Pienellä ala-asteella Rovaniemen maalaiskunnassa oli pakkasraja. Kun mittari laski alle 27 miinusasteen, koulupäivä oli peruttu. Näitä päiviä oli vuodessa muutama. En muista olenko aikuisena moisia paukkupakkasia kokenut, jos olen, on siitä aikaa ainakin vuosikymmen.
Joulun jälkeen seurasin Pyhätunturin sääennustetta päivittäin. Näytti siltä, että kireimmät kelit osuvat juuri niille kolmelle päivälle, jotka olin suunnitellut rinteessä yhdessä siskoni kanssa viettäväni. Hirvitti hieman. Lennänkö pohjoiseen vain istuakseni takkatulen lämmössä paksujen kelohirsiseinien sisäpuolella?
Tunturissa vallitsee mikroilmasto. Lapin pakkaset ovat muutenkin eri laatua kuin etelän hyytävän kylmät kelit. Helsingissä meri tekee ilmasta kostean ja pohjoistuuli piiskaa kasvoja terävämmin kuin tuntureilla. Tunturin huipulla saattaa olla 15 astetta lauhempaa kuin sen juurella. Alas laskiessa kylmempi ilma lyö kasvoille sata metriä ennen hissin ala-asemaa.
Eilen opimme, että 30 asteen pakkasella sormet ja varpaat kohmettuvat reilussa tunnissa, pohjoisrinteiden hidas ankkurihissi on murhaa ja vesipulloa on turha kantaa mukana, se nimittäin jäätyy. Jos haluaa kuvata, kannattaa se tehdä heti, eikä seuraavan hissinousun jälkeen, sillä valo muuttuu joka minuutti. Aurinko nousee horisontin yläpuolelle pariksi tunniksi, mutta järjestelmäkameran akku hyytyy jo vartin kuvaussession jälkeen. Kännykän akku tyhjenee hujauksessa. Laskiessa on kyykättävä syvään, että veri saavuttaa edes hetkellisesti sormenpäät ja varpaankärjet. Alhaalla hengästyttää ja paleltaa samaan aikaan.
Viihdyimme silti rinteessä melkein reilut neljä tuntia. Varpaat sulatettiin hörppimällä Tsokan kuumaa kaarnikkamehua tai Callen jallutilkalla maustettua kaakaota. Punaposkisina palasimme mökille, napsautimme saunan päälle, sytytimme takkaan tulen ja panimme bologneset tulille. Raskas pakkaspäivä vaatii raskaan illallisen. Pastavuori oli korkea ja kastikkeen proteiinipitoisuus riittävä.
Tänään pakkanen kiristyi entisestään ja hissitkin olivat kiinni. Mainio mahdollisuus retkeillä ympäröivässä kansallispuistossa! Vaatetta niskaan ja kävellen Isokurun kodalle, parahiksi auringonlaskun aikaan. Pakkasen huurruttamana, luonnon muovaamat meikit kasvoilla.
Pakkanen on loppujen lopuksi pukeutumiskysymys, ihan niin kuin superhelle tai räntäsadekin. Avainsana on merinovilla. Jalkoihin vedetään kahdet paksut sukat, merinovillaiset pitkät kalsongit, siskon lainaamat tuulenpitävät merinoshortsit, välifleecet ja vedenpitävät kuorihousut. Yläkroppa verhotaan merinovillaisella poololla ja hupparilla, ohuella untuvakerroksella ja kuoritakilla. Päähän vedetään merinohuppu, suun eteen buffi ja päähän kypärä. Kädet vuorataan kaksilla päällekäisillä rukkasilla. Jo tarkenee.
