talvi

Toad-in-the-hole juureksilla eli brittiläistä perinneruokaa kasvisversiona!

/ piapas / 1 kommentti

Meillä on puolisoni kanssa yhteinen ihastus. Hänen nimensä on Yotam Ottolenghi, israelilaissyntyinen ja sittemmin Britanniaan kotiutunut keittiömestari, ruokakirjailija ja ravintoloitsija. Kaikki, mihin Ottolenghi kauhansa upottaa, muuttuu käsittämättömän herkulliseksi ruokataivaaksi. Hänen ruokafilosofiansa on täynnä Lähi-Idän mausteita, tuoreita raaka-aineita, sesonkiruokaa, roppakaupalla kasviksia ja superkiinnostavia makukomboja.

toad-in-the-hole

Alkuhuuma on kestänyt kohta kolme vuotta, sinä aikana keittokirjahyllymme on täydentynyt kahdella kulmistaan jo käytössä kulahtaneella merkkiteoksella. Ensimmäinen on iki-ihana Flavour ja toinen, uudempi tuttavuus, josta kokataan tänään, kantaa nimeä Ottolenghi Test Kitchen – Shelf Love. Sen sivuilta bongasin peribrittiläisen toad-in-the-hole-uuniruuan, joka on tuotu tähän päivään ja tuunattu Ottolenghin tapaan – tottakai.

toad-in-the-hole

Shelf Love -keittokirjan idea on nerokas. Alkuun pääsee kurkkaamalla keittiön kaappeihin tai poimimalla jääkaapista sinne unohtunut purkinpohja. Sitten etsitään opuksen hakemistosta kyseisen raaka-aineen nimi ja katsotaan, mitä siitä voisi kokata. Toad-in-the-hole löytyi tällä samalla tekniikalla. Jääkaapin vihanneslaatikon perimmäisestä nurkasta löytyi jo hieman nahistuneeksi osoittautunut lanttu. Otin kirjan käteeni ja valikoin lantturesepteistä sellaisen, jonka kaikki ainekset löytyivät valmiiksi keittiöstämme. Kuinka helppoa ja oivaltavaa!

toad-in-the-hole

toad-in-the-hole

Toad-in-the-hole on brittiläinen perinneruoka, joka koostuu Yorkshire-puddingiksi kutsutusta suolaisesta pannukakkutaikinasta sekä lihasta tai makkaroista, jotka kurkistavat uunissa paistuneen taikinan koloista kilpikonnan pään tavoin. Koska lihaa ja makkaraa ei enää keittiössämme juurikaan syödä, iloitsin suuresti Ottolenghin versiosta, jonka pääosassa olivatkin juurekset!

Pääsin jälleen soveltamaan. Vaihdoin lehmänmaidon kauramaitoon, punajuuret keltajuuriin ja porkkanaan sekä rosmariinin oksat parvekkeelle unohtuneeseen sitruunatimjamiin. Vegaaninen toad-in-the-holen kasvisversio ei kuitenkaan ole, sillä pannaritaikinaan tulee kaksi kananmunaa ja valmiissa dijon-sinapissa on kermaa. Munat voi toki korvata vaikkapa vegaanisella jugurtilla, mutta huomioi silloin, ettei pannariin nouse silloin muhkeita kuplia ja varsinainen toad-in-the-hole-efekti jää syntymättä. Maku on siitä huolimatta varmasti hyvä!

toad-in-the-hole

toad-in-the-hole

Resepti perustuu pitkään paahdettujen ja vaahterasiirapilla aateloitujen juuresten mielettömään makumaailmaan, joka ei todellakaan lihaa kaipaa. Juurekset voit valita vapaasti omien mieltymystesi mukaan ja kokeilla lantun, porkkanan ja sellerin sijaan vaikka palsternakkaa, juuripersiljaa ja nauriita. Olen puolittanut alkuperäisen reseptin ainekset, joten minun versiostani riittää välipalaksi neljälle tai salaatin kanssa nautittavaksi kahdelle tai kolmelle. Ottolenghi tarjoilee toad-in-the-holen sienisoosin kera, mutta koska tässä taloudessa asuu herra, joka karttaa lötköjä sieniä, me nautimme kasvispannarin raikkaa vihersalaatin kera.

toad-in-the-hole

Toad-in-the-hole juureksilla

Taikina:
2 munaa
2 dl kauramaitoa
1,5 rkl dijon-sinappia
2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä

Täytteet:
Yhteensä n. 600 g juureksia, esim. juuriselleriä, punajuurta, lanttua ja porkkanaa
½ dl oliiviöljyä
½ tl suolaa
Pari rouhaisua mustapippuria
1,5 rkl tomaattipyrettä
1,5 rkl vaahterasiirappia
100 g kirsikkatomaatteja
Kaksi oksaa rosmariinia tai timjamia

Lämmitä kiertoilmauuni 200 asteeseen. Jos käytät tavallista uunia, nosta lämpö 220 asteeseen.

