Pientä sunnuntailuksusta: sitruunaiset rahkavohvelit

Olen lopettanut päivien laskemisen. Luen uutisia enää muutaman kerran päivässä ja yritän keskittyä kaikkeen muuhun. Kuten pitkiin yöuniin ja hitaisiin aamuihin.

Normaaliarkea ei enää ole, joten arkiaamiaisetkin ovat toistaiseksi historiaa. Nopeasti hotkaistun jugurtin sijaan saatan kaataa lasiin tuoremehua ja istua puoli tuntia kirjan ääressä teemuki pöydällä höyryten. Sulatan pakastimesta marjoja ja herkuttelen hedelmillä. Keitän kuuden minuutin kananmunia, ladon miehen leipoman hapanjuurileivän päälle tomaattisiivuja ja rouhaisen päälle kuivattuja valkosipulilastuja.

rahkavohvelit

Jos oikein innostun, haudutan kattilallisen puuroa, paistan rahkalettuja tai kuten lauantaiaamuna, rahkavohveleita. Mökille ostettu vohvelirauta kaivettiin yläkaapin perukoilta ja iskettiin ensimmäistä kertaa kiinni kotikeittiön pistorasiaan. Vohvelitaikinan perusohjeen nappasin Sydänmerkin sivuilta, ja maustoin sitä sopivasti sitruunalla. Mies kehotti lisäämään taikinaan myös vähän ylijäänyttä hapanjuurta ja minähän tein työtä käskettyä.

Voi olla, että rahkavohvelit hieman ehtivät jäähtyä, kun riensin kuvaamaan kasaa olohuoneen ikkunan alle, mutta siihen on ehditty onneksi tässä taloudessa jo tottua. Päälle pilkoin lähikaupasta löytynyttä pitayaa eli lohikäärmehedelmää ja mökkimetsästä loppukesästä kerättyjä villivadelmia. Pienen penkomisen jälkeen pakastimen alalokeron uumenista löytyi pieni paketti vaniljajäätelöä, joten se sai kunnian kruunata lauantain vohveliaamiaisen.

rahkavohvelit

Jos et tykkää sitruunasta, sen voi jättää hyvin poiskin. Taikinan voi notkistaa tarvittaessa mieleisellä mehulla tai vaikka kaurajuomalla. Aineksia kannattaa siis soveltaa oman maun mukaisiksi. Sitten vohvelihommiin!

Sitruunaiset rahkavohvelit

200 g rahkaa
3 munaa
3 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
n. 3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
(1 rkl jämäjuurta)
n. 1/2 dl appelsiinimehua
Puolen sitruunan mehu (ja kuori)
3 rkl rypsiöljyä

Riko kulhoon kolme munaa. Lisää rahka, sokeri ja suola. Sekoita hyvin, ja purista joukkoon puolen sitruunan mehu. Jos haluat oikein sitruunaiset rahkavohvelit, raasta mukaan myös puolen sitruunan kuori. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe ja sotke ne taikinaan. Jos jääkaapissasi on jämäjuurta, voit sekoittaa joukkoon sitäkin reilun ruokalusikallisen verran. Notkista taikina sopivaksi appelsiinimehulla ja rypsiöljyllä.

Anna taikinan turvota puolisen tuntia, ja pilko sillä aikaa tarjolle hedelmiä tai sulata pakastimesta rasiallinen marjoja.

Paista vohvelit kullanruskeiksi ja ripottele päälle vähän sokeria. Tarjoile lämpiminä marjojen, hedelmien, jäätelön tai vaikka kermavaahdon kanssa.

rahkavohvelit

Nauti hitaasta aamusta ja unohda hetkeksi korona. Maanantaikin voi olla sunnuntai, kun aamun aloittaa rahkavohveleilla!

Hyvää Suomesta – aikamatka 1990-luvulle

Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1995. Samana syksynä muutin pois kotoa, HOASin soluasuntoon Espoon Lintuvaaraan. Olin arponut kahden minulle myönnetyn opiskelupaikan välillä ja lopulta valitsin Espoon-Vantaan teknillisen ammattikorkeakoulun mediatekniikan linjan. Elintarviketeknologian opintojen aloittamista Helsingin yliopistossa siirsin vuodella. Uumoilin, että voisin vaihtaa koulua, jos ensisijainen valinta osoittautuisi vääräksi.

