Kodin sykkivässä sydämessä – Sata vuotta suomalaisessa keittiössä

Nykyistä asuntoa etsiessäni ensisijaiset kriteerit olivat yksinkertaiset: ikkunoista tulviva luonnonvalo ja toimiva, olohuoneen jatkeeksi sijoitettu keittiö. Seuraavina prioriteettijärjestyksessä tulivat etelään tai lounaaseen avautuva parveke, mallikas pohjaratkaisu sekä tilava vaatehuone. Olin harvinaisen onnekas, sillä kaikki edellä mainitut ehdot täyttyivät Hitas-arpajaisissa voitetussa 62-neliöisessä kaksiossa.

Valo piti tietysti kuvitella, mutta muut yksityiskohdat kävivät ilmi pohjapiirrustuksesta. Keittiö sijaitsi ehkä hieman hassusti suoraan ulko-ovea vastapäätä, käytännössä sisään tullessa käveltiin suoraan keittiöön, mutta ainakaan uunia ja jääkaappia ei ollut suljettu erilliseen keittokomeroon. Parvekkeella oli tilaa kuutisen neliötä ja se katsoi suoraan lounaaseen. Lasitettuna siitä tulisi oiva paikka kasvattaa yrttejä, tomaatteja ja chilejä. Pohjapiirrokseen merkittyä saunavarausta ei käytetty, sillä taloon rakennettaisiin taloyhtiön yhteinen kattosauna. Tilalle tuli walking closet – vaatehuone, johon mahtui kävelemään sisään.

keittiö on kodin sydän

Ostimme vasta suunnitteluasteella olevan asunnon yhdessä silloisen avomieheni kanssa. Laina ja asunto pantiin puoliksi ja nimet raapaistiin virallisiin papereihin. Seurasimme rakentamisen etenemistä ja valitsimme pintamateriaaleja jo vuotta ennen kodin valmistumista. En vielä tiennyt tai osannut arvata, mitä tuleman piti.

Kaksi ja puoli kuukautta ennen yhteisen kodin valmistumista erosimme. Elämä luisui käsistäni ja lattia altani. Ei onneksi kirjaimellisesti, sillä ex-puolison myötävaikutuksella päätin muuttaa uuteen kotiin yksin. Aloittaa alusta ja sisustaa ihanan pesän, josta kavala maailma olisi kaukana.

Muutto oli päivää ennen vappuaattoa, kutakuinkin tasan neljä vuotta sitten. Muuttolaatikoiden kantamisen hoitivat Helsingin pelastuslaitoksen salskeat palomiehet pakettiautoineen. Kaverit kantoivat pienempiä nyssäköitä ja minä seisoin keskellä asuntoa osoitellen sormellani mihin mikäkin laatikko lasketaan. Vappuaattona istuin yksin vanhan, kauhtuneen räsymaton päällä tyhjällä parvekkeella ja join kuohuviiniä ylioppilaslakki päässäni.

keittiö on kodin sydän

Ensimmäiset viikot nukuin patjalla keskellä tyhjää makuuhuonetta. Yhdellä seinällä oli kadulta löydetty vitriinikaappi, toisella edelliseen asuntoon ostettu lipasto. Olohuoneessa oli vanhain tavarain liikkeestä kannettu sohvapöytä, sekä toinen entisen kodin televisioista. Kierrätyskeskuksesta olin ostanut pinnatuolin, jonka asetin sohvapöydän eteen. Yhdistelmä toimi kätevästi sekä ruokapöytänä että sohvaryhmänä.

Kierrätyskeskus on pesänrakentajalle aarreaitta. Astiat, aterimet ja keittiönpöytä, kaikki löytyivät sen loppumattomasta aarreaitasta. Parvekkeelle nikkaroin loikoilupaikan löytönurkan kankaista ja vanhasta runkopatjasta, joka maksoi kaksikymppiä. Koti alkoi näyttää kodilta.

