Tuhansien turistien laumoja, punaisena hehkuvia ihoja, aurinkotuolien kansoittamia loputtomia hiekkarantoja, aurinkorannikolle asettuneita harmaita panttereita, lukemattomia lapsiperheitä, rymyäviä ryyppyporukoita, päättymättömiä bileitä ja saksalaista humppaa, joka raikaa lähikuppiloista aivan liian kovalla volyymillä. Siinä muutamia mielikuviani Kanariansaarista. Edellämainitut ennakkoluulot ovat vahvoja. Niiden vuoksi Teneriffa, Lanzarote ja Gran Canaria ovat heiluneet aina ämpärilistani äärimmäisessä häntäpäässä.
Vasta viime vuosina olen herännyt huomaamaan, että saarilla on muutakin. On ihmeellinen ja ainutlaatuinen luonto, on vastakohtia, idyllisiä kalastajakyliä, rikkaita ruokaperinteitä ja mielettömiä maisemia. Ekomatkaaja minussa on löytänyt myös vaeltamisen ja luonnossa liikkumisen. Kaiken tämän myötä kiinnostus Kanariansaaria kohtaan on kasvanut vähitellen.
Voi hyvin olla, että lähivuosina olisin investoinut lentolippuihin myös ilman äitini rohkeutta ja hulluja päähänpistoja. Äidin, joka huomenna sunnuntaina starttaa yli Atlannin yhdessä seitsemän muun suomalaisen nohevan naisen kanssa. Ainoana Atlantic Rally for Cruisers -kilpailun vain naisista koostuvana kokoonpanona eli naisistona. Minä varaan paikan aallonmurtajalta hyvissä ajoin etukäteen, toivotan hyvää matkaa ja heilutan, kunnes vene katoaa horisonttiin. Syitä matkustaa on monia, perhesyyt ovat niistä vahvimpia.
Täällä siis ollaan, Gran Canarialla. Ja kuten arvata saattaa, ennakkoluulot ovat murentuneet pieniksi palasiksi ja pyyhkiytyneet rantahiekasta Atlantin syvänsinisiin aaltoihin. Saari on uskomattoman kaunis ja moniulotteinen. Länsirannikon suoraan merestä kilometreihin nousevat huiput, rannattomalta mereltä vulkaanisiin kallioihin miljooniksi pisaroiksi särkyvät tyrskyt, sisämaan vehreät laaksot, mineraalien värjäämät kalliot, valkoisina laaksojen pohjalla hohtavat pikkuruiset eksoottiset kaktuskasvustot, marraskuun kukkaloisto, vuorilta virtaavat vesiputoukset, tuulen tuiverruksessa rapistuneet majakat ja dyynit, jotka jatkuvat silmänkantamattomiin.
Yritän sanoittaa tunteeni tarkemmin, mutta se vaatii aikaa. Kun maisema on vaihtunut marraskuun harmauteen ja räntäsateeseen istun alas, kirjoitan kaiken muistiin – itselleni ja teille. Kello on kaksi iltapäivällä, on siis aika sulkea läppäri, kaataa lasiin sangriaa ja astua ulos aurinkoon. Palataan asiaan ensi viikolla!
Kauniisti kuvailet paikkaa (ja ihania kuvia) – melkein voisi kuvitella olevansa siellä myös. 🙂 Tuntuu, että moni on löytänyt Kanariansaaret ns. uudelleen, ja uusin silmin. Me kävimme saarilla useasti, kun olin alle kouluikäinen. Niiltä ajoilta (joista nyt on vierähtänyt tovi 😀 ) on jäänyt paljon hyviä muistoja (muun muassa leijoja lennättävät lapset hiekkarannalla, värityskirjat uima-altaalla, maailman paras jäätelö ja vuortenhuiput, joilla voi koskettaa pilviä!) Pitäisi ehkä käydä joskus aikuisiällä uudestaan. 🙂
Omat Kanarian mielikuvani olivat aivan samansuuntaiset ja pysyivät sellaisina vielä ensimmäisen matkani jälkeenkin. Sunnilleen ”ei ikinä enää” -linjalla mentiin. Mutta sitten sain sinne hyvin houkuttelevan kutsun. Kanarialaispariskunta halusi vaihtaa kotia ja autoa pariksi viikoksi huhtikuussa ja päätimme lähteä uudelleen. Sisämaahan retkeillen, autoillen ja patikoiden vietimme niin ihanan loman, että sellaiselle lähtisin uudelleenkin. Olennaista oli asuminen pahimpien hotellikolossien ulkopuolella, vaikka Bahia Felizissä oltiinkin ja se, että meillä oli auto käytössä. Kivaa matkaa sinullekin!
Ihana kuulla että ennakkoluulot karisivat. Myös mulla, kuten varmaan todella monella muullakin, on samanlaiset ennakkoluulot Kanariansaaria kohtaan kuin mitä kuvasit alussa, mutta silti saaret jotenkin kiinnostaisi. Kai se on ainakin se, että saarille lentää talvella nopeasti lämpimään ja kohde on lapsiperheen näkökulmasta turvallinen. Syytän siis sua jos ja kun löydämme itsemme lähivuosina Kanarialta! 😀
Ihan sama homma minulla! Gran Canaria yllätti ja ennakkoluulot sai heittää romukoppaan… se tosin vaati sen, että valitsi kohteen huolella ja jätti ne pahimmat turistirysät omaan rauhasnsa 😉 Mutta palaisin siis vielä uudestaan!
Hienoja kuvia – en ensinäkemältä ajattelisi, että ne olisivat Kanariansaarilta – mukava teksti muutenkin! Kiva anekdootti äidistäsi. : )
Muutama vuosi sitten mietittiin kaverin kans kohdetta marraskuun matkalle ja molemmat sano heti alkuun, ”ei sitten mihinkään Kanarialle” . Mihin me lopulta päädyttiin? Teneriffalle! Kyllä sai syödä kielensä! Oli lopulta todella onnistunut loma, vaikka oltiin ”vaan Kanarialla”. Oon huomannu saman, et saaret on löydetty uusin silmin ja nimenomaan luontomatkailun näkökulmasta! 😊
Tiukassa on istuneet ennakkoluulot Kanarian saarista possujuhlineen minullakin, mutta viime vuosina nähdyt kuvat ja jutut rantaelämän ulkopuolelta ovat saaneet ne vähän karisemaan. Pitänee mennä paikan päälle katsomaan, karisivatko loputkin! Turvallista matkaa äidillesi ja muille naisille. Aikamoista!
Mulla on ollut samansuuntaisia ajatuksia Kanariasta enkä ole päässyt vielä paikan päälle katsomaan pitävätkö ne paikkaansa. Luulen, että minulle käy kuten sinullekin. Kanaria on varmasti paljon muutakin kuin suomalaiset kännituristit ja lihapullabaarit. Sinulla on rohkea äiti 🙂