1990-luvun puolivälissä internet kirjoitettiin vielä isolla ja pääsimme tulevina alan insinööreinä seuraamaan sen kehitystä eturintamassa. Nettiä selattiin Netscapella ja sähköpostiohjelmat olivat merkkipohjaisia. Käyttäjätunnukseni oli piapa ja siitä muodostui verkkoidentiteettini vuosikymmeniksi. Myöhemmin se jalostui genetiiviin, kun tunnus sellaisenaan oli varattu.

keittokirjan kansi

Jälkiviisaus on vaikea taiteenlaji, mutta joskus olen miettinyt missä olisin, jos olisin valinnut toisin. Olisinko yhtä innostunut ruuanlaitosta, jos ammattini liittyisi läheisesti siihen? Millaista olisi ollut elintarvikealan opetus 20 vuotta sitten? Tuohon aikaan opiskelupaikka säilyi, ellei siitä erikseen luopunut. Ymmärtääkseni voin siis halutessani kutsua itseäni maa- ja metsätaloustieteen ylioppilaaksi ja aloittaa vieläkin opinnot erillisestä anomuksesta, jos niin päätän.

Soluasunnon yhteiskeittiössä söin lähinnä aamiaista ja iltapalaa. Koulussa syöty opiskelijahintainen lounas riitti lämpimäksi ruuaksi. Viikonloppuateriat nautin yleensä kotikotona tai poikaystävän perheen luona valmiissa pöydässä. Oli minulla silti paistinpannu ja yksi kattila. Saatoin joskus paistaa välipalaksi lettuja tai tehdä iltaruuaksi jauhelihakastiketta ja makaronia. Silloin kaivoin esiin vanhan köksän oppikirjan tai Hyvää Suomesta -keittokirjan.

keittokirjan tittelisivu

Kirjan esipuheen mukaan opusta on jaettu aikanaan yli 200 000 kpl. Se on julkaistu 1995 Hyvää Suomesta -elintarvikeprojektin nimissä arvatenkin kannustamaan suomalaisia valitsemaan ja syömään kotimaista. En muista, mutta oletan kirjaa olleen jaossa ruokakaupoissa. Sen sivut ovat kellastuneet, niissä on tahroja ja kulmissa hiirenkorvia. Joidenkin reseptien nimet on alleviivattu tai ympyröity ja kirjan viimeisille sivuille olen merkinnyt muistiin omia ohjeitani.

”Viime vuosina ruuanlaittoon ja ruokailuun on tullut kovasti lisää iloa ja värejä. Ruokatoimittajat niin lehdissä kuin televisiossakin ovat tehneet aivan erinomaista työtä. Samaan aikaan monien suomalaisten henkilökohtainen talous on kiristynyt. Siksi on ollut tarpeellista oppia laittamaan ruokaa itse.”

porkkanat

Ruokakulttuuri on ollut 20 vuotta sitten hyvin erilainen. Kirjassa on 140 reseptiä, joista vain neljä voi laskea kasvisruuaksi. Niihinkin tulee maitoa tai kermaa, joten vegaanius lienee ollut vielä vieras käsite. Makkarakastike, lindströminpihvit, kesäkeitto ja täytetty kirjolohi kuvaavat hyvin kirjan antia. Tehotuotannosta ei juurikaan puhuta ja esimerkiksi broilereita kutsutaan muheviksi kananpojiksi, joiden liha on maukasta ja nopeasti kypsyvää. Tekstiä lukiessa hymähtelee tuon tuostakin, mediakriittisyys ei ehkä ollut 19-vuotiaan minäni vahvimpia puolia.

Viisaitakin sanoja kellastuneille sivuille on kirjattu, seuraavan otteen voin allekirjoittaa täysin: ”Meidän suomalaisten pitäisi enemmän nauttia arkielämän ateriayhteydestä ystäviemme seurassa. Oppisimmepa sen, että ruokakutsujen tarkoituksena ei ole seitsemän sortin pursuava pitopöytä ja ylirasituksesta puolikuollut emäntä tai isäntä vaan iloinen ateria yhdessä ystäviemme kanssa.”

aukeama

Asettaessani itselleni keittokirjahaasteen, päätin kokata kustakin kirjasta vain sellaista, mitä en ole aiemmin tehnyt. Heti ensimmäisen kirjan kohdalla meni vaikeaksi. Kun keittokirja koostuu perusruokaresepteistä, on vaikea löytää niiden joukosta sellaista, jota ei olisi kokeillut. Jotain sentään löytyi. Sunnuntaiksi tekisin ”Jälkiruokien kuningatarta – jäädytettyä jogurttia.”

Jäädytetty jogurtti (2 annosta)

3 dl maustamatonta jogurttia (HUOM! ei rasvatonta!)
1 dl rahkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 appelsiinin kuori

Kaikki appelsiinit oli syöty, enkä jaksanut niiden takia kauppaan lähteä, joten päätin käyttää sitruunan kuorta. Appelsiinin tai sitruunan puolikas kuori raastetaan ja kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, kipataan sopiviin vuokiin ja laitetaan pakastimeen 4 tunniksi. Tarjoillaan marjojen kera.