Se taustoista, siirrytäänpä kyökin puolelle. Keittiön kaappien ja laatikoiden täyttäminen oli yllättävän vaikeaa. Oli mahdollisuus räjäyttää kaikki rutiinit ja sijoittaa tavarat juuri niin kuin itse parhaaksi näkee. Kattilat, kipot ja kulhot helposti saataville, useimmin käytettävät astiat lyhyen ihmisen korkeudelle ja vain harvoin tarvittavat hyllyille, joiden saavuttamiseen tarvitsee tuolin. Kenenkään muun mielipidettä ei tarvinnut ottaa huomioon. Kun keittiö oli järjestyksessä, koti alkoi tuntua kodilta.

keittiö on kodin sydän

Kolme vuotta myöhemmin keittiöoni astui toinen insinööri. Jätti kenkänsä eteiseen ja asettui taloksi. Raivasi yläkaapeista tilaa olutlaiselle ja painekattilalle, taisi tuoda salaattilingon ja leipälapionkin. Mies, joka rakastaa ruuanlaittoa niin paljon, että roolit menevät välillä iloisesti sekaisin. Ruokabloggaaja löysäilee sohvalla viinilasi kädessään ja nousee ylös vain silloin, kun joku työvaihe vaatii kameraa. Blogipostausta kirjoittaessa tivaan reseptiä, jota hän ei tietenkään ole kirjoittanut ylös.

Mies viihtyy myös ruokakaupassa. Vertailee kilohintoja ja bongaa tarjouksia. Ostaa pari kiloa sisäfilettä ja heittää sen pakkaseen. Kantaa kotiin palan possua, sillä se oli halpaa. Neljä tuntia myöhemmin saatamme syödä nyhtöpossupurilaisia. Ei tule mieleenikään valittaa.

Sata vuotta sitten suomalaiset asuivat savuisissa torpissa ja tupakeittiöissä. Sivustavedettävissä istuttiin päivisin ja nukuttiin öisin. Aamuisin herättiin vieri vierestä, joku nukkui pirtinpöydän penkillä. Huoneen nurkassa oli puuhella tai avotulella toimiva keittonurkkaus, johon tulet tehtiin aamuvarhaisella. Seinän toisella puolella oli sauna. Siellä synnyttiin ja siellä jätettiin jäähyväiset edesmenneille. Elämä oli läsnä jokaisessa neliössä eikä turhaa tavaraa mahtunut säilyttämään missään.

Vaikka asuminen on vuosikymmenien kuluessa muuttanut muotoaan, keittiön kutsu on edelleen vahva. Funktionaalisuuden aikakaudella kehiteltiin Suomessakin keittiöitä, jotka on pyhitetty vain ruuanlaittoon. Sinne voisi sulkeutua omaan rauhaansa pikkuvaimo, joka uuraasti ahertaa perheensä ravinnon eteen ja tarjoilee aterian erilliseen ruokailuhuoneeseen. Miehellä ei keittiöön ollut asiaa. Muusta asunnosta eristetty keittiö pitäisi äänet ja hajut sisällään, sillä arkkitehdit suuressa viisaudessaan ajattelivat niiden häiritsevän perheen muuta elämää.

keittiö on kodin sydän

Nämä täsmäkeittiöt eivät onneksi lyöneet läpi. Suomalaiset tunkivat keittiönpöydän keittiöön vaikka väkisin, oli huone sitten kuinka pieni tahansa. Keittiö pysyi kodin ytimessä, se oli sydän, joka yhdisti perheenjäsenet päivittäin. Keittiötä ei haluttu piilottaa ovien taakse tai pohjapiirroksen sokkeloihin.

Meidänkin keittiömme on keskellä kotia. Se on kirjaimellisesti sydän, joka sykkii lämpöä kodin jokaiseen nurkkaan. Siellä keitetään, paistetaan ja friteerataan. Siellä valmistuu juureen leivottu ruisleipä ja maailman paras pizzataikina. Siellä syödään ja juodaan. Ehkä vähän pussaillaankin.

