Kuulin pari viikkoa sitten viisivuotisteorian: ”tämän päivän tapahtumien juuret voi löytää jostain viisi vuotta sitten tekemästään ratkaisusta”. Huomasin, miten rattaat liikahtivat pääni sisällä. Jos minulta vuonna 2013 gradustressin keskellä olisi kysytty tuo työhaastatteluissakin paljon käytetty klassinen kysymys, olisi valistuneinkin vastaus todennäköisesti mennyt lahjakkaasti metsään.
Maaliskuussa 2013 jätin taakseni 11 vuotta ja 2 kuukautta pitkän parisuhteen. En omasta valinnastani, vaan toisen, joka sanoi olevansa onneton. Taistelin vastaan ja yritin kaikkeni tehdäkseni hänestä onnellisen, kunnes lopulta tajusin, ettei syy ole minun. Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
Juhannustansseissa minut pokkasi valssin pyörteisiin vasta eronnut mies, joka piti minut pinnalla seuraavan puolen vuoden ajan. Laastari repäistiin irti joulukuussa, kun hän löysi elämänsä naisen. Dominoefekti oli kuitenkin käynnistetty.
Myöhemmin juhannusmies vinkkasi minulle netissä näkemästään mainoksesta, jossa haettiin osallistuja uuteen ohjelmaformaattiin. Kun olin saanut neljännen kerran viestin samasta asiasta, päätin tutkailla asiaa. Ystävien kannustamana ja muutaman banana splitin voimin naputtelin hakemuksen ja unohdin sen jälkeen koko asian. Yllätyin, kun tuotantoyhtiöstä otettiin yhteyttä. Askeleet seurasivat toisiaan ja pian istuin taksissa valkoinen mekko ylläni. Edessä oli elämäni erikoisin kesä.
Pettymyksen kyyneleiden kuivuttua tarvitsin jotain muuta ajateltavaa. Niinpä perustin blogin, josta olin pitkään haaveillut. Motivaattorina mennyt kesä ja vetoapuna bloggaamisen saralla jo ansioituneet tuoreet vaimokollegat – he, jotka vetivät alttarilla pidemmän korren. Olin innoissani, ja niin taisivat olla lukijanikin, jos luvuista voi jotain päätellä.
Kahden kuukauden ja kymmenen postauksen jälkeen tapasin miehen, joka sai minut poistamaan Tinderin puhelimestani. Syksyllä heitimme hynttyyt samaan pyykkikoriin ja aloimme suunnitella tulevia mökkikesiä. Kirjoitin edelleen, välillä harvemmin, mutta yleensä useammin. Ostin käytetyn kameran, harjoittelin ruokakuvaamista, asetin tavoitteita ja saavutin niitä. Nostin riman korkealle, sillä vertasin itseäni blogimaailman menestyneimpiin. Seurasin kateellisena heidän kanaviaan ja haaveilin kutsuista kekkereihin.
Keväällä 2016 ujutin itseni sisään takaovesta vaikuttajamarkkinoinnin kokoontumisajoihin, PING Festivaleille. Askartelin kanelitangoista ja paperilippusista kotikutoisia käyntikortteja, tapasin kymmeniä uusia tyyppejä, verkostoiduin ja katselin kaukaa ihailemiania vaikuttajia. Viinin voimalla uskalsin istua samaan pöytään ja jopa puhua heille. Kotiin palasin pöllämystyneenä, mutta äärimmäisen varmana siitä, että valitsemani suunta on oikea. Vatsanpohjaa kipristi, sillä sisäinen ääneni vakuutteli, että minusta olisi tähän. Jonain päivänä saattaisin elättää itseni kirjoittamalla.
Kirjoitin lisää, omiin ja muiden kanaviin. Ahmin koukuttavaa kirjallisuutta, laajensin näkökulmiani ja annoin sanavaraston kasvaa. Tein ensimmäistä kertaa julkaisukalenterin. Kutsuja kekkereihin, julkkareihin ja pressitilaisuuksiin alkoi tipahdella sähköpostiin silloin tällöin. Onnistuin jotenkin saamaan PING Helsinki Ambassadorin arvonimen. Sain mahdollisuuden tutustua oikeisiin ihmisiin ja seurata alan kehitystä lähempää kuin aiemmin.
