Hossan kansallispuiston Julma-Ölkky on nimensä veroinen

Parkkipaikka on täynnä autoja, joten poluilla on todennäköisesti ruuhkaa. Sadattelen ääneen. Olisi pitänyt suoriutua aamutoimista ja kauppareissusta ripeämmin. Olemme körötelleet Hossaan Sotkamosta saakka ja aikaoptimistisina laskeskelleet ehtivämme Hossan kansallispuiston porteille jo ennen puolta päivää. Hiljaisen kansan parissa vierähti kuitenkin tovi jos toinenkin, eikä matkavauhtiakaan voinut kovin kasvattaa, poronhoitoalueella kun ajellaan.

Julma-Ölkky

Hiekkatie takanamme pölisee, joku muukin maija myöhäinen on liikkeellä. Mennään jo, hoputan miestäni, en halua kulkea pitkospuilla ja poluilla niin, että joku hengittää niskaan. Piipahdamme pikaisesti infopisteellä ja suuntaamme sitten nuolen osoittamaan suuntaan. Ölökyn ähkäsy 10 km, lukee kyltissä. Reitti on luokiteltu vaativaksi ja sitä suositellaan vain hyväkuntoisille. Kuvittelemme kuuluvamme siihen sakkiin ja selviävämme kympin kierroksesta reilussa kolmessa tunnissa, mutta kuten arvata saattaa, kuvitelmista jäädään kauaksi.

On hämmentävää, miten metsässä kilometrin venyvät pituuttaan. Tunnissa ehtii taivaltaa hädin tuskin kaksi. Juurakkoiset polut, korkeuserot ja keskelle kulkuväylää kierähtäneet kivenlohkareet hidastavat etenemistä huomattavasti. Kun päälle laskee evästauot, ja ajan, joka kuluu mielettömien maisemien ihailuun, voi matkavauhdin tuplata. Huomaan ikävöiväni korkeammilla vuorilla käytössä olevaa kylttikäytäntöä. Siellä matka ilmoitetaan tunneissa ja minuuteissa, kilometrit ovat toisarvoisia ja ne vain hämäävät luonnossa liikkujaa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky on Suomen suurin kanjonijärvi. Rotkolaaksoon muodostuneen järven ylittävälle riippusillalle on matkaa vain reilut kaksi kilometriä. Vaikka tarkoitus on kävellä koko kierros, eikä oikaista alhaalla keinuvaa riippusiltaa pitkin, tahdomme kokeilla, miltä massivinen luonnonmuodostelma näyttää sillalta käsin. Alas laskeutuvalta jyrkältä polulta kuuluu isomman seurueen hengästynyttä puheensorinaa. Odottelemme kärsivällisesti vuoroamme ja lähdemme varovoisesti alaspäin.

Sillan päädyssä epäröin. Olen melko kokematon vaeltaja, enkä ole ennen astunut jalallanikaan vastaavalle viritelmälle. Se heiluu, huojuu ja keinuu mieheni painosta epämiellyttävällä tavalla. Matkaa vedenpintaan tuntuu olevan ainakin kymmenen metriä, ja jylhät kallioseinämät kohoavat korkeimmillaan 50 metrin korkeuteen. Julma-Ölkky saa käteni tärisemään, ja kännykkä on lipsahtaa sormistani, kun kaivan sen esiin. Näpsin nopeasti muutaman kuvan ja suljen puhelimeni visusti vetoketjulliseen taskuun. Tärisyttää niin, että unohdan kokonaan kaivaa esiin isomman kameran.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Takaisin ylös kivutessamme vastaan tulee neljän miehen porukka. Heitä ei kiinnosta väistää, vaikka polku on kapea ja vaikeakulkuinen. Anteeksipyyntöä ei kuulu, vaikka he heiluvat reppujensa kanssa ohi niin, että meinaan kellahtaa kumoon. Tervehtiminenkin kuuluisi hyviin tapoihin. Pyörittelen silmiäni, ja kun pääsemme takaisin isommalle polulle miehenikin kritisoi miesten käytöstä kovin sanoin.

