Kesäloma kotimaassa? Minne mennä ja mitä tehdä?

Aurinko porottaa ja asfaltti polttaa jalkojen alla. Jonnekin pitäisi päästä, pois kaupungista, viileämpiin ja vehreämpiin maisemiin. Ulkomaille ei vielä uskalla, eikä kaikkialle vielä kannatakaan matkustaa. Mutta onko kesäloma kotimaassa mistään kotoisin?

Minä väitän, että on. Taatusti ja todellakin. On jopa vaikeaa valita, mihin suuntaan raiteet vievät tai minne päin auton nokka käännetään, niin paljon on kiinnostavia vaihtoehtoja. Houkutteleeko Järvi-Suomi vai sykkiikö sydämesi ennemmin Kainuun korville tai Lapin yöttömälle yölle? Vai olisiko kaupunkiloma sittenkin parempi vaihtoehto?

kesäloma kotimaassa

Olemme olleet ahkeria matkaamaan Euroopassa, mutta viime vuosina, mökkeilyn valloittaessa sydänalaa katse on kääntynyt kotimaahan ja sen satoihin kiinnostaviin kohteisiin. Miksi lähteä kauemmas kalastelemaan, kun lähijärvissä uiskentelee uskomattomia vonkaleita?! Siksi päätin koota yhteen kaikki kotimaanmatkailusta kirjoittamani tarinat. Jos ei tästä löydy kohdetta halki Suomen kiitävälle roadtripille, ei sitten mistään!

Sukella Savoon!

Kesäloma kotimaassa alkaa idästä. Ensimmäisenä sukelletaan nimittäin Savonmualle, minun juurilleni. Äiti on kotoisin Kuopiosta ja itsekin olen asunut Leppävirralla jonkun kuukauden. Vauvana tosin, mutta sekin lasketaan. Muukin Savo on tullut tutuksi Savolaisen osakunnan tervahöyryristeilyillä ja mökkeilykesinä, jotka melkein poikkeuksetta ovat suuntautuneet Savoon: Juvalle, Rantasalmelle, Kangasniemelle ja viimeisimpänä tänne Pieksämäelle.

postilaatikolla

aitan ovella

Tänä kesänä tutustun toivottavasti enemmänkin Pieksämäkeen ja Varkauteen, mutta sitä ennen suosittelen muutamia muita kohteita. Jos olet ohikulkumatkalla, pysähdy yhdeksi tai miksei kahdeksikin yöksi aittamajoitukseen Häyrilän maatilalle. Idyllinen pihapiiri, omalta pellolta noukitut aamiaismansikat ja rantasauna puhdasvetisen Tuusjärven rannalla hurmaavat varmasti!

teahouse of wehmais

roadtrip ronttopuisto

roadtrip valamon luostari

Hyvin levänneenä voitkin sitten ajella ristiin rastiin lähiseutuja. Kiivetä Varkauden vesitorniin, kiertää kirpputoreja, ihmetellä ITE-taidetta ja käyskennellä Valamon luostarin pihamaalla. Kun nälkä yllättää, voit istahtaa juvalaisen teehuoneen puutarhaan nauttimaan paikallisia herkkuja ja siemailemaan kylmää tai kuumaa juomaa. Sen jälkeen kannattaa piipahtaa Rapion myllyllä hamstraamassa jauhoja ja Sappion luomutilalla moikkaamassa kyyttölehmiä laitumellaan.

sappion luomutila kyyttö

Peti ja puuro – aittamajoituksessa Häyrilän maatilalla
Roadtrip Etelä-Savossa – Kirpparilöytöjä, sorateitä ja ITE-taidetta
Sappion luomutila

Kiinnostaako Varsinais-Suomi?

