Kevät on tullut Helsinkiin. Katuja harjataan, koirankakkakasat paljastuvat hankien alta, valoa riittää iltayhdeksään ja lämpömittarin lukema kipuaa kymmeneen asteeseen. Pikkulintujen etelänmatka on päättynyt ja lokitkin ovat palanneet liitelemään siniselle taivaalle. On siis aika kaivaa fillari varastosta, pujottaa tennarit jalkaan ja aloittaa lihasvoimaliikenne.
Pääkaupunkiseudulla pyöräillen pääsee käytännössä mihin vaan. Välimatkat saattavat olla pitkiä, mutta usein etenkin poikittaisliikenne niin hidasta, että pyöräillen olisit jo perillä. Pyöräteiden verkosto on lapsenkengissä, mutta ajorataakin pitkin pääsee, jos uskaltaa bussien ja rekkojen sekaan mennä. Minä hyppään seitsenvaihteisen selkään huhtikuun puolessa välissä ja laskeudun sieltä sitten, kun ensimmäiset yöpakkaset alkavat muodostaa mustaa jäätä.
Sähköpyörää en ole koskaan kokeillut. Harrastan hyötyliikuntaa, enkä osaa polkea hiljaa. Hiki pisaroi iholla viimeistään parin kilometrin jälkeen ja toimistolle saapuessa on vaihdettava vaatteet ja virkistäydyttävä vesihanan viileydessä. Siksi odotin innolla pyöräretkeä, jonka Casa Viseten Sari oli luvannut ensimmäisenä matkapäivänä järjestää*. Olihan luvassa lenkki kumpuilevassa maastossa, serpentiininä viininviljelyalueiden lomassa kiemurtavilla teillä. Reitillä, jossa peruspyörän polkimilla hiki virtaa ja reidet hyytyvät hetkessä maitohapoista.
Olen skeptinen ja hieman vastahakoisesti puen päälleni kevytuntuvatakin ja lämpimät hansikkaat. On alle kahdeksan astetta lämmintä ja kylmä tuulenvire. Silti tuntuu epäloogiselta pukeutua lämpimästi pyöräretkelle. Seurueen muilla naisilla on matalavartiset tennarit ja paljaat nilkat. Pelkään, että paistun tummissa farkuissanni ja pitkissä kengänvarsissa, mutta näillä mennään, sillä muutakaan ei ole.
Pyörät odottavat pihalla ja talon isäntä pitää pikaperehdytyksen. Tässä on vaihteet ja tässä sähkömoottorin säätö. Hän kehottaa välttämään turbovaihdetta, jotta akku ei tyhjene ennen aikojaan. Hirvittää vähän, sillä en ole koskaan ollut minkään kaksipyöräisen moottoriajoneuvon ohjaimissa. Säädämme satulat ja polkaisemme matkaan.
Ensimmäiset parisataa metriä nousemme ylös hiekkatietä. Moottori alkaa välittömästi vetää. Testaan moottorin tehoa, mutta en uskalla vielä kokeilla turboa. Sähköpyörä liikkuu kevyesti, jalat polkevat leppoisaa tahtia ja kyyti on tasaista. Kikatan ja kiljahtelen kuin pieni lapsi, sillä kokemus on uusi ja outo.
Viiletämme pyörien selässä pitkin Langhen laaksoa. Reittisuunnitelma on selvä: ensin Monforte d’Albaan, sitten Serralungaan ja lopuksi La Morraan, jossa on tarkoitus lounastaaa. Sari ajaa edellä, me seuraamme perässä. Monforte d’Alban keskusaukiolla meiltä kysytään haluammeko lyhyemmän vai pidemmän reitin. Onnellisen tietämättöminä valitsemme jälkimmäisen, sillä mikäs tässä, moottori vie ja me istumme mukavasti kyydissä. Kilometreistä ei ole mitään puhetta.
Avaan takkia ja riisun hanskat, sillä aurinko alkaa lämmittää. Alamme laskeutua ensimmäistä mäkeä alaspäin. Tuima viima puhaltaa vastaa ja kohmeiset kädet ja paljaat nilkat saavat kylmää kyytiä. Untuvatakki ei ole yhtään liikaa. Vedän vauhdissa takin vetoketjua kiinni. Hansikkaita en uskalla kurotella kassista, sillä piennar on kapea ja autoja suhahtelee ohi tasaisin väliajoin. Hymyilyttää ja laulattaa. Vaikka nopeus nousee alamäessä vain 40 kilometriin tunnissa, alan vähitellen ymmärtää sitä vapauden tunnetta, jolla moni motoristi harrastustaan perustelee.
