Ajatuksia kuluttamisesta ja haaveita omavaraisesta mökkeilystä

Maailma on sekaisin. Ilmastokriisi voimistuu, luonnon monimuotoisuus köyhtyy ja kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä. Ilmaston kuumenemisen aiheuttamat äärisäät tekevät tuhoaan ympäri maapallon, kuumuus kuivattaa joet, vesivarannot ehtyvät ja ruoan tuottaminen vaikeutuu kaikkialla. Vaikka meillä on käsissämme kaikki tarvittavat työkalut ja tuhansien tutkijoiden huolta herättävät tulokset, lentäminen, lihansyönti ja ylikulutus jatkuvat kuin ennenkin. Ilmastotavoitteisiin ehdotetaan vuosien taukoa, jotta talous pysyisi tasapainossa ja energiakriisistä selvittäisiin, vaikka ratkaisu on suoraan edessämme. On vain uskallettava avata silmät ja kohdata todellisuus.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Epämiellyttävä totuus on, että maailma on kriisissä kulutustottumustemme vuoksi. Siksi ajatukseni kiertävät kulutuksen radikaalin vähentämisen ja osittaisen omavaraisuuden ympärillä. Kun katson ympärilleni, avaan vaatekaapin, silmäilen kirjahyllyä ja keittiöön haalimiani astioita huomaan, etten oikeasti tarvitse enää mitään. Kippoja ja kuppeja on ylenmäärin, elektroniikkaa löytyy joka lähtöön ja kirjahyllyt notkuvat lukemattomia tarinoita. Vaatteita minulla on vuosikymmeniksi eteenpäin, samoin kenkiä, jos hoidan niitä hyvin. Vaatekappaleet voi aina parsia tai korjauttaa ompelijalla, ja kengät saavat uuden elämän suutarilla. Jos jokin korvaamaton vaate hajoaa käsiin, valitsen tilalle kestävästi ja eettisesti valmistetun, enkä vilkaisekaan pikamuotia myyviin verkkokauppoihin. Vaihtelua ja erityisiä tilaisuuksia ajatellen maksan vaatelainaamon jäsenyyttä jo seitsemättä vuotta.

Mediat yrittävät yllyttää mainoksillaan minut tahtomaan tarpeettomiakin tavaroita, mutta onneksi minusta on tullut viime vuosina niille aika lailla immuuni. Kaupunkikodissa on jo kaikki tarvittava, samoin mökillä, enkä juuri nyt keksi, mitä tavaraa kahden aikuisen pieni perheemme tarvitsisi lisää. Kirjani lainaan kirjastosta ja melkein kaiken muun tavaran voi ostaa käytettynä, mikäli totean jonkin kapineen välttämättömäksi. En tarvitse uutta kännykkää, televisiota tai pelikonetta, en halua uusia vaatekaappiani joka kevät, kesä ja syksy, enkä kaipaa yhtään enempää kamaa kotiini. Mökillä olen huomannut, että shampoo, saippua ja yksi kosteusvoide riittävät pitämään minut puhtaana ja ihoni kunnossa. Jos joskus kaipaan muuta kosmetiikkaa, purkkeja ja purnukoita on niitäkin jo riittämiin.

Ensimmäiset askeleet kohti omavaraista mökkeilyä

Tavarataivaasta voimme irrottautua, mutta ruokaa tarvitsemme elääksemme joka päivä. Ideaalitilanteessa kasvattaisimme vihannekset, juurekset ja yrtit itse. Osa hedelmistäkin menestyy pihapuutarhassa mainiosti. Järvestä saa kalaa, luonnosta sieniä, marjoja ja villivihanneksia. Kauppareissuilta en silti välttyisi. Jauhoja, mausteita tai kasvimaitoja en pystyisi tuottamaan itse, enkä kaikkea kasviproteiinia. Teetä voin hauduttaa piparmintusta tai vaikka mustikanlehdistä, mutta puolison kahvi on edelleen kaupasta peräisin. Kokonaisvaltainen omavaraisuus on harvalle mahdollista, mutta jotain voimme silti asian eteen tehdä. Kotivaraviljely onnistuu vaikka omalla parvekkeella tai taloyhtiön pihapiirissä.

