Nelikymppisen kuntotesti – fitness-viikonloppu Vierumäellä

28.11.201729.11.2017 / piapas / 2 kommenttia

Monen vuoden vatvonnan jälkeen yhteinen vierumäkiviikonloppu oli viimeinkin totta. Syksyn sateiden saapuessa varasimme paikat marraskuiselle fitness-viikonloppukurssille* ja toivoimme, että nelikymppinen peruskuntoinen, istumatyötä tekevä, jo parikymmentä vuotta yhtä köyttä vetänyt kaveruskolmikkomme selviää hengissä kolmen päivän rutistuksesta. Liikunta oli jäänyt tänä vuonna aivan liian vähälle, nyt tarvittiin perusteellinen potku pakaralihaksille.

Muistelen välillä kaiholla sinkkuaikoja, jolloin ote omasta niskasta oli jämäkkä ja motivaatio kohdallaan. Liikkuminen oli säännöllistä ja mieliala korkealla. Flunssat pysyivät poissa ja askel oli kevyt kulkea. Parisuhteessa eläminen on sekin ihanaa, mutta ainakin minun kohdallani se tarkoittaa kuntosalivisiittien vähentymistä olemattomiin ja kotisohvaa, joka kutsuu lötköttelemään kainaloon ja viltin alle. Ryhmäliikuntatunnit ja omatoiminen lenkkeily valuvat vääjäämättä jämäsijoille. Ryhtiliike olisi todellakin paikallaan.

Vain kahta päivää ennen kurssia kolmas meistä sairastuu ja saa lääkäriltä liikuntakiellon. Lähdemme siis matkaan kahdestaan. Heti pääkaupunkiseudun rajat ylitettyämme meidät ympäröi puuduttava pimeys. Kaupungissa, kaiken keinovalon keskellä, ei käsitä kuinka pilkkopimeää taajaman ulkopuolella onkaan. Hereillä pysyminen ei kuitenkaan ole ongelma. Milloin viimeksi olemme ehtineet syventyä keskusteluun tuntikausiksi, siitä täytyy olla vuosia? Asialistalla alekkain ovat työt, perheet ja parisuhteet. Puolentoista tunnin ajomatkan aikana ehdimme vain raapaista ensimmäistä.

Perillä navigaattori ohjaa meidät Vierumäen asemalle ja maalaisjärki väärään liittymään. Urheiluopiston alue on käsittämättömän laaja ja välimatkat useamman kilometrin pituisia, eikä kummankaan suuntavaisto paras mahdollinen. Etukäteen haaveilimme hotellimajoituksesta, mutta onneksi majoitumme sen sijaan Ilkkaan, yhteen opiston opiskelija-asuntoloista. Kuusikerroksiseen rakennukseen, joka sijaitsee kuplahallin kupeessa, aivan liikuntatilojen vieressä. Huoneet ovat askeettiset, mutta niistä löytyy kaikki tarpeellinen: jämäkkä sänky, pieni keittiö ja kunnon suihku sekä riittävästi pistorasioita – mitä sitä muuta aktiiviliikkuja edes tarvitsee?

Myöhästymme alkuinfosta kymmenen minuuttia. Katselemme varovasti ympärillemme. Vaikka molemmilla meistä on aktiiviharrastajan tausta, edellisistä treeneistä on aikaa. Jännäsimme joutuvamme timmivartaloisten fitness-mimmien keskelle – turhaan. Pieni sali on täynnä tavallisia naisia, meidän ikäisiä ja vähän vanhempia. Kaikilla sama motiivi, keskittyä yhden viikonlopun ajan liikkumiseen ja omaan hyvinvointiin.

Viikonlopun ohjelma on tiivis, laiskottelulle ei ole aikaa. On ihanaa, kun joku muu on järjestänyt kaiken. Aktiviteetit, ruokailut ja majoitus, kaikki sisältyvät samaan pakettiin. Meidän tarvitsee vain seurata lampaana perässä. Oman elämänsä organisaattori on kiitollinen.

