En ole koskaan..

Viime viikolla matkablogeissa kiersi haaste, jossa listattiin asioita, joita bloggaaja ei ole koskaan reissatessaan tehnyt, kokenut tai kokeillut. Listoja luettuani haastoin itseni soveltamaan haastetta kotikokkien maailmaan. Olisiko jotain mitä minä en ole vielä maistanut, kokannut tai kokeillut? Tehtävä ei ollutkaan ihan helppo! Ennakkoluulottomana maistan yleensä kaikkea, mitä minulle tarjotaan. En keksinyt yhtäkään ns. tavallista ruoka-ainetta, jota en olisi kokeillut, mutta ihan kaikkea tässäkään keittiössä ei kuitenkaan ole ehditty (vielä) ottaa haltuun.

En ole koskaan syönyt ravintola Savoyssa..
..mutta haaveilen siitä usein. Lounasaikaan Savoyssa syö ja juo omallakin rahalla, joten taidanpa lisätä visiitin klassikkoravintolaan tämän vuoden tavoitelistalle.

En ole koskaan maistanut valaan lihaa..
..enkä ole aikeissa maistaakaan. Katsoin jokin aika sitten Kimmo Ohtosen toimittaman Katoava Pohjola -dokumenttisarjan Yle Areenasta. Yksi sarjan osista keskittyy valaanpyyntiin, sen kannattajien ja vastustajien mielipiteisiin ja faktoihin. Erään kuvauspäivän aikana valaanpyyntialus teurasti viisi lahtivalasta. Pyyntiä perustellaan sillä, että kalaa ei riitä sekä valaille että kalastajille. Islannin hallitus onkin päättänyt, että maa uhmaa edelleen jo vuonna 1986 asetettua kansainvälistä valaanpyyntikieltoa ja jatkaa pyyntiä ainakin vuoteen 2020 saakka. Osasyynä ovat ravintolat, jotka pitävät valaanlihaa ruokalistoillaan.

En ole koskaan syönyt myöskään karhunlihaa..
..mutta haluaisin maistaa sitä. Karhujen metsästystä säädellään Euroopan unionin luontodirektiivillä. Kotimainen karhukannan kokoa säädellään kannanhoidollisella metsästyksellä vahvistetun hoitosuunnitelman mukaisesti. Karhu on siis riistaa, siinä missä hirvi tai peurakin. Ehkäpä lisään myös karhuannoksiin erikoistuneen Saslikin ravintoloiden to do -listalle.

En ole koskaan löytänyt metsästä herkkutattia..
..tai sitten en vain osaa tunnistaa sitä. Oletan kuitenkin, että jos tatin malto värjäytyy siniseksi tai tummuu kosketuksesta, se ei ole herkkutatti. Pitäisiköhän hakeutua sienikurssille?

En ole koskaan keittänyt nakkisoppaa..
..sillä sain siitä yliannostuksen ensimmäisen poikaystäväni kotona. Nakkikeitto oli hänen isänsä bravuuri ja siksi se porisi hellalla harva se viikko. Itse diagnosoitu, sittemmin onneksi lieventynyt persilja-allergia on samaa perua.

En ole koskaan grillannut tuorejuustolla täytettyjä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä..
..enkä ymmärrä, miten niin monet niitä rakastavat. Mauttoman valkoisen sienen sisään ängetään esanssista tuorejuustoa ja koko komeus kääritään pekoniin, joka jää paistettaessa veteläksi. Ei kiitos.

En ole koskaan tehnyt macaron-leivoksia..
..sillä pelkään epäonnistuvani täydellisesti. Ystäväni ovat macaron-taikureita – ulkonäkö on viimeisen päälle ja täytteet suussa sulavia. Jätän leivokset suosiola heidän vastuulleen.

