Minulla oli selvä suunnitelma. Herään kello 7 ja siirryn peittoineni sängystä sohvalle seuraamaan koko kansan kultapojan varmaa voittoa. Sen jälkeen singahdan Vegemessuille ja sieltä sitten ruokakuvauksiin yhteistyökumppanin tiloihin. Illaksi olin kutsunut siskot kylään, sillä pakastin oli aikomus tyhjentää muutamasta litrasta jäätelöä. Tulossa oli hyvä päivä.

Kävikin niin, että pötköttelin peiton alla puoli kymmeneen, tihrustin unisin silmin facebookin ilmoituksia ja siinä silmänräpäyksessä tajusin, että olin nukkunut kultamitalijahdin ohi. Ulkona paistoi aurinko ja keli oli kylmä kuin talvimorsian. Vesipannu vihelsi ja kananmunat kolisivat kypsyessään kattilan pohjaa vasten. Uppouduin puoli vuotta vanhaan Hesariin ja kuuntelin puolella korvalla Iivo Niskasen haastattelua.

Kuvaussessio oli peruttu edellisenä päivänä, joten pukeudumme kerroksiin, painamme karvalakit päähän ja lähdemme ulos aurinkoon. Viisitoista pakkasastetta nipistelee nenää ja pohjatuuli puhaltaa posket punaisiksi. Huopatossut narisevat jäälle sataneen lumikerroksen päällä. Valo on häikäisevän kirkas. Kävelemme jäälle hiihdetyn ladun laitaa, hiihtäjät lykkivät ohitsemme perinteisellä tyylillä. Joku luistelee kaukana merellä, lumeen on painunut lumikon polku.

Aurinko lämmittää ja saarien suojassa tulee hiki. Vaihdan karvahatun pipoon ja kuoriudun kaulaliinasta. Mies pyöritteli päätään pynttäymiselleni jo kotona. Minä viisastelin, kuinka etelässä kylmyys on erilaista kuin lapissa. Samoilla vermeillä ei millään pärjää. Mies oli oikeassa, taas kerran.

Yhtäkkiä ympärillä kohoaviin saariin on kävelymatka. Valkeus levittäytyy horisonttiin saakka. Suomenlinnan edustalla välkehtii vapaa meri, lautta halkoo hyistä vettä. Meidän suuntanamme on Vartiosaari. Jää paukkuu ja natisee, pieniä railoja on syntynyt sinne tänne. Keskellä lahtea on neljän pilkkijän seurue. Heti he eivät ole luovuttamassa, sillä seurana näyttävät olevan retkituolien lisäksi iso kasa eväitä ja termospullo.

Käveleminen lumitöppyrässä on raskasta. Numeroa liian suuret huopatossut heiluvat jalassa, vaikka olen ujuttanut merinosukkien päälle anoppiehdokkaan kutomat paksut villasukat. Lumeen painunut kulkuväylä on muhkurainen, pari viikkoa aiemmin sohjoon painuneet askeleet koettavat kampittaa varomattoman kulkijan. Laajasalon kanavassa virtaa vielä vesi, kierrämme sen siltaa pitkin ja palaamme jäälle Vartiosaaren edustalla.

Jäällä alkaa olla ruuhkaa. Vastaan tulee lumessa peuhaavia koiria, pulkassa jälkikasvuaan vetäviä vanhempia, lastenvaunuja ja läskipyöriä. Vartiosaaren eteläpuolella kulkee lumesta puhdistettu luistinrata. Kauempana, Laajasalon uimarannan edustalla häämöttää legendaarinen Helsingin Latukahvila vuosimallia 2018.

Jonossa on parikymmentä reippailijaa ennen meitä. Makkarat paistuvat avogrillissä, telttasaunasta nousee savu. Avantoon hipsitään räsymattoa pitkin. Lapsia viihdyttää napakelkka ja pilkkiminenkin onnistuu, reiät on kairattu valmiiksi. Mölkkykin on lainattavissa. Antti Tuomola, yksi ravintolapäivän alkuperäisistä ideanikkareista, häärii tiskin takana. Muurinpohjaletut maksavat 5 euroa, Lohikeitto 10. Myynnissä on myös makkaraa, vadelmamunkkeja ja kuumia juomia. Ruuat valmistetaan puolijoukkueteltassa, jonne voi piipahtaa lämmittelemään, vaikkei henkilökuntaan kuulukaan.

Lättyä joutuu odottelemaan kymmenisen minuuttia, mutta supersuuri mansikalla ja kermavaahdolla maustettu räiskäle on joka minuutin arvoinen. Istumme teltan taakse tuulensuojaan ja kaivamme repusta termospullollisen kaakaota. Mukaan on pakattu myös yhden tähden jalojuoman jämät, sillä pienet plöröt ovat pakkasessa paikallaan.

Kotimatkalla oikaisemme Laajasalon halki ja laskeudumme jäälle vanhan öljysäiliön kupeesta. Jää on miltei koskematon ja jatkuu silmänkantamattomiin. Jalat painavat ja lonkankoukistajatkin kapinoivat yhtäkkistä sporttispurttia. Selkä on ottanut itseensä ohutpohjaisista kengistä ja jalkapohjatkin alkavat olla tulessa. Mustikkamaalle on vielä useampi tuhat askelta. Vauhti hidastuu, mutta perille päästään. Kotona heittäydyn sohvalle ja tuijotan hetken seinään. Peruutan jäätelötreffit, enkä todellakaan enää jaksa Vegemessuille.

Jäätelön sijaan pöytään katetaan pizzalautaset. Edelliseltä päivältä jäänyt ruisleipätaikinan jämä sekoitetaan vehnäjauhojen kanssa ja muotoillaan tomaatti-mozzarellapizzaksi. Lasiin lorahtaa aimo annos punaviiniä. Ei aivan sellainen päivä kuin suunnittelin, vaan parempi, paljon paljon parempi!

ps. Latukahvila on auki vielä huomenna sunnuntaina 25.2., tervemenoa!