Polku kiipeää yhä korkeammalle. Maisemat ovat sitä luokkaa, että alamme etsiä paikkaa ensimmäiselle evästauolle. Siksipä korkkaamme suklaapatukoidemme kyytipojaksi pienen kuohuviinipullon ja kopauttelemme halpakaupasta ostamiamme kovamuovilaseja toisiaan vasten. Kuksat ovat vieläkin hankkimatta, mutta kirkuvan siniset muovimukit ajavat tällä kertaa asiansa. Juuri kun tuijottelemme toisiamme romanttisesti silmiin, rymyää paikalle riippusillalta tuttu kovaääninen keski-ikäisten miesten joukko. Paheksumme hiljaisesti ja huokaamme helpotuksesta, kun he pienen lepotauon jälkeen päättävätkin jatkaa matkaa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Seuraavat kilometrit tuntuvat jo jaloissa. Oikea kenkä hiertää akillesjännettä. Yritän olla ajattelematta asiaa, sillä kokemuksesta tiedän, että kipuun turtuu, kun vaan pysyy liikkeessä. Kipu korostuu alaspäin viettävässä maastossa, mutta onneksi reitti on edelleen nousupainotteinen. Puuskutan ja puhisen julman jyrkissä ylämäessä, ja siedätän samalla korkeanpaikankammoani. Vatsanpohjasta kouraisee joka ikinen kerta, kun kurkkaan kohti alhaalla virtaavaa vettä. Julma-Ölkky tekee lähtemättömän vaikutuksen, ja tiedän, että kanjonin tallentaminen kameralle kaikessa kauneudessaan on mahdotonta.

Laavua lähestyessämme arvaamme jo mikä siellä odottaa. Miehet ovat vallanneet tulipaikan, mutta siirtävät sentään pyydättessä kamppeitansa niin, että mekin mahdumme tulistelemaan. Makkaroiden sijaan kaivamme repusta voileipiä ja foliovuokaan asetellun grillattavan salaatin. Miehet paistavat makkaraa, juovat olutta ja kertovat miehekkäitä juttuja. Kaveri on kuulemma jo mökillä laittanut saunan lämpiämään, alkaa olla kiire kämpille. Toivotamme mukavaa loppumatkaa ja jatkamme eväitemme nauttimista. Kello on jo yli kolmen, on pakattava roskat reppuun ja palattava polulle. Laavulla matka on vasta puolessa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky on nimensä veroinen. Onneksi vaihtuvat vaaramaisemat ja jyrkät pudotukset pitävät pään kirkkaana ja mielen kurissa. Ohitamme riippusillan ja katselemme kanjonin pohjalla hiljaa lipuvaa venettä. Viimeinen neljännes painaa jalkoja, ja vaikka akillesjänne on jo tunnoton, jalkapohjia särkee suhteettoman paljon. Vilkuilen puhelimen karttaa ja koetan hahmottaa jäljellä olevaa matkaa. Tekisi mieleni valittaa ja kiukutella, mutta kun katson ympärilleni, päätän pitää suuni supussa. Kainuun luonto on ihmeellinen, ja minä olen etuoikeutettu, kun saan näissä maisemissa vaeltaa.

Julma-Ölkky

Parkkipaikka tupsahtaa eteemme täysin yllättäen. Hurraan ääneen ja tuuletan itseni ylittämistä. Kumma kyllä, energiaa riittää vielä iloiseen hypähtelyynkin. Kymmenen kilometrin kierrokseen kului lopulta yli viisi tuntia. Julman ölkyn ähkäisy on nimensä veroinen. Hossan kansallispuisto tekee molempiin suuren vaikutuksen, ja harmittaa, ettemme tällä kertaa ehdi näkemään kuuluisaa Muikkupuroa tai Julmaa-Ölkkyä vesiltä käsin. Ainakin on syy palata.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Ajomatkalla yöpaikkaan lihakset eivät tunnu asettuvan olemiseen millään, onneksi en istu kuskin paikalla. Olen onnellinen myös päätöksestä, jonka teimme ennen roadtripille lähtemistä. Emme yövy teltassa, vaan majataloissa ja mukavassa matkustajakodissa, puhtaissa Marimekon lakanoissa. Oi onnea ja autuutta!

Lue myös Kainuun kierroksen aiemmat kokemukset:
Häämatka Kainuuseen – Suopursujen tuoksua, vaaramaisemia ja könkään kohinaa
Suomussalmen maaginen Soiva metsä
Haapala BnB – majatalomajoitusta ja mainiota lähiruokaa Sotkamossa
Juuan Porttilouhi – samettisen satumetsän tunnelmissa

Suomussalmen maaginen Soiva metsä

Jos matkustaisit Suomussalmelle, minne menisit ja mitä siellä tekisit? Myönnän avoimesti, että pää löi tyhjää, eikä mieleen tullut mitään. Äkkiseltään ajateltuna paikkakunnan tarjonta ei juuri houkutellut. Jos ollaan rehellisiä, ennen asiaan paneutumista luulin Hossan kansallispuistonkin sijaitsevan Kuusamon korpimailla.

