Göteborgin paras jäätelö ja muita kaupunkiloman löytöjä

Vaikka Ruotsi on toisella puolella lahtea ja siellä asuu myös sukua, suhde naapurimaahan on jäänyt harmittavan etäiseksi. Tukholma on tuttu ja kuusi vuotta sitten piipahdin myös Visbyssä, mutta muuten vierailut ovat rajoittuneet laskettelukeskus Åreen sekä Linköpingiin ja Uppsalaan suuntautuneisiin kuoron ja orkesterin keikkareissuihin. Oli siis jo aikakin jatkaa tutustumista kansankodin ihmeisiin.

hostellissa

En tiennyt Göteborgista etukäteen juuri mitään, vain muutama tiedonmurunen oli kantautunut korviini. Kaupungissa järjestetään syksyisin pohjoismaiden suurimmat kirjamessut. Jostain olin kuullut, että tukholmalaiset suhtautuvat göteborgilaisiin kuin helsinkiläiset tamperelaisiin. Andalusian auringossa -blogin perusteella tällä Ruotsin toiseksi suurimmalla kaupungilla on paikka myös ruokamatkaajan sydämessä. Meri on lähellä ja siksi tuoreita mereneläviä tarjoavien ravintoloiden määrä huimaa päätä.

Alkuperäinen suunnitelma oli lennähtää kaupunkiin maanantaina, riehua Coldplayn keikalla, nukkua yksi yö halvassa hostellissa ja palata heti seuraavana aamuna kotiin. Finnairin hinnoittelu kannusti kuitenkin pidempään paikallaoloon. Niinpä vietin lopulta Göteborgissa kolme kokonaista päivää seuranani pikkusisko sekä Pipo silmillä -blogin Milja.

sitruunalimonadi en deli göteborg

Kaupunkilomalla ehdottomasti parasta on päämäärätön kuljeskelu ja satunnaisille sivukujille eksyminen. Tällä taktiikalla törmäsimme En Delin edulliselle vegelounaalle Hagan pittoreskille kävelykadulle, keskelle maksutonta da Matteon kahvi-tastingia ja minigolf-radalle, joka osoittautuikin keskelle puistoa pystytetyksi baariksi ja bistroksi. Puttailun lomassa oli mahdollisuus nautiskella pienpanimoiden tuotteita ja vatsan kurniessa katuruoka pelasti nälkäkiukulta. Nerokas konsepti, joka toimisi mainiosti vaikka Kaivarissa, Mustikkamaalla tai Tervasaaressa, vink, vink!

kahvinmaistelu da matteo

da Matteo Göteborg

tasting da matteo Göteborg

Ruokabloggaaja oli tälläkin kerralla laiskuuttaan varannut pöydän vain yhdestä ravintolasta. Perinteistä Husmanskostia tarjoavan Smakan wallenberg suli suuhun, mutta muuten paikka ei oikein vakuuttanut kriittisiä siskoksia.

Wallenberg smaka göteborg

jälkiruoka smaka göteborg

Onneksi sattumanvarainen vaeltelu palkittiin seuraavan päivän lounaalla, kun satuimme Tacos & Tequila -raflaan. Syömäni kampasimpukka-ceviche maistui täydelliseltä helteisenä kesäpäivänä auringon paahtaessa sisäpihan terassille. Seuralaisen valitsema härkätaco oli sekin tasapainoisen herkullinen.

kampasimpukka ceviche taco tequila

taco tequila

Erityispeukun myönnämme ravintolan drinksuille. Viereisessä pöydässä siemailtiin mango-margaritoja bataattiranskalaisten kyytipoikana. Harmittaa vieläkin, etten kehdannut kysyä lupaa kuvata keltaisena hehkuvia laseja ja superrapeasti rouskuvia ranuja. Ehdottoman suositeltava paikka sekä nopeaan verensokerin tasapainotukseen että pidempiin illanistujaisiin. Tacos & Tequila toimii first come, first serve -periaattella eli pöytävarauksia ei oteta vastaan. Viiden aikaan tilaa oli hyvin, mutta voin kuvitella, että lämpiminä kesäiltoina kuppilaan on tungosta.

