Aamiainen on nautittu yhdentoista jälkeen, edellisenä iltana tyhjennetty viinipullo painaa silmiä edelleen. Pötkötän sohvalla viltin alla ja vastailen kaksi viikkoa vanhoihin blogikommentteihin. Omatunto takoo takaraivossa, sama tahti ei voi jatkua. Ansaitsette nopeampaa reagointia. Kellon viisarit ovat villiintyneet, juuri äsken ne näyttivät kahtatoista. On pakko kaivautua villaviltin lämmöstä ja siirtyä suihkuun.
Varpaat kipristelevät kylmällä laattalattialla, kylpyhuoneen lattialämmitys tuntuu turhakkeelta, mutta talvisin siitä olisi iso ilo. Iho on pakkasten kuivattama, se imaisee kosteusvoiteen huokosiinsa noin kahdessa sekunnissa. Hiusten kuivaamiseen menee vähintään viisitoista minuuttia, silti takaraivolle jää aina kostea kohta.
Pakkaan pieneen lahjapussiin tuliaisen illan isännälle ja emännälle. Tarkistan postitalon äänestyspaikan aukioloajat, samalla reissulla on tarkoitus hoitaa kansalaisvelvollisuus ja piirtää äänestyslippuun kolmonen. Varttia vaille olen valmis, lähdemme kerrankin ajoissa.
Askel pysähtyy kahden minuutin kävelyn jälkeen – lahjapussi on unohtunut eteisen tuolille. Muutaman minuutin neuvottelun jälkeen mies lähtee tarpomaan kohti kotia, minä jatkan matkaani metrolle, on ehdittävä kukkakauppaan. Länsimetro sulkee ovensa nenäni edestä ja seuraava tulee vasta 6 minuutin kuluttua. Hermostuttaa jo, myöhästyminen ei ole vaihtoehto.
Tulppaanitiskillä on ruuhkaa. Taklaan varovasti päätöstään pitkään pohtivan pipopäisen rouvan, pyydän anteeksi ja siirryn kimput kädessäni jonon viimeiseksi. Puhisen itsekseni, onneksi myyjätär on nopea liikkeissään. Kello on kohta puoli, eikä miestä näy missään. Äänestämäänkin piti ehtiä.
Naputan viestin: käveltiinkö ristiin? Kohta herra hölkkää kukkakaupan suunnalta, olimme ohittaneet toisemme huomaamatta. Äänestys saa jäädä, onhan tässä vielä päiviä aikaa. Otamme juoksuaskelia, sillä U-juna ei odota. Kiasman kohdalla muistutan itseäni matkakortin leimaamisesta, sanon sen ääneen, jotta en unohtaisi. Astun sisään junaan, tähyilen vapaita paikkoja ja unohdan mitä muutamaa minuuttia aiemmin sanoin.
Kilon kohdalla tarkastajat saapuvat. Parkaisen niin lujaa, että koko vaunu varmasti kuulee. Posket helottavat punaisina, kun soperran, että nyt kyllä puhtaasti unohdin, en tajua, ei minulle koskaan käy näin. Kaivan lompakostani reunastaan repeilevän ajokortin ja alistun kohtalooni. Tarkastaja haluaa tsekata matkakortin uudemman kerran. ”Sullahan on täällä melkein 200 päivää sisäistä kautta, tosi pitkä aika”, nainen ihmettelee. Hämmennyn ja nyökyttelen. ”Nyt tehdään niin, etten minä sulle mitään sakkoa kirjoita. Hyvää päivänjatkoa!”
Jatkan kiittämistä, vaikka tarkastaja piippailee lippuja jo seuraavassa vaunussa. Mitä ihmettä juuri äsken tapahtui. Siirtelen paperista lahjakassia kädestä toiseen, tätä menoa se muuten unohtuu junaan. Seuraava pysäkki on meidän, laiturilla ollaan näköjään vastassa. Nousen ilahtuneena ja astun ulos junasta. Autossa tajuan, että lahjakassi on jäänyt junan penkille.
Kaksi pitkää päivää matkamessuilla – kymmeniä kohtaamisia, lukemattomia myyntipuheita, pakotettuja hymyjä ja mahdollisimman mieleenpainuvia ensivaikutelmia. Sosiaalisen introvertin energiavarat ehtyivät ennen aikojaan. Kun päälle vielä pinottiin kahdet illalliset, 17 tunnin työmatka Lappeenrantaan ja takaisin, onnettomat yöunet sekä yksi tärkeä työhaastattelu, ei ole ihme, että unohtelen. Takki on tyhjä, eikä pää pysy järjestyksessä. Luojan kiitos lähdemme perjantaina Lappiin. Hitaita aamuja, lempeää lepoa, hohtavia hankia, kuumaa kaakaota, räiskyvää takkatulta ja poskia nipisteleviä pakkasia – niitä minä nyt tarvitsen.
