Hotellihuone vai airbnb-asunto?

Kauan siinä kesti, mutta nyt se on mennyttä. Menetin airbnb-neitsyyteni madridilaiselle kattohuoneistolle, enkä kadu hetkeäkään. Samalla reissulla retkahdin vielä toiseenkin espanjattareen. Viimeisen neljän viikon aikana olen asunut yhteensä kolmessa eri airbnb-majoituksessa. Reissujen jälkeen mielessä on pyörinyt vain yksi kysymys: miksi ihmeessä uskalsin kokeilla vasta nyt?

airbnb madrid

Tähän kevääseen saakka hotelli on tuntunut ainoalta ja oikealta ratkaisulta. Turvalliselta, helpolta, tasokkaalta ja tasaisen varmalta. Laadukkaat lakanat, turvalokerot, puhdas kylpyhuone, muhkeat pyyhkeet ja pikkupullot shampoota lavuaarin reunalla. Aamiainenkin nautitaan valmiista pöydästä. Pientä luksusta arkeen verrattuna. Siis jos on valmis maksamaan muistakin kuin yhden tähden hostelleista.

Airbnb madrid

Mökkeilyinnostuksen myötä olen kuitenkin ymmärtänyt, etten oikeasti kaipaa ulkomaillakaan satoja euroja maksavaa yöltä maksavaa majoitusta. En tee mitään hotellihuoneen designkalusteilla, kullatuilla yksityiskohdilla, kristallikruunuilla tai sadan sorttimentin aamiaisella. Niiden sijaan annan arvoa hyvälle sijainnille ja toimiville kulkuyhteyksille. Panostan omaan rauhaan ja parvekkeeseen tai terassiin, jolla voin nauttia aamupalani ja yömyssyni tai vaikka lukea koko päivän, jos ei huvita lähteä minnekään. Eikä haittaa, jos ikkunasta pilkottaa jotain vihreää tai horisontissa kimaltelee vesi.

airbnb göteborg keittiö

Ajatuksen tasolla yöpyminen jonkun toisen kodissa on kiehtonut jo pitkään, mutta vilkkaan mielikuvituksen luomat uhkakuvat ovat roikkuneet palvelun yllä kuin synkät sadepilvet suomalaisessa kesämaisemassa. Mitä jos vuokraaja tekee oharit, vie rahat, eikä ilmesty tapaamispaikalle? Mitä jos asunto onkin nuhjuinen rotanloukku, eivätkä valokuvat vastaa todellisuutta? Entä jos lähin ruokakauppa on kilometrien päässä ja jääkaappi rikki?

airbnb Fuengirola

Jos olen täysin rehellinen, olisin itse ollut valmis hyppäämään vertaismajoituksen kelkkaan jo aikaa sitten, mutta parisuhteen toinen osapuoli vaati vähän vakuuttelua. Työnsä puolesta verkon tietoturvaa tutkaileva epäilevä tuomaani oli varma, että hommassa piilee jokin pimeä porsaanreikä. Käyttöehtoja tihrustettiin ilta jos toinenkin, kunnes päätimme loikata yhdessä tuntemattomaan. Se kannatti.

airbnb Göteborg

Yhdeksän yön ja kolmen vuokratun majapaikan perusteella rustasin paperille plussia ja miinuksia. Omaksikin yllätykseksi vaaka painui kirkkaasti plussan puolelle. Ylivoimaisesti suurin etu on mielestäni kuvien todenmukaisuus. What you see is what you get. Vaikka lopullisia johtopäätöksiä ei muutaman asumiskokemuksen jälkeen voikaan vetää, mahtuu viimeisen vuoden hotellivarauksiin huomattavasti suurempia pettymyksiä. Hotellien sivuilla ja varauspalveluissa esitetyt huonekuvat on usein otettu siitä hienoimmasta lukaalista, josta on parhaimmat näköalat. Todellisuus on joskus ollut ankeita sisäpihakuiluja, rakennustyömaita, repsottavia tapetteja, ahtaita ja likaisia kylpyhuoneita. Airbnb-vuokraajan on pakko lunastaa lupaukset, siitä pitää vertaisarviointi huolen.

