Yhteistyössä: Stadin Panimobaari

Tämä on rakkaustarina. Se kertoo tytöstä, pojasta ja muutamasta kohtauksesta elokuvassa nimeltä Elämä. Kyynikot ja pessimistit voivat halutessaan poistua takavasemmalle, sillä kohtaukset sisältävät, sokeria, mallasta, kirsikoita, vaaleanpunaisia hattaroita ja imeliä hetkiä, jotka eivät sovi realisteille taikka turhantärkeille tosikoille. Näyttämölle saattaa astella myös yksisarvinen sateenkaaren väreissä. Ollos varoitettu.

Aikojen alussa, kun tyttö oli vielä nuori ja luuli tietävänsä elämästä kaiken, hän astui töölöläiseen olutravintolaan tilatakseen siiderin, sillä olutta hän ei ollut oppinut koskaan juomaan. Ei edes niinä aikoina, kun kaupoissa ei myyty muita alkoholijuomia. Ei siideriä, ei lonkeroa, ei edes limuviinoja. Moni oli yrittänyt opettaa, mutta huonolla menestyksellä. Humalan maku ei sopinut tytön suuhun.

Tuona iltana töölöläisellä tiskillä seisoi toinenkin janoinen. Baarimikko otti molempien tilaukset, avasi pullot ja pyöräytti juomat pitkiin laseihin. Tarjoili ne sitten tiskille, mutta vahingossa väärinpäin. Tyttö sai oluen, toinen janoinen siideriä. Hämmennyksestä selvittyään nämä kaksi päättivät pitää juomansa, kiinnostuivat uudesta mahdollisuudesta ja halusivat tutustua. Eivät toisiinsa, vaan tiskillä hikoileviin kylmiin juomiin.

Siitä hetkestä, 2000-luvun puolenvälin paikkeilta alkoi ensimmäinen tarina. Tyttö ihastui päätä pahkaa lambiciin, belgialaiseen Senne-joen laaksossa itsekäymismenetelmällä valmistettuun, villihiivoilla fermentoituun juomaan, joka happamuudessaan saattaa vetää tottuneenkin olutharrastajan suun irveeseen. Siiderit saivat jäädä, oli aika kuherruskuukauden.

Tyttö esitteli ihastustaan jokaiselle, joka jaksoi kuunnella. Harva oli yhtä mieltä ja moni vieroksui uutta tuttavuutta. Liian outo, omituisen hapan, eihän tuo edes maistu oluelta, sanottiin. Sehän juuri on se pointti, yritti tyttö selittää. Tyytyväisenä hän piti päänsä ja ihastuksen omanaan – väärinymmärrettyjä molemmat. Tapaamispaikkoja kaupungilla oli vähän, vain muutama ravintola päästi harvinaisen vieraan sisään.

Kymmenen vuotta myöhemmin tyttö havahtui uutiseen. Kotikulmille avataan uusi kohtaamispaikka – Stadin Panimobaari. Baari lupasi ottaa valikoimiinsa paitsi panimon omia tuotteita, myös satoja muita olutmerkkejä. Vanhoja suosikkeja, mutta olutharrastajien iloksi myös harvinaisempia kuriositeetteja. Tyttö oli varma, että Stadin Panimobaarissa he kohtaisivat jälleen, hän ja lambic.

Ensimmäinen visiitti sinetöi suhteen. Ravintola tuntui heti kotoisalta, eikä siellä tarvinnut hävetä, vaikka ei tiennyt oluista juuri mitään. Olutvalikoima oli listattu kansioon, jonka ensimmäinen sivu ja puolet seuraavasta oli omistettu lambic- ja sour-oluille. Posket punehtuneina tyttö nipisteli itseään ja ymmärsi pian, ettei tosiaankaan nähnyt unta. Niinpä hän aloitti ensimmäisestä ja lupasi pian palata maistamaan seuraavaa.

Kolmen viikon kuluttua tyttö sai viestin vieraalta pojalta. Poika pyysi treffeille ja ehdotti paikaksi samaa panimobaaria. Tyttö oli epäileväinen, mutta suostui lähtemään, olihan pojalla selvästi hyvä maku. Pyöräillessään paikalle hän mietti, miten poika suhtautuisi, miten reagoisi happamaan tyyppiin, joka väistämättä kulkisi tiiviisti tytön mukana jatkossakin. Viestejä ei ollut vaihdettu treffipyyntöä enempää, pojalla ei voinut olla aavistustakaan tytön mieliteoista.

Pojalla oli leveä hymy ja veikeä pilke silmissään. Hän johdatti tytön baaritiskille, tilasi pullon lambicia ja kaksi lasia. Tyttö oli myyty sillä sekunnilla. Stadin Panimobaarin tiskillä, jossa poika luki hänen ajatuksensa. Hapan, outo ja omituinen oli parasta, mitä poika tiesi. Toisen tarinan ensimmäinen luku kirjoitettiin sinä iltana, lambic-lasien äärellä, pitkien katseiden lomassa ja pulppuavan puhetulvan keskellä. Vain ovet työvuoronsa päätteeksi sulkenut baarimikko ja kylmä kesäyö todistivat tarinan ensimmäisten lauseiden sinetöimistä suudelmilla.

Stadin panimobaarista tuli tytön ja pojan kantapaikka. Siellä skoolattiin yhteenmuutolle ja juhlistettiin syntymäpäivää. Sen terassilla hytistiin kesän ensimmäisinä päivinä ja sen tunnelmallisessa oluttuvassa lämmiteltiin pakkasilla. Sittemmin he pääsivät tutustumaan myös panimon pulputtavaan sydämeen ja todistamaan oluen syntyä omin silmin.

Pari viikkoa sitten he pääsivät osallistumaan lambic-tastingiin. Viisi vaaleaa ja viisi punaista, toinen toistaan happamempia, joissain aavistus makeutta. Monta uutta tuttavuutta, joukossa vanhoja ystäviä. Tuoksuissa asetonia, nahkaa, konjakkia ja lapsuuden uimarengasta, makupaletissa homejuustoa ja kirpeitä autonrengaskarkkeja.

Eniten sydämiä piirrettiin 3 Fonteinen Oude Gueuzen tynnyrikypsytetylle 1-, 2- ja 3-vuotiaiden lambicien sekoitukselle ja Hanssens Schaerfbeeksen villikirsikalle. Kolmannen sijan kaappasi itselleen Bzart Kriekenlambiek Millenium 2012 Biere brut, hiilihapoton lambic, jonka valmistukseen käytetään 400 grammaa kirsikkaa per litra. Maistuu kuulemma myös tumman suklaan ja sinihomejuuston parina, en epäile hetkeäkään.

Ilta kului hujauksessa – niin kuin aina silloin, kun seura on parasta ja laseissa lambic-olutta. Tytön ja pojan ensitreffeistä on pian kaksi vuotta. Stadin Panimobaari on vain kolme viikkoa vanhempi. Yhtä matkaa mennään siis, tyttö, poika ja lambic-rakkaus. Onnea tulevaan ja monia tuoppeja!

Uskalla siis kokeilla välillä jotain uutta, vaikka vain vahingossa. Ota vastaan se, minkä elämä antaa. Pidä silmät auki ja korvat kuulolla, sillä et voi etukäteen tietää milloin ihastut. Ja jos tuuri käy, amor lennättää nuolensa suoraan sydämeesi.

Kiitos Stadin Panimobaarille mahdollisuudesta osallistua panimokierrokselle ja lambic-tastingiin.