Pilko juurekset reilun kokoisiksi suupaloiksi ja siirrä kulhoon. Lisää oliiviöljy, suola, pippuri ja tomaattipyree. Sekoita kunnolla niin, että jokainen juurespala saa osansa öljystä ja tomaattisoseesta. Levitä koko komeus väljästi pellille tai uunivuokaan. Paahda juureksia uunissa 20 minuutin ajan ja sekoita sitten joukkoon vaahterasiirappi. Jatka paahtamista vielä 15 minuuttia tai kunnes juurekset ovat saaneet mukavasti väriä.

Vispaa juuresten paahtuessa munat, kauramaito ja sinappi keskenään kunnolla sekaisin. Lisää jauhot ja suola ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.

Kun juurekset ovat paahtuneet ja taikina turvonnut, ota n. 20 x 25 cm uunivuoka ja kaada sen pohjalle rypsiöljy. Laita vuoka 200/220-asteiseen uuniin 6 minuutiksi. Ota vuoka pois uunista ja kaada taikina sen pohjalle. Asettele sitten vuokaan paahdetut juurekset, kirsikkatomaatit sekä yrtit.

Paista 200/220-asteisessa uunissa ensin 20 minuuttia ja laske sitten lämpötilaa 180 asteeseen (jos sinulla on kiertoilmauuni ja 200 asteeseen), jos kokkaat tavallisella uunilla. Paista vielä n. 25 minuuttia tai kun taikina on saanut kauniin värin. Tarjoa toad-in-the-hole lämpimänä raikkaan salaatin kera!

toad-in-the-hole

Kommenttiloota on tälläkin kertaa avoinna! Jos päädyit kokkaamaan tämän reseptin perusteella, kerro ihmeessä kokemuksistasi. Miltä ruoka maistui ja miten se onnistui?

Rutiinien ravistelua, kekseliästä kasvisruokaa ja muita tammikuun tuumailuja

/ piapas / Jätä kommentti

Yksi tavallinen sähköposti riitti katkaisemaan kamelin selän. Se ei sisältänyt kritiikkiä, ei haukkuja eikä huonoja uutisia, vaan yksinkertaisen kysymyksen ja siihen liittyvän, helposti toteutettavan tehtävän. Sen sijaan, että olisin vastannut viestiin, aloin haukkoa henkeäni. Iholla lainehti kylmä hiki ja kädet tärisivät holtittomasti. Päässä humisi. En ymmärtänyt, mitä minulle tapahtui. Nousin sängystä ja jäin seisomaan keskelle lattiaa. Mies googletti oireita ja totesi, että minulla on paniikkikohtaus. Elämäni ensimmäinen.

tammikuun tuumailuja

Niin alkoi tammikuu. Pötkötellen viltin alla ja hengittämiseen keskittymällä. Oli aika tarkistaa työtaakka ja luoda rutiinit, jotka jäsentäisivät yrittäjän arkea. Kännykkä jätetään yöksi makuuhuoneen ulkopuolelle, ennen kahdeksaa ylös, iso kupillinen teetä ja rauhallinen aamuhetki päivän lehden seurassa. Sitten edellisenä iltana kirjoitetun tehtävälistan kimppuun ja kirjoittamaan. Sähköpostin lukeminen on sallittua vasta klo 12 jälkeen ja työpäivä pannaan pakettiin viimeistään kuudelta. Läppärin sulkeuduttua syön välipalan, vedän lenkkivermeet päälleni ja happihyppelen äänikirja korvissani kohti Mustikkamaata. Paniikkikohtaus herätti ajattelemaan. Että perunakin kuoritaan yksi kerrallaan, eikä kaikkea tarvitse saada valmiiksi silmänräpäyksessä. Hanskat voi pudottaa perjantaina neljän aikaan, sillä viikonloppua vasten ei yksikään asiakas kaipaa minulta yhtikäs mitään. Karusellin vauhti hidastui, ahdistus helpotti ja kiireen tuntu katosi kuun puolenvälin tietämillä.

