Etuoikeutetusta elämästä ilmastotekoihin – oletko valmis?

Kesän korvilla saattaa unohtua se, että viime vuosien suloisen lämpimät ja seksihelteiset suvet ovat mitä todennäköisemmin seurausta ilmastonmuutoksesta. Tänään vietetään maailmanlaajuista ympäristöpäivää. On erinomaisen hyvä, että on nimikoituja päiviä, jolloin ympäristönsuojelu ja ilmastoasiat nostetaan tapetille, mutta jos minulta kysytään, niiden pitäisi keikkua seinällä joka ikinen päivä.

ilmastonmuutos

Tönötän tukevasti tiedostavassa kestävän elämäntavan kuplassa, jossa suurin osa ympärilläni olevista ihmisistä on samaa mieltä. Mutta kyllä tätäkin kuplaa tökitään aika ajoin. Etäinen naamakirjakaveri iloitsee ilmastonmuutoksen mukanaan tuomasta lämmityskustannusten kutistumisesta ja ilmastonsuojelu- ja maahanmuuttovastaisen puolueen menestymisestä. Kunpa hän ymmärtäisi, että ilmastonmuutos sitä kansanvaellusta vasta kiihdyttääkin. Ilmastopakolaisuus on kiistämätön fakta, jos ja kun osa maapallosta tällä menolla muuttuu kasvihuonekaasujen vuoksi asuinkelvottomaksi.

Toinen tyyppi päättää olla tekemättä mitään, koska Kiina ja Intia. Samaan aikaan television vaalitentissä eräs nimeltä mainitsematon setämies yrittää tolkuttaa kollegoilleen, että ei Suomen tarvitse mitään tehdä, me olemme hoitaneet jo oman osuutemme mallioppilaan tavoin. Huokaus. Politiikka on painottanut jo pitkään liberaalia yksilönvapautta. Minäminäminä-kulttuuri on läsnä joka puolella, sillä saavutetuista eduista ei todellakaan haluta tinkiä. Armeija ei papusopalla ja kukkakaalipirtelöllä marssi, kyllähän ihmisen lihaa pitää saada!

Yksilöihin vaikuttaminen pelkästään viestinnän keinoin ei tutkimustenkaan valossa enää riitä, vaan tarvitaan tiukempaa sääntelyä ja kulutuksen ohjailua esimerkiksi haittaverojen muodossa. Juuri muodostettu hallitus on kaikkien meidän onneksi tekemässä historiaa ja panostamassa ympäristöön ja ilmastonmuutoksen torjuntaan ennen kuulumattomalla tavalla maailmankin mittakaavassa. Suomalainen tosin ei näkemättä usko, mutta toivotaan silti, että tavoitteet toteutuvat, eivätkä jää pelkiksi palopuheiksi lehtien sivuille ja eduskuntasalin lehtereille.

ilmastonmuutos

Helmikuussa, kun eduskuntavaalit olivat vielä edessäpäin, pääsin kuuntelemaan Helsingin yliopiston ilmastotutkijoiden näkemyksiä lähitulevaisuudesta. Heidän mukaansa näköpiirissä on kansalaisia osallistavaa päätöksentekoa, vaalikauden yli jatkuvia pitkiä linjauksia sekä voimakasta, yhteiskunnan sanelemaa sääntelyä. Maailma on suuren murroksen edessä, sillä liberaalisen demokratian ja yksilön rajattoman valinnanvapauden aikakausi on päättymässä. Ilmastonmuutoksen hidastaminen edellyttää radikaaleja toimenpiteitä niin politiikassa ja hallinnossa kuin liiketoimintamalleissa ja yksilöiden jokapäiväisessä elämässä. Muutoksen hyväksyminen ei tule olemaan meille pumpulissa kasvaneille ja liian hyvään tottuneille lottovoittajille todellakaan helppoa.

Kolmea kuukautta myöhemmin Sitra julkaisi kansainvälisen selvityksen, jossa etsitään ilmastotavoitteiden mukaisia elämäntapoja. Miten meidän pitäisi elää, jotta ilmasto ei lämpenisi 1,5 astetta enempää? Millaisia vaihtoehtoja meillä oikeasti on? Vastuu ei ole vain yksilöillä, mutta meidän kaikkien kulutuskäyttäytämisellä voi raportin mukaan silti olla merkittäviä vaikutuksia. Yksilön tahto ja kiinnostus vähähiilisempää elämää kohtaan antaa tärkeän signaalin myös hallintokoneistolle ja poliittisille päättäjille.