Savolaisen vastakohta on turkulainen, vitsailtiin usein osakunnalla, etenkin sen jälkeen kun varsinaissuomalainen osakunta muutti samoihin tiloihin savolaisten kanssa. Jos Savo ei siis innosta, kiinnostut ehkä Turun seudusta!

torpan ovi

Käännä auton nokka kohti Kustavia ja kävele kaunista kylänraittia. Kurvaa sitten Kustavin Savipajalle munkkikahveille ja osta matkamuistoksi muki tai muuta aina tarpeellista keramiikkaa. Jatka retkeä vielä Heponiemeen ihailemaan tyrskyävää merta entisen luotsiaseman kallioilta.

turun seurahuone

kuori turku

kuori turku

kaskis

Yöksi voit palata kaupunkiin hotellin valkoisiin lakanoihin. Syö hyvin, käy drinkeillä kattoterassilla, haahuile jokirannassa tai istahda piknikille tuomiokirkon tuntumaan. Turku on ihana kesäkaupunki ja sen ravintolamaailma uskomattoman laadukas. Jos vielä aktiivista menojalkaa vipattaa, ota alle 10bikes-vuokraamon sähköpyörä tai osallistu heidän järjestämälleen saaristokierrokselle. Kävin viime syksynä testaamassa yhden reitin, 42 kilometria hujahti sähöpyörän selässä ihan huomaamatta. Siitä lisää vähän myöhemmin!

Kesävieras Kustavissa
Turku, sinä salarakkaani!
Tervemenoa Turkuun! – mainioita makuelämyksiä ja kielenvievää kasvisruokaa

Ihanaa Tampere, ihanaa!

Turkulaiset perinteisesti dissaavat Tamperetta ja toisin päin. Minä tykkään molemmista, joten suosittelen tsekkaamaan myös Tampereen tarjonnan! Minun kokemukseni ovat kaksi vuotta vanhoja, mutta ainakin Kajo on paikallisten ravintolaoppaitten mukaan edelleen käymisen arvoinen. Nautinpa minäkin siellä lasillisen kuplivaa kustannussopimukseni kunniaksi viime joulukuussa.

Rauhaniemen kansankylpylä

kajo tampere

Periscope Tampere

Tampereen kauppahalli

4 vuodenaikaa Tampere

Ruokaihminen keskittyy ruokakokemuksiin, kuten ihanaan kauppahalliin ja sen puoteihin, mutta Tampereelta löytyy toki paljon muutakin. Pispala, Särkänniemi, Rauhaniemen kansankylpylä, Rajaportin sauna, lukuisat taidemuseot, muumimuseosta nyt puhumattakaan. Jokaiseen makuun jotakin!

Ihanaa Tampere, ihanaa! – Kattoterasseja, skumppaa ja kansankylpylän kalliorantoja

Ookkonää Oulusta?

Minä en ole, mutta lapsuudessa, jolloin asuimme vielä Rovaniemellä, Oulu ja Hailuoto olivat aina kesälomamatkamme varrella. Hailuoto (ja etenkin siellä järjestettävä Bättre Folk -festari) kiinnostaa edelleen, mutta vielä en ole sinne ehtinyt aikuisiällä takaisin. Sen sijaan kävin kylässä kaupunkiin muuttaneen kaverini luona ja tutustuin samalla Oulun ravintolaelämään.

puistola lounas oulu

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Jos ja kun käytte kesälomallanne Oulussa, on teidän istahdettava Ostroferian pöytään. Ravintola on oululainen taivas maan päällä. Lähellä tuotettua, alusta asti valmistettua järkyttävän hyvää ruokaa. Lisää hehkutusta ja muutaman hotellivinkin voit lukea alle linkkaamastani tarinasta. Muista käydä moikkaamassa myös merelle tähyilevää toripolliisia!

Hei Oulu, olet ihana paikka ja kaupunki!

Koe Kainuu!

Oulusta puksutellaankin raiteita pitkin sopivasti Kajaaniin, kulttuurikaupunkiin, jossa ennakkoluuloistani huolimatta olikin todella paljon nähtävää! Samalla vaivalla kannattaa pyörähtää muuallakin Kainuussa, kokea Oulunjärvellä paistatteva Ärjänsaaren paratiisi, Paltamon erämaahan rakennettu Jättiläisenmaa sekä Suomussalmen Soiva metsä.

