Postikortti Kanariansaarilta

On torstai, kolmastoista helmikuuta. Olen kahdeksatta päivää Kanariansaarilla, ja istun lautassa matkalla Teneriffalta Las Palmasiin. Teen töitä ja huomaan vasta kahden tunnin kuluttua, että maininki on melkoinen. Horjun puuteroimaan nenääni kuin mikäkin humalainen. Pääsen maihin, mutta keinunta jatkuu, vaikka jalat ovat tukevasti satama-alueen asfaltilla. Kävelen kaupungin poikki hostellille, jonne myöhemmin illalla saapuu koko joukko kuorokollegoita. Ensimmäinen esiintyminen on jo ylihuomenna.

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Saan avaimet, valitsen kahdeksan hengen huoneen parhaan sängyn ja rojahdan pitkäkseni. Ajattelen päivittäväni blogia tai ainakin käsitteleväni kuvia ja kirjoittavani muistiin edellisen viikon tapahtumat ja tunteet patikointipoluita. Nukahdan noin viidessä minuutissa. Kun havahdun, on jo illallisaika. Näpyttelen puolihuolimattomasti kuvatekstin samettisen satumetsän selitykseksi ja lähden syömään.

postikortti kanariansaarilta

”Kanarian saarten luonto on uskomaton. Kamera on täynnä mielettömiä maisemia ja pää pursuilee muistoja, jotka haluan säilyttää mielessäni ikuisesti. On vaikea valita mistä aloittaa, mutta kaikkein vaikeinta on istua hetkeksi aloilleen ja ottaa kännykkä käteen, kun silmien edessä pauhaavat Atlantin aallot tai kohoavat kauneimmat koskaan näkemäni kalliot. Huono verkko ja vuokra-auto, jonka usb-laturi ei toimi ovat pakottaneet keskittymään olennaiseen. Epätodelliseen luontoon, kymmenien kilometrien meditatiiviseen patikointiin, jalan asetteluun terävistä kivistä rakennettujen portaiden askelmille,ja tahdonvoimaan joka jaksaa, vaikka jalat eivät enää jaksaisikaan.

Palaan paremmalla ajalla kaiken kokemani pariin. Nyt läimäytän läppärin kannen kiinni, lukitsen sen hostellihuoneen vihreään lokeroon ja painan varpaani illan viilentämään hiekkaan. Nähdään viimeistään ensi viikolla, kun palaan todellisuuteen ja kotimaan kamaralle.”

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Niin. Sitten puuttuikin kohtalo, tai sanotaanko kuorona eli puolet kuorosta petiin kaatanut virus, peliin. Matkustin kotiin täydessä lääketällingissä. Vilunväreet saavuttivat matkalaisen ennen kuin valkoiset siivet ehtivät laskeutua Helsinki-Vantaalle. Kuume oli taas nousussa. Olin kotimaan kamaralla, mutta kuulumiset saivat edelleen odottaa itseään. Kun tokenin, yritin taklata vuoreksi venyneen työtaakan siinä sen suuremmin onnistumatta. Tuntui siltä kuin lapioisi hiekkaa Saharassa. Blogi sai pärjäillä edelleen oman onnensa nojassa. Torstai-iltana, juuri ennen nukkumaanmenoa, puristin silmät puoliummessa postauksen Instagramiin:

”Pääsin kotimaan kamaralle juuri ennen kuin Sahara puhalsi hiekkansa Kanariansaarten ylle ja koronavirus telkesi turistijoukot Teneriffalle. Sitten makasin reporankana neljä päivää punkan pohjalla. Sillä välin yrittäjän tekemättömät työt kerkesivät kerääntyä kasoiksi, jotka kasvavat edelleen, vaikka yritän purkaa niitä toisesta päästä. Köhin vieläkin, mutta ääni sentään toimii. Blogi ja somekanavat yskivät tyhjää, eikä aika tunnu riittävän millään edes niiden kevyeen tekohengittämiseen. Joten tässä ollaan, eikä muuta voida. Onneksi ulkona on valoisaa, ja ensi viikolla hohtavat hanget, joita voin ihailla läppärin ääressä istuessani.”

