Rillipää suosittelee: Trend Optic – täyden palvelun optikkoliike!

Kaupallinen yhteistyö: Trend Optic

Sain ensimmäiset silmälasini kahdeksanvuotiaana. En enää muista miten tokaluokkalainen suureen muutokseen suhtautui, mutta kun katson vanhoja luokkakuviani nyt, huomaan, että olen ollut ainoa lajissani. Vaihdoin koulua vanhempieni työn takia useasti ja aina välillä kohdalleni onneksi osui luokka, jossa oli joku toinenkin rillipää. Ala-asteen kuudennella olin kuitenkin taas yksin erilainen.

Mitään suurempia traumoja silmälasit eivät ole minulle koskaan aiheuttaneet. Jos olisivat, tuskin myöhemmin teininä ja sittemmin aikuisena olisin ollut niin sinut silmälasieni kanssa. Se saattoi johtua siitä, että kummisetäni oli optikko tai sitten siitä, että molemmilla vanhemmillani oli aina ollut lasit. Ehkä rillipäisyys oli tavallaan jonkinlainen normi. Vuosien myötä kehykset ovat kasvaneet osaksi identiteettiäni, enkä ole osannut luopua niistä kokonaan, vaikka taannoinen anoppiehdokas lupautui maksamaan korjausleikkauksen.

trend optic

Käytän piilolinssejä merellä, moottoripyörän kyydissä ja usein myös uidessa. Hiihtoreissuilla ja laskettelurinteessä piilarit ovat mukavammat, sillä ne eivät huurru. Valtaosan vuodesta kuljen kuitenkin lasit päässä, sillä se on helppa ja minulle luontevaa. En juurikaan meikkaa, harvoin lisään edes ripsiväriä tai huulipunaa. Silmälasit antavat ryhtiä kasvoille, piristävät katsetta ja piilottavat kohtuullisen hyvin myös tummat silmänaluset ilman meikkiäkin. Ne ovat kuin asuste, jonka puen päälleni lähes joka päivä. Siksi niiden täytyy näyttää siltä, kuin ne olisi suunniteltu kasvoilleni.

Ensimmäisissä laseissani oli suuret ja kirkkaat muovikehykset, seuraavia koristivat violetit kohokuviot. Lukiossa löysin pyöreät, metallisankaiset silmälasit, mutta muutaman vuoden kuluttua palasin takaisin vanhoihin tuttuihin asetaattikehyksiin. Tähän asti silmälasit oli ostettu ketjuliikkeistä, lähimmältä optikolta, joka eteen osui. Kummisetäkin asui kaukana Savossa, joten hänen asiantuntemuksensa oli harvoin hyödynnettävissä. Sitten löysin yksityiset optikkoliikkeet ja tajusin, että olin jäänyt aiemmin paljosta paitsi. Tuntui, että olin astunut toiseen ulottuvuuteen.

trend optic

Homma menee nimittäin niin, että olen aikamoinen jahkailija, mitä vaatteisiin ja asusteisiin tulee. En osaa valita tai tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat ulkonäkööni. Käyn hiusmallina, sillä tavalliselle kampaajalle en osaisi esittää toiveita. Hiustuotebrändin kouluttajalle voin antaa levollisin mielin vapaat kädet, sillä huippuammattilaisina heillä on näkemystä. He huomaavat heti mikä tyyli kenellekin sopii, ja heidän tuolistaan noustaan vuorenvarmasti viimeisen päälle leikattuna ja värjättynä. Sama pätee silmälaseihin. Minusta on mielettömän ihanaa astua liikkeeseen, jonka henkilökunnalla on pettämätön visuaalinen silmä ja tyylitaju. Ja jossa osataan lukea asiakasta kuin avointa kirjaa.