Suunnitellessamme Kainuun kierrosta muistin Rimman, jonka olin tavannut aikoinaan blogikuvioissa ja muistelin, että hän oli kotoisin Kainuusta, tarkemmin Suomussalmelta. Paikallisopas on aina paikallisopas, joten internetin sijaan päätin kysyä vinkkejä ihan oikealta ihmiseltä. Selvisi, että uusimman kansallispuiston lisäksi Suomussalmella on muutakin nähtävää. Rimma nimittäin suositteli Puolangan Hepoköngästä ja Paljakkaa, Suomussalmen Soiva metsää ja Säynäjäsuota sekä Hossan Muikkupuroa ja Julma Ölkksyö. Kaikki täysin uusia kohteita minulle!

hiljainen kansa

Halusimme ehdottomasti Hossaan, mutta myös Soiva metsä ja Säynäjäsuo alkoivat kiinnostaa. Hepoköngäs on yksi Suomen suurimmista putouksista, joten sitä ei voinut jättää näkemättä. Myös Hiljaisen kansan kohdalla aioimme kerrankin pysähtyä. Matkasuunnitelma alkoi muotoutua. Sotkamon jälkeen suuntaisimme Suomussalmelle ja Hossaan. Ja jos aikataulu antaisi periksi koukkaisimme kotikulmille vielä Puolangan ja Kajaanin Ärjänsaaren kautta.

Sotkamossa, Vuokatin vaaroilla vierähti kaksi vuorokautta, ja matkapäiviä oli suunnitelmassa yhteensä viisi. Kiirettä piti, mutta ehdimme kuin ehdimmekin kurkkaamaan kaikkiin kiinnostaviin kohteisiin. Kansallispuistokokemuksista kirjoitan toisella kertaa, sillä nyt keskitytään vähemmän tunnettuun, mutta ehdottomasti käymisen arvoiseen kohteeseen. Hyvät nojatuolimatkaajat jq kotimaanmatkailusta kiinnostuneet, tervetuloa Suomussalmen Soivaan metsään!

Ainutlaatuinen Soiva metsä

Soiva metsä kuulostaa sellaiselta konseptilta, jonka vain suomalainen voi keksiä ja kehittää. Keskelle kainuulaista luontoa on pystytetty kymmeniä jättimäisiä soittimia, jotka kilisevät, kumisevat, helisevät, pauhaavat, paukkuvat, värisevät ja jymisevät. Jättimäiset soittimet on valmistettu pääosin puusta ja metallista, asialla ovat olleet Pekka Westerholm ja Olli Penttilä, soitinrakentamisen ammattilaisia molemmat.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Me marssimme metsään heti aamukymmeneltä, sillä tarkoitus on jatkaa vielä samana päivänä kohti Puolankaa. Soittimille on Suomussalmen keskustasta vain reilun 10 minuutin ajomatka, muten kuten Kainuussa usein, tie tuntuu loputtomalta, eikä muita kulkijoita ole näköpiirissä. Sora rahisee renkaitten alla ja johdattaa meidän lopulta kesäteatterin pihaan. Tämän kesän esitys on kuulemma ollut erittäin suosittu, katsojia on tullut bussilasteittain Oulusta asti.