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Täällä sitä nyt istutaan, työmatkalla Itävallassa. Pensionaatin ikkunoista näkyy lumihuippuisia vuoria ja alppimajoja, joissa voisi hyvin asua vaaleahiuksinen luonnonlapsi nimeltään Heidi. Kello on paikallista aikaa kymmenen illalla. Mies kuorsaa jo sängyssä, minä istun näytön kelmeässä valossa. Tekemässä töitä ja kirjoittamassa kuulumisia.

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Kyllä tämä kiire tästä helpottaa, pakkohan sen on. Mutta juuri nyt pystyn vain tähän. Muutamaan riviin ja kuvakavalkadiin, joka tuo terveiset Kanariansaarilta. Siellä oli ihanaa. Ihan niin kuin viime kerrallakin.

Vesiputouksia, serpentiiniteitä ja sulavia surffareita – 9 + 1 vinkkiä Gran Canarialle

Kanariansaaret löi ällikällä. Monikko on ehkä vähän harhaanjohtava, sillä vierailimmehan vain yhdellä saarella, Gran Canarialla. Yhteen Atlantin laitamille syntyneeseen saareen mahtui niin mieletöntä luonnon monimuotoisuutta, että en osaa edes kuvitella, millaisia muodostelmia ja mieltä kiehtovia maisemia muilla saarilla olisi voinut kohdata. Ennen matkaa tutkailimme mahdollisuutta viettää muutama vuorokausi La Gomeralla tai El Hierrolla, mutta luovuimme ajatuksesta, koska laivamatkat olivat pitkiä ja kalliita. Lentoja olisi saanut edullisesti, mutta saarihyppely ilmojen halki ei ollut se mitä halusimme.

gran canarialle

Pysyimme siis kaikki yhdeksän päivää Gran Canarialla. Ensin viisi päivää luoteiskulmalla Sardinassa ja loput neljä päivää Las Palmasin vanhassa kaupungissa. Yhden saaren loma osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi, sillä nähtävää ja koettavaa todella riitti. Kaikkea emme millään nytkään ehtineet, vaikka kolusimme vuokra-autolla saaren ympäri. Kulinaristisia elämyksi Gran Canaria ei juurikaan tarjonnut, mutta varsin viihtyisiin ravintoloihin ja maistuviin ruokiin onnistuimme silti törmäämään. Niille omistan oman postauksen, mutta ensin käydään saaren kohokohtien kimppuun.

gran canarialle

1. Länsirannikon serpentiiniteiltä on huikeat näkymät Atlantille

Korkeanpaikankammoista hirvittää, mutta tunteeseen tottuu yllättävän nopeasti. Jos aika ja rahkeet riittävät ja kaasujalka kestää, suosittelen ajamaan läpi länsirannikon seuraten tietä GC2/GC200. Tie kulkee luonnonpuiston halki ja näkymät eroavat muusta saaresta melkoisesti. Matkan varrella on mielettömien maisemien lisäksi vihreän eri sävyillä värjääntyneitä sateenkaarikallioita, vehreitä laaksoja ja jylhiä kukkuloita.

gran canaria

Sateenkaarikallioiden läheisyyteen on perustettu pikkuruinen mehubaari, joka löytyy Googlemapsista nimellä Los Azulejos. Kallista mehua, mutta maisemista voi muutaman ylimääräisen euron maksaakin. Vuorien keskellä tie sukeltaa yhtäkkiä moottoritien tunneliin ja matka etenee hetken ajan sukkelammin kuin viimeiseen kahteen tuntiin.