En ole koskaan omistanut monitoimikonetta..
..koska olen ajatellut sen olevan turha kapistus, joka vie vain tilaa. Vanhemmiten olen kuitenkin alkanut harkita monitoimikoneen ostamista. Hiljattain selvisi, että olemme ystäväni kanssa metsästäneet konetta jo pitkään samoilta myyntifoorumeilta. Koneen tulee olla katseenkestävä, sillä jos se tungetaan kaapin perälle, sitä ei tule käytettyä.

En ole koskaan syönyt minkään eläimen aivoja..
..mutta lähietnisestä ostetut lampaan aivot odottavat ennakkoluulotonta kokkaajaa pakkasessa. Vielä en ole uskaltanut ryhtyä kokkaushommiin, mutta kun ryhdyn, kuulette siitä kyllä.

En ole koskaan maistanut kaviaaria..
..ja luulen, etten ole menettänyt mitään. Muikunmäti on taatusti vähintään yhtä hyvää, ellei jopa parempaa.

En ole koskaan juonut viskiä..
..paitsi kerran hieman humaltuneena, kun päädyin jatkoille baarissa tapaamani miehen luokse. Puoli viideltä veden kanssa nautittu 200 euron viskinaukku maistui yllättävän hyvältä. Sikäli kun muistan.

talvinen mökkimaisema

ps. Ymmärrettävästi minulla ei myöskään ole yllä olevista aiheista kuvia. Niinpä saatte ihailla kimaltelevia hankia, joilla hiihtelen seuraavan viikon ajan. Sydäntalven tunnelmia tallennan blogin sivuille viimeistään ensi viikon alussa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Olen mestari suunnittelemaan. Listaan ideoita post-it-lapuille, kirjaan tavoitteita ja to do -luetteloita vihkoon, muistikirjaan, kännykkään tai satunnaisille paperilapuille – siihen mikä käsillä juuri sillä hetkellä sattuu olemaan. Stressi hellittää samaa tahtia kuin ideat piirtyvät paperille. Ajatukset eivät enää sinkoile päässäni sattumanvaraisesti sinne tänne, syke tasaantuu ja kierrokset laskevat.

tulppaanikimppu

Tiedän, ettei oikeastaan mikään ole mahdotonta, jos niin päättää. Ottaa päivän kerrallaan, eikä haukkaa liian suurta palaa kerralla. Etenee kohti tavoitetta, pienin askelin. Epävarmasti, mutta päättäväisesti. Helposti sanottu, hiukan hankalammin tehty. Etenkin niinä päivinä, kuin sisäinen ääni alkaa epäillä ja kyseenalaistaa tai käskee ripustamaan hanskat naulaan.

Tämän vuoden aikana aion silti saada paljon aikaan. Niin paljon, ettei minun enää tarvitse vuoden osittaisen opintovapaan jälkeen palata kokoaikaiseen päivätyöhön. Suunnitelmilla on tapana toteutua silloin, kun niistä uskaltaa puhua ääneen. Kun avaa suunsa, maailma vastaa. Siksi uskaltaudun jakamaan tavoitteeni tässä ja nyt, vaikka se pelottavaa onkin.

tulppaanit

Aion aloittaa podcastin. Puhua asioista, jotka minulle ovat tärkeitä. Haastateltavat vieraat ja näkökulmat on jo mietitty ja käsikirjoituksen runko lähes valmis. Samalla mietin, miten ihmeessä otan haltuun tarvittavan tekniikan? Kysymysmerkkejä on kymmenittäin, kuten millainen mikrofoni pitäisi hankkia? Entä alusta ja jakelukanava? Opinko editoimaan? Ja kuuntelisiko ohjelmaa ylipäänsä kukaan?

Aion avata kotiravintolan. Kokata muillekin kuin meille kahdelle. Tavata uusia ihmisiä, tutustuttaa ulkomaalaisia suomalaiseen ruokakulttuuriin ja syödä yhdessä tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Mutta keksinkö helposti toteutettavan, riittävän edullisen ja houkuttelevan menukokonaisuuden? Miten testaan ruokalistaa ja missä mainostan? Rajoittaako Suomen alkoholipolitiikka toimintaa? Tuleeko kukaan? Tulisitko sinä?