Kesäteatterin kulissit kumisevat tyhjyyttään keskellä korkeaa mäntymetsää. Lähelle parkkipaikkaa, polun päähän on pystytetty suuri opastaulu, joka mainostaa Soivaa metsää. Olemme siis oikeassa paikassa. Polku kulkee leveänä, mutta varsinaisia reittiopasteita tai karttaa ei maastossa ole. Täytyy siis luottaa siihen, että mutkan takana odottaa se mitä varten tänne on tultu.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Ensimmäisenä vastaan tulee Metsäkirkon kello, joka toivottaa vieraan tervetulleeksi. Harjun korkeimmalla kohdalla roikkuu ruosteinen, halkaisijaltaan melkein metrin oleva metallinen kupu. Maassa makaa suuri puunuija, jolla Metsäkirkon kelloa on tarkoitus soittaa. Nuija kumahtaa voimalla metalliin, joka resonoi niin, että heikompaa hirvittää. Jostain olen lukenut, että Metsän kellon ääni kuuluu vettä pitkin kilometrien päähän, enkä ihmettele sitä yhtään.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Kuljemme soittimelta toiselle satunnaisessa järjestyksessä. Soitamme Helinäpuuta, Pentelettä, Ukkospeltejä, Paalutribulaa ja Tynnyrihärkää. Mies innostuu improvisoimaan ja soittamaan Oksetilla Smoke on the Waterin kuuluisaa riffiä, minä rämpyttelen ja paukutan menemään muuten vain. Humatoteemi väreilee ja Fietarklopit valittavat iskujeni alla. En millään mahtaisi lopettaa keinumista puiden oksiin ripusteituissa, kymmenissä Kilinäkeinuissa, joista jokaisesta kuuluu erilainen ääni. Sisäiset lapset ottavan vallan ja nauttivat ympäröivästä luonnosta täysin rinnoin.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Keskellä Soivaa puistoa on syvä notkelma. Osa soittimista on sijoitettu sen laidoille; osa matalimpaan kohtaan pohjalle. Ideana on, että kaikkia soittimia voi suuremmalla porukalla soittaa yhtäaikaa. Meitä on vain kaksi, ja käsiäkin vain neljä. Olisinpa osunut paikalle, kun metsässä on konsertoitu – soittimien yhteissointi on ammattilaisten käsissä taatusti ollut vaikuttava.

Ihmettelen kuinka hyvässä kunnossa vuonna 1996 pystytetyt rakennelmat ovat. Kuluneita ne tietysti ovat, kaikki osat eivät ole tallella ja osa soittimista on kärsinyt käytössä ja luonnonvoimien armoilla. Ilkivallan jäljet kuitenkin puuttuvat kokonaan. Vain kyltit kaipaavat akuuttia kunnostamista, sillä nyt soittimien nimiä joutuu välillä arvailemaan.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Neljä metriä korkea sadeputki on sijoitettu Soivan metsän parhaalle paikalle. Näköala salpaa hengen täälläkin. Suojärvi kimmeltää auringossa ja maisema häikäisee kauneudellaan. Vaikka ei olisi kiinnostunut metsään kasatuista soittimista, kannattaa paikalle tulla pelkästään nähdäkseen tämän maiseman.

Soiva metsä on maaginen paikka. Etenkin elokuun alussa, kun kesälomalaiset ovat jo kadonneet ja ulkomaalaiset turistit eivät vielä ole löytäneet metsää, siellä saa kulkea rauhassa ja antaa metsän kuiskailla soitannon sekaan omia laulujaan. Tuulen suhinaa, lehtien havinaa, lintujen mielettömiä melodioita ja korkeiden mäntypuiden natinaa toisiaan vasten. On helppo olla ja hengittää metsän tahtiin.

hiljainen kansa

Jos liikut Suomussalmella, pysähdy Soivan puiston lisäksi ihailemaan hetkeksi Hiljaista kansaa, hiljenny historian edessä Raatteen tiellä tai saapastele Säynäjäsuolle, jossa saatat hyvällä tuurilla nähdä poroperheiden ja suolla pesivien vesilintujen lisäksi karhujakin. Tai ukrainalaisia marjanpoimijoita 10 litran saaveineen, varsinkin jo liikut paikalla parhaimpaan mustikka-aikaan. Äläkä unohda Hossaa!

Haapala BnB – majatalomajoitusta ja mainiota lähiruokaa Sotkamossa

Muistatteko meidän häämatkan? Viiden päivän Kainuun kierroksen, jonka tunnelmista tarinoin muutama kuukausi sitten? Ai ette? Eipä hätää, vielä ehditte hypätä mukavasti matkaan mukaan!

Juuan porttilouhen satumaisista maisemista kaarsimme lainakaaran keulan kohti Nurmesta. Nälkä piti jo melkoista meteliä ja pieni kiukunpoikanen nosti päätään, mutta halusin silti kurkata kirkonkylän kirppisten valikoiman, ihan varmuuden vuoksi vain. Kallista oli, joten kirppiskierros jäi köyhäksi ja jatkoimme suosiolla eteenpäin etsimään lounaspaikkaa, joka huolisi meidät pöytäänsä vielä kolmen jälkeenkin.

haapala bnb

haapala bnb

Sateen yltyessä päädyimme Bomban paksujen hirsiseinien suojaan. Seisovan pöydän perinnelounas oli pienoinen pettymys, mutta kyllä siitä vatsansa täyteen sai. Tarjoilija puhui paremmin venäjää kuin Suomea ja palvelu oli jokseenkin tympeää. Sörkimme lautasiamme suut mutrussa, kun vieressä lounastaan lopetteleva seurue kysäisi, voisivatko he jättää puolikkaan, juomatta jääneen punaviinipullon pöytäämme. Vaikka emme voineet autollisina nauttia yhtä lasia enempää, sai pieni ele meidät hymyilemään. Kiitos vaan, sinä tuntemattomaksi jäänyt vanhempi herrasmies, pelastit tietämättäsi lounashetkemme!