2. Yksinäinen vesiputous, Charco Azul on visiitin veroinen

Etenkin, jos pidät tukikohtaa Gran Canarian pohjoisosassa, kannattaa tehdä päiväretki El Riscon pikkukylään ja kävellä noin puolen tunnin patikka vuorilta laskevalle vesiputoukselle. Reitti on helppo, vain viimeiset kymmenet metrit vaativat vähän ketteryyttä.

Charco Azul

3. Vieraile viinitilalla ja kahviplantaasilla

Agaeten satamakaupungin yläpuolella olevassa kylässä on Bodega Los Berrazales, paikallinen viinitila ja kahviplantaasi, paikka on auki joka päivä 10-17. Lyhyt kierros (max. 15 min) maksaa 8 euroa ja sisältää neljän eri viinin ja plantaasin oman kahvin maistelun. Farmilla on paljon pulasta pelastettuja lintuja häkeissä, joten niissä riittää lapsille ja aikuisillekin ihmeteltävää.

gran canarialle

gran canarialle

gran canarialle

gran canarialle

Tila on turistien suosiossa, mutta silti käymisen arvoinen. Me satuimme paikalle hiljaiseen aikaan, tosin autolle kävellessä vastaan tuli bussilastillinen suomalaisia. Tykättiin silti, kun ei olla kahviviljelmillä koskaan aiemmin päästy käymään. Ilman navigaattoria on turha edes yrittää perille.

4. Ui suolankeruualtaissa

Jos Agaeteen päädyt, kurvaa rantabulevardin oikeaan laitaan, merestä erotetuille luonnonaltaille. Niihin on aikoinaan kerätty suolaa, mutta nyt ne ovat uintikäytössä. Suolankeruualtaat olivat ainoa paikka, missä kastauduimme Atlanttiin koko reissun aikana. Aallokko oli useimmilla rannoilla vaarallisen korkea, joten tällainen varovainen uimari ei halunnut kokeilla, kuinka uinti meren armoilla sujuu.

gran canarialle

5. Surffaa, jos uskallat

Surffauskursseja järjestetään etenkin Saaren pohjois- ja luoteiskolkissa. Myös Agaetessa ja meidän majapaikassamme Sardinassa näki surffareita ja bodyboardien kanssa temppuilevia, märkäpukuisia uimareita. Sardinan keskustassa oli pieni ranta, jossa laskuveden aikaan oli kymmeniä surffaajia ja paikallisia uimareita. Legendaarisimmat ja maailmankuulut El Frontonin ja La Guanchan lainelautailurannat löytyvät vähän Sardinasta itään. Me emme laineille lähteneet, mutta ihastelimme tukka tuulessa pöllyten rohkeampien taidonnäytteitä.

6. Arucasin, Terorin ja Firgasin kylien pyhä kolminaisuus

Arucas on näistä kolmesta pohjoisessa sijaitsevista kylistä helpoin saavuttaa, sen vetonauloja ovat katedraali ja kaupungin laitamilla tönöttävä rommitehdas. Ensimmäistä ihailimme ulkopäin, jälkimmäisen risteyksen onnistuimme ohittamaan kolme kertaa, joten loppujen lopuksi ostimme paikallisen rommin lentokentältä. Teror ja Firgas ovat serpentiiniteiden takana, mutta matkan arvoisia.

gran canarialle

gran canarialle

gran canarialle

Terorin idyllinen keskusta on kuin elokuvalavasteista. Sen pikkukujilta löysimme jäätelöbaarin, joka möi maistuvaa vuohenmaitojäätelöä. Firgasin lähteissä sanotaan virtaavan saaren paras vesi. Ylpeydenaihe näkyy myös kylän keskustassa, jossa vesi virtaa porrastetussa rakennelmassa.