Luvut ovat hurjia. Jotta tavoitteeseen päästään, suomalaisten hiilijalanjälkeä on pienennettävä tässä selvityksessä yli 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Selvitys tutkailee päästöjä nimenomaan kuluttamisen ja elämäntapojen näkökulmasta, joten yksilön hiilijalanjälkeen ei ole laskettu infrastruktuurista tai julkisesta kulutuksesta johtuvia lukuja. Eniten pystymme vaikuttamaan elintarvikkeiden käyttöön, kuten lihan ja maidon kulutukseen, asumiseen liittyvään energian määrään ja liikkumiseen yksityisautoiluineen ja lentomatkoineen, sillä 75 % elämäntapaan perustuvasta hiilijalanjäljestä muodostuu näistä kolmesta kategoriasta.

ilmastonmuutos

Selvityksessä on tutkittu myös Japanin, Kiinan, Brasilian ja Intian hiilijalanjälkien suuruutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Jotta saadaan hieman perspektiiviä, lyödäänpä raakoja lukuja pöytään. Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on 10 400 kg. Liikkuminen kuormittaa eniten (2,8 t), asuminen melkein saman verran (2,5 t), ja ruoka saa kyseenalaisen kunnian seurata kolmantena (1,8 t). Kerrottakoon vertailun vuoksi myös sille hepulle, jonka mielestä jäljet johtavat intialaiselle sylttytehtaalle, että intialaisen yhteenlasketut päästöt ovat yhteensä 2 000 kg. Siitä ruokaan kuluu 0,5 t, asumiseen 0,4 t ja mutta liikkumiseen 0,7 t. Intialaisen yhteen ynnätyt päästöt ovat siis vähemmän kuin suomalaisen asumisesta tai liikkumisesta aiheutuvat päästöt. Karua faktaa, joka meinaa painaa tällaisen maailmanparantajan mielen väkisinkin matalaksi.

Ruokaihmistä kiinnostaa etenkin elintarvikkeiden vaikutus, siksi muutama sananen aiheesta lisää. Lihansyönnin valtavan vaikutuksen suomalaisen jalanjälkeen saattaa arvata ilman tutkimukseen perehtymistäkin. Se muodostaa yksinään lähes puolet ruoan ilmastovaikutuksista. Näillä leveysasteilla lihaa kuluu melkein 85 kiloa vuodessa mattia ja maijaa kohti. Viikkotasolle purettuna se tekee 1,6 kiloa per lihansyöjä. Kasvispainotteisen sekasyöjän näkökulmasta luku tuntuu todella suurelta. Japanissa vastaava vuositason kilomäärä on 35, Kiinassa 60, Brasiliassa 45 ja Intiassa vaivaiset 5. Suomi seisoo tässäin kyseenalaisella palkintopallilla. Maitotuotteita eli lähinnä maitoa, juustoa ja hapanmaitotuotteita tosin kuluu vieläkin enemmän, 3,8 kiloa per viikko per suomalainen – huh huh!

Toivoa kuitenkin on, sillä kaikkea ei vielä ole menetetty! Jokainen meistä pystyy vaikuttamaan jollain tavalla näin kolmeen suurimpaan syntipukkiin. Vaihda auto edes osittain julkiseen liikenteeseen tai jos on pakko autoilla, hanki hybridi tai kulje kimppakyydillä. Käytä lihasvoimaa aina kun mahdollista, kävele lyhyet matkat, pyöräile pitemmät tai viiletä ne vaikka sähköistetyllä potkulaudalla. Matkusta kotimaassa ja maata pitkin. Jos lennät, valitse suora lento ja oleskele kohteessa pidempään. Mieti, riittäisikö pienempikin asunto, asenna lämmitysenergiaa säästävä ilmalämpöpumppu ja valitse vihreä ekosähkö.

