Brittiläinen ruokako pahaa – Ravintolatärpit Lontooseen

Rasvaista, mautonta, raskasta ja kaukana fine diningista. Paneerattua turskaa ja rasvaa tihkuvia ranskalaisia, munuaispiirasta, ronskia lihaa. Stereotypiat jylläävät, kun puhutaan englantilaisesta keittiöstä. Brittiläistä ruokakulttuuria on kai turha verrata naapurimaa Ranskaan, mutta ei se läpensä mätä missään tapauksessa ole. Ennakkoluuloja murentaakseni tarjoan muutaman ravintolatärpin Lontooseen, olkaapa hyvät.

Työmatkoilla on tullut tavaksi, että minä perehdyn paikallisiin ravintoloihin etukäteen ja varaan pöydän yhteistä illallista varten. Muut hoitavat sitten hotellin valitsemisen ja reittisuunnitelmat. Minulle ei ole niin väliä millaisessa huoneessa yövyn, kunhan siellä ei ole ötököitä ja muutenkin siivo tunnelma, joten diili on varsin mainio.

hereford road

Aloitan yleensä googlettamalla Michelin-oppaan valinnat. Tähtiravintoloita en edes vilkaise, ne eivät matkabudjettiin mahdu, sen sijaan otan käsittelyyn Bib gourmand -mestat, joihin on hyvät kulkuyhteydet valitulta hotellilta käsin. Bib gourmand -merkintä annetaan paikoille, joissa on sujuva palvelu ja erinomainen hinta-laatu-suhde. Suomeksi sanottuna viihtyisiä oman rahan ravintoloita, joiden keittotaitoon voi huoletta luottaa.

Käyn ravintolat järjestelmällisesti läpi. Hylkään ne, joihin ei voi tehdä varausta ja annan etusijan niille, joissa näkyy paikallinen, sesonginmukainen ruokakulttuuri. Etniset skippaan suosiolla, sillä haluan syödä maassa maan tavalla edes yhtenä iltana. Interiöörilläkin on väliä, mielummin luonnonvaloa tulviva kuin kellariin sijoitettu pimeä loukko.

Jos valinta tuottaa päänvaivaa, saatan vilkaista Trip Advisoria tai googlettaa kokemuksia kyseisestä ravintolasta blogeista ja sanomalehtien matkailusivustoilta. Trip Advisorin kommentteja pitää tosin lukea suodattaen, sillä huonon arvostelun takana saattaa olla pettynyt matkaaja, joka antaa yhden tähden pippuripihvin puuttuessa listalta.

Tällä metodilla olen onnistunut avartamaan kollegoideni makumaailmaa melkoisesti. Venetsia, Frankfurt, Milano, Berliini ja viimeisimpänä Lontoo ovat esitelleet parhaimpia puoliaan ja saattaneet jopa hälventää joitakin ennakkoluuloja paikallista ruokaa kohtaan. Jokaisella kerralla olemme poistuneet ravintolasta tyytyväisinä, hieman hiprakassa ja vatsat täynnä.

Toukokuun alussa matkasimme siis Lontooseen. Tällä kertaa kunnian sai Hereford Road, joka sijaitsi kätevästi Bayswaterissa, vain kahden metropysäkin päästä Kensingtonista, jossa hotellimme oli. Aikaisen tiistaiaamun lennon vuoksi päätin varata pöydän ensimmäiseksi illaksi jo seitsemän aikaan, vaikka tiesin sen olevan paikallisille aikainen ajankohta. Bayswaterin pikkukadut ovat täynnä vieri vieressä seisovia hotelleja, joiden ovenpieliä koristavat valkoiset vuosisatoja vanhat pylväät. Jos hotellien omia ravintoloita ei lasketa, rafloja saa alueelta hakemalla hakea. Veikkaan, että tässä on kortteliravintolaksi itseään kutsuvan Hereford Roadin suosion syy.

hereford road ravintola

Olimme illan ensimmäiset asiakkaat. Valkoisia liinoja ei näkynyt ja tunnelma oli mutkaton. Ruokabloggaaja huomasi heti ravintolasalin katossa olevan suuren ovaalinmuotoisen ikkunan, josta valo tulvi sisään huoneeseen. Täydellistä.