Juuri sellainen liike on Trend Optic Helsingin Bulevardilla.

trend optic

Muistan elävästi edelleen, kun silmät punaisina ja mieli allapäin astuin silloin vielä Lönnrotinkadulla sijainneeseen liikkeeseen. Maailmani oli romahtanut pari kuukautta aiemmin, kun mies, jonka kanssa luulin viettäväni loppuelämäni, tahtoikin erota. Trend Opticissa oli vastassa lämmin tunnelma, ystävällisiä hymyjä ja raudanlujaa ammattitaitoa.

Kymmenen minuutin päästä minulla oli päässäni Mykitan turkoosit kehykset, joita en ikimaailmassa itse olisi hyllystä valinnut, mutta jotka tuntuivat siitä huolimatta täydellisiltä saman tien. Hinta oli korkeampi kuin olin etukäteen ajatellut, mutta epäröidessäni minulle oma-aloitteisesti ehdotettiin haluaisinko mahdollisesti maksaa muutamassa erässä. Ääneni sortui liikutuksesta, ja kaupat tehtiin sillä sekunnilla.

trend optic

Trend Optic ja sen rento ja palvelualtis henkilökunta teki minuun suuren vaikutuksen. Olin tilannut kertakäyttöiset piilolinssini aina edullisesti netistä, mutta tuosta hetkestä lähtien päätin kannattaa kivijalkayrittäjiä ja ostaa myös piilarit jatkossa heiltä. Liike muutti pian Bulevardille, mutta palvelu jatkui yhtä ihanana ja asiantuntevana. Piilolinssiostoksilla silmälasini puhdistettiin pyytämättä joka kerta. Ja kun onnistuin katkaisemaan toisen sangoista, se korjattiin veloituksetta ja nopeasti odottaessa.

Yhtenä näistä kerroista minulle buukattiin näöntarkastusaika, ilmaiseksi tietenkin. Tarkastuksessa ilmeni, että miinukset ovat pysyneet ennallaan, mutta ikänäkö tekee tuloaan ja moniteholasien hankinta on väistämättä jossain vaiheessa edessä. Olin aavistellutkin, että tuomio on tämänkaltainen. Sillä vaikka pystyn edelleen lukemaan kirjaa ja pientä pränttiä nykyisilläkin laseilla, huomasin kesän aikana, että tarkentaminen on välillä vaikeaa.

trend optic

Optikko Harri Stenström alkaa kertoa minulle niin sanotuista nuorisomonitehoista. Naurahdan, ja olen varma, että hän yrittää vain pehmentää vallitsevaa tilannetta, sitä että minusta väistämättä on tullut keski-ikäinen. Kerron tarinaa seuraavien viikkojen ajan vitsinä kaveripiirissäni, sillä heistäkään kukaan ei ole kuullut koskaan puhuttavan nuorisomonitehoista.

Myöhemmin minulle vakuutetaan, että termi on validi. Ilmeisesti alle dioptrin ikänäkötapauksissa varsinaisia monitehoja ei vielä kannata hankkia, sillä plussaa saattaa tulla nopeallakin aikataululla lisää. Siksi ns. nuorisomonitehot ovat tässä kohtaa oikea valinta, sillä ne pidentävät linssien käyttöikää selvästi.

On aika tutkailla kehysvalikoimaa. Harri kantaa eteeni muutamia vaihtoehtoja, jotka kaikki näyttävät hyvältä. Yhdessä arvioimme istuvuutta ja kehysten kokoa, sovittelemme, peilaamme ja testailemme kymmeniä pokia. Loppusuoralle hyväksyn viidet erilaiset kehykset. Ne merkitään muistiin asiakaskorttiin, jotta seuraavalla sovituskerralla muistetaan, mistä edellisellä kertaa tykkäsin. En mitenkään pysty tekemään valintaa tässä ja nyt, vaan aion katsella kuvia ja antaa asian muhia. Sovimme seuraavan sovituskierroksen parin viikon päähän.

trend optic

trend optic

Toisella kerralla liikkeeseen on saapunut uusia malleja. Trend Opticin valikoima on persoonallinen. Kaikki kehykset on tarkoin valittu, eikä samoja merkkejä yleensä löydy ketjuliikkeistä lainkaan. Suurten muotitalojen brändejä ei hyllyissä ole, vaan suurin osa kehyksistä tulee pieniltä silmälaseihin ja aurinkolaseihin keskittyneiltä suunnittelijoilta. Siksi ne ovat käsintehtyjä ja erittäin laadukkaita, eikä samanlaisia pokia taatusti kävele joka päivä vastaan.

