Kohti vähäpäästöisempää mökkeilyä – vinkit kestävämpiin mökkimatkoihin

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla

Tein viime viikolla pitkästä aikaa Sitran elämäntapatestin. Ilokseni huomasin, että kasvipohjaiseen ruokaan siirtyminen ja lentämisen lopettaminen ovat vaikuttaneet päästöihini merkittävästi – hurraa! Jotta ilmastonmuutos hidastuisi riittävästi, vuoteen 2030 mennessä jokaisen suomalaisen henkilökohtaisia päästöjä pitäisi saada vähennettyä keskimäärin 2 500 kg CO₂e:n tasolle. Vaikka oma lukemani kolkuttelee jo tuota maagista rajaa, tekemistä riittää. Mökkeilijän omatunto kolkuttelee, sillä suurimman osan nykyisistä päästöistäni muodostaa laskurin mukaan nimenomaan mökkeily.

Kestävät mökkimatkat

Vedettömän ja osittain sähköttömänkin punaisen tupamme päästöt tuskin ovat kovin suuret, vaan valtaosa hiilijalanjäljestä syntyy mökille siirtymisestä eli mökkimatkoista. Mututuntuman vahvistavat myös tutkimukset: suurin osa suomalaisten mökkeilijöiden päästöistä tosiaankin syntyy tien päällä. Neljä vuotta sitten tehty selvitys paljastaa, että eteläsavolaisten vapaa-ajan asukkaiden päästöistä 35 prosenttia johtuu mökkimatkoista, toisena tilastoissa on sähkönkulutus.

Meillä mökkimatkojen prosenttiosuus on todennäköisesti suurempi, sillä matkaa mökille on yli 300 kilometriä ja sähköä ei mökkikauden aikana käytännössä 25 neliön pikkumökissä kulu kuin jääkaappiin, ruoanvalmistukseen, kännyköiden lataamiseen ja joskus iltaisin valaistukseen. Kulkemisen aiheuttamat päästöt jäivät mietityttämään, joten on aika ottaa esiin suurennuslasi ja tutkia, miten voisimme tehdä mökkeilystämme vieläkin vähäpäästöisempää. Tässä tulevat vinkit kestävämpiin mökkimatkoihin, olkaapa hyvät!

Hurauta mökille lainatulla tai vertaisvuokratulla autolla

Emme omista autoa, mutta kerrostalon autotallissa talvehtii moottoripyörä. Kaksipyöräisen kulkuvälineen päästöt ovat henkilöauton luokkaa, joten on ilmiselvää, että mopolla kulkemisesta on karsittava ensimmäisenä. Siinä olemmekin onnistuneet mielestäni jo nyt kohtuullisen hyvin. Kun mökkikausi huhti-toukokuussa alkaa, moottoripyörä saa seisoa vielä hyvän tovin tallissa. Sen sijaan liikumme laina-autolla.

Kestävämpiin mökkimatkoihin

Autoa lainaamme joko ystäviltä tai siskojeni perheiltä silloin, kun he eivät sitä itse tarvitse. Jos autoa ei heru lainaan, käännämme katseemme vertaisvuokrapalveluihin. Jakamistalouteen erikoistuneilla verkkosivuilla autoaan vuokraavat yksityishenkilöt, jotka eivät juuri sillä hetkellä omaa autoaan tarvitse. Pyrimme valitsemaan sähköauton tai hybridin, vaikka etenkin ensimmäisiä on harvemmin saatavilla. Myös tavallisten vuokraamojen tarjouksia vilkuilemme välillä, mutta vertaisvuokratut autot ovat sopineet meidän tarpeisiimme tähän mennessä huomattavasti paremmin.

Ajamisen aiheuttamat päästöt ovat tietysti lainatulla tai vuokratulla ajopelillä yhtä suuret, mutta vuositasolla kyseisen auton aiheuttamat päästöt jakautuvat useammalle perhekunnalle. Vertaisvuokrattavat autot ovat yleensä myös hyväkuntoisia ja mallit usein vähäpäästöisempiä.

Taittuuko mökkimatka junalla, bussilla vai kenties kimppakyydillä?

Jo mökkiä hankittaessa kannattaa kiinnittää huomiota kulkuyhteyksiin. Kuinka kaukana on lähin bussipysäkki? Entä onko rautatieasemalla kuinka pitkä matka? Hyvät kulkuyhteydet julkisilla liikennevälineillä olikin meille yksi tärkeimmistä kriteereistä omaa mökkiä etsiessämme.

Nautin junassa matkustamisesta: teen kiskojen kolkkeessa töitä, kirjoitan, luen, neulon tai otan torkut. Meno on tasaista, ikkunasta näkee muutakin kuin monikaistaisen moottoritien eikä huono ajokeli estä matkustamista. Ja mikä parasta, kiskoja pitkin kulkemisesta ei aiheudu päästöjä lainkaan. Bussimatkallakin päästöt jakautuvat kaikkien matkustajien kesken, joten lukemat per nuppi ovat selvästi pienemmät kuin yksittäisellä autolla kulkiessa.