Kun ystävät tulevat kylään, eivät sohvan istuintyynyt juurikaan kulu. Kaikki kerääntyvät keittiöön, istuvat pöydän ääreen tai tarttuvat kauhaan. Yhteistuumin valmistuu pitkän kaavan illallinen, pikalounas tai pikkusuolainen naposteltava. Isäntä häärii essussaan ja minä viihdytän vieraita. Kaikki on erinomaisen hyvin, eikä kukaan kaipaa jatkoille kapakkaan. Pikkutunneilla kaivetaan esiin lautapelit, juustot ja portviini. Joulusta saakka säilötty suklaalevy avataan ja se maistuu paremmalta kuin koskaan.

keittiö on kodin sydän

Parhaat bileet ja mielenkiintoisimmat keskustelut käydään keittiössä, jonka ympärille ei haluta vieläkään rakentaa seiniä. Joskus silti törmää asuntoihin, joiden keittiöt on eristetty elämästä. Jos sellainen tulee vastaan, uudet asukkaat repivät seinät alas ja rakentavat saarekkeen, baaripöydän tai avokeittiön. Yhä edelleen keittiö on kodin sydän, joka vetää puoleensa sinua ja minua, meitä kaikkia.

On hyvä, että edes joku asia pysyy, vaikka kaikki muu ympärillä muuttuu. Ruokaa ei ainakaan vielä voi ahmia älypuhelimen näytöltä, vaan katse on nostettava pois kännykästä ja kohdattava toinen ihminen. Kodin (tai ravintolan) sydämessä, keittiön nurkassa, ruokapöydän äärellä.

Jutun inspiraationa on ollut Ylen tuore artikkeli Savupirtistä saarekkeen ääreen – suomalaisen kodin hurja muodonmuutos sadan vuoden aikana.

Helsingin helmiä – tarinoiden ja kohtaamisten Kappeli

Kaupallisessa yhteistyössä: Kappeli

Astuessasi ravintola Kappelin ovista sisään, saat seuraksesi suomalaiset suurmiehet, Helsingin huvielämän historian ja Esplanadin puistossa flaneeraavan herrasväen. Puuseinät ovat imeneet itseensä Sibeliuksen sikarien tuoksun, häivähdyksen rouvien hajuvesistä ja vappurientojen riehakkaan tunnelman.

ravintola kappeli

Tänä vuonna 150 vuotta täyttävän Kappelin puiset rakenteet, ikkunoiden metallikoristeet ja interiöörin pulleat muodot tekevät ravintolasta ainutlaatuisen ilmestyksen. Talvisin se on tunnelmallinen, kuin lämmin ja turvallinen pesä, joka suojaa mereltä puhaltavalta kostealta pakkaspuhurilta. Kesäisin Kappeli levittäytyy terasseille, joilta aukeaa näkymä kaupunkilaisten vihreään olohuoneeseen ja kauppatorin hektiseen vilinään. Ravintoloitsija Josef Wolontisin vuonna 1887 rakennuttama Esplanadin lava seisoo tukevasti paikallaan ilahduttamassa musiikillaan ohikulkijoita ja aurinkoterassin asiakkaita.

ravintola kappeli

Runsaslumisena talvena jokunen vuosi sitten, kun vielä asustelin Ullanlinnan tietämillä, hytisin illansuussa kauppatorin pysäkillä ja odotin raitiovaunua – turhaan. Joku ajattelematon citymaasturin omistaja oli jossain päin kantakaupunkia pysäköinyt sotavaununsa liian lähelle ratikkakiskoja ja kaikki ratikat seisoivat jonossa odottamassa hinausauton ilmestymistä paikalle. Ulkona oli pimeää ja jäätävä tuuli tuiskutti lunta kärsimättömäksi käyneen ihmisjoukon niskaan. Minunkin olisi jo pitänyt olla kotona lukemassa tenttiin, aika valui hiekkana sormien välistä suoraan jalkojeni alle tallautuneeseen hankeen.

ravintola kappeli

Katselin kaihoten Kappelia, joka hohti lämpöä ja valoa tien toisella puolen, melkein kuulin puheensorinan, taustamusiikin ja ikkunapöydässä istuvan pariskunnan naurunpyrskähdyksen. Jos piirtäisin sarjakuvaa, loistaisi pääni vieressä tässä kohtaa hehkulamppu. Vartin viluisen värjöttelyn jälkeen nimittäin ymmärsin vihdoin, että voin siirtyä odottamaan sisätiloihin. Ottaa itselleni pöydän, tilata kuuman juoman ja jatkaa kassissa kulkevan tenttikirjan lukemista lämpimässä. Niinpä menin ja istahdin yhteen Kappelin pyöreistä pöydistä. Vietin teekupin ja teorian äärellä useamman tunnin. Kirjan sivut hupenivat ja jäseniin palasi lämpö. Raitiovaunutkin alkoivat kulkea normaalisti. Miksi ihmeessä en keksinyt tätä aiemmin?