Myöhemmin käy ilmi, että joukossa on kuin onkin muutama superaktiivi, he treenaavat thriatlonia varten. Kun me muut hölköttelemme lämmittelykierroksia, he ottavat jo juoksuaskelia ja kiertävät varmuuden vuoksi ylimääräisen kierroksen. Fitness-viikonloppuna jokaisella on kuitenkin lupa treenata omassa tahdissaan, välittämättä muista, niin tehokkaasti kuin pystyy, juuri niin tiukasti kuin sillä hetkellä jaksaa. Ohjaaja kannustaa ja tsemppihenki on vahva.

Kuplahallissa on kaoottinen tunnelma. Juoksuradan punainen pinta kiertää keskellä kehää, teini-ikäiset tytöt laukkaavat ympäri rataa. Taustamusiikki pauhaa pelikentillä ja sekoittuu kummalliseksi potpuriksi ysärihittejä, säkkipillisoitantaa, Titanic-elokuvan soundtrackia ja Daruden konemusiikkia. Kaiteeseen nojailee kymmeniä koululaisia. Kolmannella kentällä kasarivetimiin pukeutunut ohjaaja vetää perinteistä aerobiciä. Takakaarteessa heilutaan kahvakuulien kanssa, vieressä on menossa TRX-treeni. Sulkispallot suihkivat ilman halki selkiemme takana. Ehkä kymmenvuotias poika hakkaa nyrkkeilysäkkiä ammattilaisen ottein. Hallissa harjoitellaan myös haavipalloa, toisessa päädyssä pumpataan rautaa vapailla painoilla. Kaiken keskellä kolmikymmenpäinen opiskelijajoukko keskittyy joogaan. Me tanssimme kuin viimeistä päivää Antti Tuiskun tahtiin, fitness-viikonlopun aloittaa Dance Mix -treeni.

Lämpimän ruuan saamme eteemme vasta yhdeksältä illalla. Wanha sali on sympaattinen, puolapuiden, kiipeilyköysien ja renkaiden reunustama kotiruokaravintola. Palvelu on ystävällistä, eikä kassahenkilön hymy hyydy, vaikka kello lähenee jo kymmentä. Ruoka on lihapitoista, kasvissyöjän suosikkipaikka Wanha sali ei taida olla. Kalaa sentään on tarjolla ja salaattipöytä, vaikka proteiini taitaa puuttua siitäkin. Jälkiruuaksi on raparperi-mansikkakiisseliä. Lusikoimme sokerisen herkun napoihimme, kävelemme käytäviä pitkin huoneisiimme ja toivotamme hyvää yötä. Myöhäinen liikunta ja ruokailu pitävät hereillä vielä pitkään, vaikka aamulla onkin herättävä ennen aurinkoa.

Powerslidesta mäkitreeniin

Kun kello soi 7.30, takana on kuusi tuntia vieraassa sängyssä nukuttua levotonta unta. Hiippailen puolinukuksissa villasukissani aamiaiselle. Asuntolat on rakennettu nerokkaasti, kaikkia niitä yhdistää käytävä, jota pitkin pääsee sisäkautta sekä ruokalaan, jumppasaleihin että uimahalliin. Kaurapuuro on ihanan pehmeää, maustamattoman jugurtin kanssa tarjotaan marjoja. Lisään aamiaistarjottimelleni myös lasin tuoremehua ja keitetyn kananmunan. Teevaihtoehtoja on tarjolla perinteisesti yksi: Liptonin keltainen.

Tasan kello yhdeksän jonotamme välinevarastolle. Powerslide-pötkylä kainalossa laskeudumme ykköskentälle. Laji on meille molemmille uusi: lattialle levitetään silikonisuihkeella käsitelty matto, treenikenkien päälle vedetään liukkaat tossut ja käsiin pujotetaan samanlaiset, mutta pienemmät. Sitten luistellaan laidalta toiselle. Sisäreidet anelevat armoa jo kymmenen minuutin jälkeen. Punnerruksissa olen huono muutenkin ja tässä lajissa niitä tehdään liuttamalla käsiä alustalla. Mieleni tekee huutaa apua. Välillä käytän kameraa tekosyynä pienelle tauolle. Kun tunti on saatu joten kuten päätökseen palautamme silikonimatot ja kannamme kentälle bodypump-vermeet. Oh my god.

