En oikein tiedä mistä aloittaa. Saavuin toissayönä kotiin, matka Portugalin Sintrasta jäiseen Helsinkiin kesti lähes yksitoista tuntia. Kymmeneen päivään ja neljään kaupunkiin mahtui käsittämätön määrä kokemuksia, kahden päivän workshop, nähtävyyksien suorittamista, henkeviä keskusteluja, useampi lautasellinen grillattua mustekalaa, lukematon määrä mykistäviä maisemia ja liian monta lasillista punaviiniä. Korvien välissä on pientä ruuhkaa.
Tykkään kirjoittaa kronologiseti ja käsitellä asiat sitä mukaa, kun ne tapahtuvat. Lyhyellä matkalla se on jokseenkin mahdotonta. Pysähtyminen pidemmäksi aikaa näppiksen äärelle on äärimmäisen vaikeaa ja keskittyminen herpaantuu viimeistään, kun avonaisen ikkunan ohi kolistelee raitiovaunu. Se muistuttelee tutkimattomasta maailmasta, jonne pääsee vain astumalla hotellihuoneen kynnyksen yli.
Ylihuomenna lähden Italiaan. Ennen sitä on puristettava ulos koko liuta kokemuksia, muuten uusia ei mahdu tilalle. Koska jostain pitää aloittaa, on keskikohta ihan yhtä luonteva kuin mikä tahansa muu matkan vaihe. Siksipä toivotan teidät tervetulleiksi Portugalin Portoon, Douro-joen rannalle. Etätyöviikko alkakoon!
Saariselältä Tukholman kautta Portugaliin
Viime vuoden lopulla meille, kuuden naisen pyörittämälle yliopistokustantamolle, myönnettiin tunnustus korkeakoulun hyväksi tehdystä kansainvälistymistyöstä. Diplomin ja kukkien lisäksi dekaani osoitti yksiköllemme muutaman ylimääräisen tuhatlappusen, jotka saimme kuluttaa, miten halusimme. En enää muista kuka meistä ensimmäisenä huudahti ääneen: etätyöviikko! – mutta kannatusta idea sai välittömästi. Enää piti päättää minne matkustamme.
Alkuperäinen ehdotus lumilomasta Saariselällä hylättiin nopeasti. Minä olisin nauttinut tunturista, kevätauringosta, hankien hohteesta, takkatulesta ja lempeistä löylyistä, tiedätte kyllä. Joku taisi ehdottaa Kroatiaa, myös Malta kävi mielessä, samoin Kanaria. Lentämisen ilmastovaikutusten vuoksi tutkimme myös Tukholman mahdollisuuksia.
Sitten joku heitti pallon Portoon. Noin kahden minuutin kuluttua kollega oli googlannut airbnb-huoneiston, joka tuntui täydelliseltä. Sijainti hyvä, huoneiston koko riittävä ja ison terassin näköala komea. Viikon säätämisen jälkeen lennot oli ostettu ja huoneisto varattu. Aamukamman piikit hupenivat kovaa kyytiä.
Suuri sänkykeskustelu ja kaupungin hulppeimmat näkymät
Etätyöviikko alkoi rytinällä. Kolme innokkainta matkusti Portugaliin päivää ennen meitä muita. Yhteinen asunto oli määrä lunastaa sunnuntaina iltapäivällä, mutta kävikin niin, että kollegakolmikko ajautui epähuomiossa erinomaiselle yhdeksän ruokalajin lounaalle yhden Michelintähden ravintolaan. Tarkoitus oli syödä edullinen lounaspaketti, mutta pyhäpäivänä listalla oli vain pikkuisen hinnakkaampi menukokonaisuus. Mitäpä sitä 25 euron ateriaan tyytymään, kun voi syödä kuusinkertaisella hinnalla. Kun airbnb-isäntä vihdoin saapui luovuttamaan avaimia, vastassa oli viinipaketin voimalla hihittelevä joukkio.
