Miten tässä taas kävi näin? Blogilapseni täytti kaksi vuotta ja minä unohdin juhlapäivän tyystin. Onneksi se ei ole moksiskaan, ei taida raasu vielä edes tajuta vaatia juhlallisuuksia – konfetteja, jäätelökakkua ja ilmapalloja. Ottaisi varmaan ilomielin vastaan tuon katonrajassa vielä sitkeästi leijuvan PING-pallonkin. Pinkkiin foliopintaan on painettu sanoma pitää paikkaansa, taaperoni on kasvanut upeaksi yksilöksi, jonka kanssa kulkiessa tunnen salaa ylpeyttä. Välillä on oikein toppuuteltava itseäni, etten ihan jokaiselle vastaantulijalle lähde esittelemään ylpeyden aihettani tai tunkemaan käyntikorttia käteen. Että käy nyt hyvä ihminen tutustumassa, vilkaise edes.
Vaikka askel edelleen hieman haparoi, on siihen tullut uutta, erilaista varmuutta. Kahteen ikävuoteensa nähden identiteettikriisejä on silti mahtunut mukaan ehkä liiankin monta. Toivottavasti traumat eivät ole pysyviä. Kaikki menee hyvin, kunhan vain muistaaa, ettei tiukasti rajattuun muottiin tarvitse ahtautua. Ettei haittaa, vaikka liihottaakin outolintuna blogikollegoiden joukossa. On rohkeasti se mikä on, eikä yhtään lähde miellyttämislinjalle.
Valokuvaustakin tuo on yrittänyt opetella, taitaa olla aika lahjakas ikäisekseen. Osti uuden kameran ja objektiivinkin sitä varten. Ihan hyvin pärjäilee silläkin saralla. Ei ehkä ole superstailisti mitä ruokakuviin tulee, mutta olen ymmärtänyt, ettei haluakaan olla. On mielummin aito ja sellainen samaistuttava ja tavallinen. Ottaa kuvia, jotka tukevat tekstin kuljettamaa tarinaa ja kiihdyttävät lukijoiden mieltä.
Ehkä merkittävin muutos on tapahtunut viimeisten kuukausien aikana. Blogilapseni on alkanut kantaa kortta yhteiseen tienestikekoon! Ei vielä suuria summia, mutta kohtalaisesti kuitenkin. Tyytyväisenä hykerrellen seuraan sivusta, kun kirjoitukset keräävät kehuja (ja euroja). Ehkä pitäisi alkaa kehystämään niitä (kehuja, ei euroja). Ripustaa virtuaaliseinälle muidenkin nähtäväksi. Vai olisiko se liikaa, nousisiko maltillinen menestys hattuun?
Olen myös huomannut, että se uskaltaa jo kulkea pää pystyssä kaltaistensa joukossa. Ei luimistele enää nurkissa eikä pakene helmoihin, kun joku vieras lähestyy. Osaa keskustella oikeista asioista eikä kavahda vaikeitakaan aiheita. Rönsyilee huolettomasti, mutta punoo silti ruuan, reissujen ja rakkauden punaisia lankoja tekstien lomaan.
Ja oi, millaisia kavereita se onkaan saanut! Jostain syystä moni niistä on Tampereelta, onkohan taaperoni syntynyt väärään kaupunkiin? Olen luvannut järjestää kesän aikana leikkitreffit ainakin Savusuolaa– ja Missä olet Laura -blogien kanssa, vaikka taisi niitä olla Mansessa muitakin. Saas nähdä mitä siitä seuraa, sillä jotainhan tuollaisten tyyppien kanssa hengailusta on pakko seurata. Ehkäpä edes muutama hiukkanen tähtipölyä tarttuu minunkin blogiini.
Tarkistelin juhlan kunniaksi myös hieman tilastoja. Meinasin lentää pyllylleni, kun laskin yhteen rakkaan lapsen lukukerrat. Kahden vuoden aikana sivuja on ladattu melkein 500 000 kertaa. Hyvät hyssykät, lähes puoli miljoonaa! Viikottainen lukijamäärä on kasvanut tasaisesti ja ilokseni olen saanut huomata, että te lukijat olette uskomattoman sitoutuneita. Analytiikka nimittäin kertoo, että 70 prosenttia teistä on lukenut tekstejäni ennenkin. KIITOS. On kai pakko uskoa, että jotain on tehty oikein.
