Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland

Maantiet ovat Ahvenanmaalla punaisia. Kulunut tienpinta rahisee mummopyörän alla, kun poljen Kvarnbosta kohti Kastelholmaa ja Micke Björklundin legendaarista Smakbyn-ravintolaa. Kartan mukaan matkaa on reilut kuusi kilometriä, mutta autiolla pikkutiellä se tuntuu määräänsä pidemmältä. Pientareita ei juurikaan ole, mutta eipä ole autoliikennettäkään.

Vasemmalle kääntymisen jälkeen pitäisi tulla risteys, josta oikaistaan oikealle, kohti linnaa. Liikennemerkki ja viitta Smakbyn-ravintolaan näkyy jo, mutta niin näkyy myös kiertotiestä kertova kyltti. Pyöräreitin opaste on kuitenkin paikallaan, joten päätän kääntyä alkuperäisen suunnitelman mukaan oikealle. Puolen kilometrin päässä matka tyssää kuin seinään. Pienen salmen yli johtava silta on remontissa ja puomit estävät sille ajamisen. Työmiehiä ei kuuden jälkeen näy enää missään, ja kääntyminen takaisin tarkoittaisi vähintään kolmen kilometrin ylimääräistä lenkkiä, joten päätän mennä yli vaikka väkisin. Onneksi kukaan ei ole näkemässä, kun raahaan pää punaisena painavaa mummopyörää rakennustelineiden yli. Jäljistä päätellen en kuitenkaan ole ainoa kapinallinen.

Taivas on mutkaisen pyöräretkeni aikana pimentynyt ja näyttää siltä, että kohta sataa. Parkkeeraan menopelini mahdollisimman lähelle rakennuksen seinää, jospa se ei siinä kastuisi.

Smakbyn – Legenda Kastelholman linnan siimeksessä

Olen haaveillut illallisesta Smakbyn pöydässä vuosikausia ja nyt viimeinkin olen täällä. Sisällä on menoa ja meininkiä. Ravintolasali on hallimaisen suuri ja sen ovat vallanneet kaksi suurta ryhmää. Toiset juhlivat ilmeisesti merkkipäiviä ja toiset virkistäytyvät työporukalla. Jälkimmäiselle on järjestetty kokkauskisa, ja meteli on sen mukainen. Iloiseen hiprakkaan itsensä hörppivät pilkkovat sipulia kuin viimeistä päivää, kannustusjoukot hurraavat ja kaiken keskellä pyörii kokin tamineissaan ravintoloitsija itse.

Pyydän ikkunapöytää, jotta saisin hyödynnettyä toukokuisen luonnonvalon. Tarjoilija miettii hetkisen ja siirtää lopulta yhden seurueen varauksen keskemmälle salia. Pistorasiakin sattuu sopivasti sijaitsemaan jalkojeni juuressa – täydellistä. Istun pöydän ääreen niin, että näen suoraan keittiöön, vaihdan vaivihkaa viereisestä pöydästä virkeämmät kukat ja alan selata listaa. On viereisellä tilalla kasvatettua lammasta, saarella viljeltyjä vihanneksia, tuoretta kalaa, itse pantua ja tislattuja väkeviä. Paikalliset raaka-aineet ovat ravintolalle kunnia-asia.

Tarjoilijani Mentor on muuttanut Ahvenanmaalle Belgradista ja aikoo viettää saarella koko kesän. Hän suosittelee aperitiviksi omenaista äppeltiniä. Tartun tarjoukseen ja tutkailen vielä valintojani. Harmittaa, että maistelumenu olisi pitänyt tilata jo tunti sitten, kuuden jälkeen ruoka valitaan a la carte -listalta. Päätän ottaa alkuun kalalautasen, pääruuaksi kasviksia ja jälkkäriksi suklaamoussen tilpehööreineen. Olen vähän huolissani, jäävätkö annokseni ryhmätilausten jalkoihin, ruokavieraita on nimittäin paljon!

Huoli osoittautuu turhaksi, sillä annokset saapuvat pöytään nopeasti, palvelu on ripeää ja sydämellistä. Sekä keittiömestari Ted Eloranta, että ravintoloitsija Michael Björklund ehtivät kiireiltään tervehtimään minua henkilökohtaisesti ja vaihtamaan pari sanaa. Vaikea sanoa, onko käytäntö jokapäiväinen, vai saiko bloggaaja erityiskohtelun. Olipa syy mikä tahansa, tuntui tapa mukavalta varsinkin kun ruokailin yksin.

Kala on perushyvää, mutta vihreän parsan, hernekreemin, varhaiskaalin ja hernekrokettien kanssa tarjoiltu konfattu fenkoli on hullun hyvää. Annos on sellainen, jota voisin hyvin suositella myös pihvinpurijalle. Tuhti, maukas ja riittävän monipuolinen annos ei todellakaan jätä kylmäksi eikä nälkäiseksi. Väitän, että fenkoliannos peittoaisi useimmat liharuoat, jos niitä pääsisi maistamaan vierekkäin.