Välillä vastaan tulee ylämäkeä nousevia maantiepyöriä, joiden satuloissa istuvat keski-ikäiset miehet tiukoissa pyöräilytrikoissaan tai mamilit (middle-aged men in lycra), kuten heitä leikkisästi kutsutaan. Moikkauskulttuuri kukoistaa, ollaan samaa jengiä, vaikka meitä moottori vähän avustaakin. Vähän ennen Serralungaa tien laitaa kävelee määrätietoisin askelin mies, joka puhuu kännykkään. Kun olen kohdalla, erotan muutamia suomenkielisiä lauseita. Serralungan Meriamessa viinitilaa isännöivä Jyrki Sukula hoitaa puhelimessa bisneksiään. Maailma on pienen pieni.
Serralungassa soitamme lounasravintolaan, sillä olemme myöhässä. Rullaamme takaisin laakson pohjalle ja nousemme vähitellen korkealle La Morran kylään. Jalat alkavat väsyä ja otan käyttöön turbovaihteen. Mikä vauhdin huuma, ja ylämäessä vielä!
Kun saavumme ravintolan pihaan, mittarissa on yli 30 kilometriä. Yksi seurueen jäsenistä on istunut pyörän selässä viimeksi 15 vuotta aiemmin. Hän tyrmistyy matkamittarin lukemasta ja puuskahtaa, että jos matkan määrä olisi ollut tiedossa, ei häntä olisi saanut mukaan edes väkisin. Silmät kuitenkin loistavat, eikä matka taida tuntua missään. Istumme Locanda Fontanazzan pöytään ja päätämme syödä pidemmän kaavan kautta. Sen olemme ansainneet.
Olisimme voineet huristella lounaalle myös autolla, aikaakin olisi kulunut korkeintaan vartti. Lomalla haluan kuitenkin liikkua hitaasti. Nähdä, kuulla, haistaa ja maistaa. Huomata kukkaan puhjenneet kevätesikot, ihailla puiden runkoja pitkin kiipeileviä ikivihreitä muratteja, kuulla lintujen viserryksen ja koirien haukut, haistaa kevään heräämisen ja savun tuoksun, joka leijailee risusavotasta. Seurata viljelijöiden puuhia viiniköynnösten keskellä, antaa tuulen tuivertaa hiuksia ja tuntea keskipäivän auringon lämmön iholla. Siksi mielummin kävelen, pyöräilen tai vaikka hölkkään. Autoiluhommat jätän kiireisemmille.
Poljemme takaisin pienessä viinihiprakassa. Suorinkin tie on pituudeltaan yli 10 kilometriä, ja perillä matkamittariin on kertynyt kokonaiset 42,8 kilometriä. Akun latauksesta on edelleen yli puolet jäljellä. Riisun pyöräilykamppeet, pujahdan kylpytakkiin ja nappaan jääkaapista lonkeron. Sauna on lämmin. Istun lauteille ja ihailen edessä avautuvaa maisemaa, jota ei suotta ole hehkutettu etukäteen. Ikkunasta näkyy 2 miljoonan arvoinen maapala, josta joku alueen viinitilallisista on juuri tehnyt kaupat. Löylyt ovat lempeät.
*Pyöräretken tarjosi Casa Visette. Sähköpyörien vuokraaminen Casa Viseten kautta maksaa 50 euroa/päivä. Pyörät toimittaa pihaan ja noutaa sieltä Bik-E, pyöräliike ja -vuokraamo, joka sijaitsee Albassa.
Lue myös:
Onnistuneen matkan merkkejä
Casa Visette – luksusta Langhen laaksossa, Barolon viinialueella
Ei paha ollenkaan tuo sähköpyörä! Pääsikö silläkuitenkin myös itse tekemään työtä?Täällä nimittäin yksi, joka haaveilee ostavansa sähköpyörän. Sillä voisi tehdä reissuja suomessa ja lähimaissa.
Kyllä pääsi! Sähköpyörä-nimitys johtaa harhaan, sillä oikeasti nuo pyörät ovat sähköavusteisia. Ne eivät siis kulje mihinkään, jos et itse samaan aikaan polje. Alamäki toki rullaa vapaalla, mutta tasaisella ja ylämäessä on poljettava itsekin, jos haluaa eteenpäin 😀 Sähköpyörä olisi mahtava kapistus omistaa, vaikka meillä ei samanlaisia serpentiinejä olekaan. Mäkiä kuitenkin riittää ja sorateitä, joissa sähköpyörä olisi omiaan!
No sitten se on juuri mitä tarvitaan. Meillä kun lähtee kotiovelta on suuntaan kuin suuntaan noin viisi kilometriä pelkkää ylä ja alamäkeä.
Kuulostaa siltä, että sähköpyörä kirjataan hankintalistalle! 🙂
jep
Wau! Kaivoimme juuri tavalliset pyörät varaston uumenista ja kuopusti lähti kokemaan talven jälkeen ihanaa pyöräilyn huumaa. Mietin että sähköavusteinen pyöräily olisi ihan mahtava juttu meidän tulevalla Espanjan matkalla. Pitääkin tutkia mahdollisuuksia!
Ehdottomasti kannattaa tutkia! Harmi, että sähköpyörät ovat vielä kamalan kalliita, muuten sellainen kyllä jo seisoisi ulkovarastossa odottamassa pidempiä pyörälenkkejä.