Kestävät mökkimatkat

Olen iloinen, että löysimme mökin, jonne on helppo kulkea ilman autoakin. Juna pysähtyy reilun 20 kilometrin päässä ja lähimmälle bussipysäkille on 5–8 kilometrin matka riippuen siitä, haluaako kulkea tietä vai metsäpolkuja pitkin. Raiteet kulkevat lähempääkin, mutta harmillisesti VR on päättänyt ainakin toistaiseksi olla pysähtymättä isompien kaupunkien väliin jäävällä asemalla.

Mökkikaudella kotikaupungissa käydessämme liikumme lähes aina junalla ja/tai bussilla. Bussipysäkille poljetaan pyörällä, ja rautatieasemalle kuljettaa edellä mainittu kaksipyöräinen moottoroitu menopeli. Joskus olemme hyödyntäneet myös oman kylän taksiyrittäjän palveluita. Kun kyyti asemalle taittuu moottoripyörällä tai taksilla, päästöjä tulee, mutta huomattavasti vähemmän verrattuna siihen, että kulkisimme koko matkan Helsinkiin polttomoottorin voimin.

Jos julkiset kulkuvälineet kulkevat mökkipaikkakunnalle huonosti, kannattaa kysellä kimppakyytejä mökkinaapureilta sekä muilta mahdollisilta paikkakunnalla asustavilta tuttavilta. Sen jälkeen voikin kääntyä Facebookin puoleen. Somesta löytyy nimittäin lukuisia kimppakyytiryhmiä, joissa voi kysellä kyytiä tai tarjoutua itse kuskiksi, jos autossa on tilaa. Bensakulut jakautuvat useamman kesken ja sama kohtalo koskee myös päästöjä.

Vaihda auto sähköiseen tai kokeile kaasuautoa

Jos edestakaisia kilometrejä kertyy vuodessa paljon, eikä julkisista liikennevälineistä ole apua, bensakäyttöisen auton vaihtaminen sähköiseen on järkevä vaihtoehto etenkin silloin, jos autoa ollaan vaihtamassa uudempaan joka tapauksessa. Numerot eivät valehtele, joten kannattaa lyödä luvut paperille. Täyssähköauton latausverkosto alkaa olla jo erittäin kattava ja käyttökustannukset  sen verran pienet, että polttoainekuluihin verrattuna kokonaisuus saattaa hyvinkin tulla edullisemmaksi pitkän ajan kuluessa. Kannattaa tutustua myös kaasulla kulkeviin vaihtoehtoihin, oman mökkireittisi kaasuntankkausverkoston voit tarkistaa näppärästi täältä.

Aina auton vaihtaminen tai siitä luopuminen ei ole mahdollista, silloin kannattaa kiinnittää huomiota taloudelliseen ajotapaan. Kun ajaa maltillisella nopeudella, välttää turhaa kiihdyttelyä ja varaa mökkimatkoihin kunnolla aikaa, säästää polttoaineen lisäksi ympäristöä ja koko perheen hermoja.

Me emme suunnittele täyssähköauton ostamista ainakaan vielä, mutta sähköavusteinen pyörä kiinnostelisi kovasti. Haaveilen, että vielä jonain päivänä matkustaisin mökille sähköpyörällä parin pidemmän pysähdyksen taktiikalla. Hitaasti matkatessa tulisi koettua paikkoja, jotka muilla kulkupeleillä vilahtavat ohi silmänräpäyksessä.

Viivy mökillä pidempään

Kuten todettua, suurin osa meille niin rakkaan mökkeilyn päästöistä syntyy matkustamisesta. Siksi päätimmekin jo mökkiä etsiessämme viettää punaisessa tuvassa pidempiä ajanjaksoja kerrallaan. Viipymän pituudella todella on väliä, sillä mitä kauemmin pysyttelee mökkipaikkakunnan palvelujen piirissä, sitä pienempi on mökkeilyn hiilijalanjälki.

Käytännössä muutamme mökille viimeistään toukokuussa ja palaamme kaupunkiin pysyvämmin vasta lokakuun alkupuolella. Mökkikausi alkaa yleensä pääsiäisestä, jolloin lainaamme autoa pitkäksi viikonlopuksi tai viikoksi ja käymme tarkistamassa, että mökillä on kaikki kunnossa. Seuraavalla kerralla pakkaammekin mukaan jo kaiken kesällä tarvittavan ja ilmoitamme ystäville, että meidät löytää tästä eteenpäin Etelä-Savosta. Kotona piipahdamme korkeintaan kerran kuussa ja silloin pyrimme aina kulkemaan junalla tai bussilla. Lokakuussa lainaillaan taas autoa ja kuljetetaan muuttokuorma kotiosoitteeseen.