7. Las Palmasin vanha kaupunki

Las Palmasin vanha kaupunkin on viehättävä, eikä ainakaan marraskuussa ollenkaan niin tupattu täyteen turistilaumoja, kuin odotimme. Turistit ovat keskittyneet Las Canterasin ranta-alueille, jossa sijaitsee myös suurin osa hotelleista.

gran canarialle

Vanhassa kaupungissa sai siis kuljeskella rauhassa, kunhan vain vältteli pääostoskatua. Auringonlaskun aikaan myös Las Canterasin ranta oli melkein autio. Istuskelu pussikaljan kera auringonlaskua ihaillen, oli sekin omanlaisensa elämys.

8. Maspalomasin dyynit etelärannikolla

Kannattaa lähestyä dyynejä Melonerasin puolelta (ei Inglesistä), majakan kupeesta, josta on kohtuullinen kävelymatka ensimmäisille dyyneille. Me etsiydyimme hiekka-aavikolle noin tunti ennen auringonlaskua ja saimme olla keskenämme, kunhan ensin selvittiin rantabaarien räimeestä varsinaiselle dyynialueelle.

gran canaria

gran canarialle

9. Syö äyriäisiä ja kalaa, juo paikallisia viinejä

Keskellä merta kun ollaan, ravintoloissa kannattaa keskittyä mereneläviin. Maista ainakin kerran mustekalaa ja tilaa pöytään pullollinen saarilla tuotettua viiniä sen sijaan että tilaisit mantereelta rahdattua punaista tai valkoista. Banaanit ovat yksi saaren ylpeyksistä, samoin appelsiinit. Tuoreiden hedelmien saatavuus on aivan eri luokkaa kuin kotimaassa, joten nauti lähellä kasvatetuista vitamiineista.

gran canarialle

gran canarialle

gran canarialle

Bonusvinkki: Älä unohda auringonlaskuja!

Olit sitten dyyneillä, Las Palmasin loputtomalla Las Canteras -hiekkarannalla tai länteen avautuvalla loma-asunnon terassilla, ihaile pastellivärejä ja ihmettele veteen laskeutuvan auringon nopeaa katoamista horisontin taakse. Täsmävinkkinä kerrottakoon, että jos yövyt pohjoisessa, näpyttele googlemapsiin Faro de Punta Sardina ja löydät Gran Canarian luoteiskulman, jossa punavalkoinen majakka kylpee laskevan auringon viimeisissä säteissä.

ps. Mikäli mielit matkamessuille haaveilemaan Kanariansaarista tai kotimaan luontomatkailusta, kipaisepa instagramiin osallistumaan messulippujen arvontaan! Löydät minut sieltä tunnuksella @piapas. Osallistumisaikaa on keskiviikkon 16.1. klo 22 saakka. Lykkyä tykö!

Gran Canarian kohokohtia – patikointi Charco Azul -vesiputoukselle

Tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, mutta patikoimaan oli pakko päästä. Olimme haaveilleet pitkästä päiväpatikasta Gran Canarian mielettömissä maisemissa, mutta herra Murphy heitteli armotta hidastavia kapuloita rattaisiin. Kun loma alkaa ja stressitasot romahtavat, tämä tyttö ottaa ja sairastuu. Sapluuna on tuttu ja tavallaan turvallinenkin, mutta kuume horjutti haaveita huolella ja päivän vievä vaellus oli unohdettava.

Minä makasin horkassa viltin alla, siemailin rommilla maustettua hunajateetä ja kuuntelin kun aallot kohahtelivat vasten vaativia rantakallioita. Mies sohi sormellaan kännykkää ja etsi meille vaihtoehtoista ohjelmaa. Parin tunnin päästä suunnitelma oli valmis. Ottaisimme auton alle ja suuntaisimme seuraavana aamuna kohti El Riscon kylää ja Charco Azul -vesiputousta. Ja jos buranan voimalla jaksan, piipahtaisimme paluumatkalla Agaeten lähistöllä sijaitsevalle viinitilalla, jossa viljellään myös kahvia. Otin vilttini ja painuin petiin, vaikka kello oli vasta yhdeksän.