Välinevarastolla törmään miehen siskon siippaan. Käynnissä on vuosittainen kaveriporukan turnaus, joka koostuu neljästä palloilulajista, joista ensimmäinen on pöytätennis. Miekkonen ei ole ainoa tuttu, johon Vierumäellä törmään. Fitness-kurssilaisten joukossa huhkii nainen, johon olen törmännyt vastikään eräässä työprojektissa. Ennen moikkaamista on pakko katsoa kahteen kertaan ja varmistaa, etten ole erehtynyt henkilöstä. On omituista törmätä ihmisiin ympäristössä, jossa ei ole heitä tottunut näkemään. Hikisinä ja jumppavermeet yllään.

Lauantailounaan jälkeen ohjelmassa on 1,5 tunnin sauvakävelylenkki. Ihanaa päästä ulkoilemaan rennosti raittiiseen ilmaan, ajattelen. Ulos astuessamme alkaa sataa. Tahti on reipas, sauvat lipsuvat asfaltilla ja hiki alkaa nousta otsalle. Pysähtykää siihen seuraavaan risteykseen, huikkaa ohjaaja, kyltissä lukee Ilkankuru! Tässä vaiheessa kokeneempi Vierumäen-kävijä osaisi varmaan aavistaa, mitä tuleman pitää. Me ensikertalaiset olemme onnellisen tietämättömiä tulevasta rääkistä, Ilkankurussa viattoman oloinen rinne odottaa jo meitä poloisia.

Pitkä nousu kivutaan kolme kertaa kävellen. Sitten meidät komennetaan rehkimään puolet mäestä juosten. Kuuden nousun jälkeen luulemme olevamme selvillä vesillä, mutta vielä mitä! Edessä on kolme kierrosta kokonaan juosten. Huh hah hei. Osa luovuttaa ja palaa opistolle. Minä jään jälkeen muista, mutta päätän painaa treenin loppuun asti.

Sydän pyrkii ulos rintakehästä ja sade piiskaa hiestä kosteita hiuksia. Vilkaisen älyranneketta, se ei toimi. Eipä tietenkään, juuri silloin kun sykelukemat oikeasti kiinnostaisivat. Yhdeksännen nousun jälkeen tulee vielä muutama lisää, palauttelua, toteaa ohjaaja ja iskee silmää. Olen reilusti mukavuusalueeni ulkopuolella, enkä ikimaailmassa olisi pystynyt tsemppaamaan itseäni vastaavaan suoritukseen. Uitettu koira on sitkeyteensä tyytyväinen ja jolkottelee opistolle, jossa odottaa välipala.

Eikä siinä vielä kaikki!

Tätä kirjoittaessani fitness-viikonlopusta on kulunut reilu viikko. Olin autuaasti unohtanut, ettei tässä vielä todellakaan ollut kaikki. Kaivoin esiin ohjelmalappusen tarkistaakseni tuntimäärät ja kuinka ollakaan, sauvatreenin jälkeen jatkoimme suoraan coretreeniin sekä toiminnalliseen keppivenyttelyyn. Ja jos luulette, että coretreeni keskittyy ainoastaan keskivartalon lihaksiin, voin kertoa, että olette väärässä. Aamuyhdeksältä pompitun powersliden, sen jälkeisen pumppitunnin ja uuvuttavan mäkitreenin päätyttyä käytimme kolmasosan päivän viimeisestä aktiviteetista kyykkäämiseen. Armoa ei suotu, ohjaajan näkymätön piiska viuhui sisukkaiden kurssilaisten edessä. Jos tänä aamuna lihakset olivat kipeät, miten ihmeessä pystyisin suoriutumaan sunnuntaiaamun harjoituksista?

