Uuden vuoden juhlaruokaa: täytetty nieriä ja peruna-sitruunavoi

Itsenäisyyspäivää edeltäneen ruokakriisin jälkeen halusimme nauttia juhlapäivänä jotain yksinkertaisen suomalaista. Keittokirjahyllyä käytiin läpi kaksin käsin, kunnes yksi resepteistä pysäytti sivujen selaamisen. Modernia maakuntaruokaa -keittokirjan täytetty nieriä näytti juhlavalta, mutta riittävän simppeliltä laiskojen kokkien itsenäisyyspäivän ateriaksi. Siispä kalakaupan kautta hellan ääreen.

täytetty nieriä

Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä kuten pari päivää sitten oli todettu: se mikä näyttää paperilla hyvältä, ei välttämättä sitä käytännössä ole. Tällä kertaa onnistuimme kuitenkin räjäyttämään jättipotin. Täytetty nieriä pehmensi polvet ja veti meidät molemmat sanattomaksi. Puikula-sitruunavoi kutkutteli makuhermojamme juuri oikealla tavalla ja osui ensimmäisellä heitolla napakymppiin. Järisyttävän hyvää ja herkullista. Täydellinen setti myös uuden vuoden aaton juhlapöytään.

persimon jälkiruoka

Resepti on kuudelle, jaa siis määrät kolmella, jos juhlistatte vuoden vaihtumista kaksin. Jälkiruuaksi sopii esimerkiksi persimonien kanssa nautittava vuohenjuustovaahto Savusuolaa-blogin tapaan. Laseihin kannattaa varata runsaasti kuplivaa, tottakai.

Täytetty nieriä

Yksi iso tai kaksi pienempää nieriää
2 tl hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 sitruuna
1 klementiini
nippu timjamia
nippu persiljaa
75 g voita kuutioituna
500 g (banaani)salottisipulia
1 dl vehnäolutta
2 rkl sitruunanmehua

Kuivaa nieriä ja mausta se yltä päältä suolalla ja pippurilla. Viipaloi sitruuna ja klementiini kuorineen ja täytä kalan vatsa hedelmien viipaleilla, yrteillä ja kolmasosalla voita. Sido halutessasi kala paistinarulla. Sitominen auttaa täytteitä pysymään kalan sisässä, mutta ruoka onnistuu kyllä ilman naruakin.

täytetty nieriä

Nosta nieriä syvään uunivuokaan yhdessä kuorittujen salottisipulien kanssa. Lado päälle loput voista ja kaada lopuksi vuokaan desi vehnäolutta. Paista 200 asteessa, kunnes kala on kypsää ja sipulit ovat saaneet vähän väriä. Valele kalaa ja sipuleita 10–15 minuutin kohdalla vuoan pohjalle kertyneellä nesteellä. Iso nieriä kypsyy puolessa tunnissa, pienemmälle saattaa riittää 20 minuuttia. Tee paistamisen aikana peruna-sitruunavoi.

täytetty nieriä

Peruna-sitruunavoi

1,5 kg puikuloita tai muita jauhoisia perunoita
1 l vettä + 2 tl hienoa merisuolaa
100 g voita
2 (banaani)salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 dl punaista täysmaitoa
1 dl kuohukermaa
1,5 tl hienoa merisuolaa
2 tl sokeria
valkopippuria myllystä
2 dl perunoiden keitinvettä
2 kananmunankeltuainen
2 tl raastettua luomusitruunan kuorta
2 rkl sitruunanmehua

Kuori ja lohko perunat. Huuhtele lohkot kylmällä vedellä päästäksesi eroon ylimääräisestä tärkkelyksestä. Keitä potut suolatussa vedessä juuri ja juuri kypsiksi. Ota talteen pari desiä keitinvettä ja valuta lohkot.

Seuraavat vaiheet voit tehdä perunoiden kiehuessa. Sulata voi pienessä kattilassa ja kuullota (älä ruskista!) siinä viipaloidut sipulit ja valkosipulinkynnet. Lisää maito ja kerma, mausta suolalla, sokerilla ja valkopippurilla. Hauduta kannen alla alhaisella lämmöllä n. 10 minuuttia. Halutessasi voit surauttaa hautuneen maito-sipuliseoksien sileäksi sauvasekoittimella. Me oikaisimme tässä kohtaa, sillä sipulisattumat eivät meitä suuremmin häiritse.