Ensimmäisen sovituksen jälkeen minulla on jo suosikkini, mutta haluan silti tutustua uusiin mallistoihin. Lopulta pöydällä on pääosin Voguen Fashion Fund -kilpailussakin menestyneen ranskalaisen AHLEM Eyewearin kullattuja metallikehyksiä. Ne ovat siroja ja hillittyine yksityiskohtineen äärimmäisen kauniita. Viimeistä valintaa en silti saa aikaiseksi. Kolmas kerta sanokoon toden!

trend optic

trend optic

Kolmannella kerralla yhdet kehyksistä nousevat yli muiden. Tummasävyiset asetaattikehykset näyttävät nenälläni hullun hyviltä, mutta koska haluan tietoiseti muutosta, päädyn Ahlemin kultasankaiseen Lena-malliin. Lasit tuntuvat kasvoilla kevyiltä, ja niiden samppanjaan sävytetty väri sopii ihonväriini kuin, öhöm, silmät päähän.

Kehykset on valmistettu käsityönä Ranskan Oyonnax’issa ja niiden materiaalina on kolme kertaa kullattu palladium. Nenätyynyissä on Bauhaus-arkkitehtuurin inspiroimaa kuviointia ja sankojen päässä vintage-asetaatista muotoillut pyörylät, joihin on upotettu brändin logo. Ahlemin kehyksiä muuten kantavat kasvoillaan mm. Beyonce ja Kate Moss, joten aikamoisessa seurassa tässä ollaan!

trend optic

trend optic

Miinusta minulla on sen verran reilusti, että linsseihin tarvitaan tuplahionta. Valituissa nuorisomoniteholinsseissä on Sapphire-heijastuksenestopinnoita, joka poistaa heijastusta niin tehokkaasti, että välillä näyttää siltä, että päähän on pujotettu pelkät kehykset. Linssien reunat hiotaan takahuoneen pienessä pajassa paikan päällä, siksi toimitusaikakin on ketjuliikkeitä nopeampi.

Saan tekstiviestillä ilmoituksen valmiista silmälaseista vajaan viikon päästä viimeisestä sovituksesta. Melkein harmittaa, että istun viestin saadessani kylmä juoma kädessäni Kanariansaarilla, enkä pääse heti hakemaan uusia, ihania silmälaseja.

trend optic

trend optic

Kotimaan kamaralle palattuani kävelen vatsa jännityksestä sekaisin Bulevardille. Mitä, jos lasit eivät tunnukaan omilta, ja valinta onkin mennyt täysin metsään? Mitä, jos alkaakin kaduttaa? Seison hetken oven ulkopuolella, kokoan itseni ja astun sisään. Sankoja säädetään, nenätyynyjä taivutellaan, kunnes kehykset asettuvat oikeaan kohtaan. Puolen tunnin kuluttua astun ulos pimeään marraskuun iltaan, enkä voi lakata hymyilemästä. Kiitos Trend Optic, olette aidosti jokaisen lämpimän laatusanan arvoisia!

trend optic

ps. Instagramin puolelle ilmestyy vielä tänä iltana kilpailu, jossa voit voittaa ylläolevassa kuvassakin kauniisti kimaltelevan joululahjan itsellesi tai läheisellesi. Eikä haittaa vaikka et käyttäisi silmälaseja, sillä Frame Chain -ketjuja voi käyttää myös kaulakoruina!

