Kesän korvilla, kun sain kutsun tulla tutkimaan mitä Tampereella on ruokamatkailijalle tarjolla, aloin ymmärtää, kuinka pienessä kuplassa olin vuosikausia syönyt ja juonut. Ajatukseni kulki suurin piirtein seuraavaa loputonta luuppia. Helsinki on kuitenkin Helsinki, ruokaihmisen mekka, jonne syntyy uusia ravintoloita kuin suppilovahveroita sateisena syksynä. Miksi siis lähteä kalastelemaan kokemuksia kauemmaksi, kun lähivedet ovat täynnä mehukkaita saaliita. Oletin, että kovimmat tekijät hakeutuvat Helsinkiin ja maakunnat jäävät nuolemaan näppejään. Kuinka väärässä olinkaan.

Syksyn mittaan olen suhannut Turussa sekä kirjamessuilla että ruuan tulevaisuutta tutkivan FoodiEX-hankkeen projektiryhmän tapaamisissa. Ensin ajattelin piipahtaa riennoissa päiväseltään, mutta sitten päähän pälkähti hyödyntää reissuja muuhunkin tarkoitukseen. Niinpä matkustin paikan päälle aina edellisenä iltana ja varasin pöydän ravintolasta. Mikä mahtava yhden illan ja yön miniloma kertaa kolme!

Ennen seuraavien suositusten lukemista suosittelen käymään jääkaapilla ja tekemään vaikka voileivän, sillä näiden annosten edessä vesi saattaa herahtaa kielelle pyytämättä ja yllättäen. Sitten on aika astua sisään turkulaisiin ravitsemusliikkeisiin.

Tunnelmallinen E. Ekblom

Onnekseni minun ei tarvinnut suunnistaa vieraan kaupungin ravintolamaailmassa yksin. Kompassia käsitteli taannoisesta tv-sarjasta tutuksi tullut turkulainen morsiankollega, ja minun tarvitsi vain seurata kuuliaisesti perässä pitkin Aurajoen rantaa. Oltiin täl puol jokkee, jos nyt oikein alkuperäisväestön puheenpartta tulkitsin. Idea ravintolaillasta syntyi vain viikkoa ennen syksyn ensimmäistä Turku-visiittiä, joten parhaimpien ravintoloiden pöydät olivat jo kiven alla. Edellisenä iltana onnistuimme kuitenkin varaamaan viimeiset kaksi paikkaa E. Ekblomin tunnelmallisesta ravintolasalista.

Kaupungissa oli meneillään pienimuotoinen Voillá-ravintolafestivaali, jossa tiettyjen raflojen keittiön olivat vallanneet vierailevat kokit ja keittiömestarit. E. Ekblom osallistui tapahtumaan, niinpä illan menu oli ennalta päätetty. Se sopi meille oikein hyvin, sillä kaikkiruokaisina aioimme syödä ja juoda kaiken, mitä eteen kannetaan.

E. Ekblomin komentokeskusta pyöritti tuona iltana Suomen kokkimaajoukkueen johtaja Kristian Vuojärvi. Mestari itse kantoi annoksia pöytään kahteenkin eri otteeseen. Muistiinpanot illalta ovat kadonneet bittitaivaaseen ja kuvatkin sisältävät hämärän valaistuksen takia lähinnä pikselimössöä, mutta onneksi Instagram Stories oli tallentanut arkistointia ruokailun yhteydessä otetut videopätkät annoskuvauksineen. Lautasille annosteltiin muun muassa minttusokerisuolattua siikaa ja kirjolohta, pikkelöityä kurkkua ja kukkakaalia sekä marmorifilettä, savustettua häränkieltä, kanttarelleja ja tattikastiketta.