Sotkamoon startatessa suunnitelma oli selvä. Ensin keskustaan ostamaan iltapalaa ja sitten loikoilemaan laiskana Haapala BnB:n lakanoihin. Matka kuitenkin tyssäsi sotkamolaisen marketin parkkipaikalle. Ruokakassit käsissämme seisoimme vesisateessa auton vieressä ja yritimme noin kahdettakymmenennettä kertaa saada etuovia auki. Sähköinen avain ei inahtanutkaan. Varttia myöhemmin tajusimme, että luottokortin oloisen avaimen sisältä paljastuu mekaaninen versio. Vielä piti ymmärtää ottaa kuskin ovenkahvasta pieni muovinen suoja irti ja matka oli valmis jatkumaan.

Onneksi olimme osanneet alitajuisesti varautua ja kerätä ostoskoriin naposteltavan lisäksi myös muutaman kylmän oluen. Haapala BnB:n oma ravintola ei ollut tiistaisin auki, joten ensimmäisenä iltana oli tyytyminen omiin eväisiin. Mikään ei kolean ja kostean päivän jälkeen houkutellut enemmän kuin kuuma suihku ja viileä, hermoja hellivä juoma. Paksusta täkistä, jonka uumeniin voi kääriytyä lämmittelemään, päätin antaa lisäpisteitä.

Haapala Bnb – majatalo täynnä lämpöä, lempeä ja lunastettuja lupauksia

Odotukset olivat korkealla. Olin lukenut jo aikaa sitten Hannan blogipostauksen mukavasta aittamajoituksesta ja Veeran kiittelevän kirjoituksen ravintolan tarjonnasta. Monen muunkin vaikuttajan kanavissa olin Haapalaan törmännyt ja vannonut, että tuonne minäkin vielä matkustan yöpymään ja syömään hyvin. Ja täällä sitä nyt sitten oltiin.

haapala bnb

haapala bnb

haapala bnb

Olisimme voineet yöpyä myös tilan kauniissa, vanhassa päärakennuksessa, mutta tällä kertaa varasimme majoituksen edellisenä vuonna pellon laitaan valmistuneista aitoista. Aittamajoitus oli varattu kahdeksi yöksi, sillä halusimme herkuttelun lisäksi haahuilla lähiluonnossa ja Vuokatin ympäristössä maisemissa, missä kumpikaan ei ollut aiemmin ehtinyt käymään.

Noukimme avaimet Haapala BnB:n sovitusta paikasta ja pian köllöttelimmekin jo leveässä parisängyssä kylmät juomat käsissämme. Haapalan aitat ovat moderneja, sisustus on minimalistinen ja seinäpinnat ovat käsittelemätöntä puuta sisältä ja ulkoa. Elävien pintojen lisäksi ihastelen jokaisen aitan terassille viritettyä riippumattoa, mahtava idea!

haapala bnb

haapala bnb

haapala bnb

Käymme suihkussa, napostelemme eväitämme ja tutkailemme kartalta alueen patikointireittejä. Illemmalla havahdumme seinän takaa kuuluviin erikoisiin ääniin. Hetken hämmästeltyämme tajuamme, mitä naapuriaitassa tapahtuu. Seinät taitavat olla aavistuksen liian ohuet äänekkäämpiin lemmenleikkeihin.

haapala bnb

haapala bnb

Aamiaisella vanhaan talliin rakennetussa ravintolasalissa on rauhallinen tunnelma. Seisovaan pöytään on katettu paikallisia tuotteita, pitkään haudutettua puuroa, tuoreita marjoja, itse leivottua leipää ja laseihin annosteltuja smoothieta. Kahvi ja tee valmistetaan toivomusten mukaan. Istumme aamiaisella pitkään lehtiä lueskellen. Saatamme ehkä myös vilkuilla ympärillemme ja arvailla, ketkä majoittuivat seinämme takana.