omavaraisuus mökkeily

Mökkipihamme perällä on pieni puutarha, joka koostuu kasvihuoneesta, muutamasta viljelylaatikosta ja parista marjapensaasta. Tätä menoa saan kuitenkin heittää hyvästit omavaraisuushaaveilleni, en nimittäin todellakaan ole mikään multasormi. Tänä kesänä molemmat kesäkurpitsat kuolivat pystyyn keskellä parhainta kasvukautta, ennen kuin olivat ehtineet tuottaa yhtäkään syötävää hedelmää. Karviaissadon ahmi parempiin suihin karviaiskoisa ja pinaatit ehtivät kukkia ennen sadonkorjuuta. Jäimme jälleen ilman juurikkaita, edes retiisit eivät suostu kasvattamaan mukulaa meidän hoidossamme. Kurkuntaimet kuivahtivat kaupunkikodin ikkunalaudalle, sama kohtalo oli myös perhosbaarin kesäkukilla. Tomaatit kasvavat kyllä, mutta ne kukkivat jostain syystä niin myöhään, ettei kasvihuoneessa vieläkään ole yhden yhtä kypsää tomaattia. Chilitkään eivät elokuun viimeisenä päivänä edes punastele.

omavaraisuus mökkeily

Jossain olemme sentään onnistuneet. Porkkanarivistöstä on rouskuteltu jo muutama oranssi herkkupala, yrtit kukoistavat ruukkupuutarhassa ja raparperipuska on kasvanut kokoa niin, että siitä vihdoinkin leivottiin useampi piirakka kesän aikana. Kesäkuun lopulla multiin heitettyjä vahingossa itäneitä perunoita emme vielä ole raaskineet nostaa ylös, sillä niin kauan kuin ne ovat vielä penkissä, toivo omasta sadosta elää. Kyssäkaalit jäävät pieniksi, mutta se ei tässä kasvimaan konkurssissa juurikaan haittaa – aion nimittäin nauttia pienimmistäkin onnistumisista, joita mökkipuutarha tarjoaa.

Kuluttamisen vähentäminen on helppoa

Ylikulutus ei tietenkään koske vain tavaroita, ruokaa ja vaatteita. Se liittyy mitä suurimmissa määrin myös energiaan ja maailman vesivarantoihin. Kasvisruokaan siirtyminen auttaa vähentämään vedenkulutusta globaalisti, mutta on paljon muutakin mitä voimme tehdä.

Ajokilometrien ja -nopeuden vähentäminen, huonelämpötilan laskeminen, lämpimän veden lotraamisen, suihkukertojen ja niiden keston minimoiminen, vettä säästävään suihkun suuttimeen vaihtaminen, täysien koneellisten peseminen ja viimeistenkin hehkulamppujen vaihtaminen energiaa säästäviin valonlähteisiin ovat kaikki helposti toteutettavia tekoja. Kun kodinkone ei enää ole korjattavissa, voi aina miettiä tarvitaanko uutta ja jos tarvitaan, tilalle kannattaa valita mahdollisimman energiatehokas vaihtoehto. Pörssisähkön hintaa seuraamalla on helppo ajoittaa pakolliset sähkösyöpöt toiminnot oikeaan aikaan vuorokaudesta. Vaikka oma sähkösopimus ei pörssisähköön perustuisikaan, sähkön säästäminen vaikuttaa meidän kaikkien lompakkoihin ja maapallon tulevaisuuteen pidemmällä tähtäimellä.

omavarainen mökkeily

Mitä vähemmän käytämme sähköä, sitä helpompi on irtautua fossiilisista energianlähteistä. Autosta luopuminen saattaa kirpaista, mutta varsinkin jos koti on kaupungissa, sitä kannattaa vakavasti harkita. Sähköauto on ilmaston kannalta parempi kuin polttomoottorimenopeli, mutta mielessä kannattaa pitää myös se, että tällä hetkellä yhden ainokaisen sähköauton akun valmistamiseen tarvittavan nikkelin louhiminen (joka on siis vain yksi akkuun tarvittavista mineraaleista) aiheuttaa jopa 50 tonnia ympäristölle vaarallista jätettä. Tuskaa lisää sekin tieto, että esimerkiksi yhteen Teslan akkuun tarvittavalla mineraalimäärällä valmistettaisiin 178 sähköpyörän akkua. Yhtälö on lyhyelläkin matematiikalla mahdoton. Kaikkien nykyisten polttomoottoriautojen sähköistämiseen eivät maapallon mineraalit mitenkään riitä, joten luovu autosta ja vaihda pyörään, jos vain voit.