Näkymät makuuhuoneista ja terassilta ovat uskomattomat. Vastarannalla kohoava vanha kaupunki ja sen tiilenpunaiset katot on irrotettu suoraan postikorttimaisemasta. Vaikka säiden herra vihmoo vettä ja tuivertaa tuulta, näkymä on kauniimpi kuin osasimme etukäteen odottaa. Hämärä laskeutuu virtaavan joen ylle ja siltojen lamput kimaltavat sateen ropistessa ikkunaan.
Sisätiloissa yritämme sopia siitä, miten makuuhuoneet jaetaan. Yksi ilmoittaa puhuvansa unissaan, toinen kuorsaa, kolmas on herkkäuninen. Huoneita on kolme ja petipaikkoja kahdeksan. Minä nukun missä vaan, kunhan vieressä ei kuorsata. Kukaan ei tunne ansaitsevansa omaa huonetta leveällä parisängyllä. Perusteluja penätään puolin ja toisin. Tunnin veivaamisen jälkeen päätämme jakautua kahteen huoneeseen, kolmas jätetään keskiyöllä saapuville. Päädyn ketteräjalkaisimpana korkealle parvelle, jonne noustaan jyrkkiä portaita.
Oikeita töitä ja pitkiä lounaita
Keittiö on varusteltu Ikean astioilla ja tylsäksi kuluneilla veitsillä. Keittiökoneet taas ovat viimestä huutoa, astianpesukoneen merkkikin on Miele. Aamiainen katetaan joka aamu kello kahdeksan, heti kun läheinen leipäkauppa avaa ovensa ja tuoreet leivät on kannettu pöytään. Kuljemme ympäri huoneistoa latureiden ja piuhojen kanssa. Osa pistorasioista on rikki. Digiloikkaa ei näillä kulmilla vielä ole nähty. Kello yhdeksältä alkaa etätyöviikon ensimmäinen työpäivä.
Lattiat ovat kylmät, joten villasukat ovat tarpeen. Maaliskuinen Porto ei lämpötiloilla hemmottele, mittari seilaa 10 asteen molemmin puolin. Terassin tuulensuojassa tarkenee silti hetken aikaa t-paidassa. Kääriydymme villatakkeihin ja valitsemme työpisteen. Pöytäpaikkoja on kaikille, mutta upottava sohvannurkka on houkuttelevampi. Etätyöviikko saa alkaa.
Nyt seuraa karkea yleistys, pahoittelen. Yksi meistä toteaa, että jos olisimme miehiä, etätyöviikko olisi erilainen. Työtunnit olisi todennäköisesti vähennetty reissun ajaksi minimiin, pari sähköpostia, ehkä yksi puhelu. Sitten kaupungille ja kylmä olut käteen ensimmäisellä vastaan tulevalla terassilla.
Sen sijaan olemme tunnollisia naisia ja suunnittelemme matkaa varten kahden päivän tulevaisuusworkshopin, uhraamme aurinkoiset tunnit kirjataittojen tarkastamiseen ja puudutamme pyllymme tekstiä iltakaudet editoiden. Kun (miespuoleinen) yhteistyökumppani soittaa, hän nauraa suureen ääneen ja sanoo, että vakuutteluistani huolimatta ei aio uskoa, että Portugaliin on tultu tekemään töitä. Teoria on oikeaksi todistettu.
Emme mekään lasiin sylje tai uppoudu täysin työntekoon. Tiivis etätyöviikko vaatii veroisensa huvit. Kun tulevaisuus on suunniteltu, taitot tarkistettu ja post it -laput poistettu valkoiselta seinältä, kaadetaan lasiin kuplivaa. Lounaalla pöytään tilataan kaksi pulloa punaviiniä ja illallisella kukaan ei jätä jälkiruokaviiniä väliin. Ja kun saavumme keskiyöllä takaisin, vedämme villasukat takaisin jalkaan ja nostamme jalat kattoon.
Vaellamme pitkin Porton pikkuruisia kujia, istahdamme kahvilaan, poikkeamme Livraria Lelloon, puksutamme pitkin Porton katuja vanhalla raitiovaunulla kuljeskelemme museoissa ja ihailemme katutaidetta ja juuri kukkaan puhjenneita magnoliapuita.