Reilu vuosi sitten jättäydyin 50-prosenttiselle opintovapaalle, sillä halusin keskittyä itseeni, sisällön tuottamiseen ja blogin kehittämiseen. Samaan aikaan tein ensimmäiset yhteistyöpostaukseni. Valitsin kumppanit huolella, jotta tekstit solahtaisivat sulavasti sisältöjeni joukkoon, eikä kukaan vetäisisi vahingossa hernekasveja vääriin paikkoihin. Yhteistyössä tuotettuja tekstejä luettiin huomattavasti normaalia enemmän. Satojen kommenttien joukossa oli vain yksi negatiivinen ja sekin kävijältä, joka ei selvästikään ollut lukenut kirjoitusta kokonaan.
Syksyllä 2017 julkaisin henkilökohtaisella fb-tililläni tekstin, jossa kerroin avoimesti, että haluan jatkossakin tehdä töitä tekstien kanssa, ja että olen käytettävissä, jos ystävieni työpaikoilla, yrityksissä tai muissa verkostoissa tarvitaan apua (ja olen muuten vieläkin, vink vink!). Päivityksen seurauksena minua pyydettiin mukaan kahteen eri projektiin, josta toisesta tarjottiin myöhemmin jopa toimitusjohtajan pestiä. Kiitos luottamuksesta Terhi, tällä kertaa kunniasta oli kuitenkin pakko kieltäytyä.
Opintovapaan päätyttyä en halunnut palata enää kokoaikaiseen työhön. Olin ja olen edelleen onnekas, sillä joustava esinaiseni suostui jatkamaan osa-aikaisuuttani vielä tämän vuoden loppuun saakka. Siipeni ovat alkaneet vähitellen kantaa. Uunituore Y-tunnus saapuu hetkenä minä hyvänsä ja laskutettavaakin on kertynyt jo useamman tuhatlappusen verran. Pidän itseäni oppityttönä vielä pitkään, mutta tulevaisuus on valoisa, siitä alan olla varma. Ylpeydellä uskallan sanoa: olen sujuvasanainen sisällöntuottaja, luova kirjoittaja ja taitava tarinankertoja, jonka kameraan tallentuu ainakin välillä ihan kelvollisiakin kuvia.
Kaikella on tarkoituksensa. Jos viisi vuotta sitten olisin tehnyt toisenlaisia valintoja, tuskin olisin tässä. Elämässä unelmaani, tekemässä joka ikinen päivä sitä, mitä rakastan. Kiitos matkaani myötätuulta puhaltaneille, olette korvaamattomia kaikki.
Huhtikuun puolessa välissä palaan Sallaan. Sinne pakenin myös viisi vuotta sitten, kun minut oli jätetty. Nukuin, itkin ja kuljin tunturissa ihmetellen, miten tässä näin kävi. Tällä kertaa aion vuodattaa korkeintaan vain onnen kyyneleitä ja olla kiitollinen kaikesta, mitä ympärilläni näen.
Saako taas laittaa sydämiä. 😍 Aikamoinen matka, muru. Ja matka aina vaan paranee… <3
Aina saa laittaa sydämiä! ❤️❤️❤️
Hieno matka kauniisti kirjoitettuna! Saadaanko pian lisää niksejä. Kuoharipullon avaamisesta tuli entistä joutuisampaa ja olen vakuuttunut, että käyttökelpoisia vinkkejä on vielä jakamatta.
Kiitos, ja mahtavaa, että skumppavinkki on jäänyt käyttöön! Seuraava niksipostaus on jo luonnosteltu, eiköhän se lähiaikoina julki tule!
Niin se kai on, jälkeenpäin aina vasta tajuaa tapahtuneen merkityksen paremmin!
Harvoin sitä tosiaan osaa ratkaisuja tehdessään ajatella, mihin kaikkeen valinta voi johtaakaan!
”…olen sujuvasanainen sisällöntuottaja, luova kirjoittaja ja taitava tarinankertoja, jonka kameraan tallentuu ainakin välillä ihan kelvollisiakin kuvia”.
Yleensä selvitän, selostan ja jaarittelen kommentoidessani, mutta nyt en osaisi tuon paremmin sinua kuvata! Ja parasta on, että itsekin sen tiedät ja uskot. Hienoa!😊
Pitkään on menty oma kehu haisee -mentaliteetilla, mutta alkaa kai olla aika pyristellä siitä eroon, jos tällä alalla aikoo ammatikseen toimia. 🙂
Terve itsetunto ja omien vahvuuksien esille tuominen on kuule ihan eri kuin tuo höpöhöpömentaliteetti. Jos on kerran hyvä, niin on, mitä sitä häpeemään! Minä en kyllä olisi noista taidoista kaino. Ja kun näitä saa käyttää, niin
❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤
❤️❤️❤️❤️❤️