Miten mökkiläinen vähentää kulutusta?

On oikeastaan hämmästyttävää, kuinka vähällä punaisessa tuvassa tulee toimeen. Kannan keväällä tuvan lipastonlaatikkoon kassillisen kesävaatteita, joista syksyllä huomaan käyttäneeni vain murto-osaa. Kuljen samoissa rennoissa housuissa ja itse neulomassani villapaidassa lähes joka päivä. Lämpiminä päivinä saatan sujahtaa mekkoon tai koikkalehtaa pihapiirissä ilman rihmankiertämää. Ruokalasku on samaa tasoa tai mahdollisesti hieman suurempi kuin kaupungissakin, mutta se johtuu siitä, että haluamme suosia paikallista suoramyyntiä ja maksaa hiukan enemmän paikallisille tuottajille.

luonnon monimuotoisuus

Sähköttömällä ja vedettömällä mökillä on helpompi säästää energiaa kuin isolla ja talviasuttavalla kesähuvilalla. Tosin jos lämmitys perustuu puiden polttamiseen, ei sekään pienhiukkaspäästöineen ongelmatonta ole. Jos ajatellaan ilmaston kuumenemista kiihdyttäviä päästöjä, on liikkuminen mökille se suurin päästöjen lähde. Jos mökille siirrytään julkisten kulkuneuvojen sijaan omalla autolla, olisi hyvä, jos siellä pystyisi viettämään pidempiä aikoja kerrallaan. Muutaman päivän takia edestakaisin suhaaminen laihduttaa myös lompakkoa.

luonnon monimuotoisuus

Mökkipuutarhan perustaminen ja osittaisen omavaraisuuden on sekin suositeltavaa. Orgaaniset jätteet kuten kuivakäymälän sisältö sekä ruoantähteet ja muut biojätteet kannattaa kompostoida. Mökkeillessä luonto on lähellä joka päivä, ja ainakin meidät se on saanut ajattelemaan maapallon hyvinvointia entistäkin enemmän. Haluan tulevinakin vuosina uida sinilevättömässä järvessä, seurata oravien, jänisten ja lintujen elämää pihapiirissä ja peseytyä puhtaassa sadevedessä. Ajatus paremmasta tulevaisuudesta motivoi ja saa toimimaan vastuullisemmin, planeettamme ja meidän kaikkien hyväksi. Vähemmän on enemmän, joka päivä.

Mitä mökkiläisen mielessä liikkuu?

Mitäkö mökkiläisen mielessä liikkuu? Voin kertoa, että liikaakin. Mistähän sitä pitäisi aloittaa?

Siitäkö, että hirvittää, kun sinilevähippuset leijuvat laiturin päässä jo kesäkuun kolmannella viikolla? Vai siitä, että ärsyttää, kun äärisäätilat moukaroivat maailmaa ja lehdissä kirjoitetaan kuinka helle viimeinkin hellii suomalaisia? Vai kenties siitä, että huolettaa, kun hyttysiä ja muita hyödyllisiä pörriäisiä tappavat laitteet tekevät todennäköisesti taas myyntiennätyksiä? Tai sittenkin siitä, että raivostuttaa, surettaa ja turhauttaa kaikki se, mitä mm. Yhdysvalloissa, Ukrainassa ja Oslossa tapahtuu?

Ehkä kuitenkin on parasta aloittaa hengittämällä syvään ja päästää pahimmat höyryt huolella ulos. Maailmantuskaa ei sillä saa sulatettua harteilta, mutta olo toivottavasti vähän helpottuu ja ahdistuskin hiukkasen hellittää.

mökkiläinen

Mielikuvissani mökki on kaukana kaikesta. Paha maailma makaa jossain muualla, siellä missä ei käen kukunta ja kuikan haikea huuto kuulu tai siellä missä laskeva aurinko ei maalaa taivasta vaaleanpunaiseksi vesiväreillä. Mutta eihän se niin mene. Mökkimaisema ei ole saari, vaikka sen vehreään vilttiin onkin helppo kääriytyä ja katsella kaukaa kuplan sisältä, kuinka tasa-arvosta joudutaan taistelemaan joka päivä, kuinka ilmastokriisi syvenee syvenemistään, kuinka kuudes sukupuuttoaalto kaataa luontoa ja kuinka sodat tuhoavat koteja muuallakin kuin Ukrainassa.

