Kolme vuotta yrittäjänä ja edelleen kipuilen edelleen ehkä vähän typerienkin päähänpinttymien kanssa. Hävettää, nolottaa ja turhauttaa melkein joka päivä. Aliarvioin osaamistani, väheksyn tietotaitoani, uppoan välillä syvälle huijarisyndrooman syövereihin ja hinnoittelen työni tietysti sen mukaan. Häpeän aalto pyyhkäisee yli yleensä silloin, kun olen toimittanut valmiit sisällöt asiakkaalle. Kainalot hikoavat, syke kiihtyy ja kasvoille nousee puna. Ettäs kehtaatkin, millä meriiteillä sinä muka kutsut itseäsi asiantuntijaksi? Kuka tahansa voi kirjoittaa tarinoita ja suoltaa sisältöjä! Sisäinen kriitikkoni hiljenee vasta, kun palaan yön yli nukuttuani takaisin tekstin äärelle ja huomaan, että artikkeli onkin aivan kelvollinen, joskus jopa erinomainen.

Jutustelin taannoin tunnin verran omasta yrittäjän taipaleestani muutamalle kuulijalle Clubhousen iltapäiväkahveilla. Kerroin siitä, miten kaikki alkoi, mitä sitten tapahtui ja missä juuri nyt mennään. En ollut pohtinut puheenvuoron kulkua etukäteen, päätin luottaa tilanteeseen ja kertoa asioita, jotka sillä hetkellä tuntuvat tärkeältä. Kesken puheen pälpätyksen tajusin, kuinka paljon olen viimeisen viiden vuoden aikana saanut aikaan. Wau, kommentoi haastattelija jo toistamiseen. Miten olet ehtinytkin tuon kaiken? Tunnin tarinoinnin jälkeen olin pikkuisen ylpeä itsestäni. Ehkä tässä ei ollakaan eilisen teeren tyttäriä, vaan vahvasti asiantuntijan tittelissä kiinni.

Olen jakanut tiedonmurusia taipaleeltani silloin tällöin, mutta koskaan en ole tainnut kertoa koko tarinaa tai ainakaan sitä, millaisten mutkien kautta tähän pisteeseen on päästy. Muistan ajatelleeni haastattelun aikana, että jatkossa haluan avata yksinyrittäjän arkea useammin. Ja jotta ajatus ei jää aikomukseksi, aloitan tekemisen nyt.

Insinööriopintoja ja uusmediahypeä

Urapolkuni tuskin on tavallisimmasta päästä, mahtuuhan taipaleelle niin insinööriopintoja, taidehallinnon opintokokonaisuutta kuin paperikonservoinnin koulutustakin. Intohimoisimmin opiskelin kuitenkin suomen kieltä. Hain ja pääsin sisään vuonna 2009 ja valmistuin filosofian maisteriksi viidessä vuodessa. Saavutus oli siihenastisen elämäni suurin, sillä suoritin kaikki 300 opintopistettä kokopäivätyön ohella. Gradu keskeytyi puoleksi vuodeksi pitkän parisuhteen kariuduttua, mutta kerran neljässä vuodessa järjestettävä promootio vauhditti valmistumista viimeiseen saakka. Molemmat opinnäytteeni käsittelivät kaunokirjallisuuden nimiä. Kandissa tutkin Mauri Kunnaksen lastenkirjojen nimeämisstrategioita ja gradussa sukelsin Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan nimimaisemaan.

Palkkaduunia ehdin tehdä yli 20 vuotta. Ensin kesätöitä Barösundin bensiksellä (jep, ihan sen hehkutetun Barö-hotellin tuntumassa), sitten muutaman kuukauden pätkiä Ajaston liukuhihnalla (koska olin laiska ja halusin päästä opintojen työharjoittelusta helpolla). Insinööritutkinnon jälkeen koko vuosikurssi revittiin töihin. Oli nousukausi, wap-hullutus ja uusmediahype, joten osaajista käytiin kovaa kilpailua. Lukuisten työtarjousten joukosta valitsin lopulta silloisten Soneran ja HPY:n välillä. Jälkimmäinen vei pidemmän korren, vaikka ensimmäinenkin oli jo allekirjoitusta vaille lukkoon lyöty. Vaikka uusmediabileiden huippu oli jo takanapäin, juhlia oli melkein joka viikko ja rahaa poltettiin surutta sinne ja tänne. Yritys vaihtoi nimeään useasti. Ensin meistä tuli Kolumbus, jonka internet oli pyöreä ja sitten Elisa, joka oli kaikkien kanssa, kaiken aikaa ja kaikkialla.