taco tequila göteborg

taco & tequila göteborg

Eikä tässä vielä kaikki! Kaupungin ehdoton helmi tuli sekin vastaan pyytämättä ja yllättäen. Hagan idyllisen vegelounaan ja sitruunalimonadin siemailemisen jälkeen himoitsimme jälkiruokaa. Nyrpistelin nenääni kävelykadun jäätelötarjonnalle, koska kaipasin jotain muuta kuin perusmövenpickiä. Olimme jo lähes luovuttaneet, kun kirjaimellisesti kompastuimme kadulla seisovaan pienen artesaanijäätelöpuodin puiseen kylttiin.

råda gelato Göteborg

råda gelato Göteborg

Råda Gelaton jäätelöt tehdään käsin paikan päällä luomumaidosta, -sokerista ja aidoista raaka-aineista, ilman lisäaineita ja keinotekoisia aromeja. Paikallista ja tuoretta, kuten yrityksen iskulauseessakin luvataan. Tiesin välittömästi mitä haluan, sillä liitutaululle listattujen jäätelömakujen joukossa komeili brynt smör eli ruskitettu voi. Ensimmäisen lusikallisen jälkeen olin taivaassa. Väitän, että pahvikipossani oli Göteborgin paras jäätelö, sillä muihin gelaterioihin ei enää ollut mitään tarvetta etsiytyä.

råda gelato göteborgin paras jäätelö

råda gelato göteborgin paras jäätelö

Jäätelö oli niin kertakaikkisen hyvää, että palasimme paikkaan seuraavanakin päivänä. Olimme viimeiset asiakkaat ja ehdimme sisään juuri kun ovia oltiin sulkemassa poikkeuksellisesti keskellä päivää. Jäätelömestari kertoi, että uusi tuotantolaitteisto odottaa takahuoneessa asennustaan ja siksi edessä oli parin päivän huoltotauko. Laarit kumisivat tämän vuoksi harmillisesti tyhjyyttään, vain kolmea makua oli jäljellä. Ostimme kaiken, mitä irti saimme.

råda gelato Göteborg

råda gelato Göteborg

Illan päätteeksi istahdimme airbnb-asuntomme naapurikortteliin, jossa varsin sopivasti sijaitsi paikallinen Brewdog. Pienellä parklet-terassilla oli samat säännöt kuin Suomessakin. Tuoppia ei saanut kantaa itse jalkakäytävän yli, vaan juomanlaskija juoksutti oluen perässämme pöytään. Kommentoidessamme byrokratiaa parrakkaalle baarimikolle, hän tokaisi, että sentään teillä lahden toisella puolen on alkoholiliike, jolla on toimintaa kuvaava nimi. Systembolaget on järjettömin nimi, jonka tiedän, tiskin takaa tuhahdettiin. Hihittelimme yllättävälle avautumiselle tovin jos toisenkin.

brewdog göteborg

brewdog göteborg

Voisin palata Göteborgiin pelkästään Råda Gelaton artesaanijäätelön vuoksi. Toinen vahva syy ovat kalaravintolat, jotka jäivät tällä kertaa väliin minimaalisen matkabudjetin ja seuralaisten ruokavalion vuoksi. Pieni kutina sydänalassa kertoo, että ensimmäinen kerta ei todellakaan jää viimeiseksi.

Hotellihuone vai airbnb-asunto?