Totuus tulee vastaan laiturin päässä, kun tummavetinen järvi lämpenee parissa päivässä 30 asteeseeni ja leväkukinnot leviävät nopeammin kuin koskaan osasimme kuvitella. Totuus tiivistyy hikipisaroiksi selkään, kun sisälämpömittarin lukema ei laske yölläkään alle 24 asteen ja kukaan ei saa nukuttua ilman ilmastointia. Se kerääntyy lihakasoiksi juhannusta juhlivien ostoskärryihin ja esittäytyy epäonnistuneen sadon muodossa. Se näkyy sähkölaskussa, ruoan hinnassa, pikamuotikauppojen suosiossa ja kirpputorien kasvavissa vaatepinoissa.

En haluaisi pilata iloa, mutta minkäs teet. Olemme sahanneet oksaa, jolla istumme siihen pisteeseen, että hyssyttely ei enää auta. Ihminen ei luovu toivosta, mutta luonto saattaa luopua ihmisistä, jos kohtelemme maapalloa riittävän kauan kaltoin.

Viime viikolla, kun tukahduttava lämpöaalto saapui Suomeen, valtakunnallisella radiokanavalla hihkuttiin hienoa keliä. Saman iltapäivän aikana kaksi eri toimittajaa kepeästi kertoi, kuinka tämän päivän puna on huomisen bruna. Intian tappavasta kuumuudesta raportoidaan kuin ohimennen, ja samaan aikaan lehtiin painetaan kuvia kuumien kelien vesileikeistä ja auringonpalvonnasta. Onhan nyt sentään kesä!

En tahtoisi enää kertaakaan kuulla kenenkään ihannoivan tukahduttavan kuumia helteitä tai hehkuttavan somessa, kuinka kerrankin lomakelit osuivat kohdalleen. Pahoin pelkään, että tämä ei suinkaan lopu tähän, vaan korkeat lämpötilat ja muut äärisääilmiöt saavat vieläkin vakavampia muotoja, jotka vaikuttavat arkeemme ympäri vuoden. Sitäkin pelkään, ettei mökkeilyssä kohta enää ole mitään järkeä, kun järvet muuttuvat sinilevälautoiksi, hellevaroitus ja uhkaavat UV-säteilymäärät pakottavat sisätiloihin ja puutarhakin kuihtuu käristyskupolin alla.

mökkitien varrelta

Kun silmät ovat rävähtäneet auki, ei niitä voi enää sulkea, vaikka kuinka haluaisi niin tehdä. Kaikki liittyy kaikkeen, ja pienimmänkin perhosen siiveniskuilla on väliä. Siksi toivonkin, että aloittaisimme yhdessä viimeistään tänään. Olitpa sitten mökillä, maalla, kaupungissa, lomalla tai töissä, on elintärkeää toimia nyt, sillä huomenna voi jo olla liian myöhäistä.

Vetoa päättäjiin, valitse lihan sijaan kasviksia jos pystyt, vaihda maitotuotteet kasvipohjaisiin jos voit, liiku kävellen, pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla aina silloin kun se on mahdollista, vähennä sähkönkulutusta, matkusta maata pitkin, äläkä osta mitään turhaa, varsinkaan niitä T:llä alkavia tappokoneita. Rakenteisiinkin voi vaikuttaa omilla valinnoilla – valitaan siis viisaasti ja vastuullisesti, joka päivä!

Luonnon monimuotoisuus on lähellä mökkiläisen sydäntä

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla

Järvimaisema, puhdas vesi, rantasauna ja mahdollisimman luonnontilainen tontti, johon paistaa aurinko koko päivän. Siinä ne suurin piirtein olivat, meidän tärkeimmät mökinhankintakriteerit. Kesäpaikkaa etsiessämme emme kiinnittäneet juurikaan huomiota mökin varustelutasoon, rakennusvuoteen tai kännykän kuuluvuuteen. Halusimme luonnon keskelle, paikkaan, jossa saamme olla rauhassa, nauttia laineiden liplatuksesta, lintujen konsertista, auringonlaskuista, kuusien keskellä kuljeskelusta, metsän marjoista, sieniretkistä ja tuulen huminasta vanhojen lehtipuiden latvuksissa.