Kestävät mökkimatkat

Olemme onnellisessa asemassa, sillä voimme tehdä töitä myös mökiltä käsin. Jos etätyöviikkojen tekeminen ei ole sinulle mahdollista, hyödynnä liukumia tai keskitä etänä onnistuvat tehtävät alku- tai loppuviikolle ja pidennä viipymää mökillä vaikka vain muutamalla päivällä. Moni työnkuva mahdollistaa hybridityön, ja viime vuosina yleistyneisiin verkkokokouksiin ja -koulutuksiin on helppo osallistua paikasta riippumatta.

Ilman autoa mökillä – mahdoton ajatus vai sittenkin mahdollisuus

Moottoroitu menopeli saattaa seisoa toimettomana mökin parkkipaikalla viikkokausia, sillä kauppareissut, retket ja arkiliikkuminen tapahtuu lähes aina lihasvoimin. Ensimmäisenä mökkikesänä muuttokuormaan pakattiin puolison vanha polkupyörä. Minun punainen mökkipyöräni löytyi muutamalla kympillä paikallisesta pyöräkorjaamosta, josta poljin iloisena 20 kilometrin matkan “kotiin”.

Tärkeimmät palvelut kuten kauppa, posti, kirjasto ja apteekki sijaitsevat 10 kilometrin säteellä. Pyörät ovat ahkerassa käytössä, mutta onpa kauppaan joskus käveltykin. Järven poikki soutamalla kävelymatka kauppaan puolittuu, talvella matkan voi sivakoida suksin. Ruokakassit kulkevat kätevästi repussa, pyörälaukussa, pyörän etukorissa, soutuveneessä tai talvisaikaan jopa pulkassa. Jos jokin hankinta tai vaikka terveydentila vaatii käyntiä isolla kirkolla, samalla rysäyksellä hoidetaan muitakin asioita.

Kestävät mökkimatkat

Pisin matka, jonka olen mökkipyörälläni polkenut lähentelee 50 kilometriä. Sisko vuokrasi viikoksi mökin naapurikunnasta ja koska lähimpään taajamaan oli turhan pitkä ajomatka, päätin polkea kylään pikkuteitä pitkin. Pysähdyin matkan varrella jäätelölle ja pakkasin mukaan myös uimapuvun pulahdusta varten. Puolipilvinen sää oli ihanteellinen pyöräretkelle ja vaikka matkanteko välillä olikin hiekkateiden huonon kunnon vuoksi hidasta, oli perillä voittajaolo. Takaisin mökille palasin parin päivän päästä junalla, josta olin varannut pyörälle erikseen paikan. Sitä ennen fillari iskettiin siskonmiehen takakonttiin ja kuskattiin kylille kauppareissun yhteydessä.

Mökkimatkojen päästöjä vähentämällä olet luonnon puolella

Auton jättäminen kotiin tai mökkeileminen kokonaan ilman autoa vaatii ehkä tavallista enemmän viitseliäisyyttä, mutta päästöjen vähentäminen ja sitä kautta ympäristön suojeleminen, luonnon monimuotoisuuden vaaliminen, ilmaston kuumenemisen hidastaminen ja luontokadon pysäyttäminen ovat ehdottomasti vähän suuremmankin vaivan väärtejä. Lainaamalla, vuokraamalla, hyödyntämällä julkisia liikenneyhteyksiä, käyttämällä lihasvoimaa ja vähentämällä edestakaisia ajomatkoja huolehdimme samalla ainutlaatuisen maapallomme hyvinvoinnista.

Kestävät mökkimatkat

Jokaisen mökkeilijän valinnoilla on väliä. Kannustankin siis pohtimaan, mitä juuri sinä voisit tehdä mökkimatkojen päästöjen nipistämiseksi. Kun vähennämme yhdessä päästöjä, saamme tulevaisuudessakin nauttia mökkeilystä monimuotoisen luonnon keskellä ja maailman puhtaimpien vesien äärellä.

Lisää vinkkejä kestävämpiin mökkimatkoihin ja ilmastoviisaisiin valintoihin löydät Laiturilla-hankkeen nettisivuilta. Käy kurkkaamassa ja tallenna samalla sivusto kirjanmerkkeihin, jotta voit palata sisältöjen pariin paremmalla ajalla uudelleen!

Pyhätunturiin ilman autoa – näin se käy!