Kun torstaina vaihdamme vapaalle ja hyppäämme Lissabonin-junaan, olemme kaikki samaa mieltä: etätyöviikosta tehdään perinne. Seuraavalla kerralla makuuhuoneita vain on oltava kuusi.
Ps. Tärkein vinkki Portoon matkaa suunnitteleville tulee tässä: Varaa majoitus Vila Nova de Gaiasta eli sillan tuolta puolen. Saat ihailla Douro-jokea ja vanhaa kaupunkia aamuauringossa ja nauttia siitä iltahämärässä. Voit tähyillä alhaalla siintäviä portviinitaloja ja haaveilla viinikellareista. Kaiken kukkuraksi pääset ylittämään itsesi ja samalla Gustave Eiffelin oppilaan Théophile Seyrigin suunnitteleman Ponte Luís -sillan matkalla vanhaan kaupunkiin.
Lue myös:
Mykistävien maisemien Porto
Ferreiran portviinitalo – Porton rubiininpunainen jalokivi
Turskaa, mustekalaa ja vinho verdeä – ravintolasuosituksia Portoon
Hei; Lopultakin sain selville, miksi sinun kirjoittamasi matkakertomukset ovat niin mukavia ja mielenkiintoisia. Sinä upotat aina ihmiset retkiin, matkoihin, ruokailuun ja nähtävyyksiin. Olikohan tuo ” upota” hyvä sana…. Siis matkajuttusi ovat inhimillisiä eikä pelkkää teoriaa. Ja tuollainen työreissu ja ympäristö! Ja monta villasukkajalkaa 😂. Tuli mieleen jumppatuokio, totuus lienee umpipuhki kävellyt jalat? Tai istumalihasten venytys. Mitäköhän on nähtävyyksien suorittaminen? Onko se kivaa vai pakollista?
Mahdottoman mukavasti taas kirjoitit, luin tapani mukaan jonkun kerran, ettei mitään jää huomaamatta. Miksi pitääkin 1. kerta aina lukea hosumalla, ei millään malta rauhallisesti edetä. Vastaus on hyvä teksti.😄. Näitä(kin) kiitos lisää.
Upota on oikein hyvä sana! Villasukkajalat olivat väsyneet, mutta oikeasti motivaationa oli pieni iltajumppa ja venyttely. Näitä(kin) tulee lisää, kunhan mieli toipuu kolmen viikon reissuputkesta. 🙂
En ole varma tuliko aiempi kommenttini perille, koska sivuun tuli joku häiriö lähetä-napin painamisen jälkeen – heitä ylimääräinen roskakoriin, jos tulee nyt tuplana. Tällainen etätyöviikko olisi aivan mahtava järjestää! Vähän aikaa sitten puhuimme työpaikalla tällaisesta vähän vitsinä, mutta kyllä meitä siinäkin keskustelussa muutama oli, jotka olisivat olleet valmiit lähtemään vaikka heti. 🙂 Ihan kaikkien kanssa reissuetäily ei tietysti välttämättä olisi niin antoisaa, kun meitä on niin moneen lähtöön (en tarkoita nyt omia työkavereitani vaan pohdin yleisesti). Hienoa, että teillä tuo meni putkeen ja oli hyvä työviikko toisissa ympyröissä.
