Joskus sitä sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kuten viime toukokuussa Food & Talk -seminaarissa, jossa haahuilin yksinäni. En tuntenut ketään, joten ujoudenpuuskassani istuin lounasviinilasilliseni kanssa keskelle tyhjää penkkiriviä ja selasin kännykkääni. Pian viereeni istui Laura, joka epäsuomalaiseen tapaan ryhtyi heti juttusille.

Selvisi, että uusi tuttavuuteni on mukana Turun yliopiston FoodiEX-hankkeessa, joka tutkii sitä, miten oudoista ja hankaliksi koetuista raaka-aineista tehdään tavallisille kuluttajille maistuvaa ruokaa. Projekti pohtii myös ruoan tulevaisuutta, etsii uusia vaihtoehtoja ja pyrkii kehittämään kekseliäitä tuotesuunnittelun tapoja, jotta jatkossa ruokaa voitaisiin tuottaa entistä kestävämmin ja kiertotalouden periaatteita noudattaen.

Pitkän alustuksen päätteeksi Laura kertoi, että he etsivät syksyllä 2018 järjestettäviin työpajoihin vielä yhtä ennakkoluulotonta vaikuttajaa, ja kysyi kiinnostaisiko minua osallistua. Minä tietysti syöksyin suin päin kohti tuntematonta, vaikka en vielä täysin hahmottanutkaan mistä on kyse. FoodiEX-hankkeen alaotsikko – aktiivinen kuluttaja moniaistisen ruokaelämyksen kehittäjänä – sai kuitenkin mielikuvitukseni laukkaamaan sellaista kyytiä, että vastasin alustavasti kyllä.

Niinpä syyskuussa parikymmenpäinen tutkijoiden, ruokabloggaajien, elintarviketeollisuuden edustajien ja keittiömestareiden joukkio kokoontui naantalilaiseen opetuskeittiöön, kääri hihat ja ryhtyi hommiin. Tavoitteenamme oli vaatimattomasti kehittää kestävän kehityksen innovaatioita ja tulevaisuuden ruokaa. Syksyn aikana tapasimme kolme kertaa, joten tutuksi tulivat paitsi Rasekon opetuskeittiö, myös turkulaiset ravintolat.

Ensimmäinen työpaja keskittyi moniaistilliseen kokemiseen ja sen hyödyntämiseen tutkimusprosessissa. Kirjasimme vihkoihimme huomioita, ja yritimme luonnehtia miltä eteemme kannetut raaka-aineet maistuivat, tuoksuivat, tuntuivat ja kuulostivat. Oli hauskaa lähestyä tuttuja aineksia täysin eri näkökulmasta. Koskaan ennen en ole ajatellut, miltä nokkosten syöminen suussa tuntuu ja miltä rouskuva parsakaalinvarsi pureskellessa kuulostaa.

Testasimme kolmea eri raaka-aineryhmää: biojätteiksi miellettäviä kasvisten kuoria ja lehtiä, vähemmän hyödynnettyjä villivihanneksia ja viime aikoina kovasti tapetilla olleita hyönteisiä. Parsakaalinvartta ja kukkakaalin lehtiä olin järsinyt ennenkin, mutta porkkanan ja sipulin kuoria en ennen ollut suuhuni sellaisenaan laittanut. Villivihanneksista tuntemattomin suuruus allekirjoittaneelle oli maahumala, nokkosia ja mustaherukanlehtiä on tullut kokkailtua omassakin keittiössä. Jauhomatoja, kotisirkkoja ja kuhnurintoukkiakin olin maistanut useita kertoja aiemmin. Ei tässä ihan eilisen teeren tyttäriä olla.

Syksyn mittaan työstimme yhdessä valittuja raaka-aineita. Kukkakaalista ja sen lehdistä kehiteltiin jäätelöä, sirkkajauhoja ujutettiin tattirisotolla täytettyihin ”karjalanpiirakoihin” ja jauhomadot pääsivät rapeuttamaan dukkahia. Mustaherukanlehdet jalostuivat uutteen ja herukanlehtipeston kautta marmeladiksi sekä mustaherukanlehtisokeriksi ja -suolaksi.

