Suomi tai ainakin oma somekuplani sekosi maaliskuussa YLEn tuottamaan, neliosaiseen M/S Romantic -draamasarjaan. M/S Romantic kuvaa riipaisevan realistisesti suomalaisten suosimaa risteilykulttuuria, joka lienee maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen. Sarjassa seikkailee pelottavan todentuntuisia hahmoja: kuumia kissoja metsästäviä kovia kundeja, jotka eivät onnistu loppupeleissä pokaamaan yhtäkään naista. Häitä juhliva ja riitaa haastava seurue, jonka morsian päätyy juomaan hyttiin viiniä elämää nähneen yhden hitin ihmeen kanssa. Eno, joka ratkeaa ryyppäämään ja jättää pienen siskonpoikansa oman onnensa nojaan. Ja risteilyisäntä, joka pitää itseään niin korvaamattomana, että palaa kesken isyysloman takaisin töihin. Myötähäpeän määrä television edessä on niin järjettömän suuri, että välillä on pakko paeta jääkaapille tai sulkea silmät.
Sarjan päättymisen jälkeen mieli lähtee lentoon ja laskeutuu 1990-luvulle. Korvien välissä jytisee jumputtava diskobiitti ja silmät sokaistuvat strobovalojen sykkeestä. Lavalla notkuu joku tuntematon bilebändi, jonka laulaja hönkäilee mikrofoniin kostean keikkaelämän käheyttämällä äänellään coverversion toisensa perään. Parketilla horjutaan humalan ja ulkona pauhaavan aallokon tahtiin. Kädet käyvät ja silmissä kiiltää lupaus yhteisestä hyttiyöstä. Drinkki on kirkuvan keltainen ja sitä koristaa vaaleanpunainen paperivarjo.
Hyttikäytävässä on bileet. Kengät takertuvat tahmeaan kokolattiamattoon jokaisella askeleella. Joku on tuonut mukanaan kannettavan cd-mankan, basso jytisee ja tax free -myymälästä kannetut kaljatölkit suhahtavat sarjatulena auki. Jossain joku jyskyttää hytin oveen ja vaatii päästämään sisään. Väsynyt läppä lentää levottomana aamuneljään asti, kunnes juhlakansa kapuaa kynnyksen yli hytteihinsä ja nukahtaa ilmastointilaitteen hurinaan.
Muistan abiristeilyn, jonka hyttikortti löytyy edelleen valokuva-albumin välistä, ja sen ysäribändin, joka lauloi olevansa erittäin hyvä ellei täydellinen. Muistan legendaariset Goom-risteilyt, jotka kestivät päiväkausia putkeen, ja joiden aikana kokeiltiin asioita, joista ei puhuttu enää ikinä laivalta poistumisen jälkeen. Paitsi silloin, kun tanssilattialta bongattu petikaveri ilmoitti olemassaolostaan löydettyään viestini haalarinsa taskusta reilu vuosi risteilyn jälkeen. Minä olin silloin Italiassa, hän edelleen Suomessa. Emme koskaan tavanneet toistamiseen.
Tietoiseen tajuntaan pulppuilee lisää muistikuvia 2000-luvulta. Buffetti, jossa syötiin pelkkää suklaamoussea ja juotiin viiniä, kunnes meidät tultiin ajamaan ulos ravintolasta. Valkopaitainen poika, johon ihastuin ja jonka kadotin illan aikana. Entinen poikabändisuuruus, jonka kanssa päädyin samaan hyttiin. Myöhemmin sain häneltä postissa valokuvia, jotka oli otettu lakanoiden välissä. En tiedä mitä negatiiveille tapahtui, mutta toivon, että tähän päivään mennessä ne ovat tuhoutuneet ajan terävissä hampaissa. Valkopaitaisen pojan kadottaminen sen sijaan jäi harmittamaan niin paljon, että etsin häntä risteilyn jälkeen jopa suomi24-keskustelupalstoilta. Elämä oli yllättäen vaikeaa ennen sosiaalista mediaa!
Jokavuotiset, Ruotsiin suuntautuvat orkesterifestarimatkat eivät olleet risteilyjä, mutta tässä yhteydessä niitä ei voi mainitsemattakaan jättää. Legendaaristen laivareissujen aikana herätimme pahennusta hyttikäytävissä, ihmisvoimin tuotettu hissimusiikki soi hissiin roudatusta roskiksesta ja ovella seisoi loputon sossun jono. Taisinpa kerran lähettää pienen valkoisen valheenkin silloiselle esimiehelle. Tekstasin, että olin sairastunut, enkä mitenkään pystyisi seuraavana päivänä töihin. Oikeasti olin hyvässä nousussa ja tiesin kärsiväni aamulla armottamasta krapulasta. Vieläkin vatsassa vääntää moinen käytös, siksi se jäikin yhteen kertaan.
Voi nuoruutta ja vastuutonta vapautta! Enää risteilylaivat eivät vedä puoleensa millään muotoa. Matkustan laivalla vain silloin, kun maata pitkin en pääse, sillä laivamatkailu on lähes lentämiseen verrattavissa, kun päästöjä ajatellaan. Viime vuosina olen muun muassa jättänyt osallistumatta seminaariin, joka järjestetään merellä kelluvalla autolautalla, joka on matkalla ei mihinkään. En näe mitään mieltä lillua kaljatölkkien kansoittamassa paatissa keskellä huonosti voivaa Itämerta. Mielummin kuljen tuulen voimalla, luonnon ehdoilla, ilman moottorien jylinää.
