Taste of Helsinki – makumuistoja ja maistiaisia

Tammikuussa asetin itselleni tavoitteeksi syödä vain sellaisissa ravintoloissa, joissa en ole koskaan syystä tai toisesta käynyt, vaikka yritys on ollut kova. Listalla komeilevat ainakin Savoy, Grön, Toca ja vasta kuukausi sitten tietoisuuteeni noussut Passio. Ranskalaisia viivoja rustatessani en todellakaan voinut aavistaa, että voisin raksia kaikki nämä ravintolat listaltani yhdellä kertaa vain muutamaa kuukautta myöhemmin.

Ravintola Grön Taste of Helsinki

Kerrankin satuin paikalle oikeaan aikaan. Taste of Helsinki Safarille* oli vapautunut peruutuspaikka ja minä nopeanäppisenä onnistuin varaamaan sen itselleni. Hurmioituneena kiertelin tulevan kesän ruokafestarin ravintolasta toiseen, hullaannuin kerta toisensa jälkeen makunhermojani hellivistä maisteluannoksista, vertailin samppanjalaatuja, huljuttelin viiniä lasissa ja suussa, huumaannuin tuoksuista, väreistä ja esteettisistä esillepanosta. Pääsinpä kurkkaamaan myös kaikkein pyhimpään – Ravintola Savoyn keittiöön!

Savoy Vorsmack

Savoyn keittiössä

Savoyn keittiö

Hiukan hävettää myöntää, mutta olen kokenut Taste of Helsingin vain yhden ainoan kerran. Syitä on lukuisia. Ensimmäisinä vuosina matkustin milloin mihinkin juuri tapahtuman aikaan, seuraavina sinkkuvuosina en löytänyt itselleni syömäseuraa ja yksin osallistuminen oli korkean kynnyksen takana.

ravintola grön tartar

Vuoden 2016 keväällä ostin liput illalliskattaukseen heti, kun ne tupsahtivat myyntiin. Onneksi, sillä ilman ennakkolippua tuskin olisin spontaanisti kävellyt sisään alueelle. Satoi nimittäin vettä. Kaatamalla. Maksetut tiketit oli kuitenkin käytettävä, niinpä vedimme kumisaappaat jalkaan ja sadetakit niskaan. Hoimme itsellemme, että asenne ratkaisee.

ravintola passio

ravintola passio

Kansalaistorilla marssimme suoraan sisään. Jonoja ei ollut, ei portilla, ei juomapisteissä eikä edes ravintoloissa. Muutamia kymmeniä muitakin rohkelikkoja tungeksi telttakatoksien suojissa, jazzbändi oli sulloutunut parin neliön katetulle ”lavalle” ja istuskeluryhmien sohvat, säkkituolit, baarijakkarat ja tarjoilupöydät valuivat vettä läpimärkinä. Näpit jäätyivät kylmän viinilasin kylkeen kiinni. Tunnelma oli kostea, mutta jollain tavalla mukavan kodikas.

Roskakalakroketti taste of helsinki

Annoksista parhaiten makumuistiin painuivat Grönin kuusenkerkkäjälkkäri ja tamperelaisen Hella & Huoneen roskakalakroketti. Mies nautiskeli antaumuksella Restoran Ö:n selleriannoksesta ja minä tuhlasin viimeiset valuuttani manselaiseen herukkapensaaseen.

kuusenkerkkä taste of helsinki

Tänä kesänä (jos sellainen vielä näiden lumipyryjen jälkeen joskus vielä tulee) kattaus on subjektiivisesta näkökulmastani ehdottomasti vieläkin houkuttelevampi, vai mitä sanotte näistä?

Kokonaisena grillattu keltasipuli, kananmaksakreemiä, viljaa ja rapeaa kanan nahkaa (Grön) – Lahna Wallenberg, varhaisperunaa Rymättylästä, bouillabaissemajoneesia ja herneenversokastiketta (Ludu) – Gazpachosorbet ja vähän vegeä (Passio) – Metsäsieni-emmervehnäpuuroa, parapähkinäpyreetä ja sienivinegretellä maustettua itusalaattia (Shelter) – Sitruuna, valkosuklaa, kamomilla (Toca)

Ravintola Toca

Ravintola Toca ravioli

Ravintola Toca jälkiruoka

Toca tuo ensimmäisenä Taste of Helsingin historiassa pöytään pastaa. Aika kunnianhimoista ja aavistuksen hullua, arvostan! Näitäkin suussa sulavia juustotäytteisiä ravioleja pääsin maistamaan eilisellä Taste of Helsingin tarjoamalla ruokasafarilla. Valitsen italian väreihin sävytetyn pastaruuan jo nyt koko tapahtuman visuaalisimmaksi annokseksi, vaikka olen nähnyt tarjolle tulevista annoksista vain murto-osan.

rusty auringolasku

Shelter raparperi

Taste of Helsinki on matalan kynnyksen paikka. Uskomaton ulkoilmapiknik, jonka vilteillä annoskateus ei vaivaa. Missään muualla ei pääse tutustumaan Helsingin parhaimpien ravintoloiden tarjontaan pikkurahalla. Kaikki annokset maksavat 5–12 euroa, keskihinta asettuu tänä vuonna 6 euron tienoille. Maksuvälineinä käytetään muovisia markkoja, joita voi vaihtaa useissa pisteissä. Ei siis korttien ja käteisen kanssa sähläystä, vaan nopeaa ja varsin kätevää rahanvaihtoa!

ravintola pastor

ravintola pastor perinnetomaatti

Ja nyt, ilmainen vinkki kaikille äitienpäivälahjaa etsiville. Lopettakaa pähkiminen ja pään raapiminen, tässä tulee ratkaisu, jonka tarjoilen teille hopeatarjottimella. Paketoi äidille, vaimolle, asuinkumppanille tai vaikka mummolle lippu Taste of Helsinkiin! Sopii muuten myös elämykselliseksi valmistujaislahjaksi tai ylioppilaan lahjapöytään, varsinkin jos lunastat samalla paikan vaikkapa prosecco-tastingiin. Problem solved!

*Osallistuin safarille Taste of Helsingin bloggaajavieraana.

ravintola passio makkaraperunat veripalttu

ps. Ennakkomaistelussa olleista suolaisista annoksista suosikikseni nousi yllä olevassa kuvassa patsasteleva Passion Makkaraperunat, lammasmakkaraa, veripalttua ja uutta perunaa. Makean nälkään suosittelen Tocan sitruunaista valkosuklaa-kamomillajälkkäriä. Nam!

3 kommenttia artikkeliin ”Taste of Helsinki – makumuistoja ja maistiaisia

  1. Paluuviite: Taste of Helsinki -safarin top 3 – Haarukkavatkain

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.