Heti ensimmäisillä treffeillä oli hämmentävää huomata, että meillä oli samanlainen maku. Ei, nyt en puhu vaatetuksesta tai muustakaan ulkonäköön liittyvästä, vaan siitä, mitä lusikoimme suihimme, kaadamme laseihimme ja valitsemme lautasillemme. Jos meiltä kysyttäisiin yhdessä tai erikseen, mistä erityisesti pidämme, vastaukset todennäköisesti olisivat samoja tai ainakin liippaisivat hyvin läheltä.
Lempinaposteltavat? Kaikki pikkelöidyt asiat. Lempihedelmä? Sitrushedelmät. Lempikasvis? Fenkoli ja kyssäkaali. Lempimauste? Suola, pippuri, chili ja tuore inkivääri. Lempiproteiini? Kotimainen kala. Lempijuoma? Happamet oluet, skumppa ja gin & tonic. Ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Poikkeukset vahvistavat säännön: hän rakastaa suolakurkkuja, minä syön niitä vain blinien kanssa. Minä rakastan sieniä, hän ei voi sietää niiden hajua. Selleriäkin olen jo tottunut syömään, sillä herra on piilotellut sellerihakkelusta pikkuhiljaa muun muassa aamupalarahkani sekaan.
Miehen mukana yhteiseen kotiin saapui myös kymmenien etikkapullojen kokoelma. Minullekin se on mieluinen raaka-aine, mutta valikoimani kattoi yhteenmuuttoa ennen väkiviinaetikan lisäksi vain valkoviini- ja balsamicoversiot. Nykyään etikkaa kuluu keittiössä enemmän kuin öljyjä. Tätä kirjoittaessani nenään leijailee voin ja etikan omalaatuinen tuoksu, sillä hellalla valmistuu kevään ensimmäinen hollandaisekastike espanjalaisten parsojen kaveriksi. Jääkaapissa on jatkuvasti jos jonkinmoista pikkeliä tai etikkapohjaista marinadia, tällä hetkellä etikassa maustuu ainakin punasipulia, silakoita, kanttarelleja, inkivääriä ja punakaalia. Normirepertuaariin kuuluvat myös öljyssä ja etikkaisessa vinegretissä marinoitu kyssäkaali, mummonkurkut ja pikkelöity piparjuuri.
Etikkarakkaus määrittelee monesti myös sen, mitä tilaamme ravintolassa alkupalaksi. Jos jotain annoksen yhteydessä mainitaan pikkelöinti, vinegretti tai raakakypsytys, sitä tilataan. Näin eteemme pääty pari vuotta sitten espanjalainen tapasklassikko, boquerones en vinaigre, viinietikassa ja mausteöljyssä marinoidut tuoreet anjovikset. Ne olivat elämys suomalaisiin purkkianjoviksiin tottuneelle ja siksi niitä onkin ikävöity urakalla Espanjaan suuuntautuneiden reissujen jälkimainingeissa.
Olen kauan sitten haudannut haaveen siitä, että noita espanjalaisia ihanuuksia voisi kokeilla kotioloissa, onhan tuoreen anjoviksen saatavuus pohjoisilla leveysasteilla sula mahdollisuus. Pari päivää sitten sain kuitenkin herätyksen. Selailin työasioissa Pro Kala ry:n nettisivuja ja silmiini osui ohje, joka oli nimetty lupaavasti Silakat boquerones. Siltä seisomalta heitin takin niskaani ja marssin Tukkutorin kalan tiskille. Kahta päivää myöhemmin katoimme Espanjan lautasillemme. Meni täydestä. Kuka tässä enää anjoviksia kaipaa, kun meillä on omien vesien superterveellinen, älyttömän edullinen ja ilmastoystävällinen silakka!
(Suomalaiset muuten syövät silakkaa nykyään VAIN muutaman sata grammaa vuodessa, miksi ihmeessä??)
Resepti ei ole yksi yhteen alkuperäisen kanssa, sillä siinä käytetään viinietikan sijasta sitruunamehua. Minä taas halusin pysytellä perinteisellä espanjalaisella linjalla ja käyttää viinietikkaa. Kuiva-ainekaappiin oli joltain miehen kauppareissulta ilmaantunut samppanjaviinietikkaa, joten sillä mentiin. Originaaliohjeessa kehotettiin koristelemaan annos viipaloiduilla vihreillä oliiveilla. Niitä ei tällä kertaa kaapista löytynyt, mutta hyvin toimi ilmankin.
Jos havittelet näitä viettelevän valkosipulisia ja suussa sulavan pehmeitä tapaksia lautasellesi, ota huomioon, että silakat boquerones vaatii muutaman päivän muhiakseen herkulliseksi. Viinietikkana voi käyttää mitä tahansa paitsi sitä perinteistä Rajamäen tiukkaa tavaraa, ja tapakset onnistuvat hyvin myös punaisella versiolla. Silakat boquerones soveltuvat suuhun sellaisenaan, mutta maistuvat erinomaiselta myös vaalean leivän päällä tai osana isompaa tapas-tarjoilusettiä. Palanpainikkeena toimi parhaiten valkoviini, olut tai kuten meillä, blanc-de-blancs-kuohuviini. Reseptistä riittää ainoaksi alkupalaksi neljälle, jos muutakin on tarjolla tai pöydässä istuu vain kaksi ruokailijaa, ohje kannattanee puolittaa.