arctic giant paltamo

suomussalmen soiva metsä

hepoköngäs

Julma-Ölkky

ärjänsaari

ärjänsaari

ärjänsaari

Luontomatkaaja tutustuu tietysti Hossan kansallispuiston Julmaan Ölkkyyn ja käy ihailemassa yhtä Suomen suurimmista putouksista, Hepoköngästä, jonka äärelle muuten pääsee esteettömästikin. Kohti etelää ajettaessa onkin hyvä köllötellä yö tai kaksi Haapala BnB:n moderneissa lautamökeissä, nauttia tuopillinen majatalon omaa olutta ja nautiskella oivallinen paikallisista tuotteista koottu aamiainen. Reippailijat hyödyntävät myös Vuokatin tarjoamat ulkoilureitit ja muut aktiviteetit.

vuokatti

haapala bnb

haapala bnb

Ja jos satut ajamaan kohti etelää itärajaa myötäillen, Pohjois-Karjalan kautta, tee koukkaus Juuan Porttilouhen kohdalla. Pyhälle paikalle on muutaman kilometrin kävelymatka, joka todellakin kannattaa tehdä!

Juuan porttilouhi

Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää?
Mielettömien maisemien Arctic Giant – vieraana Jättiläisenmaassa
Oulujärven ihmeellinen Ärjänsaari
Häikäisevä Hepoköngäs ja pessimistien Puolanka
Hossan kansallispuiston Julma-Ölkky on nimensä veroinen
Suomussalmen maaginen Soiva metsä
Haapala BnB – majatalomajoitusta ja mainiota lähiruokaa Sotkamossa

Rovaniemi – uimaan porojen kanssa?

No nyt on raflaava otsikko, saatat ajatella. Joka vuosi Rovaniemen matkailuorganisaation somekanavilla saa kuitenkin ihmetellä poroja, jotka hakeutuvat viileään veteen aukealle paikalle pakoon paarmoja ja muita kiusanhenkiä. Sinne ne marssivat ihan pokkana, ihmisten sekaan, rantaleikkeihin. Mene katsomaan, jos et usko.

Cafe Hostel Koti mökkiterassi

Cafe Hostel Koti

Joessa uiminen on sellaisenaankin erilainen kokemus, joten vaikka poroja ei näkisikään samalla viltillä, on odotettavissa ikimuistoisia hetkiä. Kun nälkä yllättää, on keskustassa ravintoloita, mitä valita. Itse ihastuin Hostel Café Kodin mutkattomaan ruokaan ja varsinkin sen sisäpihan kattoterassiin! Yöpyminenkiin oli ihanaa (ja edullista), suosittelen lämpimästi.

ounasvaara

sky ounasvaara

Sky Kitchen & View Ounasvaaran huipulla on valitettavasti kiinni kesällä 2020, mutta onneksi huipun näköalat ovat saatavilla vuodenajasta riippumatta. Huipulle kannattaa siis kiivetä (tai ottaa taksi) muutenkin. Jos satut vaaran juurelle sopivaan aikaan, saatat saada kyydin huipulle tuolihissillä. Maisemat ovat huikeat, vaikka vaara ei korkeusennätyksiä tavoittelekaan.

Hostel Café Koti – räsymattoja, rottinkia ja ruokaelämyksiä
Sky Kitchen & View – huippuruokaa ja huimaavia näköaloja Ounasvaaralla – on kiinni tällä hetkellä, mutta huipun näköalat ovat aina saatavilla!

Salla – in the middle of nowhere

Kotimaan kohteiden esittelyä ei voi toteuttaa ilman sieluani soittelevaa Sallatunturia. Jos kaipaat omaa rauhaa, mielettömiä maisemia, hyvin hoidettuja vaellusreittejä ja lähellä olevaa luontoa, lähde Sallaan. Palvelut ovat hyvät kesäaikaankin ja patikointireitistö tulentekopaikkoineen ja kotineen laaja. Moni on käynyt Sallassa talvella, mutta mitäpä jos tänä vuonna lähtisitkin sinne loppukesästä, kun hyttyset ovat hävinneet ja ilma on helteen jälkeen raikasta hengittää. Syvä suositus, vaikka vedänkin nyt vähän kotiinpäin, olenhan juuriltani puoliksi sallalainen.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Hetehaltijan lumous

Hetehaltijan lumous

Hetehaltijan lumous

Metsäterapiaa ja patikkapolkuja: ruskaretki Sallatunturiin
Hetehaltijan lumous – valloittava vaellusreitti Sallatunturin ympäri

Ååååh, Ahvenanmaa!