Jatkoimme tipattomalla, minä ja mieheni. Hetken mielijohteesta pois jäivät alkoholin lisäksi sokerit ja valkoiset hiilihydraatit. En kaivannut viiniä enkä saunajuomia, blini-illallisellakin lasiin kaadettiin kivennäisvettä. Olisin kyllä halunnut alkoholitonta viiniä, mutta ravintolan valikoima oli onnettoman huono. Vain Lehtikuohua, yksi nollaprosenttinen siideri ja kaksi olutta. Suklaata sen sijaan kaipasin kovasti ja pastaa, tuota lounaskoomailijan perusravintoa.

tammikuun tuumailuja

tammikuun tuumailuja

Maahan satoi pysyvä pumpulikerros. Lunta tuli ja kilot karisivat. Pakkanen nipisteli näppejä, kun tarvoimme umpihangessa pitkin talven ihmemaaksi muuttunutta pääkaupunkia. Tilasimme vitamiineja suoraan italilaisilta ja espanjalaisilta farmareilta ja adoptoimme samalla mantelipensaan ja oliivipuun. Crowd Farming oli tuttu vuosien takaa, mutta vasta nyt saimme aikaiseksi ryhtyä toimeen – kiitos vaan Satu Koivisto! Laatikollinen luomuavokadoja saapuu jo ensi viikolla suoraan ovelle, luomuna kasvatettuja appelsiineja odottelemme vielä pari viikkoa. Sitten onkin mantelisadon ja oliiviöljyn vuoro.

Kun valkeat viljat, pasta, riisi ja perunat olivat kiellettyjen listalla, kokkasimme käytännössä pelkkiä kasviksia. Jääkaapin vihanneslaatikot pullistelivat kaalinpäitä, paprikaa, parsakaalia ja punajuuria. Munakoisoista ja kesäkurpitsasta tuli vakioruokaa, tomaatit hupenivat ennätysvauhtia ja vihreät pavut katosivat kaapista ennen kuin ehdin suunnitella niille käyttöä. Maa-artisokkaakin mutusteltiin sen aiheuttamista ilmavaivoista huolimatta. Paahdoimme jumalaisia lanttupihvejä, santsasimme pannulla paistettua paksoita ja kypsensimme kukkakaalia. Kaiken huippuna menin ja rakastuin veriviholliseeni selleriin. Siitä on kiittäminen Yotam Ottolenghiä ja hänen Flavour-opustansa, jonka tilasin välittämästi, kun näin vilauksen siitä Kokkipottilan ja  Hannan sopan somefiideissä.

tammikuun tuumailuja

Pakkasen puhaltamien nietosten lisäksi kahlasimme kirjojen sivuilla. Korona teki meistä kirjaston suurkuluttajia. Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinat koukuttavat, himmeinä hohtavat timantit, kuten Annastiina Stormin Kerro, kerro ilahduttavat ja lukemattomat löydöt paikan päälle varatusta rajatusta valikoimasta yllättävät. Etenkin nyt, kun maailma on pysähtynyt, on mahtavaa uppoutua uusiin maailmoihin, joissa sattuu ja tapahtuu.

Iltaisin minä istuin sohvalla ja neuloin. Tai kudoin, kuten meillä päin sanottiin. Puikot ovat nykyään puuta, eivätkä kilise kuten kolmannen luokan käsityökerhossa, mutta asento pysyy samana. Edelleen rentoudun risti-istunnassa ja hypistelen sormillani pehmeitä lankoja. Kasarilapsen tupsupipo on saanut seuraajakseen islantilaisen villapaidan ja eväinä on meetvurstileipien sijasta keko kasviksia.

tammikuun tuumailuja

Seuraavaksi suunnitellaan kesää. Laituriremonttia, terassilaajennusta, lasiverannan tuunausta ja sen pitkän pöydän nikkarointia. Sen jonka ääreen kutsutaan ystävät, heti kun se on mahdollista. Ja syödään yhdessä. Valoa kohti, päivä kerrallaan!

Tipattoman tammikuun kurkku-inkiväärishotti

/ piapas / 4 kommenttia

Lunta pyryttää joka suunnasta. Ikkunan ulkopuolella lumiraja nousee ja lasin pintaan on muodostunut kuurankukkien seuraksi metsän siluetti. Pakkaslumi narskuu huopatossujen alle ja kansa puskee paksuihin takkeihin kääriytyneenä tuulta vasten. Latukonekuskit tekevät hiki hatussa töitä ja innokkaat hiihtäjät suksivat jonossa pitkin rantoja kiertäviä latu-uria. Helsingissä on leutojen vuosien jälkeen vihdoinkin oikea talvi. Puen villasukat jalkaan, kääriydyn lämpimään neuletakkiin ja kaivan kaapin perältä sauvasekoittimen. Kurkku-inkiväärishotti tekee terää ja piristää pakkaspäivänä.