Nyt kuulostaa hyvältä! Olisi ihana pyöräillä Etelä-Ranskassa viiniviljelmien ja keskiaikaisten kylien läpi, hameenhelmojen hulmutessa, aivan kuin elokuvissa, mutta tietenkin ilman yhtään hikipisaraa. 😀
Oi kyllä! Täydellistä hikipisarattomuutta en lupaa, mutta helmojen hulmuamista ja kestohymyä huulille, niistä menen takuuseen!
Minua kiinnostaa sähköpyörä, nyt kun se on tullut esille julkisuudessa. Autot ovat olleet kalliita ja hajonneet minulla. Pääasiassa olen ajanut rakkineilla, jotka eivät ainakaan Euroopassa olisi tiekuntoisia laisinkaan, joten ehkä autokammoni on turhaa. Pyöräillessä säde jää vähän pieneksi ja renkaat puhkeavat tämän tästä. Mutta siis jos voisi huristella sähkön voimalla vapaasti. Mutta pelkäänpä, ettei minun läskeilläni huristella kovin pitkiä päivämatkoja. Jää just tuohon ehkä kolmeenkymmeneen kilometriin. Akun tyhjenemisestä tulisi vain yksi huoli lisää.
Harmillista, ettei kaavailtu sähköpyörätuki mennyt läpi. Se varmasti olisi aktivoinut sellaisiakin tyyppejä, joille tavallinen polkupyörä ei ole vaihtoehto. Toisaalta lataushomma on ainakin minulle vielä hämärän peitossa. Jos akku tyhjenee, ladataanko se normaalipistorasiasta vai tarvitaanko erikoislaitteistoja, kuten sähköautoissa? Hmm, täytyykin tutkia asiaa.
Olen itse kaksipyöräisten moottorivehkeiden suuri fani, jos niissä vain lukee kyljessä Vespa tai Segway. 🙂 Sähköpyrä olisi reissussa kyllä ihan superhyvä. Tekin maratonin verran vetelitte fillarilla, ja epäilemättä ilman sähköä fiilis olisi päivän päätteeksi ollut vähän toinen. 🙂 Olin juuri Gozolla ja kirjoitinkin omasta fillaripäivästäni. Kuinka kahdehdinkaan sähköfillariasi. Niissä mäissä olisin ollut superonnellinen pienestä jeesistä. Mutta 50 euroa päivä on kova hinta. Kahdelta hengeltä satanen. Hmm. Minusta liikaa.
Oho, enpä tullutkaan ajatelleeksi, että tuosta vain vetäisimme maratonin, eikä tuntunut edes missään! 😀 Hinta on kieltämättä kova, mutta jos ajattelee, että vuokraamo tuo pyörät varta vasten tilaajan osoitteeseen ja noutaa ne sieltä, hintaluokan ymmärtää ehkä hiukkasen paremmin.
Langhen maisemat ovat kyllä upeita ja La Morrasta nähtynä parhammillaan 🙂 Anoppi ihastui sähköpyörään muutama vuosi sitten Itävallassa ja hankki sen jälkeen sähkömoottorin myös omaan pyöräänsä. Sitä en osaa sanoa, paljonko edullisemmaksi tavallisen pyörän sähköistäminen tulee uuteen sähköpyörään verrattuna, mutta sekin on siis mahdollista.
Tämäpä olikin mielenkiintoinen tieto! Nopealla googlaamisella selvisi, että oman pyörän sähköistäminen maksaa n. kolmasosan laadukkaan sähköpyörän hinnasta, joten tuota vaihtoehtoa kannattaa varmasti tutkailla, jos sähköpyörä kiinnostaa!
Olen hurutellut pari vuotta sähköavusteisella ja olen hyvin tyytyväinen investointiin. Matkoilla se todellakin pidentää reittiä eikä runsaat ylämäet tapa iloa. Merkillä on todellakin väliä. Ajosta tulee halpisvehkeillä helposti nykivää, joten pysyttelisin hankinnassa saksalaisessa tai japanilaisessa tekniikassa.
Hyviä vinkkejä, kiitos Teppo! Vielä toistaiseksi mankeloin kaupunkiajoni normipyörällä, mutta kunhan markkinat kehittyvät ja hinta asettuu järkevään haarukkaan, sähköpyörän hankinta tulee varmasti ajankohtaiseksi tässäkin taloudessa.
Mahtavat maisemat ja tuolla olisi hieno pyöräillä! Veikkaan vain, että ei urheiluminäni antaisi periksi sähköpyörille eli todennäköisesti polkisin tuolla hiki valuen normaalilla fillarilla 😉 Ideana kuitenkin varsin toimiva, tarvitsee kokeilla sähköpyörää ensiksi ennen kuin voi oman mielipiteen muodostaa.
Haha, mä olen kauan sitten antanut periksi, ja välillä todellakin mennään siitä mistä aita on matalin!