Jälkiruoka osoittautuu oikeaksi makujen sinfoniaksi. Seuraan sen valmistumista lähietäisyydeltä ja kuuntelen, kun keittiömestari neuvoo lautaselle asettelussa. Asettelemista siinä onkin, sillä komponentteja on aikamonen määrä. Suklaamoussen lisäksi edessäni on marenkia, sorbettia, uppopaistettua raparperia, tyrnikinuskia ja popkornikaramellia. Vähemmälläkin olisi varmasti pärjätty, mutta kokonaisuus maistuu niin hyvältä, että jos istuisin vähän varjoisemmassa nurkkauksessa, nuolisin taatusti lautasen.

Viinivalinnoille nostan peukkuani. Erikoiskehut saa jälkiruoan kanssa tarjoiltu karvasmantelin vivahteita kantava kirsikkalikööri Röd Granit. Juoma on talon omaa tuotantoa, mutta se on tilattavissa myös Alkon tilausvalikoimista tai ostettavissa tuliaiseksi ruotsinlaivalta. Lopuksi tarjoilija kysyy haluaisinko kahvia. Ei kiitos, vastaan, mutta hän tuo kupillisen siitä huolimatta. Ei siksi, että odottaisi minun juovan sen, vaan siksi, että ikuistaisin sen kuviini, koska käsityönä tehty kuppi on niin soma. Naurahdan, ja teen työtä käskettyä.

Ulkona on satanut koko illallisen ajan kaatamalla. Sadetutkassa ei näy selkenemisen merkkejä ainakaan seuraavaan puoleen tuntiin, joten päätän ottaa vielä lasillisen kuplivaa ja odotella, josko tulossa olisi parempia pyöräilykelejä. Tuijotan ulos hieman humaltuneena ja päädyn tunteilemaan urakalla. Ajattelen sitä, miten etuoikeutettu olen ja miten olenkaan onnistunut pääsemään tähän. Kiitollisuuden kyyneleet valuvat pitkin poskiani, eikä niistä ole tulla loppua.

Nyyhkytän hiljaa vielä silloinkin kun tarjoilija tulee kysymään, pitäisikö kuitenkin soittaa taksi. Olen unohtanut lompakkoni Turun laivaterminaaliin ja minulla on vain rajallinen määrä käteistä, joten kieltäydyn ja kerron, että olen kyllä tottunut pyöräilemään karummissakin keleissä. Tarjoilija pyörittelee päätään ja sanoo kysyvänsä, olisiko jokin seurue tai joku henkilökunnasta lähdössä kohtapuoliin Kvarnbon suuntaan. Kauheasti vaivaa, ajattelen, mutta en sano mitään.

Saisin kuulemma kyydin parin tunnin päästä. Niin kauaa en kuitenkaan jaksa odottaa, joten alan vetää takkia niskaani. Tarjoilija asettuu poikkiteloin oven eteen. Minua alkaa jo vähän ärsyttää, kun hän vielä kerran koettaa puhua järkeä päähäni. Kuulemma taksi on jo soitettu, se on sellainen mihin pyöränikin saadaan kyytiin. Eikä minun tarvitse huolehtia maksusta, se on hoidossa. Kiitän hölmistyneenä ja jään odottamaan kyytiäni.

Kuljettaja ei puhu suomea, mutta elekielellä ja raa’alla voimalla saamme ängettyä mummopyörän tilataksin perälle. Radio soittaa ruotsalaisia schlagereita, sade piiskaa ikkunoita ja peura tuijottaa metsän laidassa ajovaloihin. Olen takaisin majatalolla 10 minuutissa. Jos olisin hypännyt satulaan, matkaa olisi jäljellä vielä ainakin neljä kilometriä ja olisin todennäköisesti farkkutakissani likomärkä.

Kiitos Smakbyn ja Visit Åland, teitte ensimmäisestä illastani Ahvenanmaalla ikimuistoisen!

ps. Jos suunnittelet matkaa Ahvenanmaalle, muista myös Stallhagenin panimon ravintola. Tunnelmallisesta tuvasta saa pubiruokaa, josta ei varmasti jää nälkäiseksi. Kesäaikaan janoisia palvelee myös järjettömän suuri terassi. Hapanjuurileipien ja vastaleivotun pullan ystäville suosittelen samoilla kulmilla olevaa, entisen mielisairaalan keittiön yhteyteen pystytettyä Johannas Hembakta -kahvilaa. Sunnuntaisin tarjolla on myös herkullinen brunssi.

pps. Ja vielä yksi vinkki: jos yövyt Maarianhaminassa, kurkkaa Emmaus Returcafén hävikkiravintolaan. Edullinen lounaslista on etukäteen arvoitus, sillä kaikki annokset tehdään sen mukaan, mitä raaka-aineita kunakin päivänä satutaan yhteistyökumppaneilta saamaan. Ravintola on sisustettu kekseliäästi ja on terasseineen nähtävyys jo sellaisenaan. Myös iltaisin saa ruokaa.