ilmastonmuutos

Pohdi ruokailutottumuksiasi. Oletko tapojesi orja vai uskaltaisitko kokeilla jotain uutta? Vähennä lihansyöntiä tai vaihda edes nauta ja possu joskus kanaan tai kalaan. Kokeile kasvimaitoja ja herkuttele juustoilla harvemmin. Kun käytät sesonginmukaisia kasviksia ja panostat palkokasveihin, säästät myös selvää rahaa, sillä satokauden tuotteet ovat aina edullisimpia. Älä heitä ruokaa roskiin, usko aistejasi, älä päivämääriä. Kokeile vegaanista ruokavaliota vaikka vain viikon ajan, saatat löytää uusia suosikkisapuskoja ja raaka-aineita, joista et ole koskaan kuullutkaan!

Muista myös, että vaateteollisuus kuluttaa enemmän maapallomme varoja kuin lentomatkailu ja laivat yhteensä. Harkitse siis tarvitsetko todella uutta takkia tai viimeisimmän trendin mukaista toppia. Osta käytettynä, lainaa, vuokraa ja kierrätä aina kun voit. Ja kun onnistut ottamaan askelen oikeaan suuntaan, kerro siitä kavereille. Puhu ilmastoystävällisestä elämäntavasta ja kestävästä kulutuksesta, ole aktiivinen ja näytä esimerkkiä myös niille muutosvastarintaisille mököttäjille.

Ajatelleeksi ei ehkä tule sitäkään, että kestävillä valinnoilla, kuten ruokailutottumusten muutoksella, fillaroinnilla tai etätyöllä on myös muita elämänlaatua parantavia vaikutuksia. Parempi terveys, reippaampi kunto ja lihavampi lompakko saattavat hyvinkin tulla bonuksena kaupan päälle.

Kaikkien meidän teoilla on loppupeleissä merkitystä, vaikka toisin välillä väitetään. Vähemmän kuormittavien tuotteiden ja palveluiden valitseminen on ratkaisevan tärkeää, sillä muuten markkinat eivät reagoi ja tuota tarjolle lisää parempia vaihtoehtoja. Kylmä totuus on myös se, että mitä hitaammin kulutustottumukset muuttuvat, sitä radikaalimmin niitä on muutettava tulevaisuudessa. Tuli polttelee jo ikävästi hännän alla, jos haluamme, että meillä on elinkelpoinen maapallo myös vuonna 2050 ja vielä pitkään sen jälkeen.

ilmastonmuutos

Sen sijaan, että luettelisin loputkin lähes 100-sivuisen Sitran selvityksen luvuista ja pysäyttävistä faktoista, lopetan paasaamisen tähän. Jos ja kun aihe kuitenkin kiinnostaa, suosittelen teitä katsomaan Mikko Toiviaisen eli Kalenterikarjun informatiivisen, mutta samalla varsin viihdyttävän tubevideon siitä, mitä sinäkin voit tehdä yhteisen tulevaisuutemme hyväksi. Jos et ehdi juuri nyt katsoa kymmenminuuttista tietopakettia, vilkaise edes tämä aiemmin kirjoittamani teksti ja sen vinkit ilmastoystävälliseen elämään. Maailmanparantaja kiittää ja poistuu takavasemmalle vain palatakseen asiaan tuonnempana.

Lukutaidon, lukemisen ja kirjallisuuden puolesta, sivistymättömyyttä vastaan

Maanantaiaamuna kahdeksan maissa, kun makasin vielä peiton alla, huikkasi mies aamupalapöydän äärestä löytäneensä kiinnostavaa luettavaa, jota minunkin kannattaisi vilkaista. Nappasin käteeni kännykän ja avasin YLEn uutispalvelun. Siinäpä se seisoi, raflaavasti klikkiotsikoituna: Lukutaito oli historiallinen oikku, jota ei enää tarvita.

