Kilometritolppia, lämpiäviä saunoja ja leskenlehtiä – mietteitä moottoripyörän takapenkiltä

Lauantai oli tärkeä päivä. Pääsimme viimeinkin vilkaisemaan meille tarjottua savolaista mökkiä, josta saattaisi tulla kesäkoti seuraaviksi neljäksi kuukaudeksi. Hyppäsimme moottoripyörän satulaan, vaikka lämpömittari näytti 10 astetta. Tunne voitti jälleen kerran järjen.

mökkimaisema

Moottoripyörän takapenkillä ei voi lukea, ei somettaa eikä jutella kenenkään kanssa. On siis aikaa ajatella. Joskus järjestelen ideoitani kokonaisiksi teksteiksi asti, mutta yleensä keskittymiskyky herpaantuu ja mieli takertuu ohi vilahtaviin maisemiin, hylättyihin kyläkauppoihin, sillan alla kuohuviin jokiin ja muihin matkan varrella ohitettaviin vesistöihin. Katseen suunta on rajallinen, sillä kuikuilu ohi kuskinpenkin saa pään heilumaan holtittomasti ja metelin kypärän sisällä kasvamaan suhteettoman suureksi. Pientareiden tarkkailukin on puuduttavaa, siksi tuiki tavallisetkin asiat alkavat kahden tunnin rupeaman jälkeen herättää mielenkiintoisia kysymyksiä.

mökkimaisema

Miten nopeusrajoitusten sijoittaminen maanteille määräytyy? Mitkä ovat kriteerit kahdeksankympin alueelle ja mitkä satasen? Miksi jonkun kylän ympärillä madellaan neljääkymppiä, vaikka seuraava on yhtä lailla taajama ja nopeusrajoitus silti 60? Istuuko jossain virastossa ihminen, joka piirtää karttaan rastilla valtakunnallisen tieverkoston liikennemerkkien sijainnin? Onko jokin tapa, jolla alkavan tai päättyvän rajoituksen voisi ennakoida? Kysyy motoristin heila, joka säikähtää melkein aina, kun nopeusrajoitus vaihtuu pienemmästä isompaan. Moottoripyörässä on potkua ja se kiihtyy hetkessä kuudestakympistä sataseen.

Onko samassa virastossa joku, joka päättää milloin keltainen ohituskieltoviiva alkaa ja milloin se päättyy? Milloin näkyvyys on riittävä ja milloin ei? Kuinka monta metriä ennen risteystä ohituskielto alkaa? Miten viivat piirretään tiehen? Onko viivan piirtävä pensseli ohjelmoitu valmiiksi, vai ohjaako koneen kuljettaja sitä. Pitäisikö kaikki tämä tietää, kun omistaa ajokortin?

Entä miten tienvarsilla edelleen näkyvät kilometritolpat toimivat? On lukuja ja nuolia, mutta ei tietoa siitä, mihin pisteeseen nuoli osoittaa. Mitä tolpan päähän merkitty luku tarkoittaa? Onko eri kokoisilla tolpilla eri tehtävä? Mihin tolpat joutuvat, jos ne jäävät uuden tielinjauksen alle? Tätä nyt ainakaan ei opeteta autokoulussa.

mökkimaisema

Kun piennar on täynnä keltaisia kukkia, pulpahtaa niistäkin mieleen erinäisiä kysymyksiä. Mistä leskenlehden nimi tulee? Miten niin leski ja miksi lehti? Puhutaanko tässä nyt ollenkaan kukasta, vai vain vihreistä lehdistä? Nimiasia jäi vaivaamaan niin, että google pantiin laulamaan heti perille päästyä. Kirjastot.fi:n ”Kysy kirjastonhoitajalta!”-palstalta löytyi kaksikin erilaista vastausta, joista molemmat ovat jotenkin kaukaa haettuja, mutta en silti uskalla lähteä kirjastonhoitajaa kyseenalaistamaan:

”Leskenlehden lehti on vanhemmiten yläpinnaltaan kalju ja viileän tuntuinen, toisin kuin alapinta, joka nukkaisena tuntuu lämpimämmältä. Tähän liittyy symboliikka lesken vuoteen kylmästä puolesta, jossa puoliso ennen makasi. Kenties uskottavamman selityksen mukaan nimitys johtuu siitä, että leskenlehti kukkii ennen kuin sen lehdet kasvavat. Sen isot 10-30 sentin levyiset lehdet kasvavat vasta kukkien lakastuttua. Niillä ei siis ole seuraa toisistaan.”

