Ocean Ladies – kohti Atlanttia ja sen yli!

Kaksi vuotta sitten äitini kertoi, että aikoo purjehtia Atlantin yli. Tiesin heti, ettei se ollut vitsi, vaan ilmoitusluontoinen asia. Pyörittelin päätäni, kauhistelin uutista kavereilleni ja mietin, etten ikimaailmassa itse uskaltaisi. Kolmeksi viikoksi keskelle ei mitään, jalkojen alla parikymmentä senttiä muovia ja kilometrikaupalla syvää vettä. Purjehtijoiden tytär tykkää kyllä purjehtia, mutta vain silloin, kun maata on näkyvissä – edes horisontissa.

Äitini tuntien tiesin, että päätös pitää. Pään sisäinen prosessi oli käynnistetty, joten siitä pidetään kiinni kynsin ja hampain. End of discussion.

ocean ladies

ocean ladies

Seuraavaksi kasattiin miehistö – siis se porukka, joka purjehtii, ohjaa ja operoi venettä. Ja koska idean äiti on Naispurjehtijoiden entinen kommodori, oli sanomattakin selvää, että veneeseen koottiin miehistön sijaan naisisto. Samalla päästiin tuulettamaan pölyttyneitä käsityksiä siitä, että Atlantin ylittävän purjeveneen päällystö koostuu kaksilahkeisista. Naisisto muotoili itselleen moton – Dream, Dare, Do! Unelmoi, uskalla ja toteuta!

Veneeksi vuokrattiin suomalaista tuotantoa, Pietarsaaressa vuonna 1980 valmistunut, valmiiksi valtamerikelpoiseksi varusteltu Swan 441. Kippariksi valikoitui porukan kokenein, tänä vuonna 72 vuotta täyttänyt äitini. (Arvatkaa vaan, onko asia herättänyt närää miesvaltaisessa purjehdusmaailmassa? Viiden pisteen vinkki: kyllä on. Sillä millä nyt paukutella henkseleitä, jos naiset kerran pystyvät samaan kuin raavaat merikarhut.) Projekti sai nimekseen Ocean Ladies.

ocean ladies Raija Alapeteri

ocean ladies

Yhteen hiileen puhaltaminen aloitetiin saman tien. Tiimityötä hiottiin ja vuorovaikutustaitoja vahvistettiin ammattilaisten johdolla, sillä keskellä valtamerta on pakko muuntautua öljytyksi koneeksi, jonka jokainen osa toimii moitteettomasti. Valtataisteluille, negatiivisuudelle tai yhteishenkeä nakertavalle naljailulle ei neljätoistametrisessä veneessä ole tilaa. Turvallisuuden varmistaminen, navigointitaitojen kertaaminen, Atlantin sääolosuhteiden tunteminen, kovassa kelissä toimiminen, henkisen ja fyysisen kunnon ylläpitäminen, sponsorit ja rahoitus – kaikkien näiden tulisi olla kohdallaan starttipistoolin pamahtaessa. Etenkin viimeinen tuotti tuskanhikeä, mutta pienemmistä pisaroista kehkeytyi lopulta riittävän suuri rahavirta.

Kesän 2018 naisisto harjoitteli Itämerellä. Suomen seksihelteiden vedellessä viimeisiään irtosi S/Y Carissa Ocean Lady Helsingin satama-altaasta ja aloitti 3000 mailin siirtopurjehduksen kohti Gran Canarian Las Palmasia. Biskajanlahdella oli ensimmäisen kerran mahdollisuus testata venettä kovemmissa keleissä rannattomalla merellä. Lissabon–Madeira legillä aavaa merta riitti viideksi päiväksi putkeen, tämäkin toki vasta pientä esimakua kolmiviikkoiseen Atlantin-ylitykseen nähden. Lokakuun loppupuolella siirtopurjehdus saapui määränpäähänsä ja veneen varustelu suurta merta varten sai alkaa.