airbnb madrid makuuhuone

Toisena tulee sijainti. Hotellit ovat kartalla usein ryppäissä. Etenkin suuremmissa kaupungissa on alueita, joissa ei oikeastaan ole muuta kuin hotelleja. Kun asuu paikallisten luona, saattaa päästä kaupungiosiin ja kulmauksiin kaupungissa, johon hotelleilla ei ole asiaa. Hotelleista puuttuu mielestäni myös persoonallisuus, ne ovat aika lailla toistensa kopioita. Airbnb-asunnoissa on valinnanvaraa, boheemista kaaoksesta ja espanjalaisesta väri-iloittelusta skandinaaviseen niukkuuteen.

airbnb fuengirola aamiainen

Kolmen kärjessä on ehdottomasti myös aamiaisaikataulun joustavuus. Ei tarvitse laittaa kelloa soimaan, jotta ehtii hotellin aamiaistarjoiluun tai tilaamaan kivijalkakahvilan aamiaislistalta. Voi herätä hitaasti ja rauhassa, keittää pannullisen kahvia ja nautiskella loma-aamusta itselle sopivassa tahdissa. Eikä muuten tarvitse pelleillä olemattoman langattoman verkonkaan kanssa, sillä wifikin on vain sinun käytössäsi.

airbnb aamiainen madridissa

airbnb göteborg parveke

Miinuksiakin on, tietenkin. Vaikka vertaisverkon paine onkin kova, voi vuokranantaja silti peruuttaa varauksen vaikka viikkoa ennen reissua, mutta silloin hän saa jopa 100 dollarin sanktion. Avaimien luovuttamisesta on sovittava viestien välityksellä ja jos toinen osapuoli on myöhässä, säätämisen määrä on melkoinen. Avaimia saattaa olla vain yksi kappale, eikä ole respaa, johon sen voisi jättää. Yhtä henkeä isompi matkaseurue joutuu siis sumplimaan menojaan tarkkaan.

airbnb fuengirola näkymä

Lisäksi jokaisessa kolmessa kohteessa on jäänyt epäselväksi, pitäisikö vieraiden tiskata ja viedä roskat sekä tyhjät pullot, vai kuuluuko se siivousmaksuun. Pitäisi tietysti muistaa kysyä tupaan tullessa, mutta matkasta väsyneenä mielessä on lähinnä seuraava ateria ja vilvoittava suihku. Koska vertaisarviointi toimii myös toiseen suuntaan, tiskasimme varmuuden vuoksi, sillä emme halunneet saada huonoa arvostelua.

Pieniä vaikeuksia aiheuttaa myös kielimuuri, joka erityisesti Espanjassa oli korkea. Majoittajat eivät puhuneet juurikaan englantia ja mekin vain auttavasti espanjaa, mutta kaikesta selvittiin silti viimeistään googlen kääntäjän avulla.

airbnb fuengirola makuuhuone

Kaikesta huolimatta majoittajat saivat meiltä ansaitusti viiden tähden arvostelun. Jos jotakin korjattavaa oli, annoimme siitä yksityistä palautetta tai jätimme viestin asuntoon. Madridissa rikoimme tiskatessa yhden viinilasin ja ostimme tilalle kaksi uutta. Lompakko ei juurikaan laihtunut, sillä lasit maksoivat paikallisessa sekatavarakaupassa muutaman euron. Fuengirolassa parisänky oli parhaat päivänsä nähnyt, mutta kyllä siinä silti unenpäästä kiinni sai. Göteborgissa tiskialtaan tulppa oli kadoksissa, mutta sekin löytyi sinnikkäällä etsimisellä astiakaapin perukoilta.