Juustolautanen oli ihanan persoonallinen – se sisälsi metsurinjuustoa kolmella eri tapaa. Myös juustojen ja jälkiruoan välissä tarjoiltu suunraikastaja yllätti. Höttöistä humalavaahtoa ja hapanta kermaviiliä en todellakaan olisi osannut itse yhdistää samaan annokseen. Jälkkäri hipoi sekin täydellisyyttä, mutta mitä muutakaan voi puolukan ja karamellin taivaalliselta liitolta odottaa.

Illallinen oli mitä parhain aloitus Turun ravintolaturneelle. Toki täytyy samaan hengenvetoon todeta, etten tiedä vastasiko tarjoilu normaalia perjantai-illan serviisiä, vai pistikö kokkimaajoukkueen kapu parempaa pöytään. Paikkana E. Ekblom oli kuitenkin hurmaava, ja koska palvelukin oli esimerkillistä, uskallan suositella sitä lämpimästi muillekin.

Kauan odotettu Kaskis

Illallisesta Kaskiksessa olen haaveillut siitä lähtien, kun tuo turkulaisravintola tömähti tietoisuuteeni turkulaisten ystävien vahvojen suositusten saattelemina pari vuotta sitten. Pöytää on turha kuvitella saavansa samalle, seuraavalle tai sitä seuraavallekaan viikolle, joten olin iloinen, että varaus oli tällä kertaa tehty FoodiEX-hankkeen vetäjien puolesta. Illallinen seurasi pitkää workshop-päivää, ja tuli todelliseen tarpeeseen.

Harmillisesti unohduimme hotellilla läppäreittemme ääreen niin, että myöhästyimme sovitusta kellonajasta kymmenisen minuuttia. Niinpä saimme tyytyä pöydän pimeään päähän, joten ruokakuvauksen sai käytännössä tälläkin kertaa unohtaa. Pimeyden keskellä saattaa kuitenkin olla havaittavissa keittiön tervehdyksenä saapunutta friteerattua kukkakaalia, alkupalojen kalamoussea ja lehtikaalien alle piiloutunutta, puolukalla ryyditettyä, sopivan hapokasta tartaria.

Puolet pöytäseurueesta tilasi kasvismenun. Possunkylkiannoksen saavuttua pöytään olisin minäkin halunnut valita viereisen lautasen. Vaikka annoksen raaka-aineet olivat superlaadukkaita, oli makumaailma lähinnä hernekeittomainen. Possun kainaloon aseteltu kurpitsa oli vetinen ja possu taas jyräsi savustetun hauenmädin hienovaraisen maun täysin. Kun viinikin oli paritettu huonosti, harmitti, mutta ei onneksi kauaa. Kotimainen kuha kolmen erilaisen perunan kanssa vei kielen mennessään, samoin lammas, joka tarjoiltiin sienten, kaalin ja kikherneitten kera.

Jälkiruoka oli nappisuoritus. Päivän työpajassa olimme kehitelleet ja ideoineet mustaherukanlehtien käyttötapoja keittiössä ja kuinka ollakkaan, nyt eteemme kannettiin mustaherukanlehtivaahtoa, paahdettua maitoa, päärynää ja piimää. Ihan kuin Kaskiksen keittiömestari Erik Mansikka olisi lukenut ajatuksemme. Seurueemme lopetellessa ruokailua ravintola oli jo tyhjentynyt muista asiakkaista ja mestarilla oli aikaa istahtaa seuraksemme pöydän päähän. Sommelier kantoi pöytään vielä jättimäisen pullollisen grappaa. Minä kieltäydyin kohteliaasti ja siemailin sen sijaan kupillisen vihreää teetä.

Kaskis oli kieltämättä elämysten ilotulitusta, mutta odotin silti sen ruokalistalta ehkä vieläkin enemmän. Kaksi vuotta jatkuvaa hehkutusta oli nostanut riman niin korkealle, että sitä oli todennäköisesti mahdoton ylittää. Seuraavalla kerralla jätän suosiolla odotukset omaan arvoonsa, istun puhtaaseen pöytään ja annan keittiön tehdä taikojaan.