ocean ladies

ocean ladies

Venettä on siis varusteltu Las Palmasissa melkein kuukauden ajan. Kuten kuvasta näkyy, kannelle on köytetty menovettä kanisteri jos toinenkin. Tekninen puoli on hoidettu hyvissä ajoin kuntoon, mutta ruokahuoltohommat alkoivat vasta muutama päivä ennen starttia. Juomavettä on varattu pulloihin ja kanistereihin 2 litraa per päivä jokaiselle naisiston jäsenelle. Vedentekokonetta käytetään kaksi tuntia päivässä, se vaatii veneen dieselmoottorin käynnistämisen. Kone tuottaa merivedestä juomakelpoista makeaa vettä 6 litraa tunnissa. Hedelmiä on lupa syödä kaksi per päivä, kylmäboksi on täynnä pakasteita. Pikkulinnut kertoivat, että pentterin uumeniin on piilotettu myös samppanjaa, suklaata, cokista ja pipareita.

Rauhallisemmassa kelissä onnistuu myös kalastaminen, sillä reelinkiin on kiinnitetty vapateline. Juuri tulleen tiedon mukaan veneeseen onkin eilen nostettu ensimmäinen mahimahi. Tuoreesta kalasta kokattuja aterioita siis tiedossa!

ocean ladies

Päällystö eli kippari ja perämies toimivat viiden tunnin vuoroissa. Unta viisi tuntia, vastuuta toinen samanmoinen. Naisisto hoitaa kaikki kannella tapahtuvat manööverit, siivouksen ja ruuanlaiton pareittain kolmen tunnin vuoroissa. Ensin kolme tuntia kannella, sitten toiset kolme kannen alla stand by -vuorossa, ja viimein kolme tuntia lepoa. Päällystöä lukuunottamatta punkat vaihtuvat tiuhaan tahtiin, jotta jokainen pääsee nukkumaan mukavammin tuulen alapuolella. Sykliin kuulemma tottuu yllättävän nopeasti. Yhdeksän tunnin vahtivuorojärjestelmä takaa sen, että kahta samanlaista vuorokautta ei matkan aikana ehdi tulla.

ocean ladies

Kannen alta ei astuta ulos ilman turvavaljaita. Valjaat kiinnitetään välittömästi elämänlankaan, oli keli mikä hyvänsä. MOB- eli Man Over Board -tilanteille on nollatoleranssi. Vallitseva tuuli käy tähän aikaan vuodesta koillisesta, joten matkan pitäisi taittua suurelta osin kohtalaisessa sivumyötäisessä. Valtamerellä on kuitenkin oma tahto ja vaaratilanteisiin on siksi syytä varautua. Aallonkorkeus voi kasvaa yllättävän suureksi ja tuulen nopeus saattaa vaihdella säärintamien mukaan. Reittivalintoja ei paljasteta etukäteen, mutta legenda kertoo, että ensin purjehditaan etelään, ja vasta kun voi alkaa sulaa, käännetään keula kohti länttä ja Karibiaa.

ocean ladies

ocean ladies

Matkaa St. Lucialle on noin 3 000 merimailia eli reilut 5 000 kilometriä. Alussa kaikki cruising-luokan yksirunkoiset purjeveneet ovat samalla viivalla, mutta jo seuraavana päivänä veneiden parvi on hajaantunut niin, että horisontissa voi hädin tuskin havaita kilpakumppaneita. Sen jälkeen matkaa tehdään yksin. Seurana ovat ensin linnut, sittemmin veneen vierellä hyppytaitojaan esittelevät delfiinit ja pienet lentokalat. Öisin matkaa siivittävät tummana pauhaava meri, kirkkaana loistavat tähdet ja kallelleen keikahtanut kuutamo.