kappeli kahvila

Pari vuotta myöhemmin istun viereisessä pöydässä, edessäni kupillinen kermavaahdolla kruunattua kaakaota ja kahvinväriseen duffelitakkiin ja kashmirkaulaliinaan pukeutunut kolmekymppinen mies – nettideittini. Kohdatessamme ravintolan ulko-ovella aavistelin, etten taida olla hänelle se oikea. Keskustelun edetessä tunne vahvistuu. Hän piikittelee ja testaa huumorintajuani omituisin jutuin ja kommentein. Hän kyseenalaistaa opintoni ja ammattini, mutta ei suostu kertomaan omistaan kuin kiertoilmaisuin. Ensimmäisen kupillisen jälkeen sanon suoraan, että en pidä hänen tavastaan keskustella, eikä hän ymmärrä mitä tarkoitan. Seuraavia treffejä ei tullut, enkä usko että kumpikaan niitä edes odotti.

kappeli siika

Huhtikuisena lauantaina vuonna 2017 olen jälleen Kappelissa, tällä kertaa avomieheni kanssa. Aperitiiviksi olemme siemailleet Hotelli- ja ravintolamuseon Nautinnon nälkä -näyttelyn. Elämyksellinen esillepano kertoi nautintojen historiasta, fine diningista, alkoholista, ravintoloiden solmio- ja sukkahousupakosta, sateenkaarikansan baarikokemuksista ja tanssista, joka on ihmisoikeus.

kappeli turska

Ravintolan menu on perinteisen suomalainen. Listalla on kalalautasta, lohta, turskaa ja siikaa, maksaa, poroa ja punajuuririsottoa. Juuri sitä, mitä Helsingissä vieraileva matkaaja odottaa laadukkaasta ravintolasta löytävänsä. Ruoka on hyvää ja hinta-laatusuhde kohtuulinen. Maut ovat kohdallaan ja annosten lisukkeina on käytetty kiitettävästi satokauden mukaisia juureksia. Uutta tuttavuutta, merikorallia, on molempien lautasilla. Grillattu turska on erityisen maukasta, turskakroketti, haudutettu kananmuna ja persiljanjuuri ovat lisukkeina miehen mielestä jopa rohkeita. Tyrnijälkiruoka on minun makuuni: kirpeää ja makeaa, kuin elämä itse.

kappeli tyrnijälkiruoka

kappeli juustokakku

Viereisessä pöydässä istuu vanhempi pariskunta. Kuohuviiniä on juotu läpi aterian, jälkiruokaa syödessään mies katsoo vaimoaan lämpimästi. Sivukorvalla kuulen, kuinka nainen kertoo tarjoilijalle heidän menneen kihloihin tuossa samassa pöydässä 41 vuotta aiemmin. Nyt he ovat tulleet juhlistamaan hääpäiväänsä, myös häitä oli juhlittu Kappelissa. Pian he nousevat lähteäkseen kotiin. Kylmät väreet kulkevat pitkin selkääni, miten mahtavia tarinoita tämä ravintola onkaan täynnä.

kappeli

Me istumme ravintolan puolella yhdessä ensimmäistä kertaa. Kesällä 2015 piipahdimme kahvilassa iltamyöhään. Oli torstai, treffipäivä. Keskellä viikkoa kahvilassa oli väljää ja suosikkipaikkani lasisessa erkkerikulmauksessa vapaa. Suljimme lasioven, skoolasimme ja vaihdoimme suudelman muiden katseilta piilossa. Ilta oli meidän ja öisen Helsingin, joka avautui Kappelin suurien ikkunoiden takana.