Oikku tarkoittaa kielitoimiston sanakirjan mukaan tavallisuudesta poikkeavaa, kummallista ilmiötä tai äkillistä (outoa) päähänpistoa taikka mielenhäiriötä. Kun kyseessä on ihmisen historiaan ja modernin yhteiskunnan syntymiseen merkittävästi vaikuttanut kansalaistaito, on sanavalinta vähintäänkin omituinen. Riku Siivonen kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan, että lukemisesta on tullut tarpeeton taito. Länsimaisen sivistyksen kulmakivi saattaa hänen mukaansa hyvinkin olla vain ohimenevä ajanjakso historiassa, sellainen, jonka olemassaolo ihmetyttää seuraavan vuosisadan tutkijoita. Jos he siis ylipäänsä osaavat lukea.

kirjallisuuden puolesta

Provosoiduin, ja se todennäköisesti oli tarkoituskin. Vaikka Siivonen tekstissään myöntää, että uskoo edelleen lukutaidosta olevan etua nyt ja tulevaisuudessa, pöyristyin pelkästä otsikon ilmoille heittämästä ajatuksesta niin, että kävin ensi töikseni käsiksi läppärin näppäimistöön aikomuksenani kirjoittaa puolustuspuhe lukemiselle ja lukutaidolle.

Lukeminen kehittää ja ylläpitää ajattelua, kerryttää kognitiivisia kykyjä, ruokkii mielikuvitusta, antaa elämyksiä, laajentaa maailmankuvaa ja sanavarastoa, auttaa ymmärtämään, puhkoo kuplia – ja parhaassa tapauksessa opettaa myös tunnetaitoja ja empatiaa. Pitempään tekstiin syventyminen vaatii keskittymiskykyä, antautumista sanojen siipien kannettavaksi ja heittäytymistä kirjoittajan maalaamaan maailmaan. Hektisessä silpputöiden suossa ja tauotta elämöivien älylaitteiden aikakautena pitkään tarinaan uppoutuminen tuntuu siltä, kuin astuisi tunkkaisesta toimistosta raikkaaseen ulkoilmaan. Happi virtaa keuhkoihin, energiatasot elpyvät ja ajatus alkaa jälleen tallata uusia uria vanhojen polkujen viereen.

kirjallisuuden puolesta

Kaiken lisäksi kirjoitettu kieli – oli se missä formaatissa tahansa – on käyttöliittymänä ylivertainen. Tekstiin voi syventyä, sitä voi silmäillä tai lukea kursorisesti. Kirjaa voi lehteillä taaksepäin ja paperilla hypähdellä eteenpäin, lauseet voi lukea moneen kertaan, niitä voi korostaa ja alleviivata ja kirjoittaa marginaaliin muistiinpanoja. Kuva kuulemma vastaa tuhatta sataa, joten saman logiikan mukaan videossa viestiärsykkeitä on satoja tuhansia. Kuva(kin) on kuitenkin aina tulkinnanvarainen. Teksti auttaa asettamaan myös kuvan tapahtumat kontekstiin, se tarjoaa faktatietoa ja taustoittaa liikkuvankin kuvan tapahtumia. Sitä paitsi tottunut lukija sisäistää paperilta tietoa nopeammin kuin, mitä puhuva pää ehtii ilmoille samassa ajassa saattaa.

kirjallisuuden puolesta

Taitavinkaan tubettaja tai etevinkään elokuvaohjaaja ei pysty tunkeutumaan ihmisen pään sisään. Kaunokirjallisuudessa tulkintoja ja mielen sisällä muodostuvia maailmoja on yhtä monta kuin on lukijaa, eikä tajunnan synnyttäviä sävyjä ja miljoonia mielleyhtymiä voi korvata millään. Siksi elokuvasovitus on niin monelle kirjaan rakastuneelle pettymys – se on tuotantoryhmän tulkinta käsikirjoituksesta, joka on vain häilyvä varjo mielikuvituksen tuottamasta ja omiin kokemuksiin peilautuvasta, lauseiden lomaan kietoutuvasta lukukokemuksesta.

kirjallisuuden puolesta

Biologia ja evoluutio muokkaavat meitä ja muovaavat myös aivojen toimintaa, mutta muutos tapahtuu äärimmäisen hitaasti. Viimeisten vuosikymmenien aikana vain harva meistä on pystynyt sopeutumaan siihen informaatioähkyyn ja notifikaatiotulvaan, jonka internet ja älylaitekulttuuri ovat tuoneet mukanaan. Todennäköistä on, että jossain vaiheessa aivomme kykenevät tietokoneen tavoin aistimaan enemmän, ymmärtämään nopeammin ja tallentamaan suurempia määriä tietoa kuin mikä juuri nyt on mahdollista. En ole ennustaja tai tulevaisuuden visionääri, enkä todellakaan tiedä, millaisia taitoja sadan vuoden päästä (työ)elämässä tarvitaan, mutta silti uskon, että robotisaatio muuttaa työelämää ja arkea enemmän kuin aivojemme kehitys.

