Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland & Kvarnbo Gästhem

Ensin ajan epähuomiossa ohi. Pieni musta Kvarnbo Gästhem -kyltti jää huomaamatta, kun katse kiinnittyy vanhan punaisen talon rakennustyömaahan. Kirkon kohdalla vilkaisen navigaattoria, huomaan erheeni ja käännyn takaisin. Parkkeeraan mustan menopelini isännän lava-auton viereen ja avaan takaluukun. Perässävedettävän laukun renkaat eivät hiekkatiellä ole parhaimmillaan, ja pikkukivien jumittamat pyörät jättävät jälkeensä melkoisen uran.

Kopistelen sisään 140-vuotiaaseen huvilaan. Hirret huokuvat historiaa, seinät kätkevät sisäänsä tuhansia tarinoita ja menneisyys muistuttaa itsestään jokaisella narahtavalla askeleella. Rakastan pieteetillä kunnostettua puuidylliä jo nyt, vaikka olen viettänyt sen katon alla vasta muutaman minuutin. Kvarnbo Gästhemin isäntä Martin Cromwell-Morgan ottaa minut lämpimästi vastaan ja tarjoutuu kantamaan laukkuni yläkerran huoneeseen numero 9. Martin puhuu ruotsia, jota ymmärrän hyvin, mutta omat sanani ovat ruosteesta jäykkinä, joten vastaan kolmannella kotimaisella ja vakuutan, että jaksan raahata kapsäkkini itsekin.

Sinisen huoneen ikkunassa on pitsiverhot, joiden lomasta auringon valo laskeutuu pehmeänä lautalattialle. En ihmettele ollenkaan, kun kuulen, että eräs ahvenanmaalainen kirjailija on hämyisen huoneen vakiovieras. Hän palaa joka vuosi kirjoittamaan pöydän ääreen, jota verhoaa käsin virkattu pitsiliina. Kalusteet ovat autenttisen vanhoja, vain lipaston päälle aseteltu vedenkeitin sekä kylpyhuoneen moderni suihkukoppi ja posliinipytty kielivät 2000-luvusta.

Ennen kuin nykyiset omistajat Ella Grüssner Cromwell-Morgan ja Martin Cromwell-Morgan ottivat kartanomiljöön haltuun, ehti talo seistä tyhjillään kymmeniä vuosia. Sen pystytti Oskar Bomanson, jämpti ja säntillinen liikemies ja maanviljelijä, joka valitsi jokaisen rakennusta varten kaadettavan puun itse. Silloin täydellisyyden tavoittelua ja millien mittaamista on saatettu katsoa pitkään, mutta 2000-luvun alussa, kun ränsistynyttä rakennusta ryhdyttiin remontoimaan, nousi herran tarkka luonne arvoon arvaamattomaan. Edes ammattilaiset eivät koskaan ennen ollet tavanneet yhtä vaaterissa pysynyttä pytinkiä.

Bomanson perusti pohjoissiipeen Ahvenanmaan ensimmäisen pankin ja pyöritti samassa talossa postikonttoria. Hänen maillaan kukoisti myös menestynyt kauppapuutarha ja rantaan, jonne on muutama sata metriä, hän rakensi varustamon. Aikamoinen monitoimimies! 1900-luvun alkupuolella yksi neljästä pojasta, Gunnar, otti tilan haltuunsa vaimonsa Naimin kanssa. Naimi avasi 540-neliöisen kartanon ovet vieraille ja emännöi pensionaattia vuosina 1920–1967. Ole Bomanson, yksi pariskunnan pojista jäi asumaan taloon perheensä kanssa, mutta hekin muuttivat toisaalle 70-luvulla. Rakennus jäi tyhjilleen ja alkoi rapistua.

Eivät Ella ja Martinkaan alun perin aikoneeet ostaa käytännössä purkutuomion saanutta kiinteistöä omakseen. Heillä oli kiikarissa suvun toinen huvila, joka sijaitsee kivenheiton päässä kirkon toisella puolen, ja josta on merinäköala. Ellan isoisoäidin rakkaus saksalaiseen sotilaaseen kuitenkin heitti järkälemäisiä kapuloita rattaisiin. Kun Saksa hävisi sodan, tontti huviloineen siirtyi Venäjän omistukseen, eikä itänaapuri edelleenkään ole luopunut omistusoikeudestaan. Kylillä puhutaan leikkisästi Putinin kesämökistä, jota ajan hammas kohdellut huonosti. Kaikki ikkunat ovat rikki, ovet ontuvat saranoiltaan ja nurkat ovat osittain romahtaneet vanhuuttaan. Vaikka sodan päättymisestä on yli 70 vuotta, taistelu tontista jatkuu edelleen. Suku ei luovuta.

Varavaihtoehto ei onneksi ollut hullumpi sekään. Paitsi jos ystäviltä ja sukulaisilta kysytään, sillä he eivät varsinaisesti innosta hihkuneet hankinnasta kuullessaan. Urakka näytti mahdottomalta. Ella ja Martin näkivät kuitenkin kolmekymmentä vuotta rauhassa rapistuneen autiotalon kauneuden sen sisälle kerääntyneen kaatopaikkajätteenkin läpi. Hirret olivat kaikesta huolimatta hyvässä kunnossa ja talon runko täysin käyttökelpoinen. Vintiltä löytyi arvohuonekaluja ja alkuperäisiä tapettirullia – voin hyvin kuvitella, kuinka tuoreet omistajat näkivät sielujensa silmin rakennuksen alkuperäisen loiston ja kunnostuksen tuoman tunnelman. Oli vain ryhdyttävä töihin.