Aion kehittää blogia ja ansaita osan toimeentulostani sen avulla. Tavoilla, jotka sopivat blogini henkeen ja nojaavat alan eettiseen koodistoon. Panostan sisältöön, tekniseen toimivuuteen ja hakukoneoptimointiin, verkostoidun ja luon hyödyllisiä kontakteja. Astun mukavuusalueeni ulkopuolelle ja olen yhteydessä yrityksiin, joiden tuotteet tai palvelut saattaisivat sopia blogini pirtaan.

Aion päivittää työkalut. Ostaa valovoimaisemman objektiivin kameraan, hankkia vihdoinkin jalustan ja tarvittavat valot. Aion kierrellä kirpputoreja ja ostaa ruokakuvausrekvisiittaa. Ja elää säästeliäästi, että kaikkeen edellä mainittuun olisi varaa.

Aion siivota kotini tavaroita pursuavat nurkat. En konmarita, mutta hankkiudun eroon turhasta tavarasta – opiskeluaikaisista muistiinpanoista, kulahtaneista vaatteista ja kirjoista, joita en koskaan tule toista kertaa lukemaan.

aamupala

Suunnittelussa saatan olla mestari, mutta toimeen tarttuminen on välillä tahmeaa, kun ei oikein tiedä, mistä mikin urakka pitäisi aloittaa. Tänä vuonna olosuhteet ovat erityisen otolliset, aikaa on riittämiin ja motivaatio kohdallaan. Tammikuussa aloitettu bullet journal täyttyy pienistä, mutta merkityksellisistä askelista. Sanokaa minun sanoneen: tänä vuonna tapahtuu hyviä asioita.

Jos kuitenkin kävisikin niin, ettei yksikään yllä luetelluista tavoitteista täyttyisi, aion siitä huolimatta tehdä edelleen hyvää ruokaa, reissata ja rakastaa. Kertoa tarinoita ja jakaa elämäni lyhyitä hetkiä teidän kanssanne. Siitä olen sataprosenttisen varma.

Bloggaajan identiteettikriisi + Matkamessujen lippuarvonta!

Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen mennyt nukkumaan puoli neljältä yöllä. Ehei, viime yönä en palaillut baarireissulta, vaan säädin silmät ristissä blogin toiminnallisuuksia ja ulkoasua. Ensimmäinen versio saatiin ulos puoliltaöin, mutta sitten jokin meni pieleen, uuden palvelimen tietokanta piti putsata ja asentaa uusiksi. Sinne meni kolmen tunnin vaivalla väännetty ja mukautettu blogipohja, humps vaan ja heippa. Aamukahden aikaan tietokanta osoitti elonmerkkejä ja pääsin aloittamaan alusta. Toinen yritys sujui sutjakammin ja tadaa – elossa ollaan!

mustikkaglögin mausteet

Lukijan näkökulmasta muutos on toistaiseksi pienen pieni. Muutama väri on vaihtunut ja sivupalkki eroaa hieman entisestä. Suurin muutos on varmasti tapahtunut tämän bloggaajan pääkopassa. En ole enää riippuvainen wordpress.comin ylläpidosta tai rajoitetusta palvelintilasta enkä blogiteeman fiksatusta ulkoasusta. Kukaan ei tyrkkää mainoksia (tai mitään muutakaan) tekstieni sekaan ilman lupaa. Pystyn itse vaikuttamaan hakukonenäkyvyyteen ja seuraamaan statistiikkaa syvemmällä tasolla. Kaikki on omissa käsissä, myös ne tekniset ongelmat. Pääasia kuitenkin on, että näiden muutosten myötä tunnustan vihdoinkin olevani oikea ja vakavastiotettava bloggaaja!