Aiemmin olin ajatellut palauttelevani päivän pinnistelyjä uimalla muutaman allasvälin. En uinut, hyvä että jaksoin kävellä uimahallille. Sitä paitsi pitkä allas oli varattu kuviokellujille. Koko halli kaikui, kun ohjaaja hakkasi haarukalla metallisia uimaportaita, jotta uimarit pysyvät rytmissä myös veden alla. Kuntouintialtaan ollessa muussa käytössä niin sanottu kylpyläpuoli kuhisi äänekkäitä vesipetoja. Huolsimme lihaksiamme puolisen tuntia 34-asteisessa porealtaassa ja poistuimme hälystä nopeasti lauteiden kautta illalliselle.

Älyranneke oli kirjannut päivän lukemiksi 20 433 askelta ja 3 032 kulutettua kilokaloria sekä 5,5 tuntia tehokasta liikuntaa. Maksimisykkeen rajakin oli ylitetty useampaan kertaan. Proteiinipitoinen ateria ja lasi viiniä oli siis enemmän kuin ansaittu.

Sunnuntaiaamun treenisessio koostui pitkästä ja monipuolisesta harjoittelusta, jota voisi kutsua myös crossfitiksi, jos nimeä ei olisi varattu vain lisensoitujen salien käyttöön. Jalat olivat täysin tukossa, eikä nukkumisestakaan oikein ollut tullut mitään, kun lihaksia särjeksi. Sinnikkyys ja sopivalla sykkeellä tehty lämmittely kuitenkin palkitsivat pakertajan. Päätin kärsiä seurauksista vasta seuraavana aamuna.

Pitkän lämmittelyn jälkeen takasuora täyttyi heiluvista kahvakuulista, ilmakyykyistä, punnerruksista, askelkyykkykävelystä, burpee-liikkeistä ja vatsarutistuksista. 25 minuutin ajan, niin monta toistoa ja kierrosta kuin mahdollista. Treenin kruunasi 8 minuutin setti etuheilautuksia. Jokaisen minuutin aikana 15 heilautusta ja yksi käsillekävely, loput ajasta sai huilata. Ensimmäisellä minuutilla lepoaikaa jäi ruhtinaalliset 22 sekuntia, viimeisellä se oli kutistunut 15 sekuntiin. Sunnuntain vihoviimeiset 45 treeniminuuttia käytettiin oikeutetusti lihashuoltoon.

Selvisimme voittajina, vaikka välillä heikotti. Ohjaaja kehotti lepäämään hyvällä omallatunnolla seuraavat 2–5 päivää. Tein työtä käskettyä, sillä muutakaan en voinut. Seuraavana aamuna kykenin hädin tuskin nousemaan ylös sängystä ja köpöttelin kaupungilla hitaasti kuin kahdeksankymppinen lonkkaleikkauspotilas. Keskiviikkona olo alkoi olla normaali ja hyvä niin, sillä edessä oli viisi päivää talvista liikuntaa Pyhätunturin maisemissa.

Mitä jäi käteen?

Lihaskivuista ja kovasta rääkistä huolimatta fitness-viikonloppu Vierumäellä oli kaiken odotuksen arvoinen ja vaivan väärti. Nimi hämää, sillä tunneista selviää kyllä, vaikka oma kroppa olisi fitness-mielikuvista kaukana. Peruskunto riittää. Kevyempiä vaihtoehtoja on aina tarjolla, pääasia, että liikkuu. Jos kolmen päivän puristukselle pitäisi antaa kouluarvosana, keikkuisi se siinä kasipuolen ja ysimiikan vaiheilla. Kiitettävä ei ole kaukana, mutta pientä miinusta tulee ohjelmaan merkittyjen tulokahvin ja välipalan peruuntumisesta sekä ruokatarjonnasta.