ocean ladies

ocean ladies

Satelliittipuhelin toimii viestien välittäjänä ulkomaailmaan. Joka päivä joku naisiston jäsenistä kirjoittaa kaikkien puolesta lyhyen sähköpostiviestin Suomeen. Se lähetetään yhteyshenkilölle, joka forwardoi kuulumiset naisiston lähipiiristä muodostetulle sähköpostilistalle. Viestin pääsisältö on tähän mennessä ollut rauhoittava ja positiivinen: veneellä on tänäänkin kaikki hyvin. Välillä pieniä päivityksiä ilmestyy myös Ocean Ladies’n Facebook-sivulle. Nekin tehdään Suomesta käsin.

ocean ladies

ocean ladies

Lähdön hetki oli tunteita täynnä. Kyyneleet virtasivat, nallekarhuja puristettiin kainaloon ja aallonmurtajalla vilkutetiin, kunnes vene katosi 172 muun paatin joukkoon. Isäni harmitteli, ettei tullut ottaneeksi kotoa mukaan mitään pientä esinettä, jonka olisi voinut antaa äitini mukaan onnenamuletiksi, mutta totesi sitten halatessaan, että ehkäpä nämä 50 vuoden yhteiset muistot kantavat ilman sitäkin. Minä pidättelin kyyneleitä ja toivoin, että joskus tulevaisuudessa minäkin voin sanoa samat sanat omalle puolisolleni.

ocean ladies

Kun Hesari lähtöpäivänä kirjoitti projektista, olin haljeta ylpeydestä. Edelleen tuputan tietoa ensimmäsestä ARC-kilpailuun osallistuvasta suomalaisesta naisistosta jokaiselle, joka suostuu kuuntelemaan. Ihailen äitiäni ja kaikkia näitä tavallisia naisia, äitejä ja mummeja, jotka eivät tyydy haaveilemaan, vaan tarttuvat toimeen, uskaltavat ja tekevät, mitä haluavat. Rikkovat omalla tavallaan lasikattoja ja repivät miehisen maailman kahlehtivia rajoja. Samalla toivon, että minuun on tarttunut geeneissä edes osa äitini rohkeudesta ja tekemisen meiningistä. Go Ocean Ladies, ja suotuisia tuulia!

ocean ladies

Atlantic Rally for Cruisers eli ARC 2018 -kilpailun tilannetta ja naisiston matkaa voi seurata täällä. Veneen virallinen nimi kilpailussa on S/Y Carissa Ocean Lady. Kuulumisia pääsee lukemaan myös Ocean Ladies’n Facebook-sivulta, taustoista ja kilpailuun valmistautumisesta taas löytyy lisätietoa oceanladies.fi-sivuilta, josta ylläoleva kuvakin on napattu.

Purjo-fenkolirisotto – kokkausta Montenegron maisemissa

Parin päivän jälkeen Montenegron ravintoloiden ruokalistat alkavat toistaa itseään. Rannikolla ruoka tulee merestä ja sitä syödään, mitä pyydyksistä nousee. Mustekalaa, kalmaria, seepiaa, katkarapuja, simpukoita ja kalaa. Paahdettuna, paistettuna, keitettynä, haudutettuna, friteerattuna ja halstrattuna. Pastassa, risotossa, sopassa, padassa, liemessä tai ihan sellaisenaan. Lisäkkeenä usein blitvaa eli muhennettua perunaa ja mangoldia tai ranskalaisia pottuja. Liharuokaakin löytyy, eikä kasvissyöjäkään nälkään kuole, mutta varaa valita on huomattavasti vähemmän.

meren eläviä

Minä popsin onnesta soikeana mustekalaa ja simpukoita. Dippasin rapulaisia valkosipuliöljyyn, rouskutin rapeaan taikinaan piilotettuja aarteita, sotkin sormeni soosissa seassa kypsyneisiin sinisimpukoihin ja jos minulla olisi ollut pokkaa, olisin nuollut lautasen. Sen sijaan tyydyin kaapimaan kastikkeen viimeisetkin tipat leipäpalalla.