On asioita, jotka ovat niin itsestäänselviä, ettei tule ajatelleeksi, etteivät ne suinkaan ole muille läheskään samanlainen pala kakkua. Niin kuin nyt matkustaminen pohjoiseen ilman omaa tai vuokrattua autoa. Taloudessani ei ole ollut autoa sitten 1990-luvun lopun, joten jos olen halunnut matkustaa lumisiin maisemiin, on vaihtoehtona ollut nelipyöräisen lainaaminen, kimppakyyti tai julkisilla liikennevälineillä reissaaminen. Koska kaaran lainaaminen tutuilta pidemmäksi aikaa on hankalaa ja vuokraaminen kallista, olen hypännyt junan tai bussin kyytiin. Nyt, yli 20 vuotta myöhemmin reissaaminen sujuu jo rutiinilla, eikä tulisi mieleenikään istua tuhatta kilometriä auton ratissa, kun voin rentoutua junan kiitäessä kiskoilla eteenpäin. Jotta muutkin uskaltautuisivat reissaamaan raiteita pitkin ja liikkumaan kohteessa ilman autoa, päätin kertoa kuinka homma toimii. Näin sinäkin pääset Pyhätunturiin ilman autoa!

Pyhätunturille ilman autoa

Tämä teksti on kirjoitettu kahden Helsingissä asuvan keski-ikäisen näkökulmasta. Jos asut toisaalla, joudut ehkä googlaamaan vähän enemmän ja soveltamaan sopivissa kohdin. Olipa elämäntilanteesi tai asuinpaikkasi mikä tahansa, kannustan joka tapauksessa kokeilemaan vähintään kerran. Saatat yllättyä kuinka vapauttavaa ilman autoa matkustaminen onkaan.

Mainittakoon vielä sekin, että haluamme matkustaa mahdollisimman vastuullisesti ja päästöjä aiheuttamatta, joten lentäminen ei ole meille vaihtoehto, vaikka se muuten luetaankin ilman autoa matkustamisen kategoriaan.

Pyhätunturiin ilman autoa – Suunnittele matka ja osta junaliput hyvissä ajoin etukäteen

Kun reissaamme Pyhätunturiin ilman autoa, suosimme vähäpäästöisiä junia, mutta bussillakin toki pääsee. Toisin kuin VR, jotkut bussiyhtiöt ajavat reittejä jopa suoraan hiihtokeskuksiin. Kiskoja pitkin kulkijatkin joutuvat vaihtamaan bussiin Rovaniemellä tai Kemijärvellä. Olipa matkustustapasi kumpi tahansa, ole liikkeellä ajoissa. Jos et voi valita matkustusajankohtaasi vapaasti, on erityisen tärkeää olla kärppänä ostamassa junalippuja, kun ne myyntiin putkahtavat. Varsinkin joulun ja hiihtoloman reissuja varattaessa aikan nopeus on valttia. Liittymällä VR:n sähköpostilistalle saat etunenässä tiedon siitä, milloin seuraavan sesongin liput lykätään nettikauppaan.

Mitä aiemmin ostat junaliput, sitä halvemmalla ne todennäköisesti saat. Tämä koskee erityisesti yöjunalippuja. Yhden kahdelle tai kolmelle matkaajalle mitoitetun makuuhytin saa halvimmillaan 49 eurolla suuntaansa. Käytössä on tällä hetkellä sekä vanhoja yksikerroksisia makuuvaunuja, joiden hytissä on kolme paikkaa sekä kaksikerroksisia vaunuja, joiden yläkerrasta löytyvät hytit omalla vessalla ja suihkulla.

Yläkerran hytit ovat hiukan kalliimpia kuin alakerran makuupaikat, joiden käytössä on yksi suihku ja kaksi vessaa per vaunu. Isommalla porukalla ja lapsiperheen kesken matkustettaessa kannattaa varata viereiset hytit ja pyytää konnaria avaamaan hytit yhdistävä ovi. Vanhoissa sinisissä yksikerrosvaunuissa tätä mahdollisuutta ei ole.

Pyhätunturille ilman autoa

Jos matkustat yksin, huomioithan, että kulkutaudin myötä yksittäistä makuupaikkaa ei enää voi ostaa, vaan joudut joka tapauksessa lunastamaan koko hytin itsellesi. Suosittelen silti lämpimästi yöjunaa, sillä mikä olisikaan mukavampaa kuin nukahtaa kiskojen kolkkeeseen

Jos pystyt, matkusta keskellä viikkoa. Viikonloppuisin junalippujen hinnat ovat korkeampia, sillä monissa majoituspaikoissa vaihtopäivä on lauantai tai sunnuntai. Jos hyttien hinnat liikkuvat jo satasissa, kylmähermoinen voi odotella, josko junaan lisättäisiin makuuvaunuja, jolloin halvempia lippuja saattaa taas tulla tarjolle.

Junassa sukset ja muut talviurheiluvälineet kulkevat mukana ilman lisämaksua

Lentämistä kannattaa välttää paitsi luonnon ja ilmaston, myös suksien kuljettamisesta syntyvien lisämaksujen takia. Junassa ja bussissa kaikki vermeet kulkevat kätevästi mukana ilman ekstrahintaa.