luonnon monimuotoisuus

Polkupyörämatka päivittäistavarakaupalle olisi toivottu bonus, samoin sähkö ja juokseva vesi, mutta välttämättömiksi ominaisuuksiksi emme niitäkään listanneet. Keskellä kivikaupunkia arkeaan elävät nelikymppiset kaipasivat metsän siimekseen ja avarien järvimaisemien ääreen. Jo ensitreffeillä ilmaan heitetyt haaveet olivat sopivasti samanlaisia. Nurmikentät, porealtaat, paljut, astianpesukoneet, vesivessat ja moottoriveneet eivät olisi meitä varten, ja telkkarin virkaa voisi hyvin toimittaa ikkuna, jonka takaa voisi tarkkailla vuodenaikojen vaihtumista, oravien ruokailuhetkeä rappusilla, pikkulintujen pesäpuuhia pihan pöntöissä ja lepakoiden taidokasta lentoa iltahämärässä.

luonnon monimuotoisuus

luonnon monimuotoisuus

luonnon monimuotoisuus

Olemme osa ympäristöä ja yhtä luonnon kanssa. Luonto antaa meille paljon, joten vähintä mitä voimme tehdä on vahvistaa omalta osaltamme luonnon monimuotoisuutta. Luonnontilaa lähentelevä mökkitontti tarjoaa elinympäristön lukuisille eliölajeille, linnuille, pienille nisäkkäille, ötököille ja muille mönkiäisille. Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä, joten sen sijaan että seuraamme aitiopaikalta luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä ja suljemme silmät ilmastonmuutoksen vaikutuksilta, voimme auttaa luontoa selviytymään kriisistä niin, että tulevatkin sukupolvet saavat nauttia mökkeilyn iloista monimuotoisen ympäristön keskellä. Biodiversiteettiä edistävät teot hidastavat myös ilmastonmuutosta, joten eiköhän panna hösseliksi.

Miten monimuotoisuutta mökkiympäristössä sitten voisi vahvistaa? Tässä pari meidän mökkiarjessa hyväksi havaittua vinkkiä!

Syö kestävämmin ja kuluta järkevämmin

Suosimalla kasvisruokaa ja kestävästi pyydettyä kalaa, ostamalla luomua ja lähiruokaa ja hyödyntämällä keittiössä metsän aarteita ja antimia syöt mökilläkin kestävämmin. Kun tietää, ettei luonnon monimuotoisuus kärsi, ja lautaselle lusikoitu ruoka kuormittaa ympäristöä vähemmän, kesäkeittiössä kokattu ruoka maistuu kummasti vieläkin paremmalta.

Luonnon köyhtyminen on hyvin pitkälti seurausta ylikuluttamisesta ja luonnonvarojen röyhkeästä ryöstämisestä. Järkevämpi kuluttaminen auttaa säästämään luonnonvaroja ja maa-alaa sekä hillitsemään ilmastonmuutota ja luontokatoa. Heräteostokset kannattaa siis jättää kauppaan ja hankkia mökille vain oikeasti tarpeellista tavaraa. Älä sorru pikamuotiin, nopeasti hajoaviin tavaroihin tai kiinakrääsään, vaan suosi kestävää, käytettyä ja vastuullisesti valmistettua.

luonnon monimuotoisuus

Meidän pienen punaisen tupamme keittiön astiasto on hankittu paikallisilta kirpputoreilta, samoin osa kalusteista. Käytettynä ostetuilla on tavaroilla on tarina, joka kertoo edellisistä omistajista ja tuo mökkeilyyn uuden ulottuvuuden. Ne kestävät aikaa, sillä ennen osattiin tehdä tavaroita, jotka palvelevat omistajaansa vuosikausia. Kaikkea ei tarvitse myöskään omistaa itse: esimerkiksi työkoneita voi lainata mökkinaapurilta tai vuokrata paikallisesta rautakaupasta. Monet tavarat ja vaatteet voi korjata, parsia tai muuten kursia kokoon itse tai teettää työn korjaajalla tai ompelijalla.

luonnon monimuotoisuus

Muista välttää turhia kemikaaleja, torjunta-aineita sekä myrkkyjä ja käyttää biohajoavia pesuaineita ja luonnonmukaisia lannoitteita. Myös hyttysten ja muiden öttiäisten torjunnassa kannattaa olla tarkkana. Suositut torjuntalaitteet saattavat vahingoittaa verenimijöiden lisäksi muita hyönteisiä ja koko mökkipihan ekosysteemiä vesieliöt mukaanlukien. Kun hyttyset kuolevat kaasuansaan, linnuilta loppuu sapuska ja luonnon monimuotoisuus ottaa jälleen osumaa.