Montenegro

musta risotto

Viidentenä iltana veneemme kellui toista kertaa Bigovan lahdella. Kylän ainoa ravintola oli testattu jo pari päivää aiemmin. Tarkoituksena oli ollut rantautua toisaalle, mutta venäläinen kilpavene-eskaaderi oli ehtinyt ensin. Emme lähteneet koettamaan onneamme, sillä pienen rantaravintolan kapasiteetti tuskin olisi riittänyt ruokkimaan yli sataa henkeä yhtä aikaa.

lounassalaatti

lounas veneessä

Onneksi tilanne oli tiedossa jo edellisessä satamassa, Budvassa. Päätimme kokeilla miten 45-jalkaisen veneen pentteri taipuu yhdeksän hengen illallisen kokkaamiseen. Alkuviikolla keittiössä oli keitelty lounaspastaa, pilkottu salaattiaineksia ja kaadettu satamaryyppyjä, mutta astetta haastavamman aterian valmistaminen oli toinen juttu.

pastalounas

pastalounas

satamaryyppy

Paikallinen supermarket oli hyvin varustettu. Juustotiskillä oli pituutta kymmenen metriä ja vihannekset kilpailivat keskenään halvimmasta kilohinnasta. Mennessämme kauppaan, meillä ei ollut yhtäkään ideaa. Bongattuamme hevi-osaston purjovuoren miehen silmät alkoivat loistaa. Tekisimme toisinnon Jyrki Sukulan taannoin tarjoamasta purjorisotosta! Mukaan napattiin myös fenkolia antamaan pientä lisätwistiä muuten niin simppeliin sapuskaan. Purjo-fenkolirisotto kuulosti heti houkuttelevammalta. Proteiiniksi päätettiin ostaa kalaa, miehistössä kun purjehti pari lihansyönnistä luopunutta gastia. Kalakauppakin sijaitsi sopivasti supermarketin kupeessa, kätevää.

lounassalaatti

lounas

Ihmiselle, joka jännittää kaikkea uutta, oli kalakauppiaankin kohtaaminen vahvasti mukavuusalueen ulkopuolella. Varsinkin, kun tiski oli täynnä eväkkäitä, joiden laadusta tai varsinkaan mausta, meillä ei ollut mitään käsitystä. Vaikka yhteistä kieltä olikin vain muutama sana, kauppias ymmärsi nopeasti tarpeemme ja pääsimme yhteisymmärrykseen kalojen lajista ja määrästä. Purjori-fenkolirisotto saisi rinnalleen uunissa paistetut kokonaset doradot.

Asiakkaita oli jonoksi asti, mutta kauppias pyysi meitä odottelemaan vartin. Sen jälkeen hän lykkäsi mukaamme valmiiksi peratut eväkkäät. Hyvä niin, sillä kalankäsittely ei ole kummankaan leipälaji. Eikä veneestä taatusti olisi löytynyt fileerausveistä, kun lähtösatamassa jouduimme kyselemään lautastenkin perään. Tarvitsetteko te todella yhdeksän lautasta, kysyttiin vuokraamosta, teettekö tosiaan veneessä ruokaa?

kippari

köysi

pentteri

Purjeveneessä kokkaaminen on oma taiteenlajinsa. Kun vene kulkee kallellaan, hella vapautetaan lukituksestaan. Se kelluu vaakasuorassa ja kokin tehtävänä on pitää pannuista ja kattiloista kiinni, kun halssi kryssiessä vaihtuu. Kaikki ruoka-aineet on sijoitettava lukittaviin kaappeihin ja korkealaitaisille hyllyille tai ripustettava roikkumaan kattoon kiinnitetyistä heloista. Pöytäpinnoille jätetyt kipot ja kupit ovat nopeasti sirpaleina lattialla, kun äkillinen tuulenpuuska tarttuu purjeisiin.

dorado

parsarisoton ainekset

Illallisen aikaan oltiin onneksi jo tukevasti kiinni poijussa. Veden pinta väreili, mutta tuuli oli tyyntynyt illaksi täysin. Kaasuliekki lepatti kattilan alla, purjo-fenkolirisotto kypsyi ja kokeille oli kaadettu viiniä lasiin.