Lisää puolet maito-sipuliseoksesta keitettyjen perunalohkojen päälle ja survo perunat survimella. Lisää loput maito-sipuliseoksesta sekä keitinvesi samalla survoen. Riko keltuaisten rakenne ja sekoita ne huolellisesti seokseen. Mausta lopuksi sitruunan kuorella ja mehulla.

täytetty nieriä

ps. muista varata pientä suolapalaa syötäväksi myös h-hetken jälkeen. Raketteja ihaillessa kylmettyneiden käsien lämmittämiseen sopii kuuma glögi ja pikkusuolaisen virkaa toimittaa uunissa paistettu brie-juusto.

Tapahtui vuonna 2016

Vuosi on vaihtunut paukkeella ja rytinällä. Vaikka vuoteen on mahtunut paljon muutakin kuin pelkkiä hyviä hetkiä, keskitytään nyt kohokohtiin, joista haluan vuoden 2016 muistaa. On palkintojen jaon aika.

Vuoden matkakohde: Pyhätunturi

Reissupäiviä kertyi 35. Jos mökkiviikot lasketaan, päivien määrä tuplaantuu. Kerkesin kahdesti Pyhälle, vietin viikon valkoisilla hangilla Andorrassa, nautin keväisestä Berliinistä, pussailin Pariisissa ja matkustin kuorokisoihin Jurmalaan. Mökkeilin Porvoossa, Pieksämäellä, Asikkalassa, Sulkavalla, Kustavissa ja Soinissa. Vaikka muu maailma näytti pelkkiä hyviä puoliaan, vuoden parhaan matkakohteen pystin nappaa hissikapulan mitalla Lapin helmi – Pyhätunturi. Valkoiset hanget, pakkanen, kaamos, aurinko, takkatuli ja hiljaisuus, enempää ei tarvita.

pyhätunturi

Vuoden päähänpisto: Kesäkuntoon-verkkovalmennus

Ennakkoluuloni romuttuivat kevään korvilla, kun ostin hetken mielijohteesta 8 viikon nettitreeni-jakson Motivireeltä. Ohjelma osoittautui erittäin toimivaksi, senttejä lähti ja kunto koheni, juuri niinkuin luvattiin. Myös ruokavalio muuttui pysyvästi ja eikä parisuhdekiloja ole todellakaan ollut ikävä.

WP_20160409_13_36_03_Pro

Vuoden heittäytyminen: Sapattivapaa

Sinnikkään säästämisen jälkeen uskalsin hypätä huhtikuussa reiluksi neljäksi kuukaudeksi hektisen oravanpyörän ulkopuolelle. Uudesta näkökulmasta katsottuna asenne elämään ja työn tekemiseen muuttui merkittävästi. Päivärytmi hidastui. Agendalla oli vain mielekästä tekemistä – kirjoittamista, kokkailua, lukemista ja aikaa ajatella. Oman tekemisen tapa kirkastui, eikä paluuta vanhaan enää ollut. Elämä on lyhyt ja todistetusti muutakin kuin työtä. Sapattivapaan seurauksena hain myös webmaster-koulutukseen, jonka vuoksi vietän tulevan vuoden osittaisella opintovapaalla.

WP_20160420_15_01_43_Pro

Vuoden motivoija: PING Helsinki

Keväällä pääsin bloggaajana peruutuspaikalta mukaan järjestyksessään toiseen sisällöntuottajille ja bisneksentekijöille suunnattuun PING Helsinki -tapahtumaan. Vaikuttajamarkkinoinnin ytimessä olin jokseenkin mukavuusalueeni ulkopuolella, sillä en tuntenut ennalta ketään ja blogini oli hädin tuskin vuoden ikäinen. Osallistuin workshopeihin ja uskaltauduin istumaan vieraisiin pöytiin. Usko omiin ideoihin vahvistui, motivaatio kasvoi ja aloittelevan bloggaajan itsetunto otti isoja askeleita ylöspäin. Kesän ja syksyn aikana lukijamäärät tuplaantuivat ja blogin päivitystahti vakiintui lähes ammattimaiselle tasolle. Loppusyksystä hain ja pääsin PING Helsinki Ambassadors -jengiin julistamaan vaikuttajamarkkinoinnin ilosanomaa yhdessä palkittujen blogien, kuten Hannan Soppa ja Kaukokaipuu, tekijöiden kanssa. Aikamoista.

