Kun sinkkuuntuu, moni asia muuttuu. Sängyssä on tuplasti tilaa eikä kukaan vie peittoa. Jääkaapissa on vain niitä asioita, joista itse pitää. Kenenkään muun mielihaluja ei tarvitse täyttää, eikä ottaa huomioon. Voi elää ja olla miten tahtoo. Jättää likaiset sukat lattialle ja juoda appelsiinimehua purkin suusta. Syödä kaikki herkut itse. Imuroida vaikka joka päivä tai olla imuroimatta. Lopettaa turhan television tuijottamisen ja harrastaa liikuntaa niin paljon kuin kroppa ja sielu sietää.
Onhan niitä negatiivisiakin puolia, totta kai. Mutta keskitytään nyt kerrankin hyvään, yksinäisissä illoissa ja kalliiden asumiskustannusten suossa voidaan velloa joku toinen kerta.
Minulle ero pitkästä suhteesta oli monella tavalla kasvun paikka, henkisesti, mutta etenkin fyysisesti. Aloitin säännöllisen liikunnan ja pidin itsestäni muutenkin parempaa huolta. Työmatkapyöräilyn, joogan, salitreenin ja tanssituntien myötä kulutus kasvoi ja viimeistään, kun huomasin olevani töissä jatkuvasti väsynyt, tajusin, että syön liian vähän ja kevyesti. Olen perinyt isäni hyvän aineenvaihdunnan geenit, joten minun ei ole tarvinnut miettiä syömisiäni juuri koskaan. Olen aina syönyt mitä mieli tekee. Sipseistä tai limppareista en perusta, suklaassa ja karkeissakin tulee ällötysraja hyvin äkkiä vastaan. Jostain lisäkaloreita piti kuitenkin saada, etten kuihtuisi olemattomiin.
Järkeilin, että proteiini on avain kylläisempään oloon. En ole koskaan noudattanut mitään dieettiä, karpannut tai vegeillyt enkä myöskään ymmärtänyt teollisia ravintolisiä. Haluan syödä oikeaa ruokaa, en jotain outoa superjauhetta liuotettuna veteen. Niinpä liityin luomumunapiiriin, juuri siihen bodareitten mainostamaan, josta on ollut juttua medioissakin. Kerran kuussa täytän jääkaappini alahyllyn kahdella 30 luomumunan kennolla. Lyhyellä matikalla laskettuna syön siis kaksi munaa päivässä, yleensä keitettynä sellaisenaan tai leivän päällä. Kolesterolipeikko kummitteli kyllä mielessäni, mutta mitä vielä, vuoden päästä munapiiriin liittymisestä arvot olivat paremmin kohdillaan kuin koskaan ennen ja olo muutenkin mitä mainioin. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan ja salilla puurtamisestakin oli tullut enemmän nautinto kuin pakko.
Myös aamupalarutiinit muuttuivat. Arkiaamuisin parisuhdeminäni tapasi mikrottaa lautasellisen puuroa. Sinkkuminä tahtoi kuitenkin kunnon kehonrakentajan lailla rahkaa höystettynä marjoilla, manteleillä, pähkinöillä, pellavansiemenillä ja myslillä. Proteiinia sisältävä aamupala pitää muuten myös nälkää ihan eri tavalla kuin puuro! Sunnuntaisin aloin hemmotella itseäni rahkaletuilla ja jäätelöllä, varsinaista terveysruokaa – etenkin mielelle, sillä päivästä ei voi tulla huono, kun sen aloittaa letunpaistolla! Muutokset ruuan laadussa tai määrässä eivät siis olleet suuria, mutta sitäkin merkittävämpiä. Ravintotieteilijät olisivat varmaan toista mieltä, mutta heiltäpä ei kysytä!
Joskus voi käydä myös niin, että terveelliset elämäntavat tarttuvat. Tiedän eräänkin Jussin, joka syö nykyään aamuisin ruikkareiden sijaan rahkaa ja marjoja. Ja pitää aina jääkaapissaan keitettyjä kananmunia. Saas nähdä onko keittiössäni viihtyvä mystinen prätkämies yhtä oppivaista sorttia. 😉