Sapuska oli syötävää ja sitä oli riittävästi treeniä ajatellen. Pääosin linjastoilla oli kuitenkin tarjolla vain lihavaihtoehtoja. Terveelliseltä viikonlopulta odotan myös terveellistä ruokaa. Kasvisvaihtoehtoja oli valitettavan vähän, eikä terveellisyysaspekti mielestäni muutenkaan näkynyt yhdelläkään aterialla. Raskas liikunta vaatii toki tuhdit tankkaukset, mutta polttoaineena voi käyttää myös kasviksia ja muita kevyempiä vaihtoehtoja. Vegaani olisi ollut pulassa. Pääkaupunkiseudun kasviskupla ei taida yltää Vierumäelle saakka.

Isoja plussia kertyy kannustavista ohjaajista ja heidän erinomaisesta asenteestaan, monipuolisesta treeniohjelmasta, laadukkaista välineistä ja inspiroivasta ympäristöstä. Majoituskin oli kaikessa askeettisuudessaan oikein asiallinen. Vaaka taitaa kallistua ysimiikan puoleen.

Seuraava naisille suunnattu fitness-viikonloppu järjestetään tammikuussa, kurssi kustantaa 310 euroa ja sisältää aktiviteetit ja täysihoidon ruokailuineen. Laittakaahan korvan taakse!

* Osallistuin fitness-viikonloppuun Vierumäen urheiluopiston bloggaajavieraana, Fit2 Pro -älyrannekkeen testilainaan tarjosi Samsung.

Kesäkuntoon 2016

10.5.2016 / piapas / 4 kommenttia

Juuri kun tuli vannottua, että tästä ei ikinä tule treeniblogia, päätin kuitenkin kirjoittaa aihetta vähän sivuten. Älkää peljästykö, en ole hurahtanut crossfitiin tai Jutan superdieetteihin, mutta jotain muutosta on silti omissa liikuntarutiineissa ja ruokavaliossa tapahtunut.

Mietin ennen vapaalle jäämistäni, millä keinoin säilyttäisin aktiivisen liikkumisen, kun työmatkaliikunta jää pois ja salille tai jumppaan pitäisi erikseen lähteä. Olen ties kuinka pitkään aikatauluttanut liikuntani työmatkan varrelle, sillä kotisohva on liian mukava ja syvä, eikä sen uumenista pysty ponkaisemaan enää illalla mihinkään. Olen muutaman kerran osallistunut erinäisten liikuntakeskusten ilmaisiin somehaasteisiin, jossa treeni tehdään kehonpainolla HIIT-tyylisesti (HIIT = High Intensity Interval Training). Treeni on lyhyt, mutta äärimmäisen tehokas. Alkukevään kyykkyhaasteeseen sain työkaverinkin mukaan. Kyykkääminen pari kolme kertaa työpäivän aikana nosti sykettä, tehosti verenkiertoa ja aktivoi työvirettä.

Ruokavalion muutosta näihin nettihaasteisiin ei ole sisältynyt, mutta mielestäni olen syönyt suhteellisen terveellisesti tähänkin asti. Kroppaa ja mieltä kuunnellen, uskoen siihen, että mielihalut ovat kehon keino kertoa, mitä se juuri nyt tarvitsee. Missään nimessä en pidä itseäni lihavana, mutta parisuhde on kuitenkin tuonut mukanaan viitisen lisäkiloa, joista haluaisin päästä eroon. Lempivaatteet kiristävät ja vatsamakkaroissa on kiinteytymisen varaa. Kuten varmaan olen aiemminkin maininnut, minua on onneksi siunattu hyvillä geeneillä, enkä ole elämäni aikana dieeteille tai kaloreiden laskemiselle kovin montaa ajatusta suonut. Hyväkin aineenvaihdunta vaan taitaa hidastua iän myötä, joten ihan pellossa tässä ei varmaan enää kovin pitkään voi elellä.