el risco

Tuhdin aamupalan jälkeen olo oli edelleen hutera, mutta ei niin hutera, ettenkö olisi uskaltanut istahtaa pelkääjän paikalle vuokraamaamme punaiseen Alfa Romeoon. Pujottelimme banaaniplantaasien sokkeloisien kujien läpi väljemmille vesille. Ensimmäinen serpentiinitien pätkä nauratti, mutta hymy hyytyi, kun jätimme taaksemme Agaeten satamakaupungin. Tie kiemurteli kallion viertä, suoraa pudotusta alla kimaltelevaan valtamereen oli ensin kymmeniä ja lopulta yli sata metriä. Kaiteet näyttivät heppoisilta, korkeanpaikankammoinen oli kauhuissaan. Vastaan tuli rekkoja ja leveitä pakettiautoja. Minä puuskutin ja yritin pysyä rauhallisena. Jostain takaa jyrähti vierelle avoauto, joka ohitti meidät tien tiukoista mutkista huolimatta. Onneksi mies näytti nauttivan ajamisesta, hänen varmat otteensa saivat minutkin vähitellen rauhoittumaan.

Charco Azul

Ensimmäinen etappi matkalla kohti Charco Azul -putousta oli löytää pieni El Riscon kylä. Myöhemmin saimme huomata, että jos pitää silmät auki, El Riscoa ei mitenkään voi missata, sillä serpentiinitie kulkee väistämättä kylänraittia viistäen. Turisteille homma on tehty helpoksi. Parkkipaikan kohdalla lukee suurin sinisin kirjaimin Charco Azul, park here! Välittömässä läheisyydessä pönöttää myös markkinakoa takova kahvila-ravintola-matkamuistomyymälä, jonka juurelta reitti putoukselle alkaa. Nuolin opastetusta reitistä ei voi erehtyä. Me olimme pakanneet eväät (hedelmiä, suklaata ja janojuomaa) reppuun, joten suuntasimme suoraa päätä kohti nuolien osoittamaa suuntaa.

el risco

Varsinaiseen El Riscon kylään turisteilla on ajokielto. Valkoiseksi kalkkimaalattujen talojen keskellä kiemurteleva tie on niin jyrkkä, että ainakaan minä en lähtisi sille mäkilähtötaitojani testaamaan. Noustuamme kylätietä parisataa metriä, tulemme tienhaaraan, joka on somistettu rivistöllä roska-astioita. Risteykseen on pystytetty myös kartta, mistä ei sinänsä suuremmin iloa ole, mutta maamerkkinä se toimii mainiosti. Nuolia ei näy, mutta oletamme, että tämä on lyhyen patikointipolun alkupiste.

Charco Azul

Seuraamme liittyy paikallisopas – oranssiturkkinen kissa tekee lähempää tuttavuutta sekä mennessä että tullessa. Hetken ehdimme luulla, että se lyöttäytyy lopullisesti seuraamme, kunnes viereisessä puskassa rapisee. Ison liskon pää ilmestyy esiin. Niin unohtuvat uudet ystävät, rapiseva saalis on meitä kiinnostavampi. Tie muuttuu poluksi ja sukeltaa syvään heinikkoon. Pohdimme, onko täälläkin punkkeja, mutta päädymme siihen, ettei Kanarialla ole riittävästi eläimiä, joita ne elääkseen tarvitsevat.

gran canaria kissa

Ensimmäinen pienen puron yli pääsee harppaamalla. Jaloissani ovat testikappaleet Merrelin uusista vaelluskengistä, mallia Moab Fst 2 Mid Gtx*. Ne kestävät kyllä vettä, mutta en halua liata uusia popoja. Polun vierellä kulkee musta vesiputki, sitä seuraamalla ei taatusti eksy reitiltä. Polku on tallaantunut maahan niin näkyvästi, ettei siitä muutenkaan ole vaaraa. Turistiravintolan parkkipaikalle saapui yhtä aikaa muitakin seurueita, mutta ainakaan vielä he eivät hengitä niskaamme, eikä vastaantulijoitakaan näy. Aurinko porottaa kuumasti, eikä minulla tietenkään ole huivia tai hattua. Olin ajatellut ostaa olkihatun kylästä, jossa majoitumme, mutta Sardinan ainoa kauppa on pieni Spar, jonka valikoimaan olkihatut eivät kuulu.