Puuroa, glögiä ja puolukkapusuja – pirteän puolukkaiset suklaasuukot

Tykkään juhlien järjestämisestä. Jos vuorokaudessa olisi muutama ylimääräinen tunti, meillä vietettäisiin illalliskutsuja harva se päivä. Suunnittelen syötäviä ja juotavia, laadin vieraslistoja, mietin musiikkivalintoja ja lopulta lyön päivän lukkoon. Mutta kutsujen lähettämistä, sitä siirrän aina vähän tuonnemaksi. Jännittää, kiinnostaako ketään ja tuleeko kukaan. Onko kalenterissa tilaa, tai vetääkö joku toinen tilaisuus pidemmän korren?

Siinä vaiheessa, kun kutsuun on vastattu myöntävästi, alan pelätä, että juhlissa on tylsää. Että vaivaantunut hiljaisuus laskeutuu sohvatyynyjen seuraksi ja latistaa tunnelman. Että vieraat vain odottavat hetkeä, jolloin kehtaavat lähteä. Että ruoka on pahaa ja juoma loppuu kesken. Että olen huono emäntä. Että ihmiset ilmaantuvat paikalle vain velvollisuudesta.

puolukkaiset suklaasuukot

Samoja tunteita kävin läpi myös tällä viikolla. Olimme kutsuneet kavereita kylään itsenäisyyspäivänä. Ovet olivat avoinna aina kello kahdestatoista iltayhdeksään. Jokainen sai tulla ja mennä, miten lystäsi. Pyörähtää pikaisesti tai pysähtyä pöydän ääreen koko pitkäksi päiväksi. Riisipuuro hautui hellalla jo tuntia ennen hoohetkeä, mutta emäntä ryntäsi suihkuun vasta varttia yli puolen päivän. Kun ovikello lopulta ensimmäisen kerran soi, glögikattila höyrysi kilpaa puuron kanssa, puolukkaiset suklaasuukot oli ladottu hopeatarjottimille ja emäntäkin ehtinyt sujahtaa juhlamekkoonsa. Itsenäisyyspäivän vastaanotto sai alkaa.

Kahta tuntia myöhemmin siskojen lapset juoksivat ympyrää eteisen ja keittiön välillä, isän tuoma kuusi oli koristeltu, ensimmäinen kattilallinen kaavittu viimeistä riisinjyvää myöten puhtaaksi, muutama mukillinen glögiä maisteltu ja emäntä tyytyväinen. Kukkia aseteltiin maljakoihin, sytettiin lisää kynttilöitä ja välillä vilkaistiin mikä on ampumahiihdon tilanne. Ystävien lapset kehuivat, kuinka puuro on parempaa kuin päiväkodissa. Skumppapullojen korkit poksuivat ja kaiuttimista kaikasi Finlandia. Toisilleen tuntemattomat esittäytyivät ja solahtivat sulavasti osaksi yhteistä ystäväpiiriä.

puolukkaiset suklaasuukot

Tätä kirjoittaessa en voi kuin ihmetellä mieleni liikkeitä. Nuo kaikki rakkaat ihmiset halusivat juhlistaa 101-vuotiasta Suomea juuri meidän kanssamme. Tuskin yksikään heistä aavisti, millaisia mietteitä olin ehtinyt päässäni pyöritellä. Jos en ehtinyt heille kaikille tätä kasvokkain kertoa, teen sen tiettäväksi tässä ja nyt: olette tärkeitä joka ikinen. Minun elämäni valopilkkuja ja syvälle sydämeeni juurtuneita, halusitte tai ette.

