Olin omituinen lapsi. Lempiruokiani olivat kananmunakastike keitetyillä perunoilla, jauhemaksapihvit puolukalla sekä munuaislaatikko – tai kusloora, kuten isäni ruokalajia nokkelasti kutsuu. Kun luokkakaverit riemuitsivat kouluruokalan pinaattilettupäivästä, minä kasasin lautaselle pelkkää porkkanaraastetta ja puolukkahilloa. Sen sijaan koulussa tarjoiltua kanaviillokkia ja verilettuja, niitä minä rakastin.

Täysi-ikäiseksi vartuttuani perspektiivini laajeni huomattavasti. Maistan kaikkea, mitä eteen kannetaan. Siirrän ennakkoluulot päättäväisesti syrjään, sillä jos en kokeile, en voi tietää pidänkö ruuasta vain en. Edelleen yritän sitkeästi opetella tykkäämään oliiveista, sinihomejuustosta ja sahramista, mutta toistaiseksi suhteeni näihin voimakkaisiin makuihin ei ole kehittynyt edes kaveriasteelle.

Myös suhteeni sipseihin on herättänyt ystäväpiirissä huomiota. En pidä perunalastuista, enkä ole ikinä ostanut sipsipussia kotiin, ellei tuparitarjoiluja lasketa. Juustonaksut haisevat järkyttävän pahalle ja raffelit maistuvat lähinnä sahajauholta. Olen sisarussarjani musta lammas, sillä kaikki kolme pikkusiskoani ovat oikeita sipsirohmuja.

Suklaalevy saattaa säilyä kaapissani kuukausia. Syön palan silloin, toisen tällöin. Kahden palan jälkeen suu kieltäytyy syömästä, sokeriöverit on saavutettu. Irtokarkkeja imeskelen lähinnä leffateatterissa. Silloinkin vatsa menee sekaisin useammaksi tunniksi.

Sitten on vielä se ketsuppi. Tasaisin väliajoin testaan, miltä se kieleni päällä tuntuu ja maistuu. Toistaiseksi nautin tomaattini kuitenkin mieluiten itse keitetyssä kastikkeessa, tuoreina tai puoliksi kuivattuina. Edes lapsena en halunnut Felixin punaista lautaselleni. Makaronilaatikon lisukkeena söin puolukkaa, ranskalaisia rouskutin sellaisenaan ja grillikioskillakin pyysin annokseeni kaikki mausteet paitsi ketsupin.

Kun menneellä viikolla mielessä viivähti kerran jos toisenkin perinteinen makaronilaatikko, päätin kokeilla toisenlaista lähestymistapaa. Äitini kokkaama makaronilaatikko on tehty munamaitoon, miehen lapsuudessa makaronit imivät itseensä maidon sijaan lihalientä. Minä päädyin kokeilemaan, miltä maistuu pasta bolognese uunissa haudutettuna. Keitin bolognese-kastikkeen ja kaadoin sen lihaliemen kera makaronien sekaan. Santsasimme ruokaa kahteen kertaan, joten tämä versio perinteisestä arkiruuasta taitaa jäädä jatkossakin osaksi keittiömme repertuaaria!

Tomaattinen makaronilaatikko

1 iso sipuli
2–3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
400 g naudan jauhelihaa tai härkistä
1 prk tomaattimurskaa
2 dl vettä
1 dl punaviiniä
kuivattua chiliä
suolaa ja pippuria
n. 400 g täysjyvämakaroneja
1/2 litraa liha- tai kasvislientä
oliiviöljyä paistamiseen

Silppua sipulit ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Kuullota oliiviöljyssä ja lisää pannulle sitten jauheliha tai härkis. Paista kypsäksi ja kaada sekaan tomaattimurska. Huuhtele murskapurkki parilla desillä vettä ja lisää se pannulle. Lorauta joukkoon myös vähän punaviiniä. Kiehauta kastike ja mausta se chilillä, suolalla ja pippurilla. Lämmitä liha- tai kasvisliemi, anna tomaattikastikkeen porista pannulla sillä aikaa.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Ota tarpeeksi suuri vuoka ja kaada siihen sekä makaronit että bolognese-kastike. Makaroneja ei keitetä, ne kypsyvät vuoassa paiston aikana. Sekoita makaronit ja kastike keskenään, lisää sen jälkeen liha- tai kasvisliemi. Paista uunin keskitasolla n. 50 minuutin ajan. Jos haluat pinnasta rapean, käännä kiertoilma viimeisen kymmenen minuutin ajaksi päälle. Jos uunissa ei ole kiertoilmatoimintoa, nosta vuoka muutamaksi minuutiksi grillivastusten alle.

Erityisen maistuvaa miedon tulinen makaronilaatikko on ulkoilun tai pitkän hiihtolenkin jälkeen. Kahden insinöörin keittiö suosittelee!