WP_20160515_19_52_56_Pro

Vuoden hurahdus: Mökkeily ja mökkiruoka

Sapattivapaa mahdollisti pitkän mökkikesän. Sen aikana sain vahvistuksen tunteilleni: olen ihka aito mökkeilijä. Nautin yksinkertaisuudesta, kokkaamisesta alkeellisissa olosuhteissa, aamiaisesta auringossa, luonnonrauhasta, saunomisesta, järvistä ja merestä, laiturilla loikoilusta ja hiljaisesta olemisesta. Hyttysistä en edelleenkään välitä, ampiaisetkin voisivat keskittyä ydinosaamiseensa ja lopettaa ihmisten kiusaamisen. Öttiäisistä huolimatta mökkielämä on ihmisen parasta aikaa.

laiturikattaus

Vuoden parisuhdeteko: Yhteinen asunto

Mies muutti luokseni joulukuussa 2015. Keittokirjojen määrä tuplaantui ja levyille piti hankkia uusi hylly. Arjen törmäyskurssilla olemme oppineet sietämään toistemme tapoja ja joustamaan omista rutiineistamme. Kynnyskysymyksistä on keskusteltu avoimesti ja mahdollisista kompastuskivistä hiottu vähemmän teräviä. Tunteet ovat syventyneet ja tahto rakastaa on vahva. Siksi päätös oli helppo, halusimme oikeasti yhteisen kodin. Niinpä mies osti puolet asunnostani marraskuussa 2016.

hammasharjat lasissa

Vuoden ruokakokemus: Aan Tafel with Maannos

Jos ei oman keittiön tuotoksia lasketa, vuoden kohokohta ruokapuolella oli ehdottomasti Kalasatamassa loppuvuodesta majaillut pop up -ravintola Aan Tafel with Maannos. 14 käsittämättömällä pieteetillä tehtyä, supermaukasta ja visuaalisesti kunnianhimoista annosta ja niitä täydentävät juomat olivat sellainen nappisuoritus, että tarpeeksi suuria ylisanoja on vaikea löytää. Palvelu oli rentoa, mutta asiantuntevaa, interiööri persoonallinen ja maisemat vaikuttavat. Vain valaistusolosuhteet olivat hieman haasteelliset, mutta se tuskin häiritsi muita kuin yhtä ruokabloggaajaa. Täydet viisi loistavaa tähteä, toivottavasti nuoret ruokataiteilijat tuovat osaamistaan esille lähitulevaisuudessakin muodossa tai toisessa!

ravintolasali

menu

punajuuriannos

Kunniakirjat jaetaan seuraaville teoille:

Kamarikuoro Auditen riveihin liittyminen. Korkeatasoiseen konservatorion kuoroon pyrkiminen vaati uskallusta, sillä harjoitussalin viereisillä tuoleilla istuu musiikin ammattilaisia, säveltäjiä, kanttoreita ja musiikinopettajia. Onnekseni olen pysynyt vauhdissa mukana ja sopeutunut porukkaan hyvin. Odotan innolla kevään levytyssessioita ja syksyn kuoromatkaa Maltalle.

Talkootyö Flow Festivaaleilla. Naapurissa järjestettävä Flow Festival ei rakentuisi ilman satoja vapaaehtoisia käsipareja. Hauikset kasvoivat aitoja kantaessa, asfaltti taipui ruohomattoja naulattessa ja tekemisen meininki oli kova. Festarista nauttiminen nousi kokonaan uudelle tasolle, kun tiesi millaista työtä ja vaivaa jokaisen yksityiskohdan suunnittelu ja rakentaminen oli vaatinut.