uudet käyntikortit

Tarkkasilmäiset ovat ehkä huomanneet, että myös blogin otsikkokuvat ovat osittain vaihtuneet. Ruokakuvat ovat saaneet seurakseen Jurmalan loppumattoman hiekkarannan, Pyhätunturin keskitalven auringon sekä Pariisin, sen talot ja taivaan. Blogin nimen alaotsikkoon on siihenkin ujuttautunut uusi sana: reissut. Joululomalla nimittäin räknäilin rahojani, laskeskelin tulevan vuoden matkakassaa ja päätin lopulta sanoa kyllä. Pyhätunturi, Salla, Madrid, Fuengirola, Göteborg, Pariisi, Montenegro ja Malta – kyllä, kyllä ja vielä kerran kyllä!

pariisin kattojen yllä

Nurinkurista, että juuri sinä vuonna, jonka vietän osittaisella opintovapaalla ja kukkaron nyörit on kiristettävä tiukemmalle kuin koskaan, matkustan enemmän kuin parina viimeisenä vuotena yhteensä. Voi olla, että joudun karsimaan jostain muusta, mutta toisaalta.. ehkä reissuvuosi motivoi tekemään asiat uudella tavalla. Haalimaan lisäansioita pienistä puroista, kokeilemaan, etsimään ja löytämään.

simpukat

Reissut näkyvät myös blogissa, kuten ovat tähänkin asti näkyneet. Kuluvana vuonna ne väistämättä saavat palstatilaa aiempaa runsaammin. Tammikuun ensimmäiset päivät olen pohdiskellut, haluanko rajata jatkossa tekstieni aiheet tiukemmin vai kirjoitanko edelleen siitä, mikä elämässä on tärkeintä. Voinko kutsua itseäni rehellisesti ruokabloggaajaksi, jos kirjoitan myös matkoista tai toisinpäin? Kuka minä olen ja mikä on blogin genre?

heijastus

Kunnes minulle valkeni. Ruoka, reissut ja rakkaus, eivät ne toisiaan sulje pois, ne nojaavat toisiinsa ja tekevät blogista rikkaamman. Niistä minä kirjoitan jatkossakin. Laveasti, leveästi aiheita tulkiten. Rajaamatta suuremmin, punaista lankakerää kainalossa kuljettaen. Päälleni puen ruokabloggaajan esiliinan, joka pakataan tuon tuostakin matkabloggaajan kapsäkkiin.

varpaat lautalla

Haluan kirjoittaa siitä miltä itse leivottu ruisleipä maistuu ja siitä, miten parvekkeella kasvatettu chili nostattaa hikipisarat poskille tai siitä, kuinka hillittömän hyvältä vastapoimitut mansikat tuoksuvat. Siitä, kuinka lumi narskuu suksien alla, siitä, kuinka Pariisin parhaimpia croissantteja todellakin kannattaa jonottaa, tai kuinka purjevene halkoo Adrianmeren turkooseja aaltoja. Siitäkin, kuinka mahtavaa on jakaa maanantait ruoanlaittoa rakastavan insinöörin kanssa ja siitä, kuinka ihanaa on kattaa pöytä ja kutsua ystävät syömään.

liput matkamessuille

Passit ja matkaeväät esiin, tästä lähtee (ruoka)reissujen vuosi 2017!

Matkamessulippujen arvonta!

Millaista sisältöä sinä blogiini toivot? Voiko ruokabloggaaja olla myös matkabloggaaja? Kerro, kommentoi ja ehdota rohkeasti, sillä kaikkien kommenttilootaan puumerkkinsä jättäneiden kesken arvon kaksi lippua tulevan viikon Matkamessuille, jotka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 20.–22.1.2017. Arvontaan voi osallistua tiistaihin 17.1. klo 23:59 asti, liput arvotaan keskiviikkoaamuna. Pääsyliput ovat noudettavissa Messukeskuksen pääsisäänkäynniltä, jossa ne odottavat voittajien nimillä merkittyinä.

postikortteja maailmalta

ps. Kevään kuluessa ulkoasu uudistuu edelleen. Tavoitelistalla ovat ainakin oma logo, kevyemmät elementit ja selkeämpi kategoriajako. Myös yksinkertaisesta reseptiarkistosta haaveilen. Pienin askelin kohti suuria unelmia.