airbnb madrid kylpyhuone

Madridin ja Fuengirolan asumiskokemusten jälkeen Malagan hotelliympäristö tuntui lähinnä omituiselta. Jääkaapissa oli sangriakannun ja lounastarpeiden sijasta kallista limonadia ja miniviinapulloja. Aamiaisella joutui tyytymään pullapatonkiin eivätkä croissantitkaan olleet yhtä rapsakoita kuin lähileipomossa. Herätyskellokin soi aivan liian aikaisin.

airbnb madrid

Ja sitä terassitoivetta, sitä ei hotelliolosuhteissa läheskään aina ole mahdollista edullisesti toteuttaa. Parveke kuuluu usein vain kalliimman hintaluokan huoneisiin ja sviitteihin. Airbnb-asuntoa valitessa voi saman tien karsia pois parvekkeettomat majapaikat.

airbnb Fuengirola appelsiinipuut

Tulevilla reissuilla ensisijainen majoitusvaihtoehti tästä lähtien on ehdottomasti airbnb. Kunpa vielä saisin siippani vakuutettua vuokraamaan myös oman asuntomme kaltaisillemme reissaajille. Tänä vuonna olemme kotoa karussa ainakin 12 viikkoa eli yli 80 päivää. Ei tarvitse kummoistakaan matikkapäätä ymmärtääkseen, että edullisillakin vuorokausitaksoilla olisi helppo kerryttää pesämunaa seuraavia matkoja varten. Majoittajaprofiili on jo puoliksi täytetty, seuraavaksi kamera käteen ja kuvaamaan!

18 kommenttia artikkeliin ”Hotellihuone vai airbnb-asunto?

  1. Hei! Me olemme käyttäneet AirBnb:ää molempiin suuntiin ja kokemukset ovat olleet pääosin loistavia. Upeita kämppiä, loistavia sijainteja ja ystävällisiä isäntiä. Toki joskus on joku pettymyskin tullut, mutta se on johtunut lähinnä siitä, että ei ole itse majoitusta varatessa lukenut kohteen kuvausta riittävän huolellisesti. Omaa kotiamme AirBnb:n kautta vuokratessamme useimmat vieraat ovat olleet supermukavia ja kaikki on sujunut hyvin. Muutama poikkeuskin on ollut, joten kokemuksiimme kuuluu rikottu vessanovi, etukäteen ilmoittamatta talomme pihalle tuotu palju ja nettiyhteytemme väärinkäyttäminen. Kaikenlaiseen kannattaa siis varautua, kun kotiaan vuokraa, mutta onneksi useimmiten asiat sujuvat ongelmitta 🙂

    • Hei Katariina ja iso kiitos kokemusten jakamisesta! Kovasti oli aikomus ottaa vuokralaisia jo tälle viikolle, mutta emme kuitenkaan sitten ehtineet ajoissa saada asuntoa vuokrattavaan kuntoon. Seuraava mahdollisuus on elokuussa, siihen mennessä pitää ryhdistäytyä. Oletteko muuten saaneet helposti korvauksen airbnb:ltä (tai vuokralaisilta) noista mainitsemistanne vahingoista?