Perusta pörriäisystävällinen puutarha

Mökki ei tietenkään ole mitään ilman pientä puutarhaa. Siksi nikkaroimme ensi töiksemme tontin kulmalle vanhoista ikkunoista kasvihuoneen tomaatteja ja chilejä varten. Sen jälkeen kyhäsimme kasaan muutaman viljelylavan sekä kätevän keittiöpuutarhan suuriin ruukkuihin istutetuista yrteistä. Ensimmäinen kesä meni ihmetellessä ihkaomaa kasvimaata, toisena kesänä muistimme jo panostaa pörriäistenkin hyvinvointiin. Nykyään yksi viljelylaatikoista palvelee puhtaasti kukkapenkkinä ja kesäkeittiönkin katosta roikkuu useampi kukkapuska pölyttäjien ja perhosten iloksi.

luonnon monimuotoisuus

luonnon monimuotoisuus

luonnon monimuotoisuus

luonnon monimuotoisuus

Parhaiten pörriäisiä houkuttelevat ihan tavalliset mettä tuottavat niitty- ja ketokasvit. Nurmikentän sijaan mökkipihaan kannattaa siis perustaa vanha kunnon niitty. Sen lisäksi mökin pihapiiriin voi kiinnittää itse askarreltuja hyönteishotelleja ja viritellä kuivemmilla keleillä vesipisteen siileille, oraville ja linnuille. Monimuotoisuuden lisääminen mökkipihaan on laiskan puutarhurin lempipuuhaa, sillä hallitusti hoitamaton, sieltä täältä rönsyilevä puutarha on pikkuotusten mielestä parasta koskaan. Kun kaadetun puun kannon jättää paikoilleen ja hyödyntää piharakentamisessa mökkitontilta valmiiksi löytyviä materiaaleja, kuten kiviä, on pesäpaikkoja, suojaisia koloja ja muita piileskelymahdollisuuksia tarjolla joka lajille. Eläköön luonnon monimuotoisuus!

Jos mökkipihassasi kukoistaa mitä eksoottisimpia kukkia ja kasvilajeja, muistathan tsekata tasaisin väliajoin, etteivät ne lähde leviämään luontoon, minne ne eivät kuulu. Vieraslajit saattavat ikävästi vallata ekosysteemistä jonkun alkuperäisen luonnonvaraisen kasvin paikan ja sillä tavoin köyhdyttää mökkitontin monimuotoisuutta.

Toivota tervetulleeksi siivekkäät mökkinaapurit

Tärkeä osa monimuotoisen mökkipihan ekosysteemiä ovat erilaiset siivekkäät. Linnut ja lepakot syövät tuhatmäärin itikoita ja muita lentäviä hyönteisiä ja saattavatpa niille maistua myös suuremmat, maassa tai puiden pinnoilla elelevät ötökät. Meidän mökkitonttimme linnunpöntöt lisääntyvät joka kesä, tällä hetkellä puista löytyy jo seitsemän pikkulintujen kotikoloa. Ensi syksyksi suunnittelemme jo pöllönpöntön nikkarointia sekä vesilinnuille sopivan asumuksen asentamista rannan lähelle.

Viime kesänä nukkuma-aittamme ulkovuorauksen lautojen alle onnistui ujuttautumaan ainakin yksi lepakkopesue. Saimme oppia kantapään kautta, kuinka äänekkäitä nuo siipiveikot pesiessään yöaikaan ovatkaan. Tänä keväänä laudoitus vuorattiin hiiriverkolla ja seuraavalla mökkivisiitillä vähän kauemmaksi rakennuksista kiinnitellään muutama lepakkopönttö, joten ehkäpä saamme nukkua tulevana kesänä rauhassa.