Tämän sanottuani kehotan kuitenkin varaamaan vähän ylimääräistä aikaa kamppeiden roudaamiseen. Junien käytävät ovat ahtaita ja isot laukut sekä suksipussit vaativat tilaa. Nostele laukut vaikka yksi kerrallaan junaan ja asettele ne rauhassa matkatavaratelineille tai makuuhytin alasängyn alle. Sama pätee junasta poistumiseen, etenkin jos poistuu jollain muulla kuin pääteasemalla. Jos tavaraa on rutkasti enemmän, kannattaa ottaa yhteyttä junan konduktööriin, ja siirtää osa säilytettäväksi erilliseen matkatavaravaunuun.

Pyhätunturiin ilman autoa – Nauti kiskojen kolkkeesta ja yöjunan palveluista

Makuuhytissä on jokaiselle matkustajalle 0,33 litran vesipullo sekä käsi/kasvopyyhe. Hytistä löytyy myös lavuaari ja hana, jonka vesi ei ole juomakelpoista, mutta sitä voi käyttää käsien, kasvojen ja hampaiden pesemiseen. Myös saippuaa ja pahvisia kertakäyttömukeja on tarjolla.

Ravintolavaunu on yleensä auki paria aamuyön tuntia lukuunottamatta koko yön. Sapuskaa voi hakea omalle paikalle tai hyttiin, tai sitten voi nautiskella ravintolavaunun tunnelmasta. Alkoholia ei hyttiin voi ostaa, joten jos haluat skoolata lomalle hytin puolella, tuo omat juomat mukanasi. Aamiaisen voi nykyään tilata valmiiksi hyttiin konnarilta lipuntarkastuksen yhteydessä, tosin kellonaikaa ei ainakaan viimeksi pystynyt määrittelemään. Aamiainen koputtelee ovella kuitenkin hyvissä ajoin ennen pääteasemaa.

Pyhätunturille ilman autoa

Jos matkustat Pyhätunturiin ilman autoa Helsingistä käsin, kurkkaa etukäteen aikataulusta, pysähtyykö juna Tampereella pidempään. Juna saattaa olla pysähdyksissä tunnin tai pari, joten siinä ehtii hyvin käydä hakemassa noutoruokaa myös Tampereen keskustan ravintoloista tai asematunnelin kaupasta. Kerran ollaan ehditty jopa ravintolaan syömään pysähdyksen aikan, kiitos vaan nopeasta palvelusta Villit ja viinit. Kaverit ovat kertoneet, että pizzojen tai muiden ruokatoimituksien tilaaminen junalaiturille on sekin mahdollista!

VINKKI! Jos olet herkkäuninen ota yöllistä junamatkaa varten mukaan korvatulpat, teippiä ja paksumpi kartonkipala. Korvatulpilla vaimennat kiskojen kolkkeen ja seinän takaa kuuluvan kuorsauksen, kartonginpalalla peität jokaisella makuupaikalla olevan digitaalisen kellon punaisena hehkuvat numerot. Hytin ovenpielessä olevan sinisen yövalon voit peittää repulla tai vaikka kengillä.

Päätepisteenä Rovaniemi vai Kemijärvi – varmista jatkoyhteydet rautatieasemalta hiihtokeskukseen

Kun matkustat Pyhätunturiin ilman autoa, voit hypätä junasta joko Rovaniemellä tai Kemijärvellä. Molemmilta rautatieasemilta on jatkoyhteys bussilla Pyhätunturiin. Muista kuitenkin tarkistaa, kulkevatko jatkoyhteysbussit suunniteltuna matkustusajankohtana. Kaikilta junilta ei välttämättä ole suoraa bussiyhteyttä lopulliseen kohteeseen, vaan saatat joutua odottelemaan muutaman tunnin tai jopa yön yli.

Rovaniemelle voit matkustaa päivä- tai yöjunalla. Rautatieasemalta Pyhätunturiin kulkee päivittäin useita busseja, mutta jokaisen saapuvan junan jälkeen ne eivät kulje. Bussimatka maksaa reilut 30 euroa ja kestää n. 2,5 tuntia. Kemijärvelle pääsee Helsingistä vain yöjunalla, mutta sieltä bussirupeama rautatieasemalta Pyhätunturiin kestää vain 55 minuuttia ja maksaa kirjoitushetkellä 12,60 euroa. Huomioithan, että bussivuoro ei kulje sunnuntaisin  (ainakaan talvella 2022–2023).

Pyhätunturille ilman autoa

Tarkista yhteysbussien aikataulut ja hinnat aina Matkahuollon sivuilta. Myös hiihtokeskusten nettisivuilta löytyy yleensä tietoa siitä, miten perille pääsee ilman omaa autoa. Pyhätunturissa yhteysbussi pysähtyy sekä alakylässä sijaitsevan K-kaupan edessä olevalla pysäkillä, että yläkylän hotellilla. Selvitä etukäteen missä majoituksesi sijaitsee, mistä avaimet noudetaan ja mikä on lähin bussipysäkki. Paluumatkalle lähdetään samoilta pysäkeiltä. Yhteysbusseja kulkee sekä Rovaniemelle että Kemijärven yöjunalle.