  2. Taas tosi mukava juttu ja kielesi on soljuvaa ja helppoa lukea.
    Olemme matkustaneet paljon myös silloin kun internetissä ei ollut mitään matkailupalveluja. Hotelleja etsittiin hotelliketjujen luetteloista. Ennen 1988 matkustimme vain valmismatkoilla ja hotellikuvaukset olivat matkaesitteissä. Seuraavaksi meille koitti 10 v jakso, jolloin matkustimme omatoimisesti, kun oli työssä Finnairilla. Hotellit varattin faksilla. Pari hotellia Miamissa olivat todella kammottavia ja vaihdoimme ne yhden yön jälkeen. Kerran olimme saapuneet Hurghadaan, joka oli silloin 25 v sitten todella rähjäinen pieni kylä ja siellä oli tasaan yksi kunnollinen Sheraton hotelli. Kun tulimme respaan ja näytimme varaustelefalsia, virkailija ilmoitti, että ei heillä ole mitään varausta. No onneksi huone järjestyi. En todellakaan tiedä mitä olisimme tehneet jos sitä ei olisi järjestynyt. Silloin kauan sitten vielä Kreikan saarilla riitti 2 tähden hotelli ja aamiaisena sämpylä ja marmeladia. Tällainen ei tulisi enää mieleenkään vaan minimi on toki aamiaisbuffee. Thaimaassa näissä on tyypillisesti n. 20 ruokalajia ja se toimii lähinnä brunssin tapaan. Euroopassakin aamiaiset ovat jo lähes samaa tasoa, mutta kun tuoreita hedelmiä on niukalti kun tropiikissa niitä on vähintään 5 – 10 lajia ja tuoretta kypsää mangoa ei juurikaan saa tropiikin ulkopuolella.

    Meille aamiaiset jotka jatkuvat 10 – puoli 11 ovat ajallisesti riittäneet. Esimerkiksi Dubaissa palmusaarella iso hotellialue on miellyttävä iso rauhallinen alue ja suoraan huoneesta voi lähteä uimaan altaaseen, joka on 120 m pitkä. Illallisella bändi soittaa elävää musiikkia. Iltapäivällä voi kaupungin jälkeen mennä juomaa lasillisen kuohuviiniä.

    Olemme suunnitelleet, että nyt eläkkeellä voimme viettää pidempiä aikoja esim. Thaimaassa, niin 5 – 10 viikon majailu hotellissa tulee yksitoikkoiseksi ja olemme suunnitelleet airbnb ratkaisua. Puutteena näen sen, että aamiainen tulee valmistaa itse. Aterioita tuski tulemme tekemään.

    • Nyt puhuu selvästi kokemus, mahtavia tarinoita! Muistan kyllä itsekin sen ajan kun etelänmatkat valittiin paksuista katalogeista ja sitten soiteltiin matkatoimistoon, että oliskos tässä ja tässä hotellissa tilaa. Faksiaika kuulostaa hurjalta, on meininki vaan ollut ennen täysin erilainen.

      Minä otan stressiä aamiaisaikatauluista, enkä välttämättä sitten aamu-unisena nuku kovin hyvin, kun pelkään etten herää kellonsoittoon. Monesti hotelliaamiainen on myös kaukana rauhallisesta, kun sali on täynnä ruokailijoita. Valmistan aamiaisen mielelläni itse, jotta en ole riippuvainen aikatauluista ja saan juuri sitä mitä mieli tekee. Buffeteissa tulee usein syötyä ihan liikaa, kun kaikkea pitää maistaa, onhan aamiaisesta kuitenkin maksettu.

      Mukavia hetkiä matkasuunnitelmien parissa, toivottavasti mieleinen majoitus löytyy!

  3. Mukava kuulla, että ensikokemus oli onnistunut! Ystäväpiiristä olen saanut kuulla myös niitä toisenlaisia kokemuksia. Itse en ole airbnb-asuntoja vuokranneet, mutta muilta vastaavilta toimijoilta kyllä. Suurin ongelma on tuon kielitaidottomuuden lisäksi juuri mainitsemasi avaimen saanti. Usean kerran olemme väsyneinä joutuneet kadun varressa odottelemaan vuokraajaa kun ei ole tullut sovittuun aikaan paikalle.

    • Auts. Toivottavasti annoitte palautetta, etenkin mañana-kulttuureissa tuo epätäsmällisyys saattaa kyllä olla todellinen ongelma. Meillä on ilmeisesti siis käynyt hyvä tuuri tähän mennessä!

