Yhteistyössä: Sky Kitchen & View

Kaivan kännykästäni sähköpostin. Pitkähihaisia ei välttämättä tarvita, siinä lukee. Mitä vähemmän teillä on päällä, todennäköisesti sen parempi. Ei, emme ole menossa hikoilemaan jumppatunnille tai iltalenkille heinäkuiseen metsään, vaan seisomme kylpyhuoneen peilin edessä ja ehostamme itseämme illallista varten. Rovaniemellä, Ounasvaaran huipulla sijaitseva Sky Kitchen & View on mitä ilmeisimmin kuumaakin kuumempi ravintola. Noudatamme neuvoa, pukeudumme vilpoisiin kesämekkoihin ja tilaamme taksin.

Odotukset ovat korkealla, sillä olen päässyt maistamaan ravintolan upeita annoksia ennenkin. Sky Kitchen & View hurmasi maisteluannoksillaan jo tämän kesän Taste of Helsingissä, jossa se nousi ylivoimaiseksi suosikiksi kaikkien 11 ravintolan joukosta. Sekä kaskinauris-annos että tattikinuski-jälkkäri oli pakko tilata useampan kertaan tapahtuman aikana. Ja siitähän se ajatuskin sitten lähti. Lentolippu Rovaniemelle oli jo hankittuna, enää puuttui vain pöytävaraus.

Heti hurautettuamme taksilla tunturin laelle tajusimme tehneemme vakavan virheen. Taksi olisi ehdottomasti pitänyt ohjeistaa ajamaan Ounasvaaran juurelle. Ainoa oikea tapa nousta tunturiin on nimittäin hissi. Tuolihissi palvelee kesäisinkin, joten mikäpä sen ihanampaa kuin ihailla vaaramaisemia kesämekon helmojen hulmutessa lempeässä suvituulessa, kun tuolihissi natisee leppoisaa vauhtia ylöspäin.

Hotellin ja ravintolan ulkokuori hämää. Taksikuskin mukaan joka toinen ulkomaalainen turisti valahtaa valkoiseksi rakennuksen nähtyään. Tämäkö todella on hotelli? Huoneissa en ole käynyt, mutta ravintolasali on klassisen tyylikäs. Toki aikaa nähnyt, mutta valoisa ja kaikin puolin miellyttävä. Lämpötilasta ei voi sanoa samaa. Siskoni rannetietokone näyttää +33 astetta. Ravintolasalin ikkunat ovat suuret ja ne avautuvat ilta-aurinkoon. On niin kuuma, että voi sulaa.

Mutta me emme valita, sillä keittiössä on taatusti vieläkin kuumempaa. Ikkunoista avautuva näköala salpaa hengen. Ilta-aurinko värjää ravintolasalin keltaisellaan. Ikkunan ohi jolkottaa poro. Ympärillämme leviää pohjoinen vaaramaisema.

Keittiön tervehdyksenä pöytään kannettu vegaaninen omenafenkolikeitto on ihanaa. Kelopuusta valmistetun leipälaudan päällä on tummaa leipää, joka on leivottu appelsiinimehuun. Ruskealla voilla aateloitu voi on täydellinen makupari makean leivän kanssa. Keliaakikkosiskoni on otettu hyvin huomioon: pehmeä gluteeniton leipä on aseteltu voipaperin päälle, jotta leipälautasena käytetystä kelokiekosta ei tarttuisi murustakaan mukaan.

Ensimmäinen kaato viiniä on sekin paitsi biodynaaminen, myös vegaaninen. Kirkastamaton Weisburgunder on Weingut Beck -viinitalon rakkaudella tuottama. Isältään viinintuottajan tittelin perinyt Judith panostaa määrän sijaan laatuun ja onkin lausahtanut, että kuka tahansa voi tehdä maailmanluokan viiniä, vain minä voin tehdä tämän viinin tässä ja nyt. Siinä hän on harvinaisen oikeassa. Oikeammin ei voisi tätä illallista aloittaa.

Seuraavaksi pöytään saapuu lempiaineksiani, naurista ja kyssäkaalia. Yhteistyössä Anu Pentikin kanssa suunnitellulle lautaselle on aseteltu nauristartaria ja pikkelöityä kyssäkaalia, persiljamajoneesia, tattarikeksiä ja savustettua kananmunavalkuaista. Nättiä ja maistuvaa. Oikein asiallinen alkuruoka.

Toinen alkuruoka kutkuttelee makuhermojani erityisellä tavalla. Broilerinmaksamousse, omenahillo ja kuusenkerkällä maustettu briossi ovat taivaallinen yhdistelmä. Tekisi mieleni kopauttaa ruokailuvälineitäni pari kertaa pöytää vasten kuin Masterchef-tuomarit silloin, kun ruoka on erinomaisen onnistunutta. Kun kylkeen kaadetaan vielä lasillinen jälkkäriviinin aromeilla varustettua alsassilaista grand cruta, huutaa suuni silkkaa hallelujaa! Kirpeän omenan ja lempeän maksamoussen liitto on ehdottomasti painettava muistiin myös kotikokkailuja varten.

Kolmantena ruokalajina tarjoillaan sienirisottoa, grillattuja broccolinejä ja timjamilientä. Ensimmäisen haarukallisen syötyään siskoni toteaa, että tämän jälkeen mikään risotto ei tunnu miltään. Maku on todella intensiivinen. Nyökkään hyväksyvästi, mutta sen sijaan, että unohtaisin risoton valmistuksen omassa keittiössä, otan haasteen vastaan ja tähtään korkealle. Rima on nyt asetettu.

Pääruokana on itseoikeutetusti poroa. Annokset kiikuttaa eteemme kokki, joka on kotoisin mistäpä muualtakaan kuin Lapista. Poron sisäfileen seuralaisina köllöttelevät paahdettu juuriselleri, kesäkaali, sipulipyree ja puolukkakreemillä kruunattu, perunajauhoihin ja viiniin leivottu gluteeniton veripalttu. Kastikkeeksi on redusoitu poron luista keitetty liemi, johon on lisätty poron rasvaa hienoksi jauhettuna. Kastike on kermainen, mutta tippaakaan kermaa ei ole lisätty. Vatsa alkaa olla jo ääriään myöten täysi, mutta vastaväitteistä huolimatta kaavimme leivänpalalla viimeisetkin pisarat suihimme.

Suu raikastetaan vadelmalla ja lakritsilla, sen jälkeen jälkiruokavatsa vetää uhmakkaasti vielä mansikkaa, valkosuklaata ja vaniljaa. Palvelu on asiantuntevaa ja ensiluokkaista, mutta samalla riittävän rentoa. Hymy on herkässä, vaikka olosuhteet näillä helteillä ovat varmasti tavallista haastavammat. Arvostamme.

Ravintolan viimeiselle seurueelle jälkiruoka tarjoillaan kattoterassille. Meille riittävät maisemat, sillä aurinko häikäisee vielä yhdeksän jälkeenkin. Korkkarit vaihtuvat tennareihin, sillä paluumatka hotellille tehdään jalan. Aurinko laskee pilvien taakse juuri, kun kipuamme vaaran huipulla seisovan näkötornin ylimälle tasolle. Ilta ei olisi täydellisempi voinut olla.

Tänne on tultava uudelleen. Tuolihissillä – suksien kanssa tai ilman. Kiitos Sky Kitchen & View, todistit, että lapsuuden kotikaupungistani on kehkeytynyt todellinen ravintolakaupunki!

Illallisen tarjosi Sky Kitchen & View.