Iiik! Tää postaus on niin huippu ja tulee taas niin elävästi omat 90-luvun laivabilemuistot mieleen. Muutaman postauksen olenkin niistä aikoinaan tehnyt. Minä puolestani reissailen edelleen useaan otteeseen laivalla, mutta hiukkasen rauhallisemmissa merkeissä poislukien 90-luvun musiikin bileristeilyt kuten Retroristeily. Silloin juhlitaan samaan malliin kuin 90-luvulla, joskin pidetään huoli siitä, ettei kankkunen kolkottele takaraivossa aamulla. Kankkusia ei näillä vuosikymmenillä enää kestä. 😉
Hihi, arvasin, että siellä ruudun toisella puolella on jokunen muukin, joka on hillunut 90-luvulla pitkin tahmeilla kokokolattiamatoilla vuorattuja hyttikäytäviä. 😀 Ja kankkusista en voisi olla enempää samaa mieltä. Nimimerkillä, nautiskelin eilen pienen lasillisen punaviinia ja aamulla tuntui siltä, kun kurkkuun olisi kumottu vähintään viisi villevallatonta.
Onpa ihanaa, että joku muukin on viettänyt vuosituhannen vaihteen noissa merkeissä! Tahmeat kokolattiamatot ja monta päivää kestäneet goomit ovat kyllä syöpyneet niin vahvasti takaraivoon, että risteilylaivoille on vaikea astua muistelematta niitä. Eikä M/S Romantic yhtään lievittänyt muistikuvia – päinvastoin.
No todellakin, missä muualla sitä nuoriso olisi rällästellyt? 😀 Goomit olivat omassa lajissaan varsinaista extremeurheilua. Kuvittelin muuten naiivina, että ilmiö olisi jo aikansa elänyt, mutta vielä mitä, Goom-risteilyjä järjestetään edelleen. Viimeksi pari kuukautta sitten!
Ilokseni tässä kerron, että minuapa odottaa tänään Silja Symphonyn kokolattiamatot, keskiyön showt ja (viini)buffet. Edellisestä kerrasta on herraties ainakin vuosikymmen varmaan toinenkin. Toki lapsen kanssa kävin samalla aluksella joitain kuukausia takaperin, mutta näistä reissuista ei voi puhu edes samassa lauseessa. Itseasiassa voin jopa sanoa, että nautin lapsen kanssa laivalla olosta, siitä että sain vetäytyä kello kahdeksan jälkeen rauhassa hyttiin ja vältyin kaiken maailman msromantic-hahmoilta. Tänään meno tulee väistämättä olemaan hieman eri, mutta pyrin kaikin keinoin välttämään mitään tuohon sarjaan viittaavaakaan. Hyh. Vuosikymmenetkään eivät ole kuluttaneet juurikin kuvailemiasi muistoja päästäni.
Hahaa! Tässähän alkaa nostalgia nostaa nyt päätään niin päättäväisesti, että tulee väistämättä mieleen, pitäisikö kuitenkin lähteä kokeilemaan, miltä aito oikea risteilytunnelma näin nelikymppisen silmin näyttää. Reissun voisi ottaa tutkivan journalismin kannalta ja mukaan pitäisi tietysti printata M/S Romantic -bingolaput ja ruksia niistä kaikki ne hahmot, jotka 24 tunnin risteilyn aikana vastaan horjuvat! 😀 Mahtavaa risteilyä teille joka tapauksessa, toivottavasti saan lukea laivakokemuksesta myöhemmin blogin puolelta, sillä nyt oikeasti alkoi kiinnostaa, miltä kaikki 20 vuotta myöhemmin tuntuu ja näyttää?
Ihania kuvia ja muistoja! Itse en ole vielä katsonut tätä kovasti hehkutettua Ms / Romantik sarjaa, mutta täytyypä katsoa. Kävin juuri muutama viikko sitten risteillen Ruotsissa ja reissun aikana tuli mieleeni omat nuoruuden risteilyreissut. 26 vuotta sitten minä tapasin laivalla oman ”valkopaitaiseni”!
Oi mikä tarina! Onneksi minullakin on nykyään valkopaitainen kainalossani, vaikka ei sama heppu olekaan. Näin tämän piti mennäkin. 🙂
Huh, mitä muistoja ja kommelluksia laivareissut tuovatkaan mieleen! Varsinkin Goomit oli melkoisia reissuja. Eikä se meno ole tainnut mihinkään muuttua vuosien saatossa.
Koin oman m/s Romantic -hetken helmikuussa, kun matkustin Tallinnaan ja laivan baariin saapui hääseurue. Sitä tapahtuu siis ihan oikeastikin!
Hehe, olipas hauska yhteensattuma tuo hääseurueeseen törmääminen. Totuus on tarua ihmeellisempää!
Hahah, tässä tuli omatkin risteilymuistot mieleen! Ei olekaan tullut tuota sarjaa katsottua vaikka monet tutut on sitä parjanneet 😀
Reilut kuusi vuotta näyttää Areenassa olevan katseluaikaa jäljellä, joten vielä ehtii! 😀
Opiskelu 90-luvulla oli yhtä kuin laivaseminaarit. Niistä tosiaan on jos jonkinmoisia muistoja ja sitten tietysti hetkiä, että ihan kaikki muistot eivät tallentuneet kovalevylle. Mutta päällisin puolin silloin tuli risteiltyä ihan riittävästi, joten nykyään laivoilla tulee käytyä lasten iloksi.
Mutta mitä tulee itse tähän M/S Romantic sarjaan, niin oli kyllä huippu ja tyypit olivat kuin oikeasta elämästä. Ja kirsikkana kakun päällä yrittäjä nuoruuteni kotikunnasta Kangasalta, joka tosin oli pahasti lausuttu väärin sarjassa. Paikalliset ovat Kanga-salta, ei Kangas-alalta. Että näin 😀
Kyllä, kielipoliisi täällä kiinnitti samaan huomiota. Kangasalta sen olla pitää!