  4. Kummassakin puolensa, itsekin arvostan edullisia hintoja ja sitä että saa rahoille vastinetta. Monissa kaupungeissa hintaero airbnb ja hotellin välillä on ollut yllättävän pieni, jolloin hotelli on ollut helpompi vaihtoehto. Lyhyellä kaupunkilomalla kun aikataulut voi muuttua tai jos lento on myöhässä on hotelliin mukava mennä silloin kun pääsee eikä tarvitse erikseen ilmoittaa että on myöhässä jne

    • Hyviä pointteja. Kaikkina kolmena kertana olemme valinneet airbnb:n juurikin siksi, että olemme saaneet sen vähän hotellia halvemmalla ja paljon paremmalla sijainnilla. Lentojen myöhästyminen ym on kieltämättä ongelma, varsinkin kun vuokraajan kanssa viestitään airbnb-sovelluksen kautta. Hotelli puoltaa paikkaansa myös silloin, jos saapuminen kohteeseen on erityisen myöhään.

  5. Kiitos kirjoituksestasi Pia! Ellei olisi omia kokemuksia, tuohon saattaisi innostuakin. Parin testin jälkeen voimme kyllä todeta, että muutaman kympin säästö ei ole riittävä korvaus siitä, että joutuu nukkumaan samassa huoneistossa isännän/emännän kanssa ja huomioimaan hänet/heidät. Ilmeisesti jatkossa pitäisi valita sellainen kämppä, että siellä saa olla omissa oloissa. Olemme sosiaalisia, mutta matkailuumme kuuluu myös se, että saa olla omissa oloissa halutessaan. Never say never, joten paas kattoen. Hienoa, että olet löytänyt ”oman juttusi”. Me myös ?.

    • Samaa mieltä. En ole edes harkinnut yksittäisen huoneen vuokraamista, sillä haluan nimenomaan olla majoituksessa omissa oloissani, vaikka muuten suhteellisen sosiaalinen olenkin. Valitsen siis aina vaihtoehdon whole apartment / house ja jätän jaetut asunnot ja yksittäiset huoneet sosiaalisemmille matkaajille. Kukin taaplaa tietysti tyylillään! 🙂

  6. Meidän Jyväskylän kattohuoneisto löytyi myös Airbnb:stä vaikka varasimme sen booking.com:ista, joten olemme melkein ko. majoitustapaa. Losin reissua suunnitellessa kahlasin paljon AB-sivuja läpi, mutta hinnat olivat samaa luokkaa kuin hotelleissa, joten päädyimme sitten kahteen erilliseen majapaikkaan.

    Asuinhuoneistoja sekä B&B-paikkoja tykkäämme vuokrata kyllä usein, joten kynnys ei ole kovin korkea tehdä ensimmäistä oikeaa varausta Airbnb-sivuston kautta. Näiden hyvien kokemusten lukeminen vain vahvistaa sitä 🙂

  7. Kiitos jutusta! Hyvin toit esille sekä hyviä että huonoja puolia. Itsellä nyt viimeisimpinä vain hyviä kokemuksia, mutta kaikki selvästi sijoituskämpistä, jolloin varustelutaso vaihdellut rajusti. Ja kämppä tullut airb&b:n kautta vuokrattua jos ja kun alueella ei ole ollut järkeviä hotellihuoneistoja tai ”serviced” huoneistoja tarjolla. Lapsen kanssa matkustaessa oma keittiö on kyllä kätevä, vaikka juurikin nuo runsaat aamiaisbuffat välillä houkuttelevatkin…
    Omaa kotia en ole vielä tohtinut laittaa vuokralle, mutta mietitty kyllä on..!