Parin vuoden päästä alkoivat YT:t, jotka heittelivät tuoteasiantuntijan pallilta asiakaspalveluun ja lopulta call centeriin. Lopulta tein töitä vain rahan takia, sitten opiskelin lisää, paiskin paperikonservointihommia 2 kk firenzeläisessä autotallissa ja saman verran Kansallisarkiston konservointiosastolla. Vuonna 2005 pelastauduin puhelinoperaattorilta viimein Otavalle ja sieltä kolme vuotta myöhemmin entiseen Taikkiin, nykyiseen Aalto-yliopistoon, jossa vierähtikin kokonaiset 11 vuotta ensin tuotantosihteerin ja sen jälkeen kustannustoimittajan töissä. Sitten olinkin yhtäkkiä yrittäjä.

Miten minusta tuli yrittäjä?

Yrittäjyys vokotteli minut puolelleen vaivihkaa. Elämäni ensimmäiset neljäkymmentä vuotta olin vahvasti koko ideaa vastaan. Lama-ajan lapsi oli todistanut liian monta konkurssia ja arvosti yli kaiken vakituista virkaa, säännöllistä palkkaa ja pitkiä kesälomia. Kyllästyin yliopistomaailmaan. Oli jo jonkin aikaan tuntunut siltä, etten saa enää mitään uutta irti työtehtävistäni. Sen erään tv-ohjelman jälkimainingeissa perustin ruokapainotteisen blogin osaamatta aavistaa, millainen merkitys sillä tulevaisuuteni kannalta olisi. Vuoden 2016 alussa anoin vuorotteluvapaata, mutta hakemus hylättiin. Päätin jäädä palkattomalle vapaalle niin pitkäksi aikaa, kuin se taloudellisesti mahdollista oli. Siihen paloivat säästöt ja osa sijoituksista, mutta kaipasin kipeästi taukoa. Jäin kerrasta koukkuun vapauden tunteeseen.

Syksyllä siirryin palkattomalta vapaalta 50-prosenttiselle opintovapaalle, sillä löysin mielestäni kiinnostavan aikuiskoulutuksen. En kuitenkaan suorittanut sitä loppuun, sillä tajusin alkumetreillä, että kävelen väärään suuntaan. Verkkosivujen suunnittelu tai tekninen toteutus kiinnostivat edelleen, mutta leipäni halusin kantaa pöytään kirjoittamalla. Reilun vuoden osittaisen opintovapaan jälkeen neuvottelin itselleni puolipäiväiseen sopimukseeni jatkoa. Keväällä 2018 olin perustanut sivutoimisen yrityksen ja tein toiminimeni kautta sekä blogiyhteistöitä että satunnaisia sisältöjä muutamalle asiakkaalle. Vuodeksi 2019 osittaista työaikaa ei enää herunut, joten aloin katsella ympärilleni, kysellä tiskien alta ja tehtailla työhakemuksia. Valinta ei kuitenkaan koskaan kohdistunut minuun ja päätin, että aika aikaansa kutakin. Ilmoitin, että aion irtisanoutua vuoden vaihteessa, oli tilanne mikä hyvänsä. Halusin muutosta ja olin valmis ottamaan riskin.

Onni oli myötä, sillä juuri ennen irtisanoutumistani allekirjoitin sopimuksen toisesta kuukausittaisesta asiakkuudesta. Laskeskelin, että yhdessä starttirahan kanssa koossa olisi kuukausitasolla summa, jolla saan pakolliset elämiskulut maksettua. Oli aika sukeltaa yrittäjyyden syvään päähän. Helmikuun alussa vuonna 2019, 41-vuotiaana, minusta tuli päätoiminen yrittäjä. Kamalaa, mutta samaan aikaan niin ihanaa. Mutta mitä sitten tapahtui? Siitä kuulette ensi kerralla!