uudet perunat

Jo alkuruoka osoitti ennakkoluulot brittiläisestä ruuasta vääriksi. Runsaita, mutta hienostuneita makuja. Annokset olivat suuria, mikä ei meitä nälkäisiä suinkaan haitannut. Omalle lautaselleni valitsin sisäelimiä, alkuun maksaa ja pääruuaksi munuaisia. Seuralaiseni söivät parsakeittoa, lohisalaattia, kaninreittä, linssipataa sekä haudutettua varhaiskaalia ja uusia perunoita. Jälkiruokavatsa vaati omansa, sinne solahtivat raparperinen creme brulee ja veriappelsiinisorbet.

kaninkoipi hereford road

vasikan munuaiset

raparperi creme brulee

Menu vaihtuu päivittäin. Pelkästään se kertoo intohimosta ja rakkaudesta raaka-aineita kohtaan. Sesongin mukaista, mahdollisuuksien mukaan lähellä tuotettua, taiten laitettuna ja modernilla vivahteella – kyllä kiitos! Lähtiessämme paikka oli pakattu täyteen ystäväporukoita ja pariskuntia. Kiitimme avokeittiössä heiluvaa kokkia ja poistuimme pimenevään iltaan.

hereford road

Kaksi seuraavaa illallista nautittiin rennommissa olosuhteissa. Elephant & Castle -metroaseman ja taideyliopiston kampuksen kulmilta löytyi entinen kauppahalli Mercato Metropolitano, joka oli valjastettu street food -ravintoloiden käyttöön. Napolilainen pizza paistettiin asiakkaan edessä, se viihtyi uunissa vain minuutin tai korkeintaan kaksi. Kerrankin söin hyvällä halulla kokonaisen lätyn, siihen en suomalaisissa pizzerioissa yleensä kykene. Kauppahallin perällä oli elämyksellinen leffateatteri Backyard Cinema, joka sisustetaan erikseen jokaista elokuvateemaa varten. Seuraavalla kerralla ehdottomasti sinne!

mercato metropolitano London

mercato metropolitano napolilainen pizza

Pubiklassikko fish & chips oli pakko testata viimeisenä iltana. Kollega varoitteli vatsakivuista, rasvainen annos voi laittaa pötsin sekaisin. En uskonut vaan siemailin siideriä ja rouskutin hyvällä ruokahalulla rapeaa kalaa ja paksuja perunatikkuja. Jo matkalla hotelliin vatsa protestoi ja normalisoitui vasta seuraavana päivänä.

Työmatkan lounaat ovat samaa kaliperia kuin toimistollakin. Heittoeväitä, jotka syödään seisaaltaan tai ainakin 15 minuutissa. Vaan mikäpä pikalounaita syödessä, kun jokaisessa kadunkulmassa oli Pret A Manger tai vastaava terveellisen ruuan ketjuravintola. Kuullessaan minun olevan ruokabloggaaja, halusi brittiläinen kustantajakollega esitteli meille Fitzrovian kaupunginosan parhaat kasvispikaruokalat, luomuketjut ja suosikkikahvilat. Maistuvan liukuhihnalounaan söimme lopulta Planet Organicissa, mutta muitakin alla olevia kannattanee kokeilla, jos pikaevästä mielii.

planet organic london lunch

planet organic london

Planet Organic – luomuruokakauppojen ketju, joka on perustettu jo 1994. Ainakin Tottenham Court Walkin Storessa oli myös erillinen lounastiski, josta sormella osoittamalla sai valita täytettä pieneen, keskisuureen tai suureen biohajoavaan kulhoon (hinta 6,90–9,90 puntaa). Mahdollisten täytteiden määrä sai pään pyörryksiin, pelkästään erilaisia salaatteja oli kymmeniä.

ravintolatärpit lontooseen

Leon – Lontoon laajin terveellisen pikaruuan ketju. Syntynyt vuonna 2004 halusta vastustaa monikansallisia hampurilaisketjuja ja muita epäterveellisen fast foodin tarjoajia. Panostaa kestävään kehitykseen.

DF Mexican Diner – Ilmeisen nopea ja autenttinen pikameksikolainen. Paikallinen kustantamo oli pitänyt henkilöstön pikkujoulut ravintolan tiloissa.

Lantana Cafe – Fitzrovian paras kahvi. Kahvilassa on kaksi puolta: IN, jossa istutaan pöydissä ja OUT, josta haetaan take away -kahvit.

En olisi koskaan uskonut miettiväni ruokamatkaa Lontooseen, mutta tässä sitä ollaan, täysin vakuuttuneita siitä, että brittiläisetkin osaavat.