  8. Pitempään reissussa ollessamme Portugalin Algarvessa asuimme kalustetuissa vuokrahuoneistoissa, jotka tosin varasimme Booking.comin kautta. Joku näytti kyllä olevan (kalliimmalla hinnalla!) tarjolla airBnB:ssäkin kun haimme asunnosta lisätietoja ja referenssejä. Lyhyemmillä reissuilla emme ole innostuneet ajatuksesta asua kaukana lähiössä, sillä harvemmin nuo asunnot ovat ydinkeskustassa.
    Ja airBnB:n isoissa kaupungeissa hankkima huono maine asuntomarkkinoiden pilaajana, esimerkiksi Venetsia, Barcelona, Pariisi, Lissabon, Vancouver … pitää myös meidät jo ihan moraalisista syistä poissa noista asunnoista, ainakin näissä kaupungeissa ja ainakin high season (jos nyt yleensä high season niihin haluaisimme matkustaa).

    Olen vähän eri foorumeilla osallistunut keskusteluun tästä aiheesta ja jos haluaisi toimia oikein, niin sitten majoitus pitäisi valita pieneltä paikkakunnalta ja tyytyä vaikka päiväretkiin sinne ”Barcelonaan” ja valita sellainen majoitus, josta omistaja on poissa vain hetken, ei asuntoa, joka on hankittu vain turisteille vuokrattavaksi.

    • Allekirjoitan ehdottomasti. Madridissa isäntä omisti kolme vain airbnb-käytössä olevaa asuntoa, mutta Fuengirolassa ja Göteborgissa asuimme selkeästi ”oikeissa” kodeissa ja siihen pyrimme jatkossakin. Oma kokemus on toistaiseksi se, että keskustastakin kyllä löytyy näitä majoitusvaihtoehtoja, etenkin jos uskaltaa jättää varaamisen viime tinkaan. Monet omaa kotiaan vuokraavat laittavat asuntonsa palveluun lyhyellä varoitusajalla, kun lähtevät itse esim. viikonlopuksi pois kaupungista.

  9. Minulla on vähän samanlaisia mietteitä kuin sinulla, olen kerran ”tavallaan” käyttänyt airbnb-asuntoa Suomessa. Olen kuullut paljon hyviä kokemuksia, mutta kuten noiden hotellien valinnan kanssa on aina pientä arpapeliä, niin tässä vaihtoehdossa tulee extrana hieman lisää jännitystä, mahdollinen peruuntuminen sekä tuo säätäminen avainten kanssa.

    Haluaisin kanssa kokeilla tuota majoitusta enemmän, sillä olisi kiva asua ns. paikallisten keskuudessa ja nähdä kaupunkia eri kantilta, mutta minunkaan puoliso ei ole asiasta kovin innostunut. Itse en myöskään haluaisi lomalla asua omistajan kanssa, vaikka itselläni kävikin jossain vaiheessa mielessä vuokrata huoneita muille.

    En myöskään ole aamuvirkku, mutta aamiainen on mulle päivän tärkein juttu, lomalla on ihanaa jos voi vain mennä valmiiseen pöytään, sen sijaan että pitäisi käydä kaupassa ja tehdä se itse, aamiaiskahvilat ovat toki hyvä vaihtoehto, mutta kun se nälkä tulee, niin piru on irti! Sainkin tästä postauksesta hyvän idean uudelle postaukselle… 🙂

    • Kiitos kommentista Martta! Jännä juttu tuo aamiainen, minä taas mielelläni käyn aamulla leipomosta hakemassa tuoretta leipää ja croissantteja ja syön kaikessa rauhassa omaan tahtiin. Usein aamiaissalit ovat hälyisiä ja ruokaa tulee ahdettua napaan aivan liikaa. Monesti tarjolla on paljon sellaista, jota en itse halua heti aamusta nauttia (kuten nakit ja muut raskaammat lämpimät ruuat) ja tuntuu että tarjoomukset menevät silloin omalla kohdalla hukkaan. Toki olen joskus saanut nauttia aamupaloista, jotka ovat osuneet nappiin. Toisaalta paikallisiin ruokakauppoihin tutustuminen aamiaisostoksilla on sekin kiinnostavaa!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.