Hyvästit lomastressille – kepeämmän kesän ämpärilista

Suorittajaluonne tuppaa suorittamaan myös kesällä. Ennen lomien alkamista tapanani on ollut listata kaikenlaista kivaa tekemistä, kerätä muistilapuille kauan haaveiltuja kotimaan kohteita ja pinota kymmeniä lukemista jo pitkään odottaneita kirjoja rentoja riippumattohetkiä varten.

Koronan kurittaman kevään jälkeen kolmen sivun mittaiset ja unelmien ympärille rakennetut ämpärilistat tuntuvat kuitenkin turhakkelta. Kesä on tässä ja nyt, sen kokemiseksi ei tarvitse liikkua kotiseudulta tai mökkimaisemista välttämättä mihinkään. Tulkoon tällä taktiikalla sinunkin kesästäsi kepeä. Ei suorittamiselle ja lomastressille, kyllä laiskalle lorvailulle, matalille kynnyksille ja pienille päähänpistoille!

ilmastonmuutos

Makaa laiturilla tai nurmikolla ja katsele, kun pilvet purjehtivat sinisen taivaan halki. Meditointiin ei tarvita risti-istuntaa, mantran hokemista tai silmät kiinni keskittymistä. Heittäydy äksänä laiturille tai vaikka parvekkeelle ja lepuuta silmiä poutapilvien purjeissa tai puiden latvuksien liikkeessä. Anna ajatusten mennä menojaan, niitä ehtii vatvomaan myöhemminkin.

Syö mansikoita. Poimi kesän ensimmäiset mansikat omalta kasvimaalta tai koppaa rasiallinen koriisi lähikaupassa. Syö ensimmäiset sellaisenaan, sekoita seuraavat vaniljajäätelöän ja pilko kolmannet kakun päälle. Kokeile mansikka-halloumisalaattia ja testaa, mitä pippuri tekee mansikalle. Edellisen kesän pakastemansikat sopivat margaritan ja smoothien lisäksi jääpaloiksi virkistävään juomaan.

yrittäjän kesäloma

mustikkametsällä

Poimi mustikoita sinisin sormin suoraan suuhun. Mustikkavuodesta on kukintojen perusteella tulossa hyvä. Toivotaan, että säät suosivat ja pörriäisiä riittää pölytyshommiin. Kerää kupillinen mustikoita lähimetsästä tai ahmi puskista suoraan suuhusi. Jos intoudut poimimaan kokonaisen kipollisen, leivo marjoista mehevä mustikkapiirakka!

Kuuntele lintujen konserttia. Linnut sirkuttavat, visertävät ja laulavat juuri nyt sydämensä kyllyydestä. Mustarastas pomppii kivikaupunginkin sisäpihoilla, lokkien huuto kuuluu kesäiseen äänimaisemaan samoin talitintintin titityy. Perjantaina bongasimme pääskysiä Kalasataman kattojen yltä ja näinpä toukokuussa hippiäisenkin lähikaupan edessä. Mökkimaisemissa metsästä ja pihapuista kantautuvan kuorolaulun äänenvoimakkuus peittoaa naapurissa soivan sirkkelinkin. Illalla kuikat huutavat ja laulujoutsen toitottaa lentäessään järven ympäri.

yrittäjän kesäloma

Kävele metsässä. Kaksi edellistä ehdotusta voit kätevästi yhdistää astumalla metsän puolelle. Kävele luontopolulla, reippaile ulkoilureiteillä tai istahda kannon nokkaan. Maista ketunleipää, haistele havupuiden tuoksua ja kuuntele puiden huminaa. Tunnustele pehmeitä sammalia ja karheita puunrunkoja. Valitse viileämpi päivä tai mene metsään sopivalla tuulella, silloin vältyt itikoiden armeijalta ja paarmojen pataljoonalta. Punkkitarkastus on hyvä tehdä viimeistään saunan lauteilla.

Tee nokkoslettuja. Nokkosissa on hurjan paljon vitamiineja terveellisiä kivennäisaineita. Vedä hanskat käteen ennen poimimista ja ryöppää muutama minuutti ennen käyttöä. Sitten voitkin sekoittaa silputut lehdet lettutaikinaan tai ujuttaa ne smoothien sekaan. Tuoreesta nokkosesta saa myös ihanaa yrttiteetä, kun kaataa pari desiä kuumaa vettä versojen päälle. Jos tykkäät kokkailla, kokeile lettujen lisäksi Hannan sopan nokkoskeittoreseptiä!

yrittäjän kesäloma

Kerää pihalta tai tien pientareelta kukkakimppu. Viime kesän kauppareissuilla pysähdyin polkupyörällä joka kerta tien varteen ja keräsin muhkean kimpun mökkiterassin maljakkoon. Lupiinit leviävät holtittomasti pihassa, mutta maljakkoon ne sopivat yhdessä koko kesän kukkivien piennarkukkien kanssa.