Vatsat täynnä pakkaamme reppuihin litroittain vettä, hedelmiä ja muutaman suklaapatukan. Vaellamme Vuokatin vaaroilla 7 kilometriä pitkää Eino Leinon polkua pitkin. Reitti lähtee urheiluopiston pihapiiristä, kulkee ensin laskettelurinteiden poikki ja katoaa sitten metsään muuttuen kapeaksi poluksi. Kiipeämme korkeille kallioille, syömme eväitä ja ihailemme vaaramaisemaa. Metsä on mustikoita sinisenään. Harmittelemme, ettei mukana ole edes muovipussia, ja kummastelemme miten marjat vielä voivat olla tallella, keskellä Vuokattia, ihan merkityn polun varrella.

vuokatti

häämatka kainuussa

vuokatti

Kymmenen kilometrin patikoinnin jälkeen päätämme vielä kurvailla hetken mäkiautoilla. Minä olen kisannut niillä aiemminkin, miehelle kerta on ensimmäinen. Rata on vauhdikkaampi ja epätasaisempi kuin mihin olen tottunut, spinnaan joka toisella kierroksella, enkä pääse lähellekään omaa tavoitettani. Mies sen sijaan ajaa päivän parhaan ajan.

Haapala BnB – makuja Kainuusta ja maailmalta

Palattuamme vaaroilta takaisin istumme hetken Haapalan terassilla ja maistelemme tuopilliset pienpanimon omia oluita. Suihkun ja iltapäiväunien jälkeen vaihdamme astettaa parempaa ylle, marssimme pihapiirin halki ravintolaan, ja kiitämme itseämme, että olemme ymmärtäneet tehdä pöytävarauksen. Ilta on hektinen, ja joudumme odottelemaan palvelua kerran jos toisenkin. Meidän kiireemme loppuu kuitenkin siihen, kun alkupalaksi tilattu maistiaislauta saapuu pöytään. Kaiken kukkuraksi baarista tarjotaan meille ylimääräiseksi jäänyttä drinkkikannua, jonka ilomielin otamme vastaan.

haapala bnb

haapala bnb

Maistelupaketti sisältää neljä pientä ruokaa, joille on paritettu parin desin annokset neljää Haapalan panimon olutta. Maut alkupalalautasella ovat hyviä, mutta fish & chipsien ranskalaiset olisivat saaneet olla rapeampia ja sinapin kanssa tarjottu makkara mehevämpää. Nyhtöpossuhodari oli napakymppi, samoin suomalainen cheddar, joka sopi loistavasti yhteen Korpikuusen kuiskaukseksi nimetyn oluen kanssa. Oluita enemmänkin harrastava mieheni äänesti parhaimmaksi juomaksi Vaarojen vaalean. Minä, joka en yleensä juo muita kuin hapanoluita, en pitänyt näistäkään sellaisenaan, mutta ruuan kanssa juomat maistuivat oivallisilta.

haapala bnb

haapala bnb

haapala bnb

Päivän kala osoittautui valtavaksi annokseksi. Lisukkeet ovat maistuvia, mutta jotain raikastusta annos olisi minun makuuni kaivannut. Miehen pihvi on oikein kelpoinen. Ruoan kanssa maistelemme Vuokatin viinitilan tuotantoa, punainen Erland on varsin mainio marjaviiniksi. Jälkkäriksi tilaamme suklaakakun palan kahdella haarukalla, ja sitten vyörymme matalaan majaamme yöpuulle. Mies kehuu, että sänky ovat hänen selälleen sopivampi kuin kotona odottava peti. Kieltämättä unet olivat molempina öinä varsin makoisat.

Seuraavana aamuna nautimme aamiaisherkuista toistamiseen, shoppailemme panimopuodissa, pakkaamme kamppeemme auton takakonttiin ja jatkoimme kohti Kainuun sydänmaita. Suomussalmi ja Hossa odottavat jo.

haapala bnb

haapala bnb

haapala bnb

Avaimia palauttaessa nappaan mukaan Haapala BnB:n esitteen. Siihen on painettu mieleenpainuva markkinointiteksti, jonka löydän myöhemmin myös Haapalan nettisivuilta. Se alkaa näin: “Siellä missä itä kohtaa lännen ja pohjoinen etelän. Siellä missä vaarat kohoavat korkeuksiin ja vesi virtaa vapaana. Sieltä löytyy tienoo vailla vertaa, palanen puhdasta luontoa ja aitoja elämyksiä. Tila täynnä toimeliasta porukkaa ja paikka, johon on aina mukava matkustaa.” Totta joka sana, kokeilkaa itse, jos ette muuten usko.