Busseissa ei sesongin ulkopuolella yleensä ole kovin montaa matkustajaa, joten kuljettajalta kannattaa aina kysyä, josko hän voisi pysähtyä esimerkiksi vuokramökin tienhaarassa, vaikka siinä ei pysäkkiä muuten olisikaan.

Ilman autoa Pyhätunturissa

Kun lähdet matkaan ilman autoa, on majoituksen sijainnilla suuri merkitys. Pyhätunturissa onneksi kaikki on lähellä, joten jos et varaa majoitusta keskeltä metsää, joka paikkaan on lyhyt matka. Tykkäämme lomallakin kokata itse, joten useimmiten majoitumme perherinteen lähettyvillä olevissa kelohonkamökeissä, joista on lyhin matka kauppaan. Hotelli tai sen lähistöllä olevat huoneistot ovat hyvä vaihtoehto, etenkin jos suunnittelet istuvasi joka ilta valmiiseen pöytään.

Varatessasi majoitusta kurkkaa kartasta myös, missä menevät lähimmät ladut ja kuinka kaukana on lähin hissi. Sesongin ulkopuolella ja etenkin marras–joulukuussa matkustettaessa kannattaa tarkistaa myös milloin rinteet ja hissit avataan. Kivenheiton päässä olevasta hissistä ei ole mitään iloa, jos se seisoo paikallaan. Pyhätunturissa hissi, vuokraamo ja ladut ovat onneksi aina lähellä. Myös talvikävelyreiteille pääsee helposti ilman autoa.

Pyhätunturille ilman autoa

Jos haluat piipahtaa jonain päivänä Luostolla, pääset sinne päivittäin skibussilla. Matka kestää 30 minuuttia ja maksaa alle kympin. Minä haaveilen hiihtämisestä Pyhältä Luostolle tai toisinpäin. Matkaa kertyy yhteen suuntaan n. 30 latukilometriä, takaisin pääsee onneksi bussilla.

Kauppaan kannattaa aina lähteä pulkan kanssa asui sitten mökissä tai hotellilla. Pulkkaa ei yleensä tarvitse pakata kotoa mukaan, sillä sellainen sisältyy useimpien majoitusten varustukseen. Jopa hotellilla on yleisessä käytössä olevia pulkkia, joita voi lainata. Huomioi kuitenkin, että korkeusero kaupan ja hotellin sijainnin välillä on melkoinen, ja kauppareissu saattaa muuttua hikitreeniksi, jos pulkassa on paljon perässävedettävää. Kaupassa voi käydä myös suksilla, pakata ostokset reppuun ja nousta sompahissillä yläkylään.

Viinin ystäville tiedoksi, että Pyhätunturissa on vain Alkon noutopiste, eli viinit on syytä pakata mukaan tai tilata hyvissä ajoin kaupan yhteydessä olevalle noutopisteelle.

Pyhätunturille ilman autoa

Lähes kaikki ravintolat sijaitsevat Pyhätunturissa näppärästi kävelyetäisyydellä. Joulukuussa 2022 ihastuin kovasti K-kaupan läheisyydessä olevaan Neidon sydän cafe & wine -ravintolaan, josta saa sekä lounasta että illallista. Vohvelien ystävät suuntaavat Pyhätunturin huipulla nököttävään Tsokkaan, jonne pääsee tuolihissillä myös ilman suksia.

Jos haluat syödä todella hyvää ruokaa ja nauttia mainioista viiniparituksista, suosittelen lämpimästi ravintola Aihkia. Matkaa ravintolaan on viitisen kilometriä, mutta jos reippailu kaamoksen hämärässä ei houkuttele, ravintolasta voi tilata kuljetuksen kohtuullisella hinnalla molempiin suuntiin.

****

Huh, siinä ne taisivat olla. Kaikki mahdolliset vinkit, joiden avulla sinunkin on toivottavasti helppo matkustaa Pyhätunturiin ilman autoa. Jos vielä jokin jäi mietityttämään tai unohdin jotain olennaista, vastaan mielelläni kommentiboksin puolella!

Pyhätunturille ilman autoa

ps. Jos suunnittelet matkaa Ylläkselle, sinnekin pääsee helposti ilman autoa. Kurkkaa vastuullisen matkailijan vinkit Ylläkselle täältä!

