Grillatut sinisimpukat ja sitruunainen tagliatelle

Olenko jo hehkuttanut tarpeeksi meidän lähikalakauppaa? Hehkutan varmuuden vuoksi vielä vähän lisää. Tukkutorin Kalan valikoima on verraton – tuoretta ahventa, lahnaa, lohta, haukea, kuhaa, ruijanpallasta ja makrillia. Itse leppäsavustettua siikaa, suomalaisia täplärapuja, perattuja muikkuja, turskanseläkettä ja halstrattuja nahkiaisia. Ruotsalaiset sinisimpukat kevensivät kukkaroa vain 4,99 euroa kilolta. Laatu oli erinomainen, kaikki nilviäiset olivat elossa.

tuoreet sinisimpukat

Kesä on mennyttä, mutta grillikausi jatkuu vielä pitkään. Siksi päätimme tällä kertaa heittää sinisimpukat hiilien hyväilevään hehkuun. Tai no, voi olla, että puhallusvoimalla hehkuva hiililieriön tulikuuma tohotus oli kaukana lempeästä lämmöstä, sillä jo ensimmäisen minuutin aikana parvekkeelle levisi kaikkea muuta kuin miellyttävä tuoksu. Haisi siltä, kuin kasa hiuksia olisi heitetty hehkuville hiilille.

puhdistetut sinisimpukat

Olimme asialla ensimmäistä kertaa, joten emme tienneet kuuluuko epämiellyttävä lemu kuvioon, toivoimme vain, ettei se tartu simpukan lihaan. Mies jäi kääntelemään simpukoita, minä heitin vastaväännetyn tagliatellen tulille.

tagliatelle

Viiden minuutin jälkeen simpukoiden kuoret olivat osittain hiiltyneet, eikä niitä voinut ajatellakaan lisättäväksi suoraan kypsän tuorepastan sekaan. Lämpö todella taisi olla näille otuksille liikaa. Vähiten kärventyneet yksilöt poimittiin kuvausrekvisiitaksi, muut noukittiin mustuneiden kuorten sisältä yksitellen lautasille.

grillatut sinisimpukat

Ruokapöydällä oli hiiltyneitä simpukanpaloja ja sormet tahraantuivat nopeasti mustiksi. Mies pyöritteli päätään, grillatut sinisimpukat eivät pääse jatkoon. Minä heitin tiskiin eriävän mielipiteeni. Olihan syöminen toki sotkuista, mutta simpukoiden maku kuitenkin varsin hyvä. Kun ruokakuvat oli otettu ja päästiin pastan kimppuun, oli miehenkin myönnettävä, että ilman santsikierrosta tästä ei selvittäisi.

sitruunainen tagliatelle

Seuraavalla kerralla tiedämme käyttää matalampaa lämpötilaa tai mahdollisesti foliovuokaa simpukoiden ja tulisina tuikkivien hiilien välissä. Myös 7 minuutin paistoajasta voi helposti nipistää minuutin tai pari. Maalaisjärkeä peliin ja täydellistä tulee.

grillatut sinisimpukat ja tagliatelle

Grillatut sinisimpukat ja sitruunainen tagliatelle

1 kg tuoreita sinisimpukoita
loraus oliiviöljyä
1 rkl voita
2 pientä salottisipulia
1–2 valkosipulinkynttä
n. 1 dl valkoviiniä
1 dl kuohukermaa
puolen sitruunan raastettu kuori
suolaa ja pippuria
(tuore)pastaa

Puhdista simpukat, revi irti parta ja heitä pois kaikki yksilöt, jotka eivät kopauttaessa sulkeudu tai joiden kuori on rikki. Jos teet pastan itse, käytä esimerkiksi Jamie Oliverilta mukailtua reseptiä, voit käyttää myös kaupan tuorepastaa tai perusspagettia. Kun pasta on valmista keitettäväksi, tee kastike. Tässä vaiheessa myös grillin pitäisi olla jo kuumana.

Kuullottele sipulisilppua öljyssä ja voissa pari minuuttia. Lisää sitten valkoviini ja kiehauta. Lisää kerma. Anna porista hiljaisella tulella ja raasta sillä aikaa sitruunankuori. Lisää raaste ja mausta suolalla ja pippurilla. Jos käytät kuivapastaa laita pastat tässä vaiheessa kiehumaan.