Kuori – kasvisravintoloiden kiistaton kuningatar

Joulukuun puolessa välissä, kun matkasin viimeiseen tutkimushankkeen työpajaan, odotin paitsi projektin paketoimista, myös edeltävän illan pöytävarausta. Kasvisruokaan erikoistunut Kuori on onnistunut saavuttamaan jo lajissaan niin jämäkän jalansijan, että ravintola tunnetaan varsin hyvin myös pääkaupunkiseudulla. Kaveripiirissäni jokainen, joka vähänkään Turkua tunsi, suositteli astumaan Kuorin kynnyksen yli. Niinpä pöytä varattiin tällä kertaa hyvissä ajoin. Saman päätöksen olivat tehneet myös ruokabloggaajaystäväni, Hanna ja Nanna. Toisistamme tietämättä, täysin sattumalta, olimme varanneet viereiset pöydät, ja siitäkös riemu repesi.

Kuori tarjoaa kaksi erilaista menuvaihtoehtoa: ison (6 annosta) ja pienen (3 annosta) makumatkan, ja molemmat voi halutessaan tilata silmät sidottuina. Silloin pöytään tuodaan puinen kuori (heh), johon menu on jemmattu. Paperin voi vetäistä esiin, jos siltä tuntuu tai jättää niille sijoilleen koko ruokailun ajaksi. Me päätimme pitää itseämme jännityksessä pidemmän menun ajan ja avasimme kuoren vasta illallisen jälkeen. Viinipaketin pyysimme puolikkaana, kuten minulla nykyään aina tapana on. Silloin pääsee maistamaan tarkoin harkittuja makupareja, mutta humaltuu silti vain hymyilyttävään hiprakkaan.

Jo keittiön tervehdys antoi ymmärtää, että nyt on tosi kyseessä. Edessämme lepäsi nimittäin kaksi sipsiä ”kaviaarilla”, punasipulilla ja friseesalaatilla. Voittokulku jatkui käsittämättömän ihanilla grillatuilla babypunajuurilla ja vuohenmaitorahkalla, joita seurasi hullun hyvä barbequeporkkana mustan dukkahin kera.

Eikä siinä todellakaan vielä kaikki. Seuraavaksi makuhermojamme hemmoteltiin myskikurpitsakeitolla, seitanilla täytetyllä kimchi-hodarilla sekä speltillä ja siitakesienillä täytetyllä savoijinkaalikääryleellä. Laatusanat loppuvat tässä kohtaa taas kesken, vaikka edessä on vielä jälkkäri: misojäätelöä ja omenaa. En enää tiedä mitä sanoa.

Naapuripöytä oli suunnitellut syövänsä lyhyemmän kaavan kautta, mutta eivät lopulta halunneet jäädä Piaa pahemmaksi. Niinpä viihdyimme ravintolassa jälleen kerran niin pitkään, että kaikki muut asiakkaat ehtivät kadota koteihinsa. Ihanan punainen, rosmariinein koristeltu Sweet Cherry Pie ja talon oma omenainen glögi saivat kunnian päättää mielettömän makumatkan.

Siinä missä ruoan maku veti vertoja minkä tahansa Michelin-tähditetyn ravintolan annoksille, lisäsivät annosten värit – punaisena hehkuva punajuuri, vihreä yrttiöljy ja intensiivisen oranssi – kurpitsa ruokailuun korostetun moniaistillisen ulottuvuuden. Jos joku tämän jälkeen vielä tulee sanomaan, että illallinen ilman lihaa ei ole illallinen, tartun häntä kauluksista ja raahaan omin käsin Kuorin pöytään. Tämä on ravintola, jonka jokaisen ennakkoluuloisen sekasyöjän pitäisi ehdottomasti kokea. Siis menkää hyvät ihmiset Turkuun, ja todistakaa ennakkoluulonne turhiksi!