Taste of Helsinki – makumuistoja ja maistiaisia

Tammikuussa asetin itselleni tavoitteeksi syödä vain sellaisissa ravintoloissa, joissa en ole koskaan syystä tai toisesta käynyt, vaikka yritys on ollut kova. Listalla komeilevat ainakin Savoy, Grön, Toca ja vasta kuukausi sitten tietoisuuteeni noussut Passio. Ranskalaisia viivoja rustatessani en todellakaan voinut aavistaa, että voisin raksia kaikki nämä ravintolat listaltani yhdellä kertaa vain muutamaa kuukautta myöhemmin.

Ravintola Grön Taste of Helsinki

Kerrankin satuin paikalle oikeaan aikaan. Taste of Helsinki Safarille* oli vapautunut peruutuspaikka ja minä nopeanäppisenä onnistuin varaamaan sen itselleni. Hurmioituneena kiertelin tulevan kesän ruokafestarin ravintolasta toiseen, hullaannuin kerta toisensa jälkeen makunhermojani hellivistä maisteluannoksista, vertailin samppanjalaatuja, huljuttelin viiniä lasissa ja suussa, huumaannuin tuoksuista, väreistä ja esteettisistä esillepanosta. Pääsinpä kurkkaamaan myös kaikkein pyhimpään – Ravintola Savoyn keittiöön!

Savoy Vorsmack

Savoyn keittiössä

Savoyn keittiö

Hiukan hävettää myöntää, mutta olen kokenut Taste of Helsingin vain yhden ainoan kerran. Syitä on lukuisia. Ensimmäisinä vuosina matkustin milloin mihinkin juuri tapahtuman aikaan, seuraavina sinkkuvuosina en löytänyt itselleni syömäseuraa ja yksin osallistuminen oli korkean kynnyksen takana.

ravintola grön tartar

Vuoden 2016 keväällä ostin liput illalliskattaukseen heti, kun ne tupsahtivat myyntiin. Onneksi, sillä ilman ennakkolippua tuskin olisin spontaanisti kävellyt sisään alueelle. Satoi nimittäin vettä. Kaatamalla. Maksetut tiketit oli kuitenkin käytettävä, niinpä vedimme kumisaappaat jalkaan ja sadetakit niskaan. Hoimme itsellemme, että asenne ratkaisee.

ravintola passio

ravintola passio

Kansalaistorilla marssimme suoraan sisään. Jonoja ei ollut, ei portilla, ei juomapisteissä eikä edes ravintoloissa. Muutamia kymmeniä muitakin rohkelikkoja tungeksi telttakatoksien suojissa, jazzbändi oli sulloutunut parin neliön katetulle ”lavalle” ja istuskeluryhmien sohvat, säkkituolit, baarijakkarat ja tarjoilupöydät valuivat vettä läpimärkinä. Näpit jäätyivät kylmän viinilasin kylkeen kiinni. Tunnelma oli kostea, mutta jollain tavalla mukavan kodikas.

Roskakalakroketti taste of helsinki

Annoksista parhaiten makumuistiin painuivat Grönin kuusenkerkkäjälkkäri ja tamperelaisen Hella & Huoneen roskakalakroketti. Mies nautiskeli antaumuksella Restoran Ö:n selleriannoksesta ja minä tuhlasin viimeiset valuuttani manselaiseen herukkapensaaseen.

kuusenkerkkä taste of helsinki

Tänä kesänä (jos sellainen vielä näiden lumipyryjen jälkeen joskus vielä tulee) kattaus on subjektiivisesta näkökulmastani ehdottomasti vieläkin houkuttelevampi, vai mitä sanotte näistä?

Kokonaisena grillattu keltasipuli, kananmaksakreemiä, viljaa ja rapeaa kanan nahkaa (Grön) – Lahna Wallenberg, varhaisperunaa Rymättylästä, bouillabaissemajoneesia ja herneenversokastiketta (Ludu) – Gazpachosorbet ja vähän vegeä (Passio) – Metsäsieni-emmervehnäpuuroa, parapähkinäpyreetä ja sienivinegretellä maustettua itusalaattia (Shelter) – Sitruuna, valkosuklaa, kamomilla (Toca)

Ravintola Toca

Ravintola Toca ravioli

Ravintola Toca jälkiruoka

Toca tuo ensimmäisenä Taste of Helsingin historiassa pöytään pastaa. Aika kunnianhimoista ja aavistuksen hullua, arvostan! Näitäkin suussa sulavia juustotäytteisiä ravioleja pääsin maistamaan eilisellä Taste of Helsingin tarjoamalla ruokasafarilla. Valitsen italian väreihin sävytetyn pastaruuan jo nyt koko tapahtuman visuaalisimmaksi annokseksi, vaikka olen nähnyt tarjolle tulevista annoksista vain murto-osan.