Mikähän tilapäinen härö sivustoa lienee vaivannut.. onneksi jaksoit naputtaa kommentin uudelleen! Tällä kokoonpanolla matka oli meillekin ensimmäinen, joten hiukan kyllä jännitti, miten yhteiselo 24/7 sujuu. Kaikki meni hyvin, vaikka olemme aika erilaisia persoonia kaikki. Onneksi huoneita talossa oli sen verran, että aina oli mahdollisuus sulkeutua omaan rauhaan, jos siltä tuntui. Tuumasta toimeen vaan, kovasti kannustan! Italiasta palattuani olen ehtinyt jo haaveilla kuukauden irtiotosta ensi syksynä. Etäkuukausi Langhen viinialueella, ehkä siinä on seuraava tavoite? 😀
Kelpaisi minullekin tuollainen etätyöviikko, ja Douro-joen maisemat kyllä muutenkin:) Töissä ollaan vitsailtu toimiston siirtämisestä milloin minnekin, mutta eipä ne suunnitelmat taida koskaan toteutua. Ihan paras muuten tuo teidän jumppahetki:)
Suunnitelmasta toteutukseen ei loppujen lopuksi ole kovin pitkä matka, eikä yrittänyttä laiteta, joten ehkäpä se toimiston siirtäminen väliaikaisesti jonnekin olisi teilläkin mahdollista! Jalat oli pakko nostaa kattoon pitkän päivän päätteeksi ja kun yksi keksi näin tehdä, pian oli kymmenen muuta villasukkajalkaa venyttelemässä pitkin pituuttaan. 🙂
Kaikesta päätellen teillä on ollut tosi kivaa! Harmi, että sää taas viileni. Olin Portossa helmikuussa, ja siellä alkoi olla jollei nyt kesäisen niin ainakin keväisen lämmintä ja aurinkoista. Minulla taisi käydä siis todella tuuri. Ei tarvinnut villasukkia. Asuin joen toisella puolella, ja taas liikkumisen kannalta suosittelen itse sitä. Makuja on siis monia. 🙂
Paikalliset sanoivat, että Portossa oli satanut ennen saapumistamme kolme viikkoa putkeen. Se on tuohon vuodenaikaan epätavallista, mutta epätavallista oli myös edellisen kesän kuivuus, kun sateita ei saatu maaliskuun ja joulukuun välillä kertaakaan. Vuosi oli kuivin 60 vuoteen ja metsäpalot riehuivat kaupunkien ympärillä. Vesi siis tulee tarpeeseen, sillä pohjavesivarannotkin ovat olleet maassa koetuksella. Onneksi sää ei vaikuta omaan matkafiilikseeni, jos fasiliteetit muuten ovat kunnossa. Ukkosta oli mahtava ihailla lämpimästä asunnosta ja maisema mykisti harmaallakin säällä. Ja näyttäytyihän se aurinkokin välillä. 🙂
Eikä, ihanaa bongata tällainen postaus, kun juuri aamulla olen miettinyt, että haluaisin lähteä ainakin kuukaudeksi etätöihin Portugaliin. Portossa en ole käynyt, joten se kiinnostaisi kovasti. Tämä oli kyllä ihana idea, miten käyttää tuo ylimääräinen rahasumma! Äh, nyt haluan vaan entistä enemmän lähteä matkaan. Tosin mielellään vasta silloin, kun Portugalissa on jo selkeästi lämmin. Niin kova ikävä aaltoja, tuoretta ruokaa, aurinkoa ja kauniita maisemia.
Aaah, kuukauden etätyöpätkä Portugalissa kuulostaa täydelliseltä! Palattuani pari viikkoa sitten Italian Piemontesta olen suunnitellut samaa. Langhen laakson pikkukylistä saa kuulemma asunnon vuokralle todella edullisesti turistikauden ulkopuolella. Jossain vaiheessa on ehkä toteutettava tämäkin tuore haave!
Ihanaa, lähtisin Portugaliin etätyöviikolle vaikka heti. Meidän vanhoillisessa yrityksessä sitä ihmettä vaan saa odottaa,joten todennäköisesti olen eläkkeellä ennenkuin moiseen suostutaan. Just saatiin lupa pitää yksi etäpäivä viikossa, huoh! Porto kuulostaa houkuttavalta paikalta. Minulla kokemusta Portugalista vain yhden viikonlopun verran Lissabonista.
Voi kun yrityksissä yleisemmin ymmärrettäisiin etätyön hyödyt. Työkulttuuri muuttuu, mutta muutos tapahtuu hitaasti kiiruhtamalla. Moni johtoporras kaipaisi tuulettamista, sillä nykymaailmassa ei välttämättä vanhoillisilla työn tekemisen tavoilla menestytä. Älä lakkaa unelmoimasta, sitä ei koskaan tiedä, mitä elämä eteen heittää!