<3
<3 <3
Lapissa sitä on rauhoittuu ja palautuu.
Kyllä. Tälläkin kertaa kävi juuri näin.
Erityisen raskasta on juuri tuo uusien ihmisten tapaaminen, jos sitä on monta päivää peräkkäin luvassa. Pakko pitää sellaisia ”lukitsen itseni kotiin” -lepopäiviä, kun ei jaksa! Rentouttavaa Lappia! Siellä on onneksi lunta ❄️
I know! Lukitsen itseni kotiin -päivät on todella tarpeellisia. 😀
Voi, voi, laiska töitään luettelee…
Näinkö on? Välillä on hyvä avata mistä kaikesta oma arki koostuu. Ahkeruudesta ja aktiivisuudesta voidaan olla montaa mieltä, enkä kovin herkästi lähtisi tuomitsemaan tuntematta toisia ihmisiä. Sitäpaitsi laiskottelu on aliarvostettua, luovat ideat eivät nimittäin synny kiireen keskellä.
Voi tavatonta, mitä vauhtia ja haipakkaa onkin pitänyt, huhhuh, Pia! Nyt lepää, kerää voimiasi ja lataa akkujasi, ihanissa lumimaisemissa ja luonnon parantavassa huomassa. Kyllä se mieltä hoitaa. Tee nautittavia ja mielekkäitä asioita, tai jos ei huvita, älä tee mitään, nauti vaan rauhasta ja hiljaisuudesta. Tule sitten taas voimaantuneena takaisin. Mukavaa ja elvyttävää matkaa sinne ja takaisin. Vilkutus! <3 Leenalta
Nyt on akut ladattu ja oltu tekemättä mitään. Jaksaa taas uudella innolla! Kiitos tsemppauksesta Leena, viestistäsi tuli hyvä mieli!
Äh…unohdin tämän lisätä. Olisitkohan ambivertti, Sinäkin…? 🙂
Oli pakko googlettaa ja kyllä, kovin tutulta kuulostaa! 🙂
Hah, että reunasta repeilevä ajokortti???? Onko se vielä voimassa, kas kun mielikuvissani sellainen ei enää toimi ! Hiihtele hankia hiljakseen ja lystiä laskuun Lapissa.
Hehe, ei nyt sentään sellainen paperinen, mutta kuitenkin isompaa muovista mallia, joka repsottaa reunoiltaan aika pahasti. 😀
Hei; Tuo kyläilyreissu oli kuin kotimaisesta elokuvasta, paremmin vaan kerrottu ?. Ja totta. Saitko muuten lahjapussin takaisin? Minäkin olisin kiekaissut ja lujaa, jos tunnollisena ihmisenä olisin unohtanut maksaa. Olipa reilu tarkastaja!
Jos minulla pitäisi tehdä noin paljon töitä lyhyessä ajassa, niin olisi parempi laittaa joku ranneke käteen, jossa henkilötiedot ja minne voi palauttaa, koska nimeäni en muistaisi tuommoisen jälkeen. Kuullosti etenkin henkisesti raskaalta. Vaikka jalat kestäisi, pää ei. Ymmärrän.
Koitapa tyhjätä pää, rämpiä lumessa väsyksiin asti. Saunaa, hyvää ruokaa, juomaa ja hyvä kirja. Ja hyvää seuraa. Eiköhän se siitä suttaannu ?.
Yritin noudattaa neuvojasi ja tuntuihan tuo toimivan! 🙂 Lahjapussista laitoin saman tien Valtion Rautateille viestiä, mutta sieltä tuli geneerinen vastaus, että löytötavarat toimitetaan maksulliseen löytötavaratoimistoon. Enpä viitsinyt 10 euron tuliaisesta lähteä maksamaan palkkiota. Toivottavasti joku sen kuitenkin sai hyötykäyttöön!
Kokeile joskus Ecoilin luonnonkosmetiikkaöljyjä❤️
Kosteuttaa ja pehmentää ihoa ja on tosi riittoisaa. Kuivan talvi-ihon pelastaja.
Täytyypä laittaa merkki korvan taakse, jos joskus vastaan tulee. Kiitos vinkistä!
Suomessa on äänioikeus, ei velvollisuutta äänestää.
Minä olen kyllä sitä mieltä, että on velvollisuus äänestää. Jos et äänestä, on ihan turha valittaa mistään! Ja minähän olen ylpeä siitä, että minä Saan äänestää. Eikä tekstissä ollut mitään velvollisuudesta äänestää, ainakaan minusta. Suomi on hieno maa, kun on äänioikeus. ?
Olet aivan oikeassa. Laki ei velvoita, mutta äänestäminen on silti kyllä jokaisen kansalaisvelvollisuus. Jos ei äänestä, on turha valittaa epäkohdista, joihin ei ole itse edes yrittänyt vaikuttaa.