Jätin tahallani hehkuvimman helmen viimeiseksi. Tämä on palkinto sinulle, joka jaksoit selailla kotimaankohteita tänne saakka. Vietin keväällä 2019 kolme päivää Ahvenanmaalla, eikä maailmani ollut sen jälkeen enää samanlainen. Kohtasin ihania ihmisiä, söin jumalaisia aterioita ja ajelin vuokra-autolla pittoreskejä pikkuteitä ja yövyin ehkä tämän valtakunnan kauneimmassa majatalossa.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Ahvenanmaa on niin lähellä ja niin toisesta maailmasta. Jos matkakuume ei ota laantuakseen, saattaisi Ahvenanmaa hyvinkin olla oikea lääke kyseiseen vaivaan. Ainakin minusta tuntui, kuin ulkomailla olisi!

Legendaarinen Smakbyn – ravintolasuositus Ahvenanmaalle
Åland grönskar – saariseikkailu keväisellä Ahvenanmaalla

Kvarnbo Gästhem – ainutlaatuinen aamiaismajoitus Ahvenanmaalla

Bonusraitoina Kymenlaakso ja Keski-Suomi

Jos mikään edellä esitellyistä kohteista ei kolahtanut, kurkkaa vielä alle linkkaamani tarinat Kotkan-Haminan seudulta ja Jyväskylästä. Ehkä rakastutkin tänä kesänä Kotkaan tai jätät sydämesi Jyväskylään, Hotelli Yöpuun huomaan?

korsupiknik

hotelli yöpuu

Kosken kuohuista korsupiknikille – Kotkan-Haminan seutu kutsuu seikkailuun!
Parasta Jyväskylässä: Hotelli Yöpuu ja Ravintola Pöllöwaari

Kesäloma kotimaassa voi olla ihan yhtä ihana kuin kaupunkiloma Euroopassa tai rantaloma Välimerellisissä maisemissa. Kun avaat silmät ja katsot ympärillesi, näet metsän puilta ja huomaat ainutlaatuisen luonnon tarjoamat mahdollisuudet. Se on paljon luvattu, mutta ei todellakaan mahdotonta. Nenä kohti kotimaisia elämyksiä ja menoksi!

ps. Vinkit Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle odottavat vielä kirjoittajaansa. Malttakaa siis hetkinen!

Turku, sinä salarakkaani!

*Majoituksen tarjosi Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

Tapailemme, Turku ja minä. Se alkoi varovaisella vilkuilulla jo muutama vuosi sitten. Olin ohikulkumatkalla, ehdin yhteen kahvilaan ja näin linja-autoaseman. Syksyllä 2018 suhteemme tiivistyi ja kaupunki onnistui houkuttelemaan minut seuraansa peräti neljä kertaa. Se tutustutti ihaniin ravintoloihinsa ja kutsui asumaan hotelleissaan. Taisin ehtiä vähän ihastua, sillä vaikka oli pimeää, märkää ja lehdetöntä, kaupunki näytti silmissäni kauniilta.

turun seurahuone

turun seurahuone

Turku osaa vetää oikeista naruista. Se kutsui minut puutaloalueelle, ja esitteli idyllistä puoltaan. Se oli vieraanvarainen, petasi sohvalle pedin, tarjoili aamiaista ja vielä ruokailuseuraakin. Ja röyhisteli rintaansa toimivalla joukkoliikenteellä, sillä Syyskuinen työmatka Turun kirjamessuille ei olisi voinut vaivattomampi olla.

Ravintoloillaankin se ylpeilee, eikä todellakaan aiheetta. Jos ette usko, käykää lounaalla kasvisruokiin erikoistuneessa Kuorissa tai pitkällä illallisella ravintola Kaskiksessa. Kuljeskelkaa jokirannassa ja puikahtakaa olutkuppiloihin tai pieniin viinibaareihin, istukaa terassilla ja nauttikaa lasillinen punaista tai valkoista.

smör turku

smör turku

Viimeisimmillä deiteillä kesän korvilla kaupunki tarjosi tähän mennessä parastaan. Se tarjoili kuohuviiniä kaupungin komeimmassa hotellissa Turun Seurahuoneella, joka täysin uusittunakin huokui hienolla tavalla menneen ajan eleganssia. Se upotti minut tuoksuviin valkoisiin lakanoihin ja antoi tuntien työrauhan reissussa rähjääntyneelle matkalaiselle.