Grillaa sinisimpukat joko folivuoassa, vahvan folion päällä tai suoraan ritilällä. Paistoaika riippuu siitä, kuinka kuumana hiilet hehkuvat, 5–7 minuuttia pitäisi riittää. Heitä pois kaikki simpukat, jotka eivät kypsennyksen aikana ole avautuneet. Keitä lopuksi tuorepasta reilusti suolatussa vedessä ja kaada kypsä pasta kastikkeen sekaan. Sekoittele ja tarkista suola.

grillatut sinisimpukat ja tagliatelle

Nostele pastaa syville lautasille ja lado päälle grillatut sinisimpukat kuorilla tai ilman. Varaa viereen viipale vaaleaa leipää, jolla voit kaapia lautasen puhtaaksi. Kaada lasiin vielä viilennettyä valkoviiniä, sulje hetkeksi silmät, hengitä syvään ja toivota hyvää ruokahalua.

Pastakoneen yhteishuoltajuus

Viikonloppuna tehtailimme tuorepastaa. Ravioleja, tortellineja ja tagliatelleä. Jauho pöllysi ja pastakone lauloi. Veivi natisi ja sileä pastataikina taipui koneen telojen välissä. Kurpitsat paahtuivat uunissa ja veitsi silppusi parvekepuutarhan viimeisiä basilikapuskia.

munat ja jauhot

Edellisen kerran väänsin pastakoneen kampea ehkä kuusi tai seitsemän vuotta sitten. Joulupukille kirjoittaminen oli tuottanut tulosta ja valkoparran paketista paljastui uutuuttaan kiiltävä kapine. Seuraavina kuukausina Laivanvarustajankadun pikkukeittiössä kokattiin pastaruokia antaumuksella ja olan takaa.

prosciuttoraviolit

Kun parisuhde päättyy 11 yhteisen vuoden jälkeen, lusikoita riittää jaettavaksi. Kaappeihin on kerääntynyt patoja ja pannuja, viinilaseja ja lautaspinoja. Lihamyllykin lymyää ylähyllyllä, leivänpaahdin patsastelee pöydällä, sauvasekoitin ja sähkövatkain lojuvat laatikossa. Ja sitten on pastakone. Kaikki lahjaksi saatuja, yhteiseen keittiöön, yhdessä käytettäviksi.

valmiit raviolit salviavoissa

Vaikka ero olisi kuinka draamaton ja sopuisa, ei tavaroiden tasajako käy helposti, olan kohautuksella. Maalliseen mammonaan liittyy muistoja, eikä kiintymykseltäkään voi välttyä. Muistatko, kun tein työpaikalle lounaaksi haukipullia? Niin hyviä, että kehuit niitä estoitta kaikille kollegoillesi. Tai kun pesin lihamyllyä hammasharjalla ja rasvaton hauki takertui myllyn pintaan kuin paraskin pikaliima? Miten tässä padassa haudutettu liha sulikaan suuhun, onkohan tuohon kohtaan pinttynyt pieni tippa sitä maailman parasta punaviinikastiketta?

kurpitsatortellinien täyte

Jos sinä saat lihamyllyn, minä otan pastakoneen. En minä lihamyllyllä mitään tee, pastakoneella on enemmän käyttöä. No ota sitten tuo pata. Ei se ole sama asia. Haluan pastakoneen. Kompromissia ei saatu aikaan, joten päätimme pitää sitä vuorovuosin. Pastakoneen yhteishuoltajuus, ei kai se niin kummallista ole?

tortellinit

Ensimmäinen vuosi venähti kolmeksi, mutta vihdoin viimein pari kuukautta sitten oli minun vuoroni huolehtia metallinhohtoisesta kaunottaresta. Se pääsi samantien Jamie Oliverin oppiin. Reilut 4 desiä durumvehnää ja toinen samanmoinen erikoisvehnäjauhoja, luomuna tietenkin. Sekaan 7 pientä luomumunaa. Vaivataan silkkiseksi ja tasaiseksi taikinaksi. Annetaan levätä kylmässä vähintään tunti. Sitten veivataan niin maan perusteellisesti.

nauhapasta koneessa

Tasapuolisuuden vuoksi tämä pastakone pysyy tässä keittiössä seuraavat kolme vuotta. Sitten tarkastetaan yhteishuoltajuussopimus uudemman kerran.

valmis tagliatelle