Kyykkyhaasteen innoittamana aina niin fiksu facebook tarjosi minulle porilaisen Motivireen* organisoimaa kahdeksan viikon kesäkroppa-valmennusta. Aikaisen linnun hinta oli alle kaksikymppiä. Olen ollut kovin skeptinen näitä maksullisia nettivalmennuksia kohtaan, sillä ne tuntuvat äkkiseltään rahastukselta, enkä oikein uskonut, että ostamalla moisen saisi rahalleen vastinetta. Tässä tapauksessa hinta oli kuitenkin niin alhainen, että uteliaisuus voitti. Kiinnosti tietää, mitä tapahtuu, jos seuraan ruokavalio- ja treeniohjeistuksia tarkalleen. Motivoiko pienikin rahallinen panostus noudattamaan tiukemmin annettuja ohjeita? Näkyykö valmennus oikeasti kropassa, putoaako paino ja syntyykö tuloksia?

Mies lähti leikkiin mukaan. Parisuhdekiloja oli kertynyt molemmilla ja yhteinen tavoite tuntui hyvältä motivaattorilta. Voi olla, että etenkin ruokavalion muuttaminen yksin olisi ollut mahdoton tehtävä, mutta yhdessä onnistumisen mahdollisuudet olivat paremmat. Valmennuksen aluksi suoritettiin kuntotesti ja luovuttiin sokerista ja muista makeutusaineista sekä lähes kaikista hiilihydraatin lähteistä parin ensimmäisen viikon ajaksi. Proteiinia ja hiilareita annosteltiin nyrkkimitalla. Marjoja, kasviksia ja juureksia sai syödä rajattomasti, mutta hedelmät, peruna, bataatti ja viljat olivat kiellettyjen listalla. Myös maitotuotteet rahkaa ja raejuustoa lukuun ottamatta olivat pannassa. Meille hedelmämehujen hörppijöille, leivän mussuttajille ja pastan suurkuluttajille muutos oli suuri, mutta paljon helpompi kuin olimme etukäteen kuvitelleet. Valmennuksen edetessä hiilareita saa luvan kanssa lisäillä etenkin treenipäiville, mutta leivän ja pastan kulutus on silti tipahtanut radikaalisti ja mehujen juonti loppunut kokonaan.

Myös alkoholi jäi kokonaan pois. Perjantaiset saunaoluet ja vappuskumpan olemme itsellemme kaikesta huolimatta sallineet sekä lasin viiniä ruuan kanssa silloin tällöin. Baarissakin olen käynyt, mutta soodaveden voimalla. On kummallista, että alkoholitonta juomaa pitää edelleen perustella. Jopa erään suositun olutravintolan tarjoilija paheksui ääneen, kun siskoni kanssa tilasimme soodavettä ja teetä. Olisi kuulemma pitänyt ottaa Jallua.

Liikunnassa on kaksi viikoittaista lepopäivää, muina päivinä suoritetaan keskiraskas HIIT-tyyppinen lihaskuntotreeni. Kaikkina päivinä herätellään kroppaa n. 5 min aamutreenillä. Varsinaisen treenin kesto on lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen 15-20 minuuttia – nopeaa, mutta riittävän tehokasta ja hikistä. Systeemi on sopinut etenkin minulle paremmin kuin hyvin. Joku muu on päättänyt päivän liikkeet ja toistomäärät, minun tarvitsee vain seurata ohjeita. Kaikki lihasryhmät kuormittuvat ja positiivisen muutoksen huomaa peilistä katsomalla. Välineitä ei vaadita, hotellihuoneestakin löytyy kaikki tarvittava. Alkulämmittelyt voi hoitaa vaikka rappukäytävän portaissa. Harmittaa, kun ei ymmärretty ottaa ennen-potretteja.

Pakko myöntää, että ruokavalion rajoitteet ovat vaikuttaneet kokkaamiseen. Kun ruoka-aineita rajoitetaan, syö se ainakin minun kohdallani kokkausmotivaatiota. Jääkaappi on viime aikoina täyttynyt paitsi kasviksista, myös proteiininlähteistä, kuten kanasta, lampaasta, possusta, lehmästä ja lohesta. Niiden kylkeen paistellaan tai keitetään kahdesti päivässä juureksia ja kehitellään vihersalaatti. Aamuisin syödään rahkaa, raejuustoa, pähkinöitä ja marjoja. Välipalaksi keitetty kananmuna ja pala lanttua tai parsakaalia. Iltaisin lasi smoothieta, kuppi teetä ja palanen täysjyväruisleipää. Ruoan valmistuksesta on tullut rutiini, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. On kuitenkin aika todennäköistä, että nämä rajoitteet ovat oman pään sisällä ja niistä pääsee eroon oikealla asenteella.