Taas tässä kävi näin. Kevyistä lauseista ja juhlavasta tunnelmasta kasvoi ja kirposi pateettisia pohdintoja, mutta kerrankos sitä. Antaa sanojen tulla, sillä sisällänikään en voi niitä pitää. Siirrytään nyt kuitenkin aiheeseen, jonka oli tarkoitus olla postauksen päätähti. Siispä ylpeänä esitän: puolukkaiset suklaasuukot –jotka katosivat hopeatarjottimilta niin nopeasti, etten itse ehtinyt niitä edes maistaa, saatikka ottaa edustuskelpoisia kuvia. Mutta hyviä ne kuulemma olivat ja riittävän makeita.

puolukkaiset suklaasuukot

Reseptiä varten tarvitset lämpömittarin, sillä sokerisiirappi vaatii 120 asteen lämpötilan. Ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää. Pieni mittari on edullinen, ja jatkossa voit hyödyntää sitä esimerkiksi lakritsitoffeen valmistamisessa tai vaikka friteerausöljyn lämmittämisessä. Ei siis turhake ollenkaan!

Niin ja glukoosisiirappia löytyy isompien kauppojen valikoimista, minä hankin purnukkani Redin K-Supermarketista. Reseptistä riittää 15–30 pusuun riippuen keksien koosta ja vaahtohuippujen korkeudesta.

Puolukkaiset suklaasuukot

1/2 dl glukoosisiirappia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl puolukkamehutiivistettä
2 valkuaista
ripaus suolaa
300 g tummahkoa suklaata
3 rkl rypsiöljyä
n. 20 kpl ohuita pieniä keksejä

Mittaa siirappi, sokerit ja mehutiiviste pieneen kattilaan ja lämmitä seos 120 asteeseen. Pyydä apukokkia vatkaamaan sillä aikaa kaksi valkuaista kovaksi vaahdoksi. Jos toista käsiparia ei ole lähettyvillä, vähennä lieden lämpöä ja vatkaa valkuaiset itse. Pääasia, että sokeriseos pysyy notkeana. Kaada kuuma seos ohuena nauhana valkuaisten joukkoon vatkaten samalla niin vimmatusti. (Joku keemikko saisi muuten selittää tämänkin, miksi vatkattu valkuainen ei kypsy kuuman sokerisiirapin valuessa joukkoon?)

Jatka vatkaamista vielä hetki, jotta vaahto vähän jäähtyy. Ropsauta sitten sekaan aavistus suolaa. Lusikoi valmis vaahto pursotinpussiin. Lado tässä vaiheessa keksit tarjottimelle tai parille ja tsekkaa, että pakastimessa on niille tilaa.

Ennen kuin leikkaat pursotinpussin kulman auki, pyöräytä täytettyä pussia ilmassa muutaman kerran, jotta kaikki vaahto pakkautuu pussin perälle. Leikkaa sitten pussin kulma auki, niin että reiästä tulee n. puoli senttiä halkaisijaltaan. Jos käytät kankaista pursotinpussia, valitse tyllaksi sellainen, missä ei ole mitään kuviota. Pursota sopivaksi katsomasi määrä vaahtoa kekseille, ja laita ne pakkaseen siksi aikaa kun sulatat suklaan.

puolukkaiset suklaasuukot

Sulata suklaa vesihauteessa. Ota siis kattila, johon laitat vettä ja aseta sen päälle metallikulho, johon suklaa pilkotaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sörki suklaapaloja välillä, jotta ne sulavat tasaisesti. Lisää sulaneen suklaan sekaan 3 rkl rypsiöljyä. Ota sitten ritilä (uunin ritilä käy hyvin) ja laakeahko lautanen. Aseta lautanen tai vati ritilän alle ja nostele sellainen määrä vaahtohuippuisia keksejä ritilälle, että ne mahtuvat kaikki alla olevan astian kohdalle. Sitten alkaa jännittävin vaihe, jossa puolukkaiset suklaasuukot saavat lopullisen muotonsa!