Tuoksut tunkeutuvat moottoripyörän takaistuimella nenään paljon vahvemmin kuin autossa matkatessa. Siksi matkan varrella, viitostien levennystyömaan kohdalla pohdin myös sitä, mikä tekee tuoreen, vasta kaadetun puun tuoksusta niin kertakaikkisen ihanan? Muutama kilometri myöhemmin, lämpiävän saunan lempeän tuoksun leijaillessa ilmassa, mietin, kuinkakohan monta saunaa Suomi päällään kantaa? Tilastokeskus antaa arvioksi 2 miljoonaa, Sauna-seura taas 3,2 miltsiä. Paljon niitä joka tapauksessa on, ja sen huomaa myös tien päällä. Maailmassa todella on monta ihmeellistä asiaa, ja se hämmästyttää, kummastuttaa isoakin kulkijaa.

mökkimaisema

Takapuoli puutuu ja selkää särkee. Janottaa, mutta kypärä päässä ei voi juoda. Kypärähupun sauma painaa ikävästi ja ilmavirta suhisee korvissa, joista tulpat ovat pullahtaneet ulos. Korvatulpat on korvattu korvamadoilla: pääni sisäinen tiskijukka soittaa Abbaa ja Lapinlahden Lintuja vuorotellen. Sekin taitaa olla mökkimoodissa. Kolmen tunnin ajomatka on pitkä, mutta päätämme sinnitellä sen jatkossakin, sillä perillä odottaa paratiisi. Kesämökin vuokrasopimus on enää allekirjoituksia vailla, ja niin meistä tulee kesäsavolaisia!

Tervahöyryilyä – ja perinteistä rantakalaa

Torstain ja sunnuntain välinen yö on jälleen täällä! Satavuotias höyrylaiva S/S Wenno kyydissään sata savolaista on yhtä kuin kosteita kelejä, järvimaisemia, pulikointia, saunomista, huonoja juttuja, arpajaisia, tietokilpailuja, lavatansseja, karaokea ja sirkkain viuluin soittoa suviyössä.

WP_20140725_09_06_46_Pro

Nimellistä hintaa vastaan matkaajat syötetään, majoitetaan ja tutustutetaan Savon kyliin ja kaupunkeihin. Joka vuosi istutetaan puu yhdessä kunnanisien kanssa, udellaan kunnan veroäyriä ja kuullaan kuinka hyvä olisi paluumuuttajan pienessä kunnassa asua ja elää.

Ruuat tehdään talkoovoimin. Jokainen tervistelijä saa nakkivuoron. Jos hyvin käy, se velvoittaa vain arpojen myyntiin, jos vähän huonommin, lounaan kokkaamiseen menee koko vesilläoloaika, kannen alla, kuumassa keittiössä. Vuonna 2004, kun itse olin pieni tervisvuksipalleroinen, kolahti se pahin nakki. Päivällisen valmistaminen sadalle kurnivalle vatsalle, ei ihan pieni tehtävä. Onneksi kohtalotovereita oli muitakin ja hommaa johti kokenut piäkokki, joka ensitöikseen iski käsiimme keittiöpullon mitä parhainta portviiniä. Pienessä sievässä 20 litraa makaroneja kypsyi huomaamatta ja keittiöorjat saivat luvan poistua tiskinakkilaisten tieltä.

tyynillä vesillä

Usein myös kunnat pistävät parastaan ja tarjoavat perinteikästä palaa ja sen painiketta nälkäiselle ja janoiselle terviskansalle. Joskus käy niin, että viereisten paikkakuntien emännät ovat keitelleet toisistaan tietämättä samat sapuskat meitä ilahduttamaan. Kun kolmatta kertaa matkan aikana kauhot lautaselle perinteistä rantakalaa isosta valurautapadasta, ei ympärillä oleva kaunis rantamaisemakaan jaksa välttämättä innostaa. Siis jos et pidä rantakalasta. Minä rakastan sitä. Muikkuja, sipulia ja voita tuntikaupalla nuotion päällä hautuneessa liemessä. Kyljessä tuoretta ruisleipää ja kunnon voikimpale.

Itse en ole koskaan perinteistä rantakalaa keitellyt, mutta onneksi google auttaa. Luotan Savon Sanomien reseptiin ja se tulee tässä. Reseptistä riittää kuudelle

Kattilallinen perinteistä rantakalaa

1 kg muikkuja
400 g voita
2 sipulia
(perunoita)
vettä
maustepippuria
suolaa

Perkaa muikut ja huuhtele niin, että suomut irtoavat. Jos ne menevät pataan kalan mukana, liemi sakkautuu ja suomut kasautuvat pohjalle. Sulata voi padan pohjalla, lado muikut ja renkaiksi leikatut sipulit kerroksittain pataan. Lisää 3–8 maustepippuria. Keitä hiljalleen hymyillen noin tunti. Jos kaipaat perunoita lisää ne noin puolen tunnin keittelyn jälkeen. Kaloja ei saa välillä nostella padassa etteivät ne rikkoonnu. Tarjoa lisäkkeenä tummaa ruisleipää.

perinteistä rantakalaa

Palataan maanantaina, jos Savon vesillä vuosittain tavattu tappajahauki ei ole vienyt minua mennessään!

Ps. Kuvat jälleen Jussin kamerasta.)