On aamupäivä, ja aurinko on vielä matalalla. Ympärillä kohoavat vuoret luovat onneksi varjonsa polulle puolimatkasta lähtien. Vesi solisee vieressämme, tekee mieli ottaa kengät jalasta ja kävellä puroa pitkin. En halua kuitenkaan ottaa riskiä, että liukastun tai lyön varpaani teräviin kiviin ennen kuin olen nähnyt varsinaisen putouksen. Emme oikeastaan tiedä mitä odottaa, sillä googlen kuvahaku tuotti tulokseksi vain epäselviä kuvia jostain, mikä näytti lammikolta. Siksi pysähdymme ensimmäisen isomman lätäkön kohdalla ja katselemme ympärillemme. Voiko tämä olla tässä?

Charco Azul

Charco Azul

Jatkamme päättäväisesti matkaa, sillä vesilämpäreeseen valuva vesi ei täytä millään kriteereillä vesiputouksen määritelmää. Polku muuttuu haastavammaksi, ja kallioilta joutuu etsimään jalansijaa. Charco Azul ei kuitenkaan voi olla enää kaukana, näin väittää ainakin kännykän karttaohjelma. Viimeisen nyppylän takaa paljastuu vihdoin ihan oikea vesiputous, mahtavaa!

Charco Azul

Charco Azul

Olemme edelleen aamupäivän puolella. Aurinko kääntyy paistamaan putoukselle vasta alkuiltapäivästä, silloin näkymä on varmasti vielä näyttävämpi. Lammen rannalla istuskelee pariskunta, jonka koira tuntuu olevan kiinnostuneempi meistä kuin heidän eväistään. Minä riisun kengät ja huljutan jalkojani pienissä puroissa. Putouksen alle pääsee uimalla, mutta lammikko on sen verran täynnä vesikasveja, ettei uiminen tai kahlaaminen tunnu hyvältä ajatukselta, vaikka uimapuvut onkin pakattu mukaan. Puihin on kaiverrettu nimiä, on tänne nähtävästi joku toinenkin suomalainen löytänyt.

Charco Azul

Vuorilta puhaltaa viileä tuuli ja vaikka äsken vielä valitin kuumuutta, on yhtäkkiä kylmä. Pariskunta koirineen on jo lähtenyt paluumatkalle. Syömme eväät ja tyhjennämme yhdet tölkit olutta. Mies joutuu kuvauspuuhiin ja minä poseeraan parhaani mukaan. Kuluva kuukausi on kuulemma ollut alueella hyvin sateinen. Tähän aikaan vuodesta putous ei siis aina ole parhaimmillaan, olemme siis onnekkaita. Kallionyppylän takaa alkaa kuulua puhetta, meidän on aika jättää putous seuraavan seurueen ihasteltavaksi. Heitämme holat ja kipuamme kallion päälle. Hyvästi Charco Azul!

Charco Azul

charco azul

Vasta paluumatkalla huomaamme kuinka jylhät maisemat ovatkaan. On ihmeellistä, että yhdellä saarella luonto on näin monimuotoinen. Vaikka ajomatka oli ajoittain jopa pelottava, olen tyytyväinen, että tulimme. Kaukana ovat turistilaumat ja Kanariansaariin yhdistetyt klassiset kliseet. Vielä en osaa edes kuvitella, että paras on vasta edessä.

*Vaelluskengät saatu testiin PR-toimistolta.