Lopputulos yllätti nälkäiset purjehtijat kokkeja myöten. Saatan ehkä pikkuisen vetää kotiinpäin, mutta sanon silti, että annos oli paras, mitä Montenegrossa oli siihen mennessä syöty. Adrianmerellä, kirkkaalla tähtitaivaalla, kynttilävalaistuksella ja paikallisella viinillä oli taatusti osuutta asiaan, mutta kehoitan silti kokeilemaan. Risoton kaveriksi käy mikä tahansa suomalainenkin kala, eksoottisia mereneläviä ei tarvitse tätä reseptiä varten saalistaa. Purjo-fenkolirisotto riittää lisukkeeksi tai alkuruuaksi 10 herkkusuulle ja pääruuaksi noin 6 nälkäiselle.

purjo-fenkolirisotto ja paistettu dorado

Purjo-fenkolirisotto

125 g voita
1,5 dl oliiviöljyä
1 iso punasipuli

1 iso fenkoli
3 purjon valkoiset osat
10 dl riisiä
3 dl valkoviiniä
2,5 litraa kasvislientä
raastettua parmesaania
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
suolaa ja pippuria

Silppua punasipuli, purjo ja fenkoli. Sulata isossa kattilassa puolet voista ja lisää oliiviöljy. Kuullota silputtuja aineksia muutama minuutti ja lisää sitten riisit. Pyörittele paistolastalla niin, että kaikki riisit saavat rasvasta osansa. Kaada sitten joukkoon valkoviini ja anna sen imeytyä lähes kokonaan riiseihin, ennen kuin aloitat kasvisliemen lisäämisen.

purjo-fenkolirisotto

Pidä liemi koko ajan kiehuvan kuumana toisessa kattilassa, risottokattila voi olla keskilämmöllä, kunhan liemi jatkaa poreilua lisättäessä. Lisää lientä korkeintaan pari desiä kerrallaan, anna imeytyä riiseihin ja vasta sitten kauho päälle seuraava satsi. Hämmennä risottoa jatkuvasti, jotta sen rakenteesta tulee oikeanlainen. Lisää lientä, kunnes riisi on al dente eli juuri ja juuri kypsää. Riisi ei saa kypsyä mössöksi, siinä tulee olla hieman purutuntumaa. Kypsymiseen menee 20–30 minuuttia, tällaisessa isommassa määrässä saattaa kestää vähän kauemmin.

paistetut doradot

Tarkista suola ja rouhi sekaan pippuria myllystä. Lisää lopuksi loput voista ja raastettu parmesaani. Tarjoa purjo-fenkolirisotto sellaisenaan alku- tai väliruokana tai pääruuan lisukkeena. Tarjoa kaverina kalaa tai äyriäisiä, kaada lasiin kylmää valkoviiniä ja kuvittele itsesi Montenegron jylhiin maisemiin tähtitaivaan alle.

köysi

Lisää tunnelmia lokakuisesta Montenegrosta: Montenegron rannikolla – Kotorista Tivatiin, Bigovasta Budvaan

Kohti tuntemattomia vesiä – Montenegron rannikko, täältä tullaan!

Palasin juuri kotiin kipparikokouksesta. Lauttasaaren Blue Peterin kabinettiin oli kokoontunut kipparin lisäksi seitsemän innokasta gastia eli miehistön jäsentä. Perämies oli estynyt, hän seilaa paraikaa syyskuisella Suomenlahdella. Lautasilla oli lohisoppaa ja näköalana purjeveneiden mastoviidakko.