kurkku-inkiväärishotti

Takana on viheliäinen vuosi, joka toi tullessaan roppakaupalla epävarmuutta. Mihinkään ei saanut mennä, eikä ketään nähdä. Neljän seinän sisällä nyhjääminen sai meidät tissuttelemaan tavallista enemmän. Yksi lasi ruoan kanssa ja toinen illalla sohvan nurkassa. Lasillisista tuli tapa, vaikka samalla tiedostinkin, että ensimmäinen riskiraja täyttyy naisella jo seitsemästä annoksesta viikossa – siis yhdestä lasillisesta päivässä. Mökillä kilisteltiin laituriskumpalla, skoolattiin keskipäivän gin & tonicilla ja hörpittiin saunakaljoja, syksyllä lasiin kaadettiin punaviiniä ja kohta alkoikin jo glögikausi. Joulu ja uusi vuosi ovatkin sitten ihan oma lukunsa.

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

Vuoden päättyessä olo oli tunkkainen, vireystila ankean puolella ja yöunet katkolla. Mies, joka ei yleensä suostu tinkimään saunaoluestaan missään tilanteessa, ehdotti yllättäen tipatonta tammikuuta. Minä suostuin mukisematta. Uskomme molemmat kohtuuteen kaikessa, mutta koronavuoden jälkeen tuntui siltä, että kohtuuden määritelmä oli saattanut vähän hämärtyä. Kohta on kaksi viikkoa tipatonta takana, eikä alkoholia ole ollut yhtään ikävä. Tunkkainen olotila on keventynyt, unen laatu on parantunut ja kilojakin on siinä sivussa kadonnut useampi. Liikuttukin kyllä on, lenkistä työpäivän jälkeen on tullut tarpeellinen siirtymärituaali duunihommista vapaalle.

kurkku-inkiväärishotti

Lumipyryssä taivaltamisen jälkeen, varpaat jäässä ja posket pakkasesta punehtuneina en enää lämmitä mukillista terästettyä glögiä, vaan huitaisen huiviin piristävän shotin. Sisäisen lämmikkeen ei tarvitse sisältää alkoholia, sillä inkivääri lämmittää vielä pitkään shotin kumoamisen jälkeenkin, ja sama efekti on kurkumallakin. Niinpä nyt sekoitellaankin raikas kurkku-inkiväärishotti!

kurkku-inkiväärishotti

Voit käyttää shottiin myös muita sitruksia, kuten klementiinejä tai satsumia, mutta tuplaa silloin pienempien sitrusten määrä. Greippimehu on tähän reseptiin liian tuju, mutta veriappelsiini maistuu varmasti hyvältä. Makeutta voit säädellä suuhusi sopivaksi, tällä kombolla kurkku-inkiväärishotti maistuu kirpeältä, eikä lainkaan makealta. Vegaanisen version reseptistä saa vaihtamalla hunajan esimerkiksi vaahterasiirappiin.

Kurkku-inkiväärishotti

2 appelsiinia
15 cm pala tuoretta kurkkua
4 cm tuoretta inkivääriä
1 rkl hunajaa
Kourallinen tuoretta minttua

Purista appelsiineista mehut. Kuori kurkku halutessasi ja pilko se pienemmiksi palasiksi. Raasta inkivääri ja nypi mintunlehdet varsistaan. Lykkää kaikki ainekset syvään kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tai blenderillä sekaisin. Mitä kauemmin sekoitat, sitä sileämmän lopputuloksen saat. Kaada lasipulloon ja annostele siitä aamuisin shottilaseihin. Jos haluat lisää potkua, rouhaise shotin päälle kierros tai kaksi mustapippuria. Kurkku-inkiväärishotti säilyy puhtaassa pullossa ainakin viikon.

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

Mitä tapahtuu tipattoman tammikuun jälkeen, sitä en vielä tiedä. Valistunut arvaukseni on kuitenkin se, että jatkuvan tissuttelun korkki on kierretty tältä erää kiinni. Olut perjantain saunavuorolla, pieni lasi viiniä silloin tällöin ruuan kanssa, tärkeiden hetkien juhlistaminen sopivalla kuplivalla, lasillinen lauantai-iltana ja viinimenun maisteleminen ravintolaillallisilla riittänee juuri nyt. Se lienee vielä kohtuullista.

ps. Jos ihastuit kurkku-inkiväärishottiin, kokeile myös tätä verevän punaista veriappelsiini-kurkumaversiota!