rusty auringolasku

Shelter raparperi

Taste of Helsinki on matalan kynnyksen paikka. Uskomaton ulkoilmapiknik, jonka vilteillä annoskateus ei vaivaa. Missään muualla ei pääse tutustumaan Helsingin parhaimpien ravintoloiden tarjontaan pikkurahalla. Kaikki annokset maksavat 5–12 euroa, keskihinta asettuu tänä vuonna 6 euron tienoille. Maksuvälineinä käytetään muovisia markkoja, joita voi vaihtaa useissa pisteissä. Ei siis korttien ja käteisen kanssa sähläystä, vaan nopeaa ja varsin kätevää rahanvaihtoa!

ravintola pastor

ravintola pastor perinnetomaatti

Ja nyt, ilmainen vinkki kaikille äitienpäivälahjaa etsiville. Lopettakaa pähkiminen ja pään raapiminen, tässä tulee ratkaisu, jonka tarjoilen teille hopeatarjottimella. Paketoi äidille, vaimolle, asuinkumppanille tai vaikka mummolle lippu Taste of Helsinkiin! Sopii muuten myös elämykselliseksi valmistujaislahjaksi tai ylioppilaan lahjapöytään, varsinkin jos lunastat samalla paikan vaikkapa prosecco-tastingiin. Problem solved!

*Osallistuin safarille Taste of Helsingin bloggaajavieraana.

ravintola passio makkaraperunat veripalttu

ps. Ennakkomaistelussa olleista suolaisista annoksista suosikikseni nousi yllä olevassa kuvassa patsasteleva Passion Makkaraperunat, lammasmakkaraa, veripalttua ja uutta perunaa. Makean nälkään suosittelen Tocan sitruunaista valkosuklaa-kamomillajälkkäriä. Nam!

Pizzamaanantai – Gluteenittoman pizzapohjan luottoresepti

Suhteeni pizzaan ei ole yksinkertaisimmasta päästä. Sanotaanko vaikka näin: it’s complicated. Etenkin kotitekoinen pizza oli pitkään pannassa keittiössäni, saatoinpa jättää sen syömättä myös kotibileissä ja illanistujaisissa, jos jotain muuta oli tarjolla. Mistäkö tämä johtuu? No antakaas kun kerron. Tämä on tarina siitä, kuinka siskoni leipoma gluteeniton pizzapohja pakotti minut kääntämään takkini.

Muinaisessa nuoruudessani 1980-luvun lopulla pizza oli suomalaisessa ruokakulttuurissa vielä uusi ilmestys. Pizzapohjat olivat kuivia ja mauttomia, kotioloissa varsinkin. Päälle ladottiin valmiita kinkkusuikaleita, säilykeananasta ja pusseissa myytyä juustoraastetta, joka suli täytteiden päälle sitkeäksi kerrokseksi, joka ei makuaistia todellakaan hivellyt.

gluteeniton pizzapohja

Ensimmäisen poikaystäväni perheessä kotitekoinen pizza oli jokaviikkoinen herkku. Uunipellille painellun taikinan päälle riivittiin lihaa grillatusta broilerista. Sekaan ripoteltiin mitäpä muutakaan kuin sitä riivatun purkkiananasta, vihollistani sinihomejuustoa ja päällimmäiseksi sentin paksuinen setti edamjuustoraastetta. Näen vieläkin silmissäni uunista otetun kellertävän kuplivan pinnan, joka jämähti jäähdyttyään jämäkäksi kruunuksi pizzan päälle. Oih ja voih.