Kauan siinä kesti, mutta nyt se on mennyttä. Menetin airbnb-neitsyyteni madridilaiselle kattohuoneistolle, enkä kadu hetkeäkään. Samalla reissulla retkahdin vielä toiseenkin espanjattareen. Viimeisen neljän viikon aikana olen asunut yhteensä kolmessa eri airbnb-majoituksessa. Reissujen jälkeen mielessä on pyörinyt vain yksi kysymys: miksi ihmeessä uskalsin kokeilla vasta nyt?

airbnb madrid

Tähän kevääseen saakka hotelli on tuntunut ainoalta ja oikealta ratkaisulta. Turvalliselta, helpolta, tasokkaalta ja tasaisen varmalta. Laadukkaat lakanat, turvalokerot, puhdas kylpyhuone, muhkeat pyyhkeet ja pikkupullot shampoota lavuaarin reunalla. Aamiainenkin nautitaan valmiista pöydästä. Pientä luksusta arkeen verrattuna. Siis jos on valmis maksamaan muistakin kuin yhden tähden hostelleista.

Airbnb madrid

Mökkeilyinnostuksen myötä olen kuitenkin ymmärtänyt, etten oikeasti kaipaa ulkomaillakaan satoja euroja maksavaa yöltä maksavaa majoitusta. En tee mitään hotellihuoneen designkalusteilla, kullatuilla yksityiskohdilla, kristallikruunuilla tai sadan sorttimentin aamiaisella. Niiden sijaan annan arvoa hyvälle sijainnille ja toimiville kulkuyhteyksille. Panostan omaan rauhaan ja parvekkeeseen tai terassiin, jolla voin nauttia aamupalani ja yömyssyni tai vaikka lukea koko päivän, jos ei huvita lähteä minnekään. Eikä haittaa, jos ikkunasta pilkottaa jotain vihreää tai horisontissa kimaltelee vesi.

airbnb göteborg keittiö

Ajatuksen tasolla yöpyminen jonkun toisen kodissa on kiehtonut jo pitkään, mutta vilkkaan mielikuvituksen luomat uhkakuvat ovat roikkuneet palvelun yllä kuin synkät sadepilvet suomalaisessa kesämaisemassa. Mitä jos vuokraaja tekee oharit, vie rahat, eikä ilmesty tapaamispaikalle? Mitä jos asunto onkin nuhjuinen rotanloukku, eivätkä valokuvat vastaa todellisuutta? Entä jos lähin ruokakauppa on kilometrien päässä ja jääkaappi rikki?

airbnb Fuengirola

Jos olen täysin rehellinen, olisin itse ollut valmis hyppäämään vertaismajoituksen kelkkaan jo aikaa sitten, mutta parisuhteen toinen osapuoli vaati vähän vakuuttelua. Työnsä puolesta verkon tietoturvaa tutkaileva epäilevä tuomaani oli varma, että hommassa piilee jokin pimeä porsaanreikä. Käyttöehtoja tihrustettiin ilta jos toinenkin, kunnes päätimme loikata yhdessä tuntemattomaan. Se kannatti.

airbnb Göteborg

Yhdeksän yön ja kolmen vuokratun majapaikan perusteella rustasin paperille plussia ja miinuksia. Omaksikin yllätykseksi vaaka painui kirkkaasti plussan puolelle. Ylivoimaisesti suurin etu on mielestäni kuvien todenmukaisuus. What you see is what you get. Vaikka lopullisia johtopäätöksiä ei muutaman asumiskokemuksen jälkeen voikaan vetää, mahtuu viimeisen vuoden hotellivarauksiin huomattavasti suurempia pettymyksiä. Hotellien sivuilla ja varauspalveluissa esitetyt huonekuvat on usein otettu siitä hienoimmasta lukaalista, josta on parhaimmat näköalat. Todellisuus on joskus ollut ankeita sisäpihakuiluja, rakennustyömaita, repsottavia tapetteja, ahtaita ja likaisia kylpyhuoneita. Airbnb-vuokraajan on pakko lunastaa lupaukset, siitä pitää vertaisarviointi huolen.