Heitä tikkaa. Ei mökkiviikonloppua ilman tikkakisoja. Jos tavallinen tikanheitto kyllästyttää, aseta tikkataulu makaamaan maahan tai ripusta se puun oksalle. Tsekkaa myös nämä Muita ihania -blogin vaihtoehtoiset versiot tai keksi ihan omat säännöt.

kirjasto lomalukemista

Käy kirjastossa. Haali kirjastosta kunnon pino kirjoja, ja lue jos huvittaa. Jos lukeminen ei maistu, selaile naistenlehtiä tai vintille varastoituja sarjakuvia. Mökkipaikkakunnan kirjasto saattaa osoittautua himolukijan aarreaitaksi. Käyttäjiä on vähemmän, mutta valikoima melkein yhtä hyvä kuin kotikaupungissa. Tarkista myös, sattuuko kirjastoauto vierailemaan juuri sinun mökkitiesi risteyksessä.

Lämmitä sauna ja ui alasti. Mökkisauna lämpiää vähintään joka toinen päivä, eikä uimapukua ei tarvita, kun ollaan kahden kesken. Viereisen tontin laiturille ei ole näköyhteyttä ja kauempana olevilla rannoilla tarvitaan kiikareita, jos joku jotain haluaa nähdä. Tumma vesi vähän jännittää vielä, mutta ehkäpä totun, enkä enää parin viikon päästä mieti, mitä tapahtuu siellä, minne en näe.

mökkirannassa

Nauti jääkylmästä juomasta terassilla. Istahda mökkiterassille tai fillaroi kylille tukemaan paikallista yrittäjää. Jos lasissasi on prosentteja, muista nauttia rinnalla myös vettä tai muuta alkoholitonta, sillä prosentit poistavat nestettä. Kuuma päivä ja kylmä juoma sopivat yhteen, mutta vain kohtuudella nautittuna aurinkovoiteen kera.

Lakkaa varpaankynnet. Kesävarpaat loistavat kaikissa sateenkaaren ja räsymaton räikeissä väreissä. Maalaa kynnet taivaansinisiksi tai sävytä ne koivunlehtien vihreään. Hempeile pastelliväreillä tai leiki kirkuvankirkkailla neonsävyillä.

varpaat räsymatolla

Vietä päivä tai kaksi ilman kännykkää, nettiä ja tietokonetta. Se on vaikeaa, tiedän, mutta ehkä muutaman päivän ajan voisikin keskittyä tallentamaan kokemiaan asioita muistikortin sijaan korvien väliin. Vierotusoireet ovat ainakin allekirjoittaneella valtaisat, mutta ne hellittävät kyllä jo seuraavana päivänä. On ostettava lukollinen lipasto, jonne kännykät ja muut härpäkkeet lukitaan. Avaimen ojennan puolisolle, joka pitää huolen, että lakko pitää.

Kuuntele radiota. Unohda televisio, suoratoistopalvelut ja Netflix. Anna mökkiradion soittaa kesäillanvalssia, satumaatangoa ja kultaistanuoruutta. Viritä kanava sunnuntaisin kansanradion taajuudelle ja päivittele yhdessä huolestuneiden kansalaisten kanssa, sitä kuinka maa makaa. Kuuntele säätiedotus ja anna meditatiivisen merisään valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Minetti jäätelö Tampere

Syö jäätelöä aina kun mahdollista. Olen kaukana jäätelöhirmusta, mutta vaniljajäätelöä ja tuoreita marjoja en pysty missään olosuhteissa vastustamaan. Kesäisellä kauppareissulla saatan viettää tovin jos toisenkin pakastealtaiden äärellä. Yleensä päädyn tuttuihin ja turvallisiin murueskimoon, kuningatartuuttiin tai lakritsikingikseen, mutta koskaan ei tiedä, mitä juuri sillä kertaa tekee mieli. Jäätelökesä alkaa perinteisesti jo kaupungissa, Jädelinon terassilla nautitulla pistaasipallolla.

Halaa ystävää. Tätä minä odotan kesältäni eniten. Että saisin rutistaa ikäväni pois ja nähdä kavereitani kasvokkain. Kosketuksessa on voimaa! On kuitenkin oltava varovainen ja varmistettava, että kaverikin haluaa halata. Turvavälit ovat edelleen voimassa, eikä ketään pidä rynnätä halaamaan ilman lupaa.

mökkeilyä

Kuulostaako kesältä? Olisi hauska kuulla, mitä sinun kesääsi kuuluu!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.