Ylivoimaisesti suurinta suosiota ovat viimeisen vuoden aikana nauttineet tekstit, joissa on astuttu mukavuusalueen ulkopuolelle ja jaettu henkilökohtaisia tuntemuksia. Eikä ihme, sillä samoihin tarinoihin palaan itsekin tasaisin väliajoin. Muistutellakseni kuinka ihana mies minulla on ja kuinka riitän tällaisena kuin olen. Kaikkein luetuin ja jaetuin on silti vasta viime viikolla julkaistu avautuminen vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Ennustan postaukselle pitkää ikää, sillä aihe on ajaton ja ilmiö yleistyvä.
Tänään nostan maljan paitsi blogille myös teille kaikille siellä ruudun toisella puolen, ilman teitä kirjoittamisessa ei olisi mitään mieltä. Olkoon tuulet jatkossakin myötäisiä ja tulevaisuus valoisa. Kupliva kippis kaksivuotiaalle ja monia vuosia!
Ps. Jos kaksivuotias Lyhyenä hetkenä on valloittanut valtavirrasta sopivasti poikkeavalla ja omalaatuisella olemuksellaan sinutkin, voit halutessasi käydä klikkaamassa blogille äänen valitsemassasi kategoriassa. Samalla saatat voittaa lipun syksyllä järjestettävään palkintogaalaan. Kiitän mitä nöyrimmin.
Heippa; Voi että, jo kaksi vuotta! ? Ilman muuta kohotan lasin hänen kunniakseen. ? Olikin sellainen kutina tuossa aiemmin, että kuohispullon voi avata. Joskin avasin sen riemastuttavan olotilani vuoksi, kun elämä on mukavaa!
Vai hämmästelee parivuotias suosiotaan… Niin siinä käy, kun tuppaa kirjoittamaan hyvää ja mielenkiintoista tekstiä. Ja kyllä kuvat kelpaa, ei ole huonoja. Ja parasta tekstiähän tuleee, kun antaa itsestään jotain ja toivon mukaan saat tuplaten takaisin. Itse olen saanut niistä paljon iloa päivääni.
Kommentit ovat olleet kyllä mukavia, ystävällisiä ja kannustavia. Onko muuten yhtään huonoa, en ihan heti muista?
Joten rinta rottingilla voipi kolmatta ikävuotta käydä. Olet paikkasi saanut omilla ansioillasi ja toivon, että meno jatkuu juuri tällaisena. Rönsyillen ja eri juttuja pohtien ruokien ja matkojen lomassa.
Kiitos kahdesta vuodesta…joskin liityin seuraasi hiukan myöhässä, mutta kaikki tekstit on luettu, monet useampaan kertaan.?
Aika juoksee niin, ettei perässä meinaa pysyä! Nyt kun sanoit, niin negatiiviselta kommentoinnilta olen tosiaan melkein kokonaan välttynyt. Reilusta 1500 kommentista vain yksi on kerran jäänyt julkaisematta ja sekin siksi, että kirjoitus oli selvästi trolli, provokaatio, jonka kirjoittaja ei oikeasti ollut kirjoittamastani tekstistä millään lailla kiinnostunut. Aika hyvin siis! Ja hei, aina on hyvä hetki juoda kuplivaa, ei sille erityistä syytä tarvita. 😉 Kiitos, kun olet mukana.
Feedlyn kautta tulevat lukijat eivät näy laskureissasi, koska postauksesi pystyy lukea siellä kokonaan. Laita siis asetuksesi kohdilleen niin, että meidän täytyy klikkautua varsinaiselle blogialustalle lukeaksemme sun juttuja! 🙂
Oho, kiitos tiedosta. Hämärästi WP:n asetuksissa ei tuossa kohtaa mainita mitään, että asetus koskee nimenomaan feedejä (tutorial onneksi opasti) ja siksi jäänyt aiemmin täppäämättä oikea vaihtoehto. Kävin klikkailemassa asetukset kuntoon, mutta ei näytä ainakaan vielä vaikuttaneen Feedlyn näkymään. Tuleekohan tuo voimaan viiveellä?