Tieto näkyväksi -kirjan valmistuminen. Joulukuussa viisivuotisen kirjaprojektin lopputuotos näki viimeinkin päivänvalon. Allekirjoittanut kustannustoimittaja oli julkkareissa yhtä hymyä ja aidosti ylpeä tekijätiimin puolesta. Jos tiedon visualisointi ja informaation muotoilu kiinnostaa, kannattaa kirja ehdottomasti tsekata. Samanlaista tietopakettia tiivistettynä yksien kansien väliin ette saa mistään muualta!

kattaus

Vuosi 2016 oli monessa mielessä ihan okei. Sen aikana ei itselleni tapahtunut mitään suurta ja mullistavaa, se oli siis tavallinen vuosi toisten tavallisten joukossa. Lähipiiriin se kuitenkin toi ilon hetkien lisäksi myös murhetta ja suuria pettymyksiä. Siksi en jää ikävöimään, vaan toivotan ilolla tervetulleeksi vuoden 2017. Olkoon se ystävien, yhdessä syömisen, yllätysten ja uusien kokemusten vuosi!

Vuoden viimeinen päivä

Tähän aikaan viime vuonna olin kahteen kertaan jätetty, tuoreimmat arvet vielä vahvasti vereslihalla. Kaksi vuotta sitten tilanne oli vielä raastavampi. Ei riittänyt, että elämänpituiseksi luultu polku päättyi umpikujaan, myös puolivuotias laastarisuhde loppui kuin seinään, uudenvuodenaattona. Tänään kaikki on paremmin.

Vuosi 2015 on ollut kaikella tavalla erikoinen ja erityinen. Alkumetreillä tulin ulos alttarikaapista ja elin uudestaan edellisen kesän kokemukset, jännityksen ja pettymyksen hetket. Mediamyllytys jatkui kesän korville saakka. Ilman ystäviäni olisin tuskin pysynyt järjissäni. Uskollisesti nuo kerääntyivät sohvalleni joka ikinen tiistai.

WP_20141231_22_29_53_ProWP_20150106_20_57_37_ProWP_20150203_22_18_53_Pro

Tätiydyin kolmannen kerran. Samaan aikaan minusta tuli sivilisäädyltäni eronnut. Onnekseni ex-siippani on loistotyyppi ja ystävyys kantaa edelleen. Rikoskumppanuus on ja pysyy.

WP_20150411_15_05_39_Pro

Juoksin kaksi kertaa ExtremeRunin. Löysin Pyhältä uudelleen laskemisen riemun. Jäin koukkuun tanssitunteihin ja kiipeilypuistoihin. Ymmärsin kehittyneeni kuorossa laulamisessa ja nautin jokaisesta sekunnista alttoriveissä.

WP_20150412_13_45_20_Pro

Perustin pitkään pinnan alla kyteneen blogin. Käyntejä blogissa on jo yli 170 000, ei mikään pieni luku vasta seitsemän kuukauden ikäiselle tulokkaalle. Kiitän nöyrimmin jokaista tekstieni pariin löytänyttä, olette blogielämäni suola ja sokeri!

Keväällä roikuin nettideittisivustoilla ja selasin varovasti Tinderiä. Kunnes tärppäsi. Ihastuin ja rakastuin. Edessä oli ensimmäisten kertojen kesä. Uusia ihmisiä, lämpimiä kohtaamisia, mieletöntä musiikkia, kauhunsekaisia melontareissuja, moottoripyöräretkiä, ruokaa, viiniä, kalliorantoja ja hikisiä öitä.

WP_20150705_17_01_12_ProWP_20150721_20_37_26_ProWP_20150801_14_05_57_Pro

Syksy vei kesän mennessään, mutta lämpö jäi. Tein liikaa töitä, rytmihäiriöidenkin uhalla. Matkustin enemmän kuin pitkään aikaan, Pariisiin, Tukholmaan ja Istanbuliin. Yhteiselo oli tiivistä – lopulta niin tiivistä, että kahden osoitteen ylläpitäminen alkoi tuntua turhalta. Mies muutti luokseni.

WP_20150619_17_22_15_ProWP_20151005_22_33_54_Pro

Nyt talvi saa tulla, otan sen vastaan ilolla ja avosylin. Kynttilät ja sinisen hämärän. Sääennusteen lupaaman lumen ja pakkasen. Kainalo on lämmin ja hiuksia silittävä käsi hellä. Pohjoisen tyttö on sydän onnesta sykkyrällään.

IMG_4761

Tänäänkin on aihetta juhlaan. Elämä on tässä, edessäsi kaikki mitä et uskonut ehkä koskaan kokevasi. Nostan kuplivan maljan ja haluan toivottaa parasta mahdollista uutta vuotta, tuokoon se tullessaan valoa ja iloa sinunkin sydämeesi!