolapäivänä avaan kotini ovet ruokavieraille ja tuskailen mitä voisin kokata ihmisille, jotka eivät syö lihaa.

2015 perustan ruokablogin ja kirjoitan reseptejä häränhäntäpadasta makkarakastikkeeseen.

2017 Lennän 12 kk aikana 12 edestakaista lentoa, enkä ymmärrä hävetä niitä yhtään.

2018 Kiinnitän huomiota IPCC:n raportin uutisointiin, teen Sitran elämäntapatestin ja tajuan, ettei elämä voi jatkua näin. Liityin vaatelainaamon jäseneksi ja käytännössä lopetan vaatteiden ostamisen. Vähennän lihan syömistä ilmastosyistä.

2020 Ostamme puolisoni kanssa vedettömän ja osittain mökin Pieksämäeltä. Molempien työn luonne mahdollistaa pidempien mökkeilyjaksojen viettämisen luonnon keskellä. Etätyöt sujuvat pirtin pöydän äärellä paremmin kuin kaupungissa. Kuluttaminen vähenee entisestään, sillä mökillä emme tarvitse juuri mitään. Ymmärrän nauttivani yksinkertaisemmasta elämästä hurjan paljon.

2021 lennän toistaiseksi viimeisen kerran. Hävettää niin paljon, että haluaisin painua maan syvimpään rakoseen. Päätän, että jatkossa matkustan ainoastaan maata pitkin.

2022 lopetan lihan syömisen ja vaihdan maitotuotteet kasvipohjaisiin. Haaveilen edelleen hiihtomatkasta Alpeille, mutta nyt tiedän, että voin toteuttaa sen myös lentämättä. Uskallan viimein puhua valinnoistani ääneen muillekin.

Kuten huomaatte en todellakaan aina ole ollut maapallon puolella. Kestävämpi elämäntapa on vaatinut opettelua, ja vaatii sitä edelleen. Motivaatiota onneksi riittää, sillä vihdoinkin olen kohdannut haasteen, jonka edessä en luovuta.

Mikään muutos ei tapahdu yhdessä yössä, mutta sen eteen kannattaa tehdä parempia valintoja jo tänään. Jos minä, ryhtymisrajoitteinen pystyn siihen, uskon, että sinäkin onnistut!