Pikaisen puuteroinnin ja reissuvaatteiden vaihtamisen jälkeen kaupunki johdatti minut illalliselle ravintola Smöriin ja tarjosi mitä miellyttävintä pöytäseuraa. Sitä samaa, jonka läsnäolosta olin saanut nauttia myös syksyn aikana. Kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin, oli ihanaa nähdä puolen vuoden tauon jälkeen.

smör turku

smör turku

smör turku

Kun näkee harvoin, yhteinen aika on käytettävä hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi valitsimme kuuden ruokalajin yllätysmenun – mitä enemmän ruokaa, sitä pitempi illallinen ja sitä enemmän yhteistä aikaa. Hetken kuluttua teemme kannettiin muun muassa poronsydäntä ja naapurikunnassa kasvatettua vihreää parsaa, silakoita, katajaa ja piimää sekä paahdetusta hiivasta tehtyä jäätetöä. Erikoista, mutta sangen hyvää. Viinien parituksesta annoimme extrapisteet, erinomaista kerrassaan.

turun seurahuone

turun seurahuone

Pienesti pyörryksissä palasin hotelliini ja heittäydyin juuri sopivan pehmeän sängyn uumeniin. Aamiaisella käytin hetken katsastaakseni späivän lounastarjontaa. Tässä kohtaa kaupunki aiheutti ensimmäisen pienen pettymyksen ja torppasi haaveeni lounaasta ravintola Ludussa. Niinpä alkuperäisistä suunnitelmista poiketen ostinkin junalipun jo kahdentoista junaan ja palasin kotiin Helsinkiin. Ensin kuitenkin vietin kuplivan aamupäivän töitä tehden, pehmeällä sängyllä, Turun koristeellisten kattojen yllä, hemmotellen itseäni yhdellä lasillisella kuohuviiniä.

turun seurahuone

Vieläkö tapaamme? Todennäköisesti. Tähän asti olen ollut tapailusuhteessamme se aktiivisempi osapuoli. Turku on vastannut deittikutsuihini myöntävästi, mutta aloitetta se ei vielä kertaakaan ole tehnyt. Voi olla, että jään odottamaan sen seuraavaa peliliikettä. Joku kaupungissa edelleen kiehtoo, enkä ole valmis katkaisemaan yhteyttä kokonaan. Useamman ravintolan menu on vielä maistamatta ja kuuluisa funikulaarikin kokematta. Ehkä voisin vinkata kaupungille vaivihkaa, että syksyn deittikalenterissa on vielä tilaa?

*****

Lisättäköön loppuun vielä pieni anekdootti. Tapaamisemme tuoksinnassa unohdin Smörin ikkunalaudalle kamerani linssinsuojuksen. Seuraavana päivänä soitin se perään, ja ihanat smöriläiset lupasivat postittaa kapineen kotiosoitteeseeni. Kirjekuori saapui perille pari päivää myöhemmin. Sen kylkeen oli repeytynyt reikä, joten kuori ammotti tyhjyyttään. Juoksin kiiinni postinkantajan ja kysyin miten minun pitäisi toimia. Hän kehotti tekemään reklamaation. Runoilin sellaisen, mutta odotukset eivät olleet kovin suuret. Kolmea viikkoa myöhemmin Postin asiakaspalvelusta soittettiin ja sanottiin, että vaikka repeytyminen oli johtunut väärästä pakkaustavasta, päätimme nyt tapauskohtaisesti korvata kapistuksen arvon. Kiittelin hämmentyneenä, ehkä maalaisjärkeä on sittenkin tässä maailmassa jäljellä.

FoodiEX – ajatuksia ruoasta ja tulevaisuudesta

Joskus sitä sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kuten viime toukokuussa Food & Talk -seminaarissa, jossa haahuilin yksinäni. En tuntenut ketään, joten ujoudenpuuskassani istuin lounasviinilasilliseni kanssa keskelle tyhjää penkkiriviä ja selasin kännykkääni. Pian viereeni istui Laura, joka epäsuomalaiseen tapaan ryhtyi heti juttusille.