Valuta sulanutta suklaata ohuena norona vaahtohuippujen päälle niin, että suklaa peittää vaahdon kokonaan. Ylijäämä suklaa valuu astiaan ja vaahtohuiput peittyvät ihanasti kiiltävään suklaaseen. Mahtava MasterChef-moment! Nosta pusut takaisin tarjottimelle ja nosta viileään jähmettymään. Nuolaise suklaiset sormet ja nosta puolukkaiset suklaasuukot pöytään parahiksi, kun vieraat saapuvat. Muista kattaa servetit, muuten vieraatkin joutuvat nuolemaan näppejään. Muuta makeaa et kahvipöytään tarvitsekaan, yksi suukko vastaa taatusti noin neljää sokeripalaa. Vähintään.

puolukkaiset suklaasuukot

Ensi kerralla, kun suunnittelen juhlien järjestämistä, yritän muistaa kaivaa esille tämän tekstin. Ehkä en olekaan niin ulkopuolinen, kuin välillä kuvittelen.

Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun

Odotan puhelua. Soittoa, joka saattaa heittää haaveet kokopäiväisestä yrittäjänurasta ryminällä ikkunasta ulos. Tietoa siitä, olenko riittävän pätevä ja potentiaalinen, ja tuntuuko siltä, että olen se hyvä tyyppi, jonka kanssa koko tiimin kemiat kohtaavat. Minuutissa on sekunteja tuplamäärä, tunteja vuorokaudessa vähintään viisikymmentä.

Törmäsin työpaikkailmoitukseen somevirrassani. Pienen salapoliisityön jälkeen löysin verkostoistani entisen kollegan, joka työskentelee tällä hetkellä kyseisessä yrityksessä. Kyselin työkulttuurista ja ilmapiiristä, utelin palkkapolitiikkaa ja etuja. Pidin kuulemastani, vakuutuin ja täytin hakemuslomakkeen vielä samana iltana. Ilmoituksen lukemisesta oli kulunut ehkä kaksi tuntia.

Tiedän, että vasta muutama viikko sitten vannoin yrittäjän vapauden nimiin. Mutta sitten sattuma puuttui peliin. Kun vastaan tulee työtehtävä, jossa voin hyödyntää kaikkia vahvuuksiani, haastaa itseni ja oppia valtavasti uutta, intuitio karjuu nupit kaakossa suoraan korvaan, että tee nyt hyvä ihminen jotain!

Yllätän itsenikin ja rustaan hakemuksen alle puolessa tunnissa. Kun kirjoittaa ammatikseen, on hakemustekstin oltava virheetön ja sopivasti erilainen erottuakseen joukosta. Paineita siis on, eikä todellakaan ole varmaa, että lauseet lentävät paperille itsestään. Oman osaamisen sanoittaminen on vaatimattomille ja oma kehu haisee -hokemiin tottuneille suomalaisille muutenkin vaikeaa. Nyt oikeat sanat soljuvat paikalleen helpommin kuin koskaan. Sen täytyy olla hyvä merkki.

Tulen huomatuksi melkein sadan huippuhakemuksen pinosta, ja saan kutsun videohaastatteluun heti seuraavana päivänä. Pohdiskelen kysymyksiä pari päivää, sitten istun sohvalle ja asettelen läppärin sopivalle korkeudelle. Nauhoitan vastaukseni yksi kerrallaan.Uusi video tuhoaa aina edellisen, eikä editointimahdollisuutta ole, joten vastaus on saatava purkkiin yhdellä otolla. On yllättävän vaikeaa olla sekoilematta sanoissaan useamman minuutin ajan. Kahden tunnin jälkeen posket hehkuvat ja kainalot ovat kosteat. Katson videot vielä kerran läpi ja painan lähetä-nappulaa.

Viikkoa myöhemmin saan kutsun konttorille. Haastattelu menee hyvin, ajatusmaailmat tuntuvat kohtaavan, tässä tiimissä voisin varmasti viihtyä. Vielä on edessä kotitehtävä, jota varten kahlaan yli 300 sivua tekstiä ja tiivistän ne muutamaan lauseeseen. Olen ylpeä itsestäni ja tyytyväinen lopputulokseen. Sitten alkaa odotus. Sillä asiaan luvataan palata pian, kävi miten kävi.