airbnb madrid makuuhuone

Toisena tulee sijainti. Hotellit ovat kartalla usein ryppäissä. Etenkin suuremmissa kaupungissa on alueita, joissa ei oikeastaan ole muuta kuin hotelleja. Kun asuu paikallisten luona, saattaa päästä kaupungiosiin ja kulmauksiin kaupungissa, johon hotelleilla ei ole asiaa. Hotelleista puuttuu mielestäni myös persoonallisuus, ne ovat aika lailla toistensa kopioita. Airbnb-asunnoissa on valinnanvaraa, boheemista kaaoksesta ja espanjalaisesta väri-iloittelusta skandinaaviseen niukkuuteen.

airbnb fuengirola aamiainen

Kolmen kärjessä on ehdottomasti myös aamiaisaikataulun joustavuus. Ei tarvitse laittaa kelloa soimaan, jotta ehtii hotellin aamiaistarjoiluun tai tilaamaan kivijalkakahvilan aamiaislistalta. Voi herätä hitaasti ja rauhassa, keittää pannullisen kahvia ja nautiskella loma-aamusta itselle sopivassa tahdissa. Eikä muuten tarvitse pelleillä olemattoman langattoman verkonkaan kanssa, sillä wifikin on vain sinun käytössäsi.

airbnb aamiainen madridissa

airbnb göteborg parveke

Miinuksiakin on, tietenkin. Vaikka vertaisverkon paine onkin kova, voi vuokranantaja silti peruuttaa varauksen vaikka viikkoa ennen reissua, mutta silloin hän saa jopa 100 dollarin sanktion. Avaimien luovuttamisesta on sovittava viestien välityksellä ja jos toinen osapuoli on myöhässä, säätämisen määrä on melkoinen. Avaimia saattaa olla vain yksi kappale, eikä ole respaa, johon sen voisi jättää. Yhtä henkeä isompi matkaseurue joutuu siis sumplimaan menojaan tarkkaan.

airbnb fuengirola näkymä

Lisäksi jokaisessa kolmessa kohteessa on jäänyt epäselväksi, pitäisikö vieraiden tiskata ja viedä roskat sekä tyhjät pullot, vai kuuluuko se siivousmaksuun. Pitäisi tietysti muistaa kysyä tupaan tullessa, mutta matkasta väsyneenä mielessä on lähinnä seuraava ateria ja vilvoittava suihku. Koska vertaisarviointi toimii myös toiseen suuntaan, tiskasimme varmuuden vuoksi, sillä emme halunneet saada huonoa arvostelua.

Pieniä vaikeuksia aiheuttaa myös kielimuuri, joka erityisesti Espanjassa oli korkea. Majoittajat eivät puhuneet juurikaan englantia ja mekin vain auttavasti espanjaa, mutta kaikesta selvittiin silti viimeistään googlen kääntäjän avulla.

airbnb fuengirola makuuhuone

Kaikesta huolimatta majoittajat saivat meiltä ansaitusti viiden tähden arvostelun. Jos jotakin korjattavaa oli, annoimme siitä yksityistä palautetta tai jätimme viestin asuntoon. Madridissa rikoimme tiskatessa yhden viinilasin ja ostimme tilalle kaksi uutta. Lompakko ei juurikaan laihtunut, sillä lasit maksoivat paikallisessa sekatavarakaupassa muutaman euron. Fuengirolassa parisänky oli parhaat päivänsä nähnyt, mutta kyllä siinä silti unenpäästä kiinni sai. Göteborgissa tiskialtaan tulppa oli kadoksissa, mutta sekin löytyi sinnikkäällä etsimisellä astiakaapin perukoilta.

airbnb madrid kylpyhuone

Madridin ja Fuengirolan asumiskokemusten jälkeen Malagan hotelliympäristö tuntui lähinnä omituiselta. Jääkaapissa oli sangriakannun ja lounastarpeiden sijasta kallista limonadia ja miniviinapulloja. Aamiaisella joutui tyytymään pullapatonkiin eivätkä croissantitkaan olleet yhtä rapsakoita kuin lähileipomossa. Herätyskellokin soi aivan liian aikaisin.

