Palasin juuri kotiin kipparikokouksesta. Lauttasaaren Blue Peterin kabinettiin oli kokoontunut kipparin lisäksi seitsemän innokasta gastia eli miehistön jäsentä. Perämies oli estynyt, hän seilaa paraikaa syyskuisella Suomenlahdella. Lautasilla oli lohisoppaa ja näköalana purjeveneiden mastoviidakko.
Kipparin titteliä kantaa isäni, 70-vuotias kokenut merikarhu, jonka pää ja parta ovat alkaneet harmaantua vakuuttavasti. Perämies on tuttu ja turvallinen, joviaali nelikymppinen, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Muita gasteja emme ole ennen kokoontumista tavanneet koskaan. Nuorin meistä on alle kolmekymppinen, muutama kuusissakymmenissä ja loput keikkuvat neljänkympin molemmin puolin.
Ruori, reittisuunnitelma ja 48-jalkainen purjevene on kipparin vastuulla. Vastuu painaa yli 12 tonnia. Me muut autamme parhaamme mukaan ja jos osoittaudumme luottamuksen arvoisiksi, saatamme päästä itsekin 14,5-metrisen veneen ohjaimiin. Voi tosin olla, että itse linnoittaudun mielummin pentteriin eli keittiöön. Kokkaan lounasta ja tarjoilen satamaryyppyjä. Taitavammat saavat hoitaa veneen merelle ja sieltä pois.
Kabinetin pöytä täyttyy Montenegron kartoista, varustelistoista, ruokasuunnitelmista, veneen pohjapiirroksista ja satamatiedoista. Reittiä on hahmoteltu jo etukäteen, yhdessä kuuden muun venekunnan kippareiden kanssa. Yksi heistä on äitini, kohta 73-vuotias voimanainen, joka aikoo ensi vuonna purjehtia yli Atlantin. On minulla aikamoiset esikuvat!
Tarkoitus on paitsi valmistautua kahden viikon kuluttua toteutettavaan matkaan, myös tutustua. Edessä on kuitenkin seitsemän päivää tiivistä seurustelua ja tiimityötä. Kaikilla tuntuu olevan useiden vuosien kokemus sekä kotimaasta että turkooseilta vesiltä. Vaikuttaa todella hyvältä, yhteenlasketun osaamisen määrä on melkoinen. Sopii minulle, istun mielelläni välillä etukannella viinilasin ja kirjan seurassa. Kun muutkin osaavat, ei tarvitse itse olla koko ajan kiinni köysissä. Päätämme perustaa yhteisen venekassan lisäksi viini- ja olutkassan. Tämähän alkaa kuulostaa varsin mainiolta.
Reittisuunnitelma on seuraava: Kotor–Herzeg Novi–Bigova–Budva–Zanijka–Tivat-Kotor. Pyörimme siis paitsi Kotorin lahdella, myös Montenegron rannikolla Kotorin lahdesta etelään. Kroatiaan tai Dubrovnikiin ei ole menemistä, sillä Montenegron ja Kroatian välejä hiertää jonkinmoinen kriisi, emmekä halua lähteä koettamaan onneamme rajavesille.
Kroatiassa olen reissannut useamman kerran, mutta muut Balkanin maat ovat unohtuneet ämpärilistan häntäpäähän. Myös Kreikka ja Turkki on nähty mereltä käsin, ensimmäinen Kreikan-purjehdus tehtiin jo 90-luvun alussa. Tämä on ensimmäinen matkani Montenegroon ja odotukset ovat korkeat. Vuonomaiset maisemat, huikaisevan turkoosi Adrianmeri, pittoreskit satamat, historiaa huokuvat kaupungit, välimerellinen ruoka ja paikalliset viinit, jotka maksavat pari euroa per pullo. Sanoinko jo aurinko ja turkoosi meri?
Ennen Montenegroa edessä on kuitenkin kuuden päivän kiertomatka Italian luoteiskolkkaan. Piemonten ja Ligurian viinitiloihin tutustuminen alkaa jo ensi perjantaina. Tulossa on siis aimo annos baroloa, pastaa ja Cinque Terren kylätunnelmaa. Pysykäähän kuulolla!
ps. Yritin löytää tekstin kuvitukseksi otoksia aiemmilta purjehduksilta, mutta turkoosin veden tallenteet ovat hautautuneet niin syvälle ulkoisen kovalevyn syövereihin, ettei niitä tähän hätään löytynyt. Lokakuussa sitten tuplasti turkoosia!
En tiedä purjehduksesta mitään, enkä siis tiedä, mitä uskaltaa toivottaa. ”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa…”, siis pysykäähän pinnalla, jotta saamme tänne blogiisi pimenevään loppuvuoteen turkoosin meren sävyjä ja auringon hehkua. Kaikkea hyvää, Leena 🙂
Pinnalla pysyttiin, vaikka viimeisen yön myrsky yrittikin parhaansa. Montenegro-postaukset odottavat vielä kirjoittajaansa, ensi viikolla viimeistään pääsette nauttimaan merimaisemista!
Ihanalta kuulostaa sun matkasuunnitelmat, niin lokakuinen Adrianmeri kuin sitä edeltävä Italian kiertomatkakin. Mä en ole vielä päässyt Välimerelle purjehtimaan, mutta ehkä jo ensi vuonna….