#5ekotekoa viime vuodelta + 10 lupausta luonnon hyväksi vuodelle 2023

Hyvää uutta vuotta! Vaikka kuinka yritin räpiköidä vastaan, tuli flunssa ja taklasi minut tapaninpäivänä punkan pohjalle kokonaiseksi kahdeksi viikoksi. Kun siihen ynnätään vielä ennen joulua loukkaamani jalka, sain sanoa hyvästit kauan odotetulle yrittäjän joululomalle ja kaikelle kivalle tekemiselle, mitä sen ajaksi oli suunniteltu. Vuoden toisella viikolla valo näyttäisi voittavan ja pään tukkoisuus hellittävän. Vuosi 2022 pannaan siis pakettiin vähän viiveellä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aloitetaan tärkeimmästä: tässä tulevat viime vuoden #5ekotekoa sekä lupaukset luonnolle kuluvan vuoden aikana.

#5ekotekoa – parempaa tulevaisuutta kohti!

#5ekotekoa-haaste sai alkunsa, kun pohdimme vastuullisuusvaikuttajakollegoiden kanssa, miten voisimme aktivoida teitä siellä ruudun toisella puolella toimimaan maapallon hyväksi. Vaikka rakenteet lopulta ratkaisevat, meidän jokaisen arkisilla valinnoilla on väliä. Jos kapinoimme, pidämme meteliä ja näytämme esimerkkiä, pikamuodilla, tehotuotannolla ja päästöillä lastatulla laivalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hidastaa ja lopulta kääntyä. Paremman tulevaisuuden avaimet ovat meidän käsissämme.

#5ekotekoa

Jouluflunssan jälkimainingeissa pohdiskelin edellisen vuoden ekotekoja ja mietin mitä lupaan kuluvalle vuodelle. Menneen vuoden tekojen listaaminen teki hyvää ja tulevien kuukausien lupausten tekeminen antoi toivoa paremmasta. Siksi kannustan sinuakin pysähtymään hetkeksi, palauttamaan mieleen mitä viime vuonna ehdit tehdä ja piirtämään paperille vähintään #5ekotekoa, joista haluat pitää kiinni tänä vuonna. Teot voivat olla pieniä tai suuria, sellaisia juuri sinun elämäntilanteesi sopivia. Jos päätät jakaa ne myös instagramissa, merkkaa julkaisuun #5ekotekoa -tägin lisäksi haasteen ilmoille heittänyt jengi eli @piapas @hannahurtta @ekoillen @gia_matkakuume @marjaanatasala ja @pallonkokoinenelama. Pelastetaan maailma yhdessä!

Tärkeimmät ekotekoni vuonna 2022

1. Opettelin syömään vegaanisesti. Arvioin, että kotona syötävästä ruoasta jo 95 % on kasvipohjaista. Vielä on tehtävää, mutta jo nyt asia on aika hyvällä tolalla.

2. En astunut lentokoneeseen kertaakaan. Yritin muistella, kuinka kauan on edellisestä lennottomasta vuodesta, mutta en pystynyt palauttamaan vuosilukua mieleeni. Arvioni on, että olen lentänyt vuosittain ainakin 20 vuoden ajan. En myöskään tehnyt yhtäkään laivamatkaa, vaan matkustin junalla, kimppakyydillä tai bussilla. Tein myös ennätyksen sähköttömän pyörämatkan pituudessa, kun poljin siskon vuokramökille 48 kilometrin matkan pitkin kuoppaisia hiekkateitä.

3. Vietin mökillä pidempiä aikoja yhteen putkeen, ennätys yhtäjaksoisessa oleskelussa taisi olla kokonaista 6 viikkoa. Suurin osa mökkeilyn päästöistä muodostuu mökkimatkoista, eli mitä pidempi on viipymä, sitä pienemmät ovat kokonaispäästöt. Mökillä teemme kauppamatkat yleensä fillarilla, moottorivoimin liikumme asioille isompaan kaupunkiin n. 20 kilometrin päähän 3–4 kertaa kuussa.

4. Päätin keskittyä instagram-tililläni arjen vastuullisuuteen, näyttää esimerkkiä ja kannustaa muitakin kestävämpään elämään. Olen ollut ratkaisuun äärimmäisen tyytyväinen. Tilin ympärille muodostunut yhteisö on minulle korvaamattoman arvokas, ja ilmastoahdistuskin on helpottanut hiukan, kun maapallon hyvinvointiin vaikuttavista asioista on lupa puhua joka päivä.

5. Vähensin suihkujen määrää 1–2 kertaan viikossa, hiukset tottuivat 1 krt / vko -rytmiin nopeasti. Mökkikauden aikana yhteen pesukertaan kului n. 9 litraa vettä. Verrattuna suihkutteluun, jossa vettä valuu viemäriin n. 24 litraa minuutissa, se on huomattava säästö. Vedenkulutuksen lisäksi kaupungissa lämpimän veden lämmittämiseen kuluu huomattava määrä energiaa, jota etenkin talven aikana olisi hyvä säästää aina kun se mahdollista on.