Silloinen poikaystäväni rakasti myös roiskeläppiä. Siis niitä Saarioisen pikkupizzoja, teollisen ruokatuotannon helmiä. Säälittävän jauhelihapizzan päälle siivutettiin jääkaapista edamia ja sitten mikroon, avot! Nenääni nyrpistellen närpin omaani, einesruoka ei nappaillut edes teini-ikäisenä. Muiden mielestä olin omituinen.

gluteeniton pizzapohja

Ravintoloiden pizzatarjonta rajoittui vielä 1990-luvullakin Kotipizzaan, Raxiin ja Pizzataxiin. Opiskeluaikoina kotiin tilattu pizza oli lähinnä krapulalääke – suolaa ja rasvaa kätevässä paketissa. Kinkku-ananasta ja Frutti di Marea, kasvispizzoista ei kukaan ollut kuullutkaan (jos Margaritaa ei lasketa) ja gluteeniton pizzapohja oli sekin vielä tuntematon tapaus.

gluteeniton pizzapohja

Aikuisenakin jatkoin pitkään samalla linjalla. Pizzaa teki mieli vain vauhdikkaita illanviettoja seuraavina päivinä. Lähipizzerian tomaattikastike oli liian makeaa omaan makuuni, enkä koskaan missään muussakaan ravintolassa halunnut tilata tuota Italian ihmettä lautaselleni. Se tuntui arkiselta ja tylsältä vaihtoehdolta.

Jossain vaiheessa mieli muuttui. Kaupunkiin ilmestyi osaavia pizzanpyörittäjiä ja lättyjen makumaailmakin koki mullistuksen. Vegevaihtoehtojen lista kasvoi ja pohjaakin kehiteltiin. Halutessaan sai valita vaikka ruisjauhoon leivotun version, myös gluteeniton pizzapohja oli mahdollinen. Kotona en pizzaa tehnyt vieläkään.

gluteeniton pizzapohja

Sitten matkustin Lappiin. Ensimmäisenä iltana tunturissa sisko halusi laittaa gluteenittoman pizzan tulille. Kiemurtelin tuolilla ja yritin ehdottaa jotakin muuta. Hän piti päänsä, olihan gluteenittomat jauhotkin kannettu tunturiin varta vasten Helsingistä asti. Minä tyydyin kohtalooni, avasin viinipullon, kaadoin kokille lasillisen ja ryhdyin pilkkomaan aineksia. Saakoon kotitekoinen pizza vielä yhden mahdollisuuden. Jospa gluteeniton pizzapohja vaikka pelastaa sen.

gluteeniton pizzapohja

Tuo tunturimökissä mutustettu gluteenittoman pizzan puolikas käänsi kelkkani lopullisesti. Itse tehtynä pizza on parasta, ainekset tuoreita ja pohja juuri sellainen ihanan ohut. Paras pizzapohjaresepti on edelleen se sama, jolla pizzat pyöräytettiin pöytään harmaassa hirsimökissä Pyhätunturin siimeksessä. Ohjeella gluteenittomasta pohjasta tulee ohut ja rapea, joten jos haluat ilmavamman lopputuloksen, lisää taikinaan vajaa teelusikallinen psylliumia.

Gluteeniton pizzapohja

2 dl vettä
1/4 tuorehiivaa tai samassa suhteessa kuivahiivaa
4 dl gluteenitonta jauhoa oman valinnan mukaan
n. 1/2 dl oliiviöljyä
suolaa

Lämmitä vesi käyttämäsi hiivan vaatimaan lämpötilaan. Liuota hiiva veteen ja lisää sopivasti suolaa. Lisää jauhot vähän kerrallaan, ettei taikinasta vahingossa tule liian jäykkää. Lisää lopuksi öljy.

Taikinasta tulee yksi normileveä pellillinen tai muutama pienempi pyöreä gluteeniton pizzapohja. Tässä välissä taikinaa ei tarvitse kohottaa, joten lätkäise se suoraan leivinpaperille. Painele taikinaa litteämmäksi, aseta päälle toinen leivinpaperi ja kaulitse tai painele pohja sopiviin mittoihin kahden paperin välissä. Anna kohota ainesten pilkkomisen ajan.

gluteeniton pizzapohja

Tällä kertaa pizza täytettiin itse keitetyn tulisen tomaattisoossin lisäksi kirsikkatomaatin puolikkailla, paprikalla, punasipulilla ja mozzarellaviipaleilla. Juustoraastetta EI lisätty. Paistoaika 225-asteisessa uunissa on noin vartti. Kaada lasiin punaista ja ahmi hyvällä omallatunnolla.

ps. Jos halajat hyvää pizzaa, mutta et ehdi paistamaan sitä itse, suussa sulavia lättyjä saa Helsingissä mm. Tenho Restobarista, Skifferistä ja Putte’s Bar & Pizzasta. Sittemmin joukkoon on liittynyt uusia tulokkaita kuten Linko, Via Tribunali ja Teurastamon tiilirakennuksiin piiloutunut Pizzala, jota vieläkään en ole ehtinyt testaamaan.