kappeli erkkeri

Minulla on siis erityinen suhde 150-vuotiaaseen Kappeliin. Vähintään yhtä erityinen on suhteeni 112-vuotiaaseen Savolaiseen Osakuntaan. Nämä suhteet ovat kulkeneet rinta rinnan aina vuodesta 2005 lähtien. Vuosijuhlien jälkeisen aamun silliaamiaiset alkavat perinteisesti kylmällä huurteisella tai kuohuviinilasillisella Kappelissa. Iltapuvut yllään yön yli valvoneet juhlavieraat vaeltavat uudelta ylioppilastalolta Esplanadin puiston halki ja järjestäytyvät jonoon Kappelin ovien eteen.

kappeli baari

Oikeastaan nämä suhteet ovat niin solmussa toistensa kanssa, ettei niitä voi enää erottaa toisistaan. Kun osakunta täytti 100 vuotta, sen kunniaksi sävellettiin ooppera Helsinkiin! Juhani Ahon pienoisromaanin pohjalta. Libretossa Antti, Helsingin yliopistoon opiskelemaan saapunut savolainen ylioppilas, vedetään mukaan ylioppilaselämän pyörteisiin, jonka näyttämönä toimii tietysti Kappeli. Samaisella näyttämöllä huojun kuorolaisena myös minä, juopunutta ylioppilasta esittäen. Lakki päässäni, vappupallo kädessäni ja viinipullo toisessa heiluen. Ennen ensi-iltaa teimme taustatutkimusta istuen muutamalla Kappelissa, sivistyneesti tietenkin, kuvitellen millaista ylioppilaselämä 1800-luvun lopun Helsingissä mahtoikaan olla.

– Nyt otammekin Antin maljan! – Ja kysy aina minulta, kun haluat tietää neuvoa. Minä tiedän paremmin kuin professorit! Kyllä täällä niitä riittää, jotka hautautuvat kirjoihinsa. Eivät tunne kuin luentosaliensa seinät. Ja niissä ei jumalaut’ ole paljon tutkimista. Antti tekee johtopäätöksensä ja huudahtaa: – Minä lähden Kappeliin! (Ote libretosta julkaistu säveltäjä Pasi Lyytikäisen luvalla)

ravintola kappeli

Kiitos sokerileipuri Jerngrenille, joka rakennutti Helsingin Esplanadille kirkkoa muistuttavan myyntikojun, jossa myytiin leivoksia ja limonaadia. Samalle paikalle rakennettiin 1867 ravintola Kappeli. Ilman tuota aikansa start-up yrittäjää kokematta olisi jäänyt moni ikimuistoinen hetki. Onnea Kappeli ja pitkää ikää!

Bloggaajan identiteettikriisi + Matkamessujen lippuarvonta!

Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen mennyt nukkumaan puoli neljältä yöllä. Ehei, viime yönä en palaillut baarireissulta, vaan säädin silmät ristissä blogin toiminnallisuuksia ja ulkoasua. Ensimmäinen versio saatiin ulos puoliltaöin, mutta sitten jokin meni pieleen, uuden palvelimen tietokanta piti putsata ja asentaa uusiksi. Sinne meni kolmen tunnin vaivalla väännetty ja mukautettu blogipohja, humps vaan ja heippa. Aamukahden aikaan tietokanta osoitti elonmerkkejä ja pääsin aloittamaan alusta. Toinen yritys sujui sutjakammin ja tadaa – elossa ollaan!

mustikkaglögin mausteet

Lukijan näkökulmasta muutos on toistaiseksi pienen pieni. Muutama väri on vaihtunut ja sivupalkki eroaa hieman entisestä. Suurin muutos on varmasti tapahtunut tämän bloggaajan pääkopassa. En ole enää riippuvainen wordpress.comin ylläpidosta tai rajoitetusta palvelintilasta enkä blogiteeman fiksatusta ulkoasusta. Kukaan ei tyrkkää mainoksia (tai mitään muutakaan) tekstieni sekaan ilman lupaa. Pystyn itse vaikuttamaan hakukonenäkyvyyteen ja seuraamaan statistiikkaa syvemmällä tasolla. Kaikki on omissa käsissä, myös ne tekniset ongelmat. Pääasia kuitenkin on, että näiden muutosten myötä tunnustan vihdoinkin olevani oikea ja vakavastiotettava bloggaaja!

