Tuliaisia Ranskasta: Sinappinen sieni-sipulipiirakka

Kaikki viinit eivät matkusta hyvin. Näin minua neuvottiin, kun muutama vuosi sitten vietin lomaa viiniköynnösten keskellä viinitalolta toiselle vaeltaen. Tottahan tuo taitaa olla. Vihreiden kukkuloiden kupeessa, Välimeren auringon viimeisissä säteissä, lasin hikoillessa helteisessä illassa viini maistuu taatusti erilaiselta kuin kotisohvalla television ääressä. Vaikka viinipullo kulkeekin matkalaukussa kätevästi kotiin saakka, tunnelmaa ei pysty pakkaamaan kookkaimpaankaan kapsäkkiin.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Asettuminen arkeen ja palaaminen perustekemiseen ranskalaisten maalaismaisemien ja riemukkaan ruokakuvausretriitin jälkeen on ollut ymmärrettävästi vähän vaikeaa. Onneksi muistoja voi elvyttää myös kylmänkolean kivikaupungin keittiössä, vaikka eihän se tietenkään sama ole, ei lähellekään.

Pohjolan kylmässä valossa kasvaneista ja kaukaa maailmalta roudatuista raaka-aineista puuttuu se jokin. Tomaatit ovat vetisiä, persikat mauttomia ja vaisut viikunat kalpenevat suoraan puusta poimittujen rinnalla. Jotkut makumuistot kuitenkin kantavat kielelle saakka.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Siksi pari päivää sitten, kun isä toi kotiinkuljetuksena puoli ämpärillistä itse poimimiaan kantarelleja, päätin leipoa lautaselleni ranskalaisen maalaismaiseman. Sinappinen sieni-sipulipiirakka valmistui versiona, joka tuskin veti vertoja alkuperäiselle, Happy Hamletin vierastalon terassilla, kaislakaton alla nautitulle taideteokselle, mutta herkullista se silti oli. Ranskassa kokatun piirakan resepti oli Teresa Välimäen käsialaa, alla olevan ohjeen olen muokannut sen pohjalta.

Koska salvia rönsyilee mökin keittiöpuutarhassa niin, että timjamiraasu meinaa peittyä sen alle, ja koska isäni sieniämpärin kyljessä keittiööni kulkeutui myös säkillinen omenoita, päätin lisätä molempia piirakan pohjataikinaan. Niin olen tehnyt ennenkin, joten taikinasta tuli loppujen lopuksi toisinto vanhan suosikkini salottisipulipiirakan pohjasta.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Kaikkea ei todellakaan tehdä itse alusta asti, leivontaan voi hyvin käyttää vaikka kaupan valmista lehtitaikinaa. Tässä kohtaa voit siis hyvin oikoa. Sienet voit valita mielesi mukaan, myös herkkusienet maistuvat piirakassa mainioilta. Sipuliksi sopii se, mitä kaapista löytyy, mutta sinapin olisi hyvä olla dijonia. Ja sitten kokkaushommiin!

Sinappinen sieni-sipulipiirakka

Pohja:
150 g voita kuutioituna
1,5 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2–3 rkl silputtua salviaa
1 omena raastettuna
1 rkl (sherry)viinietikkaa

Täyte:
2 sipulia
2–3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä paistamiseen
Reilu litra tuoreita sieniä
Purkillinen maustamatonta tuorejuustoa tai mascarponea
1 dl turkkilaista jugurttia
2 rkl dijonsinappia
(loraus valkoviiniä tai sherryä)
Suolaa ja pippuria
Päälle juustoraastetta, jos siltä tuntuu

Raasta omena ja silppua salvia. Kaikki taikinan ainekset kulhoon ja nypi voi niiden joukkoon. Lisää tilkka viinietikkaa ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikina sitten elmukelmuun ja siirrä jääkaappiin lepäämään täytteen valmistuksen ajaksi.

Leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi, silppua valkosipulinkynnet ja pieni sienet sopiviksi suupaloiksi. Hauduta sipuleita öljyssä 10-15 minuuttia. Lisää pannulle sitten sienet ja paista kunnes suurin osa nesteestä ehtii haihtua. Mausta suolalla ja pippurilla.

Pane viimeistään tässä vaiheessa uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita tuorejuusto ja turkkilainen jugurtti ja lisää seokseen pari ruokalusikallista dijon-sinappia sekä loraus valkoviiniä tai sherryä. Mausta suolalla.

Painele levännyt taikina käsin pyöreän taikinavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä tuorejuusto-jugurtti alimmaiseksi ja lisää sienet ja sipulit sen päälle. Lisää päällimmäiseksi juustoraastetta, jos haluat. Paista uunissa 25–40 minuuttia, paistoaika riippuu uunista ja pohjataikinan koostumuksesta. Ylläolevalla kombolla taikina kypsyi meidän normiuunissa reilussa 30 minuutissa.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Nauti sinappinen sieni-sipulipiirakka vähän jäähtyneenä sellaisenaan tai vihreän salaatin kanssa!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.