Selvisi, että uusi tuttavuuteni on mukana Turun yliopiston FoodiEX-hankkeessa, joka tutkii sitä, miten oudoista ja hankaliksi koetuista raaka-aineista tehdään tavallisille kuluttajille maistuvaa ruokaa. Projekti pohtii myös ruoan tulevaisuutta, etsii uusia vaihtoehtoja ja pyrkii kehittämään kekseliäitä tuotesuunnittelun tapoja, jotta jatkossa ruokaa voitaisiin tuottaa entistä kestävämmin ja kiertotalouden periaatteita noudattaen.

foodiex

Pitkän alustuksen päätteeksi Laura kertoi, että he etsivät syksyllä 2018 järjestettäviin työpajoihin vielä yhtä ennakkoluulotonta vaikuttajaa, ja kysyi kiinnostaisiko minua osallistua. Minä tietysti syöksyin suin päin kohti tuntematonta, vaikka en vielä täysin hahmottanutkaan mistä on kyse. FoodiEX-hankkeen alaotsikko – aktiivinen kuluttaja moniaistisen ruokaelämyksen kehittäjänä – sai kuitenkin mielikuvitukseni laukkaamaan sellaista kyytiä, että vastasin alustavasti kyllä.

Niinpä syyskuussa parikymmenpäinen tutkijoiden, ruokabloggaajien, elintarviketeollisuuden edustajien ja keittiömestareiden joukkio kokoontui naantalilaiseen opetuskeittiöön, kääri hihat ja ryhtyi hommiin. Tavoitteenamme oli vaatimattomasti kehittää kestävän kehityksen innovaatioita ja tulevaisuuden ruokaa. Syksyn aikana tapasimme kolme kertaa, joten tutuksi tulivat paitsi Rasekon opetuskeittiö, myös turkulaiset ravintolat.

Foodiex

Foodiex

Ensimmäinen työpaja keskittyi moniaistilliseen kokemiseen ja sen hyödyntämiseen tutkimusprosessissa. Kirjasimme vihkoihimme huomioita, ja yritimme luonnehtia miltä eteemme kannetut raaka-aineet maistuivat, tuoksuivat, tuntuivat ja kuulostivat. Oli hauskaa lähestyä tuttuja aineksia täysin eri näkökulmasta. Koskaan ennen en ole ajatellut, miltä nokkosten syöminen suussa tuntuu ja miltä rouskuva parsakaalinvarsi pureskellessa kuulostaa.

Testasimme kolmea eri raaka-aineryhmää: biojätteiksi miellettäviä kasvisten kuoria ja lehtiä, vähemmän hyödynnettyjä villivihanneksia ja viime aikoina kovasti tapetilla olleita hyönteisiä. Parsakaalinvartta ja kukkakaalin lehtiä olin järsinyt ennenkin, mutta porkkanan ja sipulin kuoria en ennen ollut suuhuni sellaisenaan laittanut. Villivihanneksista tuntemattomin suuruus allekirjoittaneelle oli maahumala, nokkosia ja mustaherukanlehtiä on tullut kokkailtua omassakin keittiössä. Jauhomatoja, kotisirkkoja ja kuhnurintoukkiakin olin maistanut useita kertoja aiemmin. Ei tässä ihan eilisen teeren tyttäriä olla.

Foodiex

Foodiex

foodiex

Syksyn mittaan työstimme yhdessä valittuja raaka-aineita. Kukkakaalista ja sen lehdistä kehiteltiin jäätelöä, sirkkajauhoja ujutettiin tattirisotolla täytettyihin ”karjalanpiirakoihin” ja jauhomadot pääsivät rapeuttamaan dukkahia. Mustaherukanlehdet jalostuivat uutteen ja herukanlehtipeston kautta marmeladiksi sekä mustaherukanlehtisokeriksi ja -suolaksi.