kirjallisuuden puolesta

Ihminen on ajatteleva eläin, ja kirjoitettu kieli tarjoaa elämyksiä, joita emme muualta saa ja joista diginatiivienkin kannattaisi olla kiinnostuneita. Voi olla, että nyt kestovaippohin ja luomupuuvillavermeisiin verhoillut, vielä lastenvaunuissa sätkivät tulevaisuuden toivot eivät arvosta kirjallista perintöä ja lukukokemuksia minun sukupolveni tavoin, mutta on vaikea kuvitella maailmaa, jossa kirjallisuus olisi kokonaan kadonnutta kulttuuria. Ja jos vastoin kaikkia todennäköisyyksiä minun elinaikanani käykin niin, lupaan olla muutosvastarintaliikkeen eturivissä pitämässä ääntä kulttuurin, kirjastojen, kustantamojen ja kirjallisten aarteiden puolesta.

kirjallisuuden puolesta

Lopuksi kajautan hurraahuudon lukutaidolle, kirjoille, tarinoille, juonenkäänteille ja kirjallisuudelle, joka sivistää ja avartaa! Ja koska elän, kuten opetan, suljen nyt elämääni ohjailevan älylaitteen, tartun kirjaan ja annan tarinan ohjata minut sisään ovista, joiden takana odottaa tuntematon. Eläydyn entisaikojen tapahtumiin, hengitän hahmojen kanssa samaan tahtiin ja huomaan kylmien väreiden nostaneen käsivarteni kananlihalle. Tämän blogin lukijoina tietänette, mitä tarkoitan.

Jutun mielipiteet, uskomukset ja mustatuntuut ovat omiani, ja ne perustuvat vain ja ainoastaan 42-vuotiaan kielen ammattilaisen elämänkouluun ja kokemuksiin. Lähdeviitteitä on siis turha rivien välistä etsiä, niitä ei tässä tekstissä ole.

Kymppitonnien kuukausi – terveiset yrittäjyyden vuoristoradalta

Joitakin viikkoja sitten toistaiseksi suurin asiakkaani soitti ja aloitti puhelun kertomalla, että nyt on vähän huonoja uutisia. Vatsaani valahti kuuma kivi, sillä osasin arvata, mitä tuo pahaenteinen lause piti sisällään. Yrityksen organisaatiota uudistettiin, eikä ulkopuolista tekijää enää tarvittu. Työtäni kehuttiin ja luvattiin suurin sanoin suositella – tummissa pilvissä oli sentään hopeaisena hohtava reuna. Puhelun päätyttyä lamaannuin täysin. Paisuttelin piruja ja maalailin mieltäni mustin siveltimenvedoin. Ensimmäinen ajatus, jonka aivoni pystyivät puhelun jälkeen muodostamaan kyseenalaisti kaikki aiemmat ratkaisuni. Tätäkö tämä yrittäjyys onkin?

Kahta viikkoa aiemmin olin ehtinyt hurrata sille, että toiminimeni tili ylitti ensimmäistä kertaa kymppitonnin haamurajan. Poksautin auki 40-vuotislahjaksi saamani samppanjapullon, jota olin säästellyt suurta juhlapäivää tai tärkeää tapahtumaa varten. Kymppitonnin kilahtaminen kassaan oli todellakin sellainen.

Ilo kupli lasissani ja lähti lapasesta sisälläni – se kutkutteli jalkapohjiani, lähetti lepattavia perhosia vatsaani ja onnellisuushormoneja hataraan päähäni. Dopamiini ryöpsähteli ja roiskui yli äyräiden. Itselleni varovaisesti asettamani ensimmäisen puolen vuoden tavoitteet olivat toteutuneet kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Jotain olin todennäköisesti tehnyt oikein.