Valmennusta on jäljellä vielä kolme viikkoa. Vaaka näyttää 2,9 kiloa vähemmän, miehellä paino on tippunut jo reilut neljä kiloa. Senttejäkin on lähtenyt – vyötäröltä eniten, reisistä vähiten. Nettivalmennus on yllättänyt iloisesti! Olemme miettineet mitä valmennuksen jälkeen tapahtuu. Palaammeko samoihin ruokailutottumuksiin vai muuttuuko ruokavalio pysyvästi? Tekevätkö parisuhdekilot paluun? Treeneistä ajattelin koostaa itselleni kuukausittaisen liikuntakalenterin, poimia liikkeistä ne, jotka sopivat itselleni parhaiten. Ruokavalion suhteen aion jatkossakin kuunnella kehoa ja syödä sitä mitä tekee mieli, mutta pastapäivinä saatan korvata iltapalavoileivät smoothiella tai hedelmillä. Miehen aamupala vaihtuu kuulemma pysyvästi juustoleivistä ja mehulasillisesta rahkaan. Kasvikset pursuilevat jääkaapin kylmälokeroista myös jatkossa, sillä niiden syömisestä on tullut jo rutiini. Viikonloppuisin otetaan rennommin, juodaan lasit appelsiinimehua ja paistetaan aamupalapöytään lettuja. Hyvälle ruualle kaadetaan lasi hyvää viiniä. Elämä on nauttimista varten.

Elämästä voi nauttia valmennuksenkin aikana esimerkiksi tämän lammasherkun äärellä:

Haudutettua lampaanpotkaa ja vihreää parsaa

4 lampaan- tai karitsanpotkaa
voita tai öljyä
suolaa
mustapippuria
puoli litraa vettä
4 rkl lihafondia
4–5 dl punaviiniä (tai mustaherukkamehua)
pari oksaa rosmariiniä
pala parlsternakkaa
pala selleriä
4–5 pientä sipulia
4–5 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa

nippu vihreää parsaa

Ruskista lampaanpotkat voissa ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Nosta lihat pataan. Kaada pannulle nesteet ja fondi ja anna kiehahtaa. Kun alkoholi oli kielletty, mies korvasi sen itse tehdyllä mustaherukkamehulla (en sitten tiedä, kummassa sokeria loppupeleissä olisi ollut vähemmän). Kaada nesteet pataan ja lisää rosmariini. Laita uuniin 150 asteiseen uuniin vähintään tunniksi. Lisää sitten kasvikset ja anna hautua uunissa vielä pari tuntia, kunnes liha irtoaa luista haarukkaa näyttämällä. Nosta lihat ja kasvikset pois ja keittele liemi kokoon kastikkeeksi. Paista samalla parsat pannulla öljyssä tai grillaa pari minuuttia molemmin puolin. Kokoa jääkaapin vihannesosastolta lisäkesalaatti. Lyö lihat lautaselle ja nauti.

Vasta tänä vuonna sain maistaa paistettua vihreää parsaa ja rakastuin siihen. En ole oikein koskaan ymmärtänyt parsahehkutusta, koska ilmeisesti olen syönyt sitä aina keitettynä, lötkönä ja ylikypsänä. Pannulla tai grillissä paistettuna rakenne jää napakammaksi ja minun suuhuni sopivaksi. Olen koukussa.

*järjestävän tahon maininnasta huolimatta tämä ei ole yhteistyöpostaus.