airbnb madrid

Ja sitä terassitoivetta, sitä ei hotelliolosuhteissa läheskään aina ole mahdollista edullisesti toteuttaa. Parveke kuuluu usein vain kalliimman hintaluokan huoneisiin ja sviitteihin. Airbnb-asuntoa valitessa voi saman tien karsia pois parvekkeettomat majapaikat.

airbnb Fuengirola appelsiinipuut

Tulevilla reissuilla ensisijainen majoitusvaihtoehti tästä lähtien on ehdottomasti airbnb. Kunpa vielä saisin siippani vakuutettua vuokraamaan myös oman asuntomme kaltaisillemme reissaajille. Tänä vuonna olemme kotoa karussa ainakin 12 viikkoa eli yli 80 päivää. Ei tarvitse kummoistakaan matikkapäätä ymmärtääkseen, että edullisillakin vuorokausitaksoilla olisi helppo kerryttää pesämunaa seuraavia matkoja varten. Majoittajaprofiili on jo puoliksi täytetty, seuraavaksi kamera käteen ja kuvaamaan!

Keikkaraportti Göteborgista – Coldplay räjäytti tajunnan

Kun elää jo viidettä vuosikymmentä, on ehtinyt nähdä ja kokea kaikenlaista. Aika usein muiden hehkuttamia kokemuksia kuunnellessa tulee itsekseen todettua: been there, done that. Uusissa tilanteissa ja suurissakin tapahtumissa saatan ajatella, että tämänkö nyt piti pysäyttää, viihdyttää, liikuttaa ja ravistella? Ei tunnu niin sanotusti missään. Haukotuttaa korkeintaan.

coldplay Ullevi

coldplay Ullevi

Erityisesti yllä mainittu koskee isoilla areenoilla esiintyvien artistien keikkoja. Yleensä viimeistään ensimmäisen tunnin jälkeen särkee jalkoja, on nälkä, jano ja väsyttää. Vessaankin pitäisi päästä, mutta yleisön seasta on liian vaivalloista lähteä tunkemaan yhtään mihinkään. Edessä heiluu arvaamattomasti rivi 190-senttisiä nuoria miehiä, jotka ovat etkoilla nauttineet liian monta väkevän viinan ja energiajuoman sekoitusta. Päätä ja niskaa särkee, jalkapohjasta vetää suonta, kun artistin nähdäkseen pakko kurkottaa kaulaansa ja varvistella. Biisitkin ovat sulautuneet yhdeksi suureksi kakofoniseksi soundimatoksi.

coldplay Ullevi

coldplay Ullevi

Ehkäistäkseni keikkaketutusta olen vuosia sitten omaksunut toimivan strategian. Yleisömeren keskelle tai eturiviin tunkeminen ei kannata. Laitoja pitkin pääsee usein aivan etuosaan, myös 65 000 katsojaa vetävällä stadionilla. Laitamilla on väljempää ja hyvällä tuurilla saattaa päästä istumaan kaiteiden päälle. Soundit ovat ehkä toispuoleisemmat kuin miksauskopin rockpoliisien korvissa, mutta stressifaktori taas merkittävästi pienempi.

coldplay Ullevi

coldplay Ullevi balloons

Näillä ennakkoasenteilla ja eväillä lähdin maanantaina Göteborgiin. Coldplay, yksi maailman kovimmista stadionbändeistä saapui Ulleville. A Head Full of Dreams -kiertuespektaakkelin hehkutettiin olevan vertaansa vailla. Onhan näitä nähty, ajattelen ja liityn loputtomaan ihmisvirtaan, joka valuu kohti areenaa. Olen henkisesti valmistautunut jonottamaan pitkään portille, turvatarkastukseen, juomapisteelle ja wc-tiloihin. Kaikki sujuu kuitenkin nopeasti ja ilman ylimääräiä mutkia. Ruotsalaiset osaavat tämänkin paremmin.