Kuvassa jälkkäri näyttää nätiltä, mutta rakenne ei ollut onnistunut, se oli jäänyt kiteiseksi. Epäilen, että se johtuu ostamani luonnonjugurtin vähärasvaisuudesta. Maku oli kuitenkin hyvä, joten seuraavalla kerralla kokeilen tätä paksummalla turkkilaistyyppisellä jogurtilla. Hyvän jälkkärin tai vaikka aamiaisen tästä saa pakastamattakin!

frozen yogurt

Sitten pitäisi vielä päättää saako tämä yksilö pitää paikkansa kirjahyllyssäni. Se on konkreettinen muisto itsenäistymisestä ja ensimmäisistä haparoivista ruuanlaittohetkistä. Ohjeiden takia sitä ei kuitenkaan tarvitse säilyttää. Vastakkain ovat siis nostalgia ja käytännöllisyys ja tällä kertaa jälkimmäinen voittaa. 96 sivua suomalaista ruokakulttuuria päätyy paperinkeräykseen, sillä en usko sen kelpaavan enää kenellekään. Ehkäpä sen kellastuneet paperikuidut päätyvät takaisin kirjahyllyyni kirjassa, jonka materiaalina on käytetty kierrätyspaperia?

omenat ja omat reseptit

Sunnuntaiaamujen luksusta: rahkaletut eli syrnikit

Ekasta luokasta lähtien sunnuntait ovat olleet tylsiä päiviä. Vaikka kuinka tiukasti päätän, että tänään laiskottelen, olen tekemättä mitään, enkä ainakaan ajattele huomista koulu- tai työpäivää, ei mieli pysy aisoissa. Aikuisena yritän haudata arkiajatukset ruuanlaittoon, kirjojen sivuille, puikkojen kilinään ja kaikkeen muuhun hyvän mielen tekemiseen, mutta aina sekään auta. Olipa mieli jo maanantaissa tai ei, sunnuntaina on joka tapauksessa aikaa haudutella lihapataa, leipoa leipää, sämpylöitä tai karjalanpiirakoita, käydä pitkällä kävelylenkillä, lukea kesken jäänyttä kirjaa tai vaikka vaan loikoilla peiton alla niin pitkään kuin huvittaa.

Sunnuntaisin Helsinki pursuaa luomubrunsseja ja runsaita aamiaispöytiä, mutta paras ja edullisin tarjoilu on silti omassa keittössä, parvekkeella tai mökin terassilla. Kun syö aamiaisen kotioloissa tai mökkimaisemissa, ei tarvitse lähteä mihinkään, ja voi tassutella pöytään suoraan sängystä kiertämättä suihkun ja meikkipussin kautta. Jalkaan voi vetää kulahtaneet verkkarit, eikä tukkaakaan tarvitse harjata. Eikä haittaa, vaikka kasvoilla näkyvät yhä tyynyliinan painaumat. Aikaakin on, lukea ehtii vaikka jokaikisen Hesarin artikkelin ja kainalojutun.

Minun sunnuntaini alkaa usein letunpaistolla, niin myös tänään. Tavallisten lettujen sijaan aamiaiskattaukseen kuuluvat rahkaletut eli syrnikit. Jälkimmäinen ruotsin kielestä kummunnut nimitys lienee peräisin herkun happamuudesta, eftersom rahkaletut är ganska syra. Lettulautasen viereen katan kupin vihreää teetä ja lasillisen tuoremehua. Kun taikinan tekee rahkaan ja sulattaa rahkaräiskäleiden päälle pakastemarjoja, se on käytännössä terveysruokaa. Ripaus sokeria tekee vain hyvää sielulle ja ruumiille, jos minulta kysytään.

Rahkalettujen resepti on otettu talteen Hesarin sivuilta. Lehdestä repäisty paperinpala alkoi jo olla siinä kunnossa, että sitä ei pian pysty enää lukemaan, joten ohje on kirjattava kiireen vilkkaa muistiin mustaa valkoiselle. Ohjeesta tulee n. 20 pientä lettusta, joten jos syöjiä on enemmän, tuplaa taikina.

Rahkaletut

Rahkaletut eli syrnikit

3 munaa
1 prk (250 g) rahkaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
(sitruunamehua)
voita paistamiseen

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi taikinaksi ja anna turvota vartin verran. Paista voissa ja syö jäätelön, jugurtin, marjojen, hedelmien, sokerin, hunajan taikka tuoreen mintun kanssa. Mun suosikkikombo on vaniljajätski, mustikat ja mintunlehdet. Päällimmäiseksi ripautan vielä ruskeaa sokeria tai valutan tilkkasen hunajaa – ja nautin sunnuntaiaamun luksuksesta. Suosittelen sinullekin!