Sä olet ihana <3 Sulle on selvästi annettu kirjoittamisen lahja ja on tosi kiva että hyödynnät sitä meidän lukijoiden iloksi. Tykkään tosi paljon sun aidosta, kaunistelemattomasta ja itseironisestakin tyylistä kirjoittaa ja kuvata elämääsi ja maailman menoa. Vaikka en erityisesti syty ruuanlaitosta, olen matkustanut viimeksi vuonna 2015 ja arki on tällä hetkellä sidottu kotiin vauvan ja taaperon kanssa, puhuttelee tekstisi mua aina tosi paljon ja huomaan palaavani tänne uudelleen ja uudelleen. Monessa blogissa kuvat on pääosassa, mutta sulla ehdottomasti tekstit. Itse nautin suuresti kun tällaisena kielipoliisina juttujasi voi lukea ilman että naama menee irveeseen joka lauseen kohdalla kirjoitusvirheiden vuoksi ?Kiitos erittäin tasokkaasta blogistasi!
Tällaisen palautteen edessä olen sanaton. En löydä oikeita adjektiivejä kuvaamaan sitä, miten hyvältä tuntuu kuulla, että olen onnistunut koskettamaan ja puhuttelemaan. Kymmenien tuhansien blogien joukosta on vaikeaa erottautua edukseen, kiitos kun tulit kertomaan, että se saattaa sittenkin olla mahdollista (ilman niitä viimeisen päälle stailattuja kuviakin). Niiata niksautan suuntaasi ja yritän pitää jatkossakin tasoa yllä!
Jee, onnea! Ja ne treffit: TODELLAKIN.
Kiitos, laitetaan tapahtumaan!
Onnea, onnea, onnea kaksivuotiaalle <3. Ikä merkitsee, että olet noussut pystyyn tukevasti omille jaloillesi ja jatkat matkaa rinta pystyssä juoksujalkaa. Sellaisiahan ne kaksivuotiaat nimittäin ruukaavat olla. Olet todellakin kuoharisi ansainnut.
Iloisen kanssasi samalla monesta asiasta. Olet elävä osoitus ja esimerkki siitä, kuinka luottamalla omaan henkilökohtaiseen linjaan, tyyliin ja sisäiseen ääneen tässä blogistanian kilpaillussa maailmassa voi pärjätä. Siis yksin, ilman portaalien mukanaan tuomaa kaupallista kuorrutustakin. Se on kunniakas saavutus, josta voi olla aidosti ylpeä. Minusta ainakin.
Iloitsen myös onnittelijoidesi kommenteista, jotka arvostavat tässä visuaalisuuden yltäkylläisessa maailmassa myös sanoja, oikeakielisyyttä, tyyliäsi ja tapaasi kirjoittaa, ilmaista itseäsi. Tarinoita, joissa yksityisestä tulee yleistä ja universaalia, meille kaikille yhteistä.
Sitä, että meistä osalle merkitystä on myös jollain muulla kuin loputtomana virtana suolletuille kuville – vaikka ei siis sillä, että niissä jotain huonoa tai pahaa olisi. Mutta kun ne sanat ja kieli: <3.
Jotain hyvääkin on nykyisessä blogistaniassa. Mitä täyteläisemmäksi se tulee, sitä selvemmin sieltä erottuvat jyvät akanoista. He, joilla on kirjallisen ilmaisun taito. He, jotka osaavat kertoa omat tarinansa siinä muodossa, johon haluan oman aikani käyttää.
Pitkäa ikää Lyhyenä hetkenä -blogi <3!
Oi, mikä kommentti! Kiitos kollegani, vertaistuki on aina tarpeen.
Uutena tulokkaana on pakkokin tulla toimeen omillaan. Jossain vaiheessa haaveilin portaalin jäsenyydestä, mutta en tiedä haluanko minkään merkityn sateenvarjon alle enää. Voin valita yhteistyökumppanini itse, saan kirjoittaa vapaasti ja sellaisella tahdilla, joka minulle milloinkin sopii. Pään pitäminen blogimeren pinnalla on kieltämättä haastavaa, etenkin kun vesi vilisee tuhansia muita kaloja. Toista se varmasti oli kymmenen vuotta sitten. Kun tekee sydämellä ja uskaltaa raapaista pintaa syvemmältä, erottuu edukseen, siihen on uskottava.
Synttärisankari lähettää vuolaat kiitokset, toivottavasti viihdyt tekstien parissa vielä pitkään! <3