Elämäni tapoja

27.8.2015 / piapas / 4 kommenttia

Kun sinkkuuntuu, moni asia muuttuu. Sängyssä on tuplasti tilaa eikä kukaan vie peittoa. Jääkaapissa on vain niitä asioita, joista itse pitää. Kenenkään muun mielihaluja ei tarvitse täyttää, eikä ottaa huomioon. Voi elää ja olla miten tahtoo. Jättää likaiset sukat lattialle ja juoda appelsiinimehua purkin suusta. Syödä kaikki herkut itse. Imuroida vaikka joka päivä tai olla imuroimatta. Lopettaa turhan television tuijottamisen ja harrastaa liikuntaa niin paljon kuin kroppa ja sielu sietää.

Onhan niitä negatiivisiakin puolia, totta kai. Mutta keskitytään nyt kerrankin hyvään, yksinäisissä illoissa ja kalliiden asumiskustannusten suossa voidaan velloa joku toinen kerta.

Minulle ero pitkästä suhteesta oli monella tavalla kasvun paikka, henkisesti, mutta etenkin fyysisesti. Aloitin säännöllisen liikunnan ja pidin itsestäni muutenkin parempaa huolta. Työmatkapyöräilyn, joogan, salitreenin ja tanssituntien myötä kulutus kasvoi ja viimeistään, kun huomasin olevani töissä jatkuvasti väsynyt, tajusin, että syön liian vähän ja kevyesti. Olen perinyt isäni hyvän aineenvaihdunnan geenit, joten minun ei ole tarvinnut miettiä syömisiäni juuri koskaan. Olen aina syönyt mitä mieli tekee. Sipseistä tai limppareista en perusta, suklaassa ja karkeissakin tulee ällötysraja hyvin äkkiä vastaan. Jostain lisäkaloreita piti kuitenkin saada, etten kuihtuisi olemattomiin.

Järkeilin, että proteiini on avain kylläisempään oloon. En ole koskaan noudattanut mitään dieettiä, karpannut tai vegeillyt enkä myöskään ymmärtänyt teollisia ravintolisiä. Haluan syödä oikeaa ruokaa, en jotain outoa superjauhetta liuotettuna veteen. Niinpä liityin luomumunapiiriin, juuri siihen bodareitten mainostamaan, josta on ollut juttua medioissakin. Kerran kuussa täytän jääkaappini alahyllyn kahdella 30 luomumunan kennolla. Lyhyellä matikalla laskettuna syön siis kaksi munaa päivässä, yleensä keitettynä sellaisenaan tai leivän päällä. Kolesterolipeikko kummitteli kyllä mielessäni, mutta mitä vielä, vuoden päästä munapiiriin liittymisestä arvot olivat paremmin kohdillaan kuin koskaan ennen ja olo muutenkin mitä mainioin. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan ja salilla puurtamisestakin oli tullut enemmän nautinto kuin pakko.

Myös aamupalarutiinit muuttuivat. Arkiaamuisin parisuhdeminäni tapasi mikrottaa lautasellisen puuroa. Sinkkuminä tahtoi kuitenkin kunnon kehonrakentajan lailla rahkaa höystettynä marjoilla, manteleillä, pähkinöillä, pellavansiemenillä ja myslillä. Proteiinia sisältävä aamupala pitää muuten myös nälkää ihan eri tavalla kuin puuro! Sunnuntaisin aloin hemmotella itseäni rahkaletuilla ja jäätelöllä, varsinaista terveysruokaa – etenkin mielelle, sillä päivästä ei voi tulla huono, kun sen aloittaa letunpaistolla! Muutokset ruuan laadussa tai määrässä eivät siis olleet suuria, mutta sitäkin merkittävämpiä. Ravintotieteilijät olisivat varmaan toista mieltä, mutta heiltäpä ei kysytä!

Joskus voi käydä myös niin, että terveelliset elämäntavat tarttuvat. Tiedän eräänkin Jussin, joka syö nykyään aamuisin ruikkareiden sijaan rahkaa ja marjoja. Ja pitää aina jääkaapissaan keitettyjä kananmunia. Saas nähdä onko keittiössäni viihtyvä mystinen prätkämies yhtä oppivaista sorttia. 😉

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

liikunta