Haaveita on hyvä olla, myös purjehdusaiheisia!
Itse olen tuolla reissannut viime keväällä, mutta tosin autolla : ) Kotorin lahti näytti kauniilta, mutta itse Kotorin satama kyllä todella likaiselta.
”Kroatiaan tai Dubrovnikiin ei ole menemistä, sillä Montenegron ja Kroatian välejä hiertää jonkinmoinen kriisi, emmekä halua lähteä koettamaan onneamme rajavesille.” – Tämä on kyllä minulle ihan uusi selkkaus. Autolla rajanylityksissä ei ollut yhtään mitään epäselvää. Eli Dubrovnikista otimme auton ja ajoimme sitten Montenegron kautta Bosnia-Hertsegovinaan ja takaisin.
Satama ei tosiaan ollut puhtaimmasta päästä, syypäänä saattavat olla suuret risteilyalukset, joita lahden pohjukassa käy päivittäin. Septitankit tyhjennetään hyvin todennäköisesti mereen, sillä imulaitteistoja on harvassa satamassa, eikä niiden käyttö ole pakollista. Selkkaus oli todennäköisesti matkatoimiston ylireagointia, mutta emme lähteneet silti ottamaan asiasta selvää.
Hyvin sujui veneellä heinä-elokuussa rajan ylitys Kroatiasta Montenegroon ja takaisin. Toivottavasti Budvan dunka-dunka-meno on rauhoittunut heinäkuun sesongin hulinasta. Vanha kaupunki siellä on pieni, mutta kaunis. Lokakuussa toivottavasti myös rauhallinen. Bigovan lahti oli suojaisa ja pienuudessaan suloinen. Toivottavasti avomeren maininki pysyy maltiillisena. Montenegrossa kun ei saaristo suojaa Kroatian tavoin. Nautinnollista reissua!
Näin jälkiviisaana arvelen, että tuo rajanylityksen vaikeudella pelottelu oli suomalaisen matkatoimiston ylireagointia. Meitä vastaan tuli jatkuvasti Kroatian lipun alla purjehtivia veneitä, joten tuskinpa siellä mitään selkkausta oikeasti oli. Onneksi tutkittavaa riitti Montenegronkin puolella. Budva oli kaupunkina sympaattinen, muutama basso jumputti, mutta ne olivat aika kaukana satamasta, joten emme niistä häiriintyneet. Bigovassa olimme lopulta mennen tullen, kun venäläisten kilpapurjehtijoiden venekunnat olivat vallanneet Zanijkan lahdelman. Mainingit olivat varsin maltilliset, paitsi viimeisenä yönä, mutta siitä lisää, kunhan perässä laahaavat postaukset saavuttavat Kotorin lahden. 😀
Kuulostaapa ihanalta suunnitelmalta! Turvallista matkaa, jäämme odottelemaan kuvasaastetta 🙂
Kiitos! Matka oli turvallinen viimeiseen yöhön saakka, jolloin nousi melkoinen ukkosmyrsky. Siitäkin onneksi selvittiin, vaikka yöunet jäivätkin vajaaseen tuntiin.
Kuullostaa upealta seikkailulta! ^_^ Juuri tulin Kotorinlahdelta Morinjista muutama viikko sitten ja upeaa oli! Tosin me pysyttiin maalla 😀
Seikkailu oli kieltämättä upea! Me huristeltiin Morinjin läpi bussilla molempiin suuntiin, kaikki pikkukaupungit vaikuttivat varsin idyllisiltä. Ja ne vuoret löivät kyllä ällikällä!
Ei hullumpi matka tulossa. Olen ollut tuolla veneellä kiertelemässä, mutta se oli sellainen päivän kestävä risteily. Ihana merimatka oli sekin, mutta te saatte nauttia Kotorin maisemista vähän kauemmin.
Mereltä käsin kaikki näyttää erilaiselta, kaupungeista ja kylistä käsin ei kokonaisuus samalla tavalla hahmotu. Reissu oli hieno, vielä kun ehtisin naputella kokemuksesta myös teidän iloksenne!
Montenegro on ollut itselläkin mielen päällä jonkin aikaa, että sinnepä voisi suunnata jossakin välin. Teidän purjehdusreissu on varmasti ihan ainutlaatuinen kokemus, ei muuta kuin suotuisia tuulia ja hienoja hetkiä tulevalle retkelle! 🙂
Kannattaa ehdottomasti suunnata Montenegroon, jylhät maisemat loksauttivat leuat melkein sijoiltaan. Rosoisen kaunista, todella käymisen arvoista.
Hei, odotan innolla kertomuksia Montenegron vesiltä ja mitä näkemisen arvoisia paikkoja sieltä bongaat. Olemme menossa Montenegron 11.10. Edellisestä käynnistä on 40 vuotta silloin (silloin kuului Jugoslaviaan). Muistan huikeat vuoristomaisemat ja kuinka matkaseurueelle voi pahoin, paitsi minä. Nautin täysin siemauksin Budvan leivoskaupungin herkuista. Nautinnollista matkaa teille!
P.S. Ihana kirjoitus rakkaudesta edellä
Voi ei, en ehtinyt kirjoittaa sanan sanaa Montenegrosta ennen teidän reissuanne! Toivottavasti matka oli onnistunut, ainakin maisemat olivat huikaisevat edelleen. Olisi kiva kuulla kokemuksistasi!