Kun idea kiertomatkasta Kainuuseen syntyi, tiesin välittömästi missä yöpyisimme. Olin kuullut Vuokatin kupeeseen kasvaneesta majatalosta pelkkää hyvää, ja halusin käydä paikan päällä tutkimassa, miksi majapaikkaa hehkutetaan superlatiivein ja lempein laatusanoin. Niinpä ennen kuin varsinaista ajoreittiä oli edes päätetty ilmoitin miehelle, että ensimmäinen yöpymiskohteemme olisi Haapala BnB.

Matka miehen kotipaikkakunnalta Pohjois-Karjalasta Vuokattiin on lyhyt, joten teimme pari koukkausta taipaleen varrella. Juuan idyllinen myllymuseo haaveiden siltoineen oli nähty vesisateisessa vartissa. Koukkasimme vielä pikkuruinen kodinkoneliikkeeseen laturiostoksille ja tsekkasimme kirpparin, josta löysin pellavapyyhkeitä, aterimia, lautasia sekä maailman kauneimmat lasipikarit. Lasit mies tosin pari päivää reissun jälkeen onnistui huitaisemaan lattialle, mutta hei – sirpaleet tuovat onnea! Shoppailun jälkeen käännyimme isoa tietä pohjoiseen ja suunnistimme kohti Juuan porttilouhea.

Tie oli kuoppainen ja karkea sora pakotti ajamaan mateluvauhtia. Kunnan nettisivuilta napatut lähestymisohjeet olivat epämääräiset ja verkko keskellä metsäautotietä olematon, mutta karkean kartan perusteella löysimme kuin löysimmekin itsemme autiotuvan edestä. Vedimme sadevaatteet niskaan ja lähdimme taivaltamaan kyltin osoittamaan suuntaan. Kävi ilmi, että reitti oli osa UKK-verkostoa, mutta muita samoilijoita emme siitä huolimatta sateisessa metsässä tavanneet.

Minä vilkuilen varovaisena ympärilleen kuin saaliseläin, joka odottaa pedon hyökkäävän minä hetkenä hyvänsä. Säikyn jokaista rasahdusta ja olen varma, että mutkan takaa tömistelee vastaan metsän kuningas ja näyttää kuka täällä määrää kaapin paikan. Vilkas mielikuvitus laukkaa liiankin kovaa, olemmehan lähestymässä pyhää paikkaa.

Suurpetojen sijaan törmäämme reilun kilometrin käveltyämme uskomattomaan näkymään. Jyrkkäreunaisen rotkon pohjalla virtaa puro, jota ympäröi samettinen satumetsä. Juuan Porttilouhi on uskomaton ilmestys. Kaduttaa, että jätin kameran autoon, sillä olisin ehdottomasti halunnut tallentaa nämä näkymät muuallekin kuin aivojeni muistilokeroihin. Kännykkä saa tällä kertaa kelvata, vaikka tiedänkin, että kuvat eivät anna paikalle minkäänlaista oikeutta. Juuan Porttilouhi on koettava itse.

Laskeudumme varovasti korkeilta kallioilta alas ja ihailemme luonnon muovaamaa taideteosta. Mykistymme molemmat, sillä puroa reunustavat sammalet ja saniaiset hehkuvat häikäisevän vihreinä. On hiljaista, kallion päällä tuivertanut tuuli ei yllä rotkon pohjalle ja vehreys pehmentää äänimaiseman. Joku on pysääyttänyt ajan, vain vesi jatkaa kulkuaan ikiaikaisessa uomassaan. Puronmutkassa uiskentelee suuri sammakko. 

Varsinainen portti, se jonka läpi sairaita ja vaivaisia kannettiin paranemisen toivossa, oli hankalasti saavutettavissa. Kipuamme kuitenkin kivien väliin ja löydämme vahingossa myös peittämättä jääneen geokätkön. Luonnonkivien muodostamien kaarien alittaminen on aina kuumottavaa, sillä vaikka ne olisivat seisseet paikallaan vuosituhansia, on eroosio voinut kuluttaa muodostelmia niin, että monumentti rojahtaa niskaan ja hautaa tutkimusmatkailijan alleen. Eihän se kovin todennäköistä taida olla, vaikka liian vilkas mielikuvitus maalaileekin uhkakuviaan.

Vesisade päättyy. Nautimme vielä hetken hiljaisuudesta ja lähdemme kipuamaan takaisin kallion päälle rakennetulle nuotiopaikalle. Syömme suklaapatukan puoliksi ja palaamme polkua pitkin takaisin autolle. Varvut ovat kastelleet lahkeeni, ja niistä vesi on valunut matalavartisten kenkien sisään. Se ei haittaa, sillä Juuan Porttilouhi oli eittämättä märkien sukkien ja palelevien jalkojen arvoinen. Vaihdan jalkaani kuivat sukat ja kengät, ja olen valmis jatkamaan matkaa. Sotkamo ja Haapala BnB:n lämmin peti odottavat jo!

Tämä on kuusiosaisen Roadtripillä Kainuussa -sarjan ensimmäinen osa. Syksyn aikana seikkaillaan Pohjois-Karjalan puolelle jäävän Juuan lisäksi Sotkamossa, Suomussalmella, Hossan kansallispuistossa, Puolangalla ja Ärjänsaaressa.