Olen aamusta iltaan kuin tulisilla hiilillä. Vilkuilen vähän väliä puhelinta ja tarkistan kymmeneen kertaan, että olen varmasti lähettänyt sähköpostin ajallaan ja liitteen kera. Leposyke on jatkuvasti hieman koholla, ja keksin koko ajan lisää syitä, miksi puhelin ei vieläkään soi.

Tilanne muistuttaa erehdyttävästi deittailua. Jos puhelin ei soi, eikä viestiä kuulu, miten se pitäisi tulkita? Onko kiinnostuksen kohde kiireinen vai eikö hän vain ole riittävän kiinnostunut minusta? Olenko hänelle varavaihtoehto, johon otetaan yhteyttä vasta, jos ykkönen ei ole saatavilla? Sanoinko jotain väärää, vai jätinkö sanomatta jotain tärkeää? Eivätkö kemiat kohdanneet riittävällä tasolla, oliko joku toinen vielä minuakin parempi tyyppi?

Iltaisin olen uupunut. Soittoa ei tänään(kään) tullut – ehkä se tulee huomenna. Hengitän syvään, sisään ja ulos. Mieleni tekee kaivautua talviunille ja nukkua seuraavaan kevääseen. Yritän harhauttaa pääkopassani kiertävän loputtoman luupin pois radaltaan. Suljen tietokoneen, kokkaan, tanssin itseni hikeen, paistan pellillisen joulutorttuja, kahlaan läpi koko viikon hesarit, keskityn kuoroharjoituksiin ja uppoudun syvällisiin keskusteluihin. Piilotan kännykän sohvatyynyn alle, sillä en halua sen muistuttavan puhelusta, jota edelleen odotan.

Ehdin jännittää, tuskailla ja maalailla piruja seinille neljän vuorokauden ajan, kunnes puhelin viimein soi. Soittajan äänensävy on ystävällinen ja empaattinen, ja siitä on helppo päätellä, mitä tuleman pitää. Viesti on kääritty oikeaoppisesti hampurilaispaperiin, ja negatiivisen uutinen on kuorrutettu molemmin puolin positiivisella palautteella. On mieluisaa ja mielettömän mukavaa kuulla, että persoonani on ihastuttanut, ja että osaamiseni on juuri sitä, mitä haettiin, mutta tällä hetkellä kehuista ei olkapääksi ole. Hopeamitalia ei tässä kilpailussa jaeta.

Pystyn pitämään ääneni vakaana ja mieleni rauhallisen reippaana. Kiitän mahdollisuudesta ja pyydän olemaan yhteydessä, jos vastaavia paikkoja avautuu jatkossa. Pääasia, että asiaan on nyt on saatu ratkaisu, eikä välitilassa tarvitse enää rimpuilla. Vasta puhelun jälkeen annan tunteiden tulla ja valua pitkin poskia.

Muistelen, kuinka monelle olen kertonut aikeistani. Lopetan laskemisen kymmenen kohdalla ja kiroan naiivin avoimuuteni. Heille jokaiselle joudun nyt raportoimaan, että tässä kävikin näin. Nolottaa.

auringonlasku

Pettymyksen aalto velloo vatsassani vieläkin, mutta tiedän, että muutaman päivän kuluttua osaan arvostaa positiivista palautetta ja valinnan perusteita eri tavalla. Voi hyvinkin olla, että pääni päällä mustana möllöttävällä myrskypilvellä on hehkuva hopeareunus. Juuri nyt tilanne kuitenkin vaatii viiniä, onhan sentään perjantai.

Meri on täynnä kaloja, ja uusi mato kiemurtelee jo koukussa. Otetaanpa siis sille, cin cin!