Suomen ensimmäinen sushiravintola Nori Sushi perustettiin Helsinkiin vasta vuonna 1999. Muistikuvia siitä, milloin itse olen ensi kertaa poiminut puikoilla suuhuni nigirin, ei ole. Ehkä kaverin mökillä 2000-luvun alussa, jolloin väkersimme omin käsin reilun kymmenen hengen polttariseurueelle hillittömän sushibuffetin?
Sittemmin olen osallistunut Marttojen japanilaisen ruuan kurssille, viettänyt sushi-iltoja kotikeittiössä siskojen seurassa, syönyt valtavan lautasellisen sushia toisilla treffeillä ja melkein nukahtanut leffateatteriin, nauttinut nopeita sushilounaita puiston penkillä ja testannut lukuisia sushiravintoloita Suomessa ja reissun päällä. Sushi kaikissa muodoissaan on ruoka, johon en todennäköisesti kyllästy koskaan.
Annoksen saavuttua pöytään on vaikea päättää, mistä aloittaa. Etenkin, jos lautasella on noin kymmentä eri lajia. Sekoittelen soijakastikkeeseen hieman wasabia ja teen mielessäni nopean tilannearvion. Nälän talttuessa hidasta tahtia ja säästän herkullisimmilta vaikuttavat nigirit viimeiseksi. Kun jäljellä on enää pari suupalaa, alkaa surettaa, miten ne jo nyt loppuvat. Aterian päätteeksi syön suloisen kirpeät inkivääriviipaleet myös seuralaisteni lautasilta.
Sushista on tullut ruokaa, jolla hemmottelen itseäni. Se kuuluu lomapäiviin ja vaatii rinnalleen lasillisen kylmää rieslingiä. Se kuuluu etäpäiviin, jolloin ehdin kaupunkilounaalle. Se kuuluu treffeille ja laatuaikaan ystävien kanssa. Se on myös helppoa evästä ja paras piknikruoka koskaan. Kaiken muun hyvän lisäksi, se on myös terveellistä.
Saadessani Sallan matkailuyhdistykseltä kutsun ravintola Kielan japanilaiseen iltaan, pyörittelin hetken silmiäni. Sushia Sallassa? Eikö ennemmin pitäisi maistella lappilaista lähiruokaa ja paikallisia erikoisuuksia? Poroa, kalaa, ohraleipää, leipäjuustoa ja hillaa.
Otin kuitenkin kutsun vastaan, sillä veitsen varressa oli suomen ensimmäisen sushibaarin perustaja, ja japanilaisen ruoan sanansaattaja Kimmo Jylhä. Rehellisesti sanottuna en ollut kuullut kyseisestä herrasta koskaan aiemmin, mutta tittelit olivat vakuuttavia. Törmäsin Jylhään sattumalta jo edellisenä päivänä ja tykkäsin heti hänen tyylistään. Kokki, jolla on rennot otteet ja huumori hallussa.
Ravintola Kielan sali oli lähes täynnä ja jokainen pöytäseurue odotti malttamattomana ruokatarjoilun alkamista. Luvattu aloitusaika oli ylitetty jo vartilla ja nälkä yltyi. Huokailin itsekin levottomana ja yritin kuikuilla keittiöön, joko kohta kokki ilmaantuisi ovelle. Kun ovet vihdoin avattiin, osoittautui, että hyvää kannatti odottaa – tälläkin kertaa.
Kun ensimmäinen asiakasryntäys oli ohi ja pääsimme puikkoinemme kiinni buffetpöydän antimiin, loppui silmien pyörittely siihen paikkaan. Jos jotakin ennakkoluuloja sallalaisesta sushista olikin, ne haihtuivat tuhkana tuuleen. Raaka-aineina oli käytetty lohta ja poroa, paikallisuus siis näkyi ja ennen kaikkea maistui, vaikka japanilaisen ruuan ääressä oltiinkin. Sushikokki demosi ja opasti halukkaita pyörittämään makirullia, joiden täytteeksi käärittiin omenaa, kurkkua, ruohosipulia ja poronpaistia. Ainoa asia, joka bloggaajaa hiukan harmitti, oli ravintolan valaistus. Jylhä oli pystyttänyt demopöytänsä ravintolan pimeimpään nurkkaan.
Poromaki oli illan ehdoton kunkku ja kuningatar. Ilman sitä buffet olisi ollut vain yksi sushibuffet muiden joukossa. Rohkea ja onnistunut valinta. Onnistuin onkimaan tietooni marinadin, joita kokki käytti valmistellessaan poroa. Poronpaisti oli kypsennetty vain kevyesti pinnalta, sisältä se oli käytännössä raaka. Paistista leikatut suikaleet marinoitiin nopeasti tare-kastikkeessa eli vedellä laimennetun soijan, saken ja raastetun inkiväärin seoksessa.
Sushibuffetista jäljelle jääneet kalat ja lihat tohotettiin pinnaltaan kypsiksi. Ennen kypsennystä lohipalat olivat uineet 10 minuuttia valkoviinistä, riisiviinietikasta ja suolasta sekoitetussa marinadissa. Täydellisen savuinen lopetus mukavan maistuvalle illalle. Kun pääsemme kotiin, sovellamme taatusti illan oppeja ja teemme yhdessä sushia, ensimmäistä kertaa ikinä.
Japanilaisen illan vietin Sallatunturin Tupien ja Sallan matkailuyhdistyksen bloggaajavieraana. Arigato!