Remontti kesti neljä pitkää vuotta. Sitä tehtiin hartiavoimin sähköinsinöörin tutkinnon suorittaneen ja käsistään kätevän Martinin johdolla. Gunnarin poika, Ole Bomanson istui usein remontoitavan tilan nurkassa ja antoi ohjeita suvun vanhimman asiantuntemuksella. Kunnostetussa salissa on juhlittu niin Olen kristallihääpäivää, 85-vuotissyntymäpäiviä kuin hänen hautajaisiakin. Häkellyn kuulemistani tarinoista, ja ne ovat alkaneet kietoa minua tiukasti pikkusormensa ympärille. Kvarnbo Gästhem taitaa valloittaa sydämeni kertarysäyksellä.

Kvarnbo Gästhem avattiin vuonna 2005, jolloin valmiiksi oli saatu talon ensimmäinen kerros. Sommelieriksi ja kokiksi kouluttautunut (ja YLEn Strömsöstäkin viiniasiantuntijana tunnetuksi tullut) Ella järjesti salissa viinitastingiä ja illallisia, Martin esitteli mielellään talliinsa kertyneitä, kunnostettuja kaksi- ja nelipyöräisiä ajopelejä. Tänä päivänä huoneita on kahdessa kerroksessa, jokainen on sisustettu omanlaisekseen. Pihalta löytyy grillauspaikka, sauna ja pieni punainen tupa, johon renoveerataan parhaillaan kahvilaa ja viinitupaa.

Salissa syödään Ahvenanmaan parasta aamiaista. Myönnettäköön, että muualla en ole aamupalaa syönyt, mutta tämän paremmaksi on vaikea panna. Kun laskeudun ensimmäisenä aamuna rappuset unenpöpperössä alas ja seisahdun kauniisti katetun aamiaishuoneen kynnykselle, täytyy minun hieraista silmiäni useampaan otteeseen. Takkatuli humisee, kynttilät palavat ja eteerinen naisääni laulaa radiossa. Askel hidastuu ja pehmenee, tunnelma rauhoittaa kierroksilla käyvän mielen.

Kaikki on paikallista tomaateista, juustosta, jugurtista ja maidosta lähtien. Leikkelelautanen on koottu naapurikylien maatiloilta, ahvenanmaalainen pannukakku paistettu isoäidin reseptillä ja hillot keitelty itse. Irtoteetä on tarjolla kymmeniä eri laatuja ja mustaherukkamehu maistuu mummolalta.

Istun aamiaissalin antiikkiseen pöytään ja humahdan sellaiseen onnellisuuden tilaan, jota en ole pitkiin aikoihin kokenut. Edellisiltana nautituilla viineillä saattaa olla osuutta asiaan, mutta jokin kokemuksessa joka tapauksessa koskettaa ja syvältä. Kuin olisin astunut läpi aikaikkunan vähintään 60 vuotta taaksepäin. Joudun pinnistelemään, jotten puhkeaisi onnenkyyneliin.

Kun kuulen tarinan taustalla soivan musiikin takana, ymmärrän paremmin, miksi herkistyn. Laulaja on Ellan sisko Johanna Grüssner, joka on oman artistiuransa ohella äänittänyt levyllisen setänsä säveltämiä kappaleita yllätykseksi tämän syntymäpäiville. Visor öar skär -levyn kappaleet ovat maanneet vuosikausia pöytälaatikossa sedän ahertaessa päivätyössään opettajana. Syystä, jota en pysty itsekään tarkemmin erittelemään, laulut ja niihin liittyvä tarina liikauttavat jotain sisälläni.

Kvarnbo Gästhem tarjoilee aamiaisen, joka jättää jäljen. Lähetän miehelle viestin, ja näen meidät jo istuvan ikkunapöydässä kesän valon siivilöityessä ohuiden pitsiverhojen läpi. Ikkunasta näkyy yksi Ahvenanmaan vanhimmista kivikirkoista, keskiaikainen Pyhän Marian kirkko, joka on rakennettu 1200-luvulla. Salin seinältä meitä tarkkailee Oskar Bomanson, ja jos oikein tarkkaan katsoo, voin nähdä hänen nyökkäävän päätään hyväksyvästi.

Hyväntahtoinen herra on nähty useaan otteeseen myös yhdessä yläkerran huoneista. Onpahan hänet bongattu pihamaallakin kulkemassa keppiinsä nojaten. Yleensä pelkään kummituksia ja vanhoja taloja, sillä mielikuvitukseni saattaa pitää minut hereillä aamuyöhön ja hypäyttää sydämen kurkkuun pienimmästäkin rasahduksesta. Kvarnbo Gästhemin katon alla tunnelma on kuitenkin rauhallinen ja hyvä, ja oloni on kolmen päivän vierailun päätteeksi levollinen. Olen löytänyt helmen, joka ei ihan pian unohdu. Kiitos vieraanvaraisuudesta Ella ja Martin, ja ensi kertaan!

Kvarnbo Gästhem on avoinna pääsiäisestä suurin piirtein syyskuuhun. Viinitupa ja kahvila avataan ennakkotietojen mukaan kesällä 2020. Sitä ennen syömään voi polkaista majatalon tarjoamalla mummopyörällä vaikkapa Kastelholman linnan kupeessa sijaitsevaan, Strömsö-kokin Micken Smakbyn-ravintolaan. Kvarnbossa on harmaakivikirkon lisäksi myös uimaranta sekä viikinkikylä, ja parin kilometrin päässä kohoaa Ahvenanmaan suurin muinaislinna. Tekemistä ja näkemistä siis löytyy. Vaihtoehtoisesti voi vain nauttia kesästä istuskellen vihreän varjostamassa pergolassa, loikoilla auringossa, sulkea silmät ja kuunnella kuinka 140-vuotias talo hengittää.