Pääsimmepä työn tuoksinnassa kokeilemaan myös ruuan 3D-tulostamista. Tuhansien eurojen arvoinen laite tulosti neniemme edessä kuvioita massasta, joka oli valmistettu keitetystä parsakaalinvarresta, suolasta, öljystä, agarista ja kudzusta. Ruuan tulostaminen tuntuu tänä päivänä lähinnä kuriositeelta, mutta voi hyvinkin olla arkea jo muutaman vuoden kuluttua.

Meitä vaikuttajia tituleerattiin projektin kuluessa edelläkävijöiksi ja suunnannäyttäjiksi. Esitimme valistuneen arviomme siitä, mitä kuluttaja tulevaisuudessa lautasilleen ja suuhunsa haluaa laittaa, ja ideoimme sitä, miten vaikeasti lähestyttävistä raaka-aineista onnistuttaisiin jalostamaan houkuttelevia ja herkullisia elintarvikkeita. Aika vastuullinen viitta kannettavaksi, mutta hyvin me taisimme tonttimme hoitaa yhdessä Hannan sopan Hannan, Kaikki äitini reseptit -blogin Nannan, Terveelliset herkut -blogin Tiinan ja Kulinaari-blogin Kimmon kanssa.

Viimeisessä työpajassa tuotettiin myös lyhyt video siitä, mitä syksyn aikana oli aikaansaatu. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, tsekkaa myös Kulinaari-blogin syvemmälle sukeltava seikkaperäinen selvitys siitä, mistä hankkeessa on kysymys. Kunhan Foodiex-hanke saadaan päätökseen ja tulokset julkisiksi, kuulette siitä varmasti.

Olivatpa hankkeen tutkimustulokset mitä tahansa, on selvää, että tulevaisuudessa elintarviketeollisuus tarvitsee uusia ideoita ja me kuluttajan helppokäyttöisiä raaka-aineita, jotka korvaavat nykyiset eläinperäiset proteiininlähteet. Myös syömistottumuksissamme ja käyttäytymisessämme on parantamisen varaa. Noloa kyllä, mutta minäkin olen jättänyt hyvin usein hyödyntämättä vihannesten täysin syömäkelpoiset kuoret tai lähiluonnosta löytyvän ravinnon. Sekaanista on onneksi kasvamassa kovaa vauhtia kasvispainotteinen syöjä, sillä lihaa tähän talouteen ostetaan enää vain muutaman kerran kuussa, jos silloinkaan. Eilen kokkasin tofua ensimmäistä kertaa koskaan. Kehitys kehittyy.

Suuressa mittakaavassa minun askeleeni ovat kuitenkin mikroskooppisen pieniä. Tänään uutisoitiin, että jos tehomaatalous jatkaa kasvuaan, hyönteiset katoavat maapallolta muutamassa kymmenessä vuodessa. Maatalouden hyönteismyrkyt, synteettiset lannoitteet ja luonnonvaraisen kasvuston raivaaminen peltojen tieltä eivät jätä hyönteisille mitään mahdollisuuksia selviytyä. Niiden elintila supistuu jatkuvasti. Myös ilmastonmuutoksella ja maapallon lämpenemisellä on näppinsä pelissä. Jos ruokaketjun ytimessä tärkeää työtä tekevät hyönteiset häviävät, häviää lopulta myös ihminen.

Sillä, mitä (ja miten) me tulevaisuudessa syömme, on merkitystä.

Edit: Uutisointi hyönteisten katoamisesta osoittautui liioitteluksi ja väärin tulkituksi tutkimukseksi. Huh, sukupuutto ei siis uhkaakaan (vielä) kaikkia maailman hyönteisiä, ja ehkä ihmiskuntakin saa vielä elellä tällä pallolla hetken aikaa. Uutisen julkaiseminen Ylen kanavilla teki siitä minun silmissäni luotettavan, ja lähdekritiikki unohtui. Jatkossa täytyy petrata tälläkin saralla. Feikki uutinen ei silti poista tehomaatalouden vaikutuksia tai ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia luonnonkatastrofeja ja eliöstön tasapainon vakavaa heilahtelua. Meidän teoillamme on edelleen väliä.

Ensimmäinen, kuudes ja viimeinen kuva: Esko Keski-Oja, Vizualis