coldplay Ullevi balloons

coldplay Ullevi

Kaljakarsinoita ei ole, sillä koko stadion on anniskelualuetta. Kenttäkatsomossa on useita baareja, joista saa myös naposteltavaa. Järjestysmiehillä ei ole tarvetta päteä kenellekään ja yleisökin osaa käyttäytyä. Ollaan joustavia kaikin puolin, avataan ekstrabaari ja käynti sisävessoihin kesken keikan, kun ymmärretään, että eturivistä on mahdotonta ehtiä stadionin ulkopuolella oleviin bajamajoihin missaamatta neljäsosaa keikasta. Sattumalta ekstrabaari on korkealla lavan viereisessä sivukatsomossa, jonne voi kivuta vapaasti ottamaan kuvia ja videota tai vain fiilistelemään ilman, että yksikään turvamies tulee rähisemään ja hätistämään pois.

coldplay Ullevi

Lämppärien esiintyessä teen huomioita. Ruotsalaiset ovat tennarikansaa. Ruotsalaiset huolehtivat, että kaikki näkevät, useammin kuin kerran minutkin huomioidaan (tuossa on tosi lyhyt tyttö, ei me sen eteen voida mennä). Ruotsalaiset miehet ovat kauniskasvoisia, usealla on kiharainen pörrötukka, kuin SKAMIN Jonaksella. Katseltuani viiden tunnin ajan kansankodin miestarjontaa, tajuan, että tässä maaottelussa Suomi voittaa. Suomalainen mies on rouheampi, kirveellä siististi veistetty, sopivan juro ja jollain tapaa miehekkäämpi ja siksi ihanampi.

coldplay Ullevi

coldplay Ullevi

Hymyilen koko keikan alusta loppuun. En muista koska viimeksi olen toivonut, ettei keikka loppuisi koskaan. En vilkuile kelloa kertaakaan. Ympärilläni näkyy onnellisia ruotsalaisia ihmisiä, olen todistamassa rakkauden juhlaa. Sateenkaaren värit ovat kaikkialla – lintujen ja tähtien muotoisissa konfeteissa, lavarakennelmissa, yleisön sekaan heitetyissä jätti-ilmapalloissa, valosuunnittelussa, ilotulituksissa, soittimien ympärille käärityissä kukkakoristeissa ja siinä rannekkeessa, joka vilkkuu jokaisen konserttivieraan ranteessa. En osaa sanoja, enkä tunnista läheskään kaikkia biisejä, mutta se ei haittaa. Koko stadion laulaa, taputtaa, itkee, hyppii, huutaa ja nauraa. Uskonnollisen hurmoksen sijaan ilmassa on aitoa iloa. Tuuli pyöräyttää ilmaan kentälle jo kertaalleen laskeutuneen konfettisateen ja mieli tanssii maailman mukana.

coldplay Ullevi

Sanotaan, että Coldplay bändinä on liian tavallinen, liian turvallinen ja jopa anonyymi. Aftonbladetin toimittaja väittää, että kukaan ei tunnistaisi, vaikka koko yhtye seisoisi mäkkärin jonossa. En voi allekirjoittaa. Chris Martin on läsnä. Lavalla on sellaista energiaa, joka ei jätä ketään kylmäksi tai huomiotta. Vaikka Coldplay tekee puolentoista vuoden kiertueellaan 120 keikkaa, ainakaan Ullevilla ei näy kyllästymisen merkkejä. Tämä ei ole pakollinen rutiinisuoritus, jonka vuorosanat koostuvat pelkästä yleisön kosiskelusta, vaan esiintymisen riemua, rakkautta ja lahjakkuutta. Sanokoot kriitikot mitä tahtovat.

On järjetöntä edes yrittää kirjoittaa keikasta, joka veti jalat alta. Oikeita sanoja, sellaisia uskottavia, on vaikea löytää. Siksi sanon enää tämän: mene vielä kun ehdit, koskaan ei tiedä mikä kiertue tai keikka on viimeinen. Coldplayn euroopankiertueen viimeinen keikka on Pariisissa 18.8. Saisikohan sinne vielä lippuja?