Lupaukset vuodelle 2023

Koska enemmän on ekotekojen yhteydessä todellakin enemmän tuplaan ekotekoni kuluvalle vuodelle. Tässä siis KYMMENEN lupausta luonnon puolesta.

1. Äänestän eduskuntavaaleissa ilmaston, luonnon monimuotoisuuden ja paremman tulevaisuuden puolesta ja kannustan teitäkin tekemään niin. Äänestäminen on helpoin tapa vaikuttaa niihin kuuluisiin rakenteisiin.

2. Matkustan tänäkin vuonna vain pintaa pitkin, ja suosin etenkin junamatkoja. Vältän myös laivalla matkustamista, sillä suurten risteilyalusten päästöt ovat Suomessakin huomattavia.

3. Osallistun uusien vaatteiden osalta Satu ja uusioperheen #kolmevaatettavuodessa-haasteeseen ja sovellan Aku Varamäen ja Julia Thurenin lanseeraamaa #viidenvaatteenvuosi-haastetta käytettyihin vaatteisiin. Neulon korkeintaan kaksi villapaitaa vuoden aikana ja nekin yritän saada aikaiseksi kotoa löytyvistä langoista. Vuoteen mahtuu siis 10 minulle uutta vaatekappaletta. Jos tarvitsen jotain erityistä vaatetta, lainaan sen vaatelainaamosta, jonka jäsen olen jo kuudetta vuotta.

4. Jatkan kestävämmän elämän normalisointia, puhun ääneen arjen vastuullisista valinnoista ja annan aktiivisesti palautetta, kun kohtaan palveluja, joiden vastuullisuudessa on petrattavaa. Äänestän jaloillani ja valitsen ravintolat, kahvilat ja kotimaan matkakohteet mahdollisimman paljon vastuullisuuteen perustuen.

5. Luen paljon, joten lupaan ostaa kirjan hyllyyn vain, jos tiedän siitä olevan hyötyä tai iloa vuosiksi eteenpäin. Muuten käytän tyytyväisenä kirjaston palveluja ja kuuntelen äänikirjoja. Lautapelien suurena ystävänä aion uusien pelien hankkimisen sijaan lainata nekin kirjastosta. Tälläkin hetkellä muutama varattu peli odottaa lähikirjastossa noutoa.

6. Lähipiirilleni ostan lahjaksi vain kestäviä tuotteita, käytettyjä aarteita ja aineettomia palveluja. Suosin lippuja kulttuuririentoihin, lahjakortteja eväsretkille, lahjoituksia luonnon hyväksi, syötäviä lahjoja sekä itse vähäpäästöisistä materiaaleista pyöräytettyjä paketteja.

7. Ajattelen yritykseni hankintoja tehdessäni maapalloa. Jos tarvitsen painotuotteita, kuten käyntikortteja, valitsen vastuullisen painotalon. Neljä vuotta käytössä ollut työkännykkä vetelee viimeisiään, mutta kauppaan marssimisen sijaan etsin käytettyjen puhelimien verkkokaupoista sopivan kapulan itselleni. Kuvausastiat olen aina ostanutkin kierrätettyinä, jatkan samalla linjalla myös tänä vuonna.

8. Poltan puuta mökin takassa vain tarpeeseen, ja vähennän puusaunan lämmityskertoja mökkikauden aikana. Pienhiukkaspäästöjä ei lasketa hiilijalanjälkeen, mutta niillä(kin) on iso merkitys ihan jo terveydenkin kannalta. Onneksi punaisen tuvan takka varaa lämpöä hyvin ja tavoitelämpötila saavutetaan pariksi päiväksi jo 1,5 pesällisellä. Saunakin on nopeasti lämpiävää laatua.

9. Lopetan hiusten värjäämisen. Kaikki kemikaalit kuormittavat luontoa, joten mieluummin ihastelen luonnon maalaamia harmaita raitoja hiuksissani kuin annan kampaajan törsätä tukkaani desikaupalla keinotekoista väriä. Tämä on yllättävän iso lupaus ihmiseltä, joka on tottunut värjäyttämään päänsä pari kertaa vuodessa.

10. Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä, sillä kyseistä tuotetta kuluu meillä luvattoman paljon: heti kun kotiin jo hankitut rullat on käytetty vaihdan talouspaperin vanhoista vaatteista ja tekstiileistä leikattuihin kestoliinoihin. Hiutuneita lakanoita ja viimeisiä veteleviä keittiöpyyhkeitä odottelee kaapissa valmiina vino pino.

#5ekotekoa

Bonus: Yritän vähentää päivittäistä ruutuaikaani. Koska pidän määrällisistä tavoitteista ja kännykällä tunteja on helpoin mitata, otan tavoitteeksi vähentää nykyisestä noin 8–9 tunnin älypuhelimen räpläämiseen kuluvasta ruutuajasta 5 tuntiin vuorokaudessa.

Millaisia ovat sinun #5ekotekoa?