luonnon monimuotoisuus

luonnon monimuotoisuus

Lepakoita sinänsä ei kannata pelätä, sillä nuo harvinaistuneet luonnonihmeet ovat pelkästään hyödyksi. Muista kuitenkin tilkitä pääsy välikatoille ja muihin asuinrakennusten lämpimänä pysyviin piilopaikkoihin, joihin lepakko saattaisi asettua kesäaikaan taloksi. Silloin vältyt lepakoiden turkissa loisivilta luteilta, jotka eivät sinänsä ole vaarallisia, mutta epämiellyttävää niiden kohtaaminen saattaa olla. Pakkasessa luteet kuolevat, joten eristämättömissä paikoissa pesivien ja talvikylmien mökkien vinteillä asustelevien lepakoiden loisista ei pitäisi olla suurempaa vaivaa.

Vältä turhaa valosaastetta syksyn pimeillä ja sammuta pihavalot aina yöksi, jotta et häiritse lepakoita ja muita mökkipihalla liikkuvia yökyöpeleitä. Ja jos vietät aikaa mökillä säännöllisesti talvisin, perusta lintulauta ja muista ruokkia talvehtivia ystäviä maan sulamiseen saakka.

Retkeile ja liiku luontoa kunnioittaen

Luonnossa liikkuminen tutkitusti virkistää, vähentää stressiä, auttaa jaksamaan ja vahvistaa samalla luontosuhdettamme. Lähimmät sienimetsät ja tattiapajat ovat ehtineet meillekin jo tulla tutuiksi, tiedän mistä kerätä kevään ensimmäiset nokkoset ja minkä kiven takana kasvaa ihanan kirpeitä ketunleipiä.  Kuusenkerkkiäkin on kerätty sieltä täältä omalta tontilta molempina mökkikesinä, ne maistuvat aamujugurtin lisukkeena tai vaikka jäätelön ja mansikoiden kera. Olemme tutkineet innokkaina myös mökkipaikkakunnan ulkoilureitistöjen tarjontaa, nauttineet lukemattomat termarikaakaot tulistelupaikoilla ja ihailleet eteläsavolaisia järvimaisemia, joista emme ikinä tunnu saavan tarpeeksemme.

luonnon monimuotoisuus

luonnon monimuotoisuus

luonnon monimuotoisuus

luonnon monimuotoisuus

luonnon monimuotoisuus

Mökkeilyyn täysin hurahtaneen on välillä vaikea muistaa, että muilla maailman eliölajeilla on täysin samanlainen oikeus asuttaa maapalloa kuin meillä ihmisillä. Mökkiläinen on tasavertainen luonnon muiden eläinlajien joukossa, ja siksi liikkumiseen luonnossa ja oman tontin rajojen sisäpuolellakin tulee suhtautua kunnioittaen.

Lataa siis rauhassa akkusi, mutta liiku luonnossa varoen. Jätä mahdollisimman vähän jälkiä itsestäsi, älä katko elävien puiden oksia, revi sammalia tai muitakaan kasveja juurineen kasvupaikoiltaan. Jos metsään on syntynyt neulaspolkuja, seuraa mahdollisuuksien mukaan niitä. Älä metelöi turhaan, anna linnuille pesimärauha ja muista viedä mukanasi tuomat roskat mökin jäteastiaan.

Etelä-Savo on kestävän mökkeilyn maakunta

Olen niin tyytyväinen, että pieni punainen tupamme löytyi nimenomaan eteläisen Savon rajojen sisäpuolelta. Sen lisäksi, että tunnen palanneeni juurilleni, iloitsen siitä, että Etelä-Savossa tehdään sitkeästi töitä, jotta meidän mökkihöperöiden olisi helpompaa mökkeillä kestävästi sekä ekologisesta, taloudellisesta että kulttuurisesta näkökulmasta katsottuna.

luonnon monimuotoisuus

Mökkeilijän kestäviin valintoihin voi tutustua Laiturilla-hankkeen nettisivuilla, jonne on koottu runsaasti vinkkejä vastuullisempaan ja ilmastomyönteisempään mökkeilyyn. Ei haittaa, vaikka et itse mökkeilisi Etelä-Savossa, sillä kestävän mökkeilyn periaatteita voi soveltaa ulkomaita myöten. Käy kurkkaamassa ja tallenna samalla sivusto kirjanmerkkeihin, jotta voit palata sisältöjen pariin paremmalla ajalla uudelleen.