Silakat boquerones
250 g silakkafileitä
vähintään 1,5 dl viinietikkaa
saman verran oliiviöljyä
1–2 valkosipulin kynttä
iso kourallinen sileälehtistä persiljaa
suolaa ja pippuria
(sitruuna- tai limemehua)
Huuhtele silakkafileet hanan alla ja irrota sitten nahat. Olen tähän asti elänyt siinä luulossa, että nahka lähtee sormin vetämällä vasta kun silakat on raakakypsytetty, mutta ei, nahka lähtee näköjään irti varsin näppärästi vetämällä raa’astakin silakkafileestä. Etsi käsiisi laakea astia, jossa on tiivis kansi. Asettele sitten fisut astiaan limittäin ja lomittain, ja pyöräytä jokaisen kerroksen väliin vähän suolaa myllystä. Kaada sen jälkeen astiaan niin paljon etikkaa, että silakkafileet juuri ja juuri peittyvät. Sulje kansi ja siirrä jääkaappiin tekeytymään yön yli tai vähintään 12 tunnin ajaksi, jos ryhdyit kokkauspuuhiin aamupuhteiksi.
Seuraavana päivänä (tai aikaisintaan 12 tunnin päästä) valuta etikka pois astiasta. Silppua valkosipulin kynnet ja reilu kourallinen lehtipersiljaa. Nosta kalat kannen päälle ja lado ne uudestaan kerroksittain astiaan. Lisää kerrosten väliin suolaa, pippuria, valkosipulia ja persiljaa. Kaada lopuksi astiaan niin paljon oliiviöljyä, että silakkafileet peittyvät. Sulje kansi ja siirrä taas jääkaappiin tekeytymään. Anna muhia ainakin seuraavaan päivään, lisäpäivistä ei ole haittaa, päinvastoin. Purista halutessasi lautaselle silakoiden seuraksi sitruuna- tai limemehua ja nauti jokaisesta suupalasta.
Makumatka Espanjaan alkakoon!
Nam! Tapakset ihastuttivat taannoisella Espanjan reissulla. Pitää kokeilla tätä.
Hei mahtavaa, että resepti osui ja upposi!
ihana resepti! tämä pitää kyllä kokeilla. Olen itse myös etikan suuri ystävä.
Kokeilin itse eilen tartaria tuoreesta sillistä ja se oli kivan raikasta.
Mikähän siinä on, että etikka maistuu niin hyvälle? Oon joskus miettinyt, että onko näillä mieltymyksillä jotain tekemistä elimistön pH:n kanssa, kun tulee tykättyä aineksista ja mauista, jotka todellakaan eivät ole kaikkien mieleen. Sillitartar kuulostaa sekin mahtavalta makukombolta, joko resepti on blogissa?
Kohta puoleen löytyy 😉
Sitä odotellessa! 🙂
Hei; Olen kaksi viikkoa paasannut kaikille silakoista. Miksi niitä syödään niin vähän, että paikallisella, myllerryksessä olevalla torillamme menekki oli niin huono, ettei kannattanut ottaa myyntiin vähään aikaan. Nyt taas onneksi sain. Manasin jo kaikki ruokabloggaajatkin, vaikka en edes blogeja lue 😀. Tein vaan oletuksen, että silakka ei ole trendikäs kala toisin kuin lohi/siika/kuha jne. Silakkahan on edullista. Uunissa kun tarpeeksi muhittaa ( esim kerma/tomattimurske+ mausteet), on pehmeää kuin sametti. Ja hyvää!😋
Mukavaa siis kun toit silakan blogiisi. Enkä pistä pahakseni, vaikka uusiakin silakkareseptejä tulisi.
Taisin tänäänkin syödä silakkapihveinä sen vuosiannokseni, kuten viime viikollakin. Silloin ne lillivät tomaattikermatillisipulijutussa 😋😋. Helppoa, nopeaaa ja maistuu kylmänäkin ruisleivän kanssa.
On se 200g kyllä vähän. Muuten, syötkö sinä usein silakoita?
Silakoista kuuluukin paasata, varsinkin jo tilanne on tuo, että poistavat mokomat ne valikoimista liian vähäisen kysynnän takia! Minulle silakka on ikuisesti trendikäs, ehdottomasti yksi kalalajien parhaista edustajista! Jos totta puhutaan, olen tehnyt silakoita kotona luvattoman vähän (ehkä parin kuukauden välein), mutta ravintolassa, valitsen niitä aina, kun mahdollista. Aikomus on nostaa silakka kunnolla korokkeelle myös kotikeittiössä ja kokkailla siitä sitä sun tätä. Seuraavaksi on vuorossa perinteiset paistetut silakkafileet, mutta ajattelin pyöräyttää ne jauhojen lisäksi kuivatuista suppilovahveroista murskatussa rouheessa. Raporttia seuraa lähiviikkojen aikana!
Kiitos 🌸🌸🌸🌸 nämä ovat mun lempi tapaksia! Kiitos tästä Suomi-ohjeesta!! Tämä menee kokeiluun! Odotan jo vesikielellä 🤤
Ooh, kiva, että resepti tulee käyttöön! Helppoa, halpaa ja niin hyvää!!