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Pääsimmepä työn tuoksinnassa kokeilemaan myös ruuan 3D-tulostamista. Tuhansien eurojen arvoinen laite tulosti neniemme edessä kuvioita massasta, joka oli valmistettu keitetystä parsakaalinvarresta, suolasta, öljystä, agarista ja kudzusta. Ruuan tulostaminen tuntuu tänä päivänä lähinnä kuriositeelta, mutta voi hyvinkin olla arkea jo muutaman vuoden kuluttua.

Meitä vaikuttajia tituleerattiin projektin kuluessa edelläkävijöiksi ja suunnannäyttäjiksi. Esitimme valistuneen arviomme siitä, mitä kuluttaja tulevaisuudessa lautasilleen ja suuhunsa haluaa laittaa, ja ideoimme sitä, miten vaikeasti lähestyttävistä raaka-aineista onnistuttaisiin jalostamaan houkuttelevia ja herkullisia elintarvikkeita. Aika vastuullinen viitta kannettavaksi, mutta hyvin me taisimme tonttimme hoitaa yhdessä Hannan sopan Hannan, Kaikki äitini reseptit -blogin Nannan, Terveelliset herkut -blogin Tiinan ja Kulinaari-blogin Kimmon kanssa.

Foodiex

Foodiex

Viimeisessä työpajassa tuotettiin myös lyhyt video siitä, mitä syksyn aikana oli aikaansaatu. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, tsekkaa myös Kulinaari-blogin syvemmälle sukeltava seikkaperäinen selvitys siitä, mistä hankkeessa on kysymys. Kunhan Foodiex-hanke saadaan päätökseen ja tulokset julkisiksi, kuulette siitä varmasti.

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Olivatpa hankkeen tutkimustulokset mitä tahansa, on selvää, että tulevaisuudessa elintarviketeollisuus tarvitsee uusia ideoita ja me kuluttajan helppokäyttöisiä raaka-aineita, jotka korvaavat nykyiset eläinperäiset proteiininlähteet. Myös syömistottumuksissamme ja käyttäytymisessämme on parantamisen varaa. Noloa kyllä, mutta minäkin olen jättänyt hyvin usein hyödyntämättä vihannesten täysin syömäkelpoiset kuoret tai lähiluonnosta löytyvän ravinnon. Sekaanista on onneksi kasvamassa kovaa vauhtia kasvispainotteinen syöjä, sillä lihaa tähän talouteen ostetaan enää vain muutaman kerran kuussa, jos silloinkaan. Eilen kokkasin tofua ensimmäistä kertaa koskaan. Kehitys kehittyy.

foodiex

Suuressa mittakaavassa minun askeleeni ovat kuitenkin mikroskooppisen pieniä. Tänään uutisoitiin, että jos tehomaatalous jatkaa kasvuaan, hyönteiset katoavat maapallolta muutamassa kymmenessä vuodessa. Maatalouden hyönteismyrkyt, synteettiset lannoitteet ja luonnonvaraisen kasvuston raivaaminen peltojen tieltä eivät jätä hyönteisille mitään mahdollisuuksia selviytyä. Niiden elintila supistuu jatkuvasti. Myös ilmastonmuutoksella ja maapallon lämpenemisellä on näppinsä pelissä. Jos ruokaketjun ytimessä tärkeää työtä tekevät hyönteiset häviävät, häviää lopulta myös ihminen.

Sillä, mitä (ja miten) me tulevaisuudessa syömme, on merkitystä.

Edit: Uutisointi hyönteisten katoamisesta osoittautui liioitteluksi ja väärin tulkituksi tutkimukseksi. Huh, sukupuutto ei siis uhkaakaan (vielä) kaikkia maailman hyönteisiä, ja ehkä ihmiskuntakin saa vielä elellä tällä pallolla hetken aikaa. Uutisen julkaiseminen Ylen kanavilla teki siitä minun silmissäni luotettavan, ja lähdekritiikki unohtui. Jatkossa täytyy petrata tälläkin saralla. Feikki uutinen ei silti poista tehomaatalouden vaikutuksia tai ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia luonnonkatastrofeja ja eliöstön tasapainon vakavaa heilahtelua. Meidän teoillamme on edelleen väliä.

Ensimmäinen, kuudes ja viimeinen kuva: Esko Keski-Oja, Vizualis