Samaan syssyyn kilistelin myös blogin kasvaneille lukijamäärille. Vielä syksyllä 2018 huippulukemat kohosivat korkeintaan 7000 kuukausittaisen kävijän tuntumaan. Vuoden alussa muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa toden teolla. Irtisanouduttuani päivätöistä minulla oli vihdoinkin aikaa keskittyä kirjoittamiseen, syventyä aiheiden ideointiin ja panostaa myös valokuvaamiseen ja kuvien viilaamiseen.

Mitä enemmän kuuntelen sydäntäni, mitä enemmän kirjoitan siitä, mitä mieleni päällä liikkuu, sitä enemmän teitä kertyy lukijakuntaan. Muutos näkyy, kuuluu ja tuottaa hedelmää, silä maaliskuussa tarinoitani tutkaili jo yli 12 000 silmäparia. Kiitos joka ikiselle, olette minulle suunnattoman tärkeitä!

Taputin itseäni olkapäille ja olin ylpeä siitä, mitä olin saanut aikaan. Ilon pirskahtelevat pisarat ja minun mittakaavassani isot onnistumiset hautautuivat kuitenkin mutaisimpaan maakuoppaan samassa sekunnissa, kun ensimmäinen isompi vastoinkäyminen taklasi minut tantereeseen takavasemmalta. Hetken tuntui siltä, että minusta ei ole mihinkään, en osaa mitään, eikä tekemiseni kiinnosta ketään.

Vuoristorata on vertauskuvana puhki kulutettu, mutta silti paras sana kuvamaan yrittäjän arkea. Jarrumiehiä ei näy ja vauhti huimaa välillä järkevintäkin päätä. Vastoinkäymiset kaatavat kanveesiin, niiltä tuskin voi kukaan välttyä. En ainakaan minä. Jyrkähkön pari tuntia kestäneen syöksyn jälkeen sisuunnuin, viskoin epävarmuuden rattaisiin asentamat kapulat kohti vesilintuja ja keräsin itsetuntoni rippeet kiroillen kasaan.

Hetken hengiteltyäni otin esiin Excelin ja pyörittelin lukuja edestakaisin. Vuoristoradan vaunu nousi nytkähdellen mäkeä ylöspäin. Lahjomattomat luvut puhuivat puolestaan ja salpaantunut hengitys alkoi hissukseen kulkea. Huomasin hyvin pian, että hätä ei ole tämän näköinen, ei, vaikka pudotus kuukausitasolla olikin yllättävän kova. Vaunun kivutessa kohti huippua tuntui siltä, että näin tämän piti mennäkin, sillä kaikella mitä tapahtuu, on tarkoitus. Kun yksi ovi sulkeutuu, on toisella mahdollisuus avautua. Kalenteriin vapautuu tilaa jollekin paremmalle, jollekin, joka auttaa minua urallani eteenpäin, jollekin, joka tuo elämääni vielä enemmän iloa. Minä pärjään, jos niin päätän. Suustani syöksyi perisuomalainen voimasana. Perkele.

Pari päivää myöhemmin istun opiskelukavereideni kanssa samassa pöydässä. Valmistumisestamme on kulunut 20 vuotta. Kuulumisten vaihtamisen yhteydessä käy ilmi, että meidän pienessä piirissämmekinm on kova tarve sisällöntuottajille. Yksi ja toinen lupaa palata arkena asiaan. Kotiin kävellessäni törmään hississä naapuriini, jonka sivulauseeseen tartun ja tarjoudun auttamaan myös hänen yrityksensä sisältöjen kanssa. Seuraavana päivänä sähköpostilaatikkooni tipahtaa muutama tarjouspyyntö. Untuvikon siivet kantavat sittenkin.

ps. Juttua kuvittavat potretit olen ottanut itse. Kamera säksätti jalustallaan muutaman sekunnin välein ja minä yritin poseerata. Kikatin kaksinkerroin kuvia selatessani, sillä kuudestakymmenestä ruudusta ehkä kaksi oli käyttökelpoisia. Kumpikaan niistä ei ole yllä olevien kuvien joukossa. Viitoittakoon kuvakavalkadi tulevia polkujani – ei tämä elämä niin vakavaa ole, yrittäjänäkään.