Kipparin titteliä kantaa isäni, 70-vuotias kokenut merikarhu, jonka pää ja parta ovat alkaneet harmaantua vakuuttavasti. Perämies on tuttu ja turvallinen, joviaali nelikymppinen, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Muita gasteja emme ole ennen kokoontumista tavanneet koskaan. Nuorin meistä on alle kolmekymppinen, muutama kuusissakymmenissä ja loput keikkuvat neljänkympin molemmin puolin.

blue Peter lohikeitto

Ruori, reittisuunnitelma ja 48-jalkainen purjevene on kipparin vastuulla. Vastuu painaa yli 12 tonnia. Me muut autamme parhaamme mukaan ja jos osoittaudumme luottamuksen arvoisiksi, saatamme päästä itsekin 14,5-metrisen veneen ohjaimiin. Voi tosin olla, että itse linnoittaudun mielummin pentteriin eli keittiöön. Kokkaan lounasta ja tarjoilen satamaryyppyjä. Taitavammat saavat hoitaa veneen merelle ja sieltä pois.

Kabinetin pöytä täyttyy Montenegron kartoista, varustelistoista, ruokasuunnitelmista, veneen pohjapiirroksista ja satamatiedoista. Reittiä on hahmoteltu jo etukäteen, yhdessä kuuden muun venekunnan kippareiden kanssa. Yksi heistä on äitini, kohta 73-vuotias voimanainen, joka aikoo ensi vuonna purjehtia yli Atlantin. On minulla aikamoiset esikuvat!

Montenegron rannikko

Tarkoitus on paitsi valmistautua kahden viikon kuluttua toteutettavaan matkaan, myös tutustua. Edessä on kuitenkin seitsemän päivää tiivistä seurustelua ja tiimityötä. Kaikilla tuntuu olevan useiden vuosien kokemus sekä kotimaasta että turkooseilta vesiltä. Vaikuttaa todella hyvältä, yhteenlasketun osaamisen määrä on melkoinen. Sopii minulle, istun mielelläni välillä etukannella viinilasin ja kirjan seurassa. Kun muutkin osaavat, ei tarvitse itse olla koko ajan kiinni köysissä. Päätämme perustaa yhteisen venekassan lisäksi viini- ja olutkassan. Tämähän alkaa kuulostaa varsin mainiolta.

Reittisuunnitelma on seuraava: Kotor–Herzeg Novi–Bigova–Budva–Zanijka–Tivat-Kotor. Pyörimme siis paitsi Kotorin lahdella, myös Montenegron rannikolla Kotorin lahdesta etelään. Kroatiaan tai Dubrovnikiin ei ole menemistä, sillä Montenegron ja Kroatian välejä hiertää jonkinmoinen kriisi, emmekä halua lähteä koettamaan onneamme rajavesille.

Montenegron rannikko

Kroatiassa olen reissannut useamman kerran, mutta muut Balkanin maat ovat unohtuneet ämpärilistan häntäpäähän. Myös Kreikka ja Turkki on nähty mereltä käsin, ensimmäinen Kreikan-purjehdus tehtiin jo 90-luvun alussa. Tämä on ensimmäinen matkani Montenegroon ja odotukset ovat korkeat. Vuonomaiset maisemat, huikaisevan turkoosi Adrianmeri, pittoreskit satamat, historiaa huokuvat kaupungit, välimerellinen ruoka ja paikalliset viinit, jotka maksavat pari euroa per pullo. Sanoinko jo aurinko ja turkoosi meri?

Ennen Montenegroa edessä on kuitenkin kuuden päivän kiertomatka Italian luoteiskolkkaan. Piemonten ja Ligurian viinitiloihin tutustuminen alkaa jo ensi perjantaina. Tulossa on siis aimo annos baroloa, pastaa ja Cinque Terren kylätunnelmaa. Pysykäähän kuulolla!

ps. Yritin löytää tekstin kuvitukseksi otoksia aiemmilta purjehduksilta, mutta turkoosin veden tallenteet ovat hautautuneet niin syvälle ulkoisen kovalevyn syövereihin, ettei niitä tähän hätään löytynyt. Lokakuussa sitten tuplasti turkoosia!