uudet käyntikortit

Tarkkasilmäiset ovat ehkä huomanneet, että myös blogin otsikkokuvat ovat osittain vaihtuneet. Ruokakuvat ovat saaneet seurakseen Jurmalan loppumattoman hiekkarannan, Pyhätunturin keskitalven auringon sekä Pariisin, sen talot ja taivaan. Blogin nimen alaotsikkoon on siihenkin ujuttautunut uusi sana: reissut. Joululomalla nimittäin räknäilin rahojani, laskeskelin tulevan vuoden matkakassaa ja päätin lopulta sanoa kyllä. Pyhätunturi, Salla, Madrid, Fuengirola, Göteborg, Pariisi, Montenegro ja Malta – kyllä, kyllä ja vielä kerran kyllä!

pariisin kattojen yllä

Nurinkurista, että juuri sinä vuonna, jonka vietän osittaisella opintovapaalla ja kukkaron nyörit on kiristettävä tiukemmalle kuin koskaan, matkustan enemmän kuin parina viimeisenä vuotena yhteensä. Voi olla, että joudun karsimaan jostain muusta, mutta toisaalta.. ehkä reissuvuosi motivoi tekemään asiat uudella tavalla. Haalimaan lisäansioita pienistä puroista, kokeilemaan, etsimään ja löytämään.

simpukat

Reissut näkyvät myös blogissa, kuten ovat tähänkin asti näkyneet. Kuluvana vuonna ne väistämättä saavat palstatilaa aiempaa runsaammin. Tammikuun ensimmäiset päivät olen pohdiskellut, haluanko rajata jatkossa tekstieni aiheet tiukemmin vai kirjoitanko edelleen siitä, mikä elämässä on tärkeintä. Voinko kutsua itseäni rehellisesti ruokabloggaajaksi, jos kirjoitan myös matkoista tai toisinpäin? Kuka minä olen ja mikä on blogin genre?

heijastus

Kunnes minulle valkeni. Ruoka, reissut ja rakkaus, eivät ne toisiaan sulje pois, ne nojaavat toisiinsa ja tekevät blogista rikkaamman. Niistä minä kirjoitan jatkossakin. Laveasti, leveästi aiheita tulkiten. Rajaamatta suuremmin, punaista lankakerää kainalossa kuljettaen. Päälleni puen ruokabloggaajan esiliinan, joka pakataan tuon tuostakin matkabloggaajan kapsäkkiin.

varpaat lautalla

Haluan kirjoittaa siitä miltä itse leivottu ruisleipä maistuu ja siitä, miten parvekkeella kasvatettu chili nostattaa hikipisarat poskille tai siitä, kuinka hillittömän hyvältä vastapoimitut mansikat tuoksuvat. Siitä, kuinka lumi narskuu suksien alla, siitä, kuinka Pariisin parhaimpia croissantteja todellakin kannattaa jonottaa, tai kuinka purjevene halkoo Adrianmeren turkooseja aaltoja. Siitäkin, kuinka mahtavaa on jakaa maanantait ruoanlaittoa rakastavan insinöörin kanssa ja siitä, kuinka ihanaa on kattaa pöytä ja kutsua ystävät syömään.

liput matkamessuille

Passit ja matkaeväät esiin, tästä lähtee (ruoka)reissujen vuosi 2017!

Matkamessulippujen arvonta!

Millaista sisältöä sinä blogiini toivot? Voiko ruokabloggaaja olla myös matkabloggaaja? Kerro, kommentoi ja ehdota rohkeasti, sillä kaikkien kommenttilootaan puumerkkinsä jättäneiden kesken arvon kaksi lippua tulevan viikon Matkamessuille, jotka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 20.–22.1.2017. Arvontaan voi osallistua tiistaihin 17.1. klo 23:59 asti, liput arvotaan keskiviikkoaamuna. Pääsyliput ovat noudettavissa Messukeskuksen pääsisäänkäynniltä, jossa ne odottavat voittajien nimillä merkittyinä.

postikortteja maailmalta

ps. Kevään kuluessa ulkoasu uudistuu edelleen. Tavoitelistalla ovat ainakin oma logo, kevyemmät elementit ja selkeämpi kategoriajako. Myös yksinkertaisesta reseptiarkistosta haaveilen. Pienin askelin kohti suuria unelmia.