Olen ollut aina sitä mieltä, että kuusi tuodaan sisään vasta aattona ja koristellaan joulurauhan julistuksen aikaan. Minun vastuullani ovat hopeanauhat, sisko asettelee kynttilät. Pienimmät ripustavat alimpien oksien pallot ja sydämet, pisin lankomies latvatähden. Sen jälkeen syödään riisipuuroa.
Omassa kodissani kuusen paikka on ollut viimeiset kolme vuotta parvekkeella. Kaksiossa neliöt ovat tiukassa, viileässä neulaset eivät karise ja kynttilät ilahduttavat myös naapureita. Parvekkeella kuusi viihtyy useamman kuukauden, joskus jopa huhtikuuhun asti.
Tähän asti kuusi on katkottu vanhempien tontilta Urjalan ja Forssan rajamailta. Se on etsitty joka vuosi etukäteen, katsottu ja merkitty joulukuuta varten. Pakattu jätesäkkiin ja kuskattu auton perässä Kalasatamaan. Samassa jätesäkissä ovat saapuneet joulukranssitarpeet, havut ja puolukanvarvut.
Tänä vuonna tehdään monella tavalla historiaa, sillä kuusi saapui taloon jo viime viikonloppuna. Yökyläily ystävän luona päättyi yllättäen kuusenhakureissuun. Hong Kongin kassalla taistelin omatuntoni kanssa – ostanko halvan tanskassa viljellyn kuusen vai odotanko seuraavaan viikonloppuun, jolloin isäni tuo tullessaan aidon metsäkuusen?
Kaikkien periaatteitteni vastaisesti päädyin tanskalaiseen kuuseen. Se tuoksui hyvältä ja sen muoto oli kaunis. Samalla päätin, että tänä jouluna kuusen paikka on parvekkeen sijaan olohuoneessa. Tuoksuvana ja täydellisenä, kynttilöiden valaisemana.
Joskus opiskeluaikoina, kun ensimmäistä kertaa järjestin pikkujoulut, pyysin vieraita tuomaan tullessaan koristeita kuuseen. Samaa strategiaa olen noudattanut myöhemminkin. Kuusi on täynnä muistoja, itse tehtyjä ja ajatuksella väkerrettyjä.
Kaikkiin palloihin, tähtiin ja sydämiin liittyy tarina. Edesmenneiden ystävien taituroimat lankatontut ja punaiset vanerisydämet roikkuvat oksilla rinta rinnan virkattujen lumihiutaleiden ja olkikoristeiden kanssa. Joulupuu on rakennettu ja sen perustukset ovat unohtumattomat.
Siinä se nyt seisoo. Valaisee pimeitä päiviä ja tuoksuu havumetsältä. Jo pari päivää sitten päätin, että tästä tulee perinne. Mitä aikaisemmin kuusi saapuu, sitä pitempään siitä ja sen tuoksusta saa nauttia. Oi kuusipuu ja oksas uskolliset!
Moi! Niin ajattelin, etten taas kommentoi, mutta tässä sitä naputellaan…
Nuo periaatteet, niistä minä en luovu! Ehkä… Kuusi on kolme vuotta viety pihalle, aina jostain reppana, kuten kuuluu. Kerran oli kuusenlatva, niin tylsä ja tasainen ?. Tiaiset ei yhtään valita kuusesta, kunhan oksalla voi istua matkalla pähkinätelineeseen. Minä taidan pitää hyvinkin perinteistä kiinni, noin yleisestikin eikä vain jouluna. Olen varmasti äärimmäisen tylsä tyyppi ?. Tuo joulukoristejuttu oli hieno, niistä et varmaan koskaan luovu.
Mutta sinulla on nyt kova tahti luukkujen kanssa ja minä nautin lukiessani. Oikein odotan, mitä seuraavaksi keksit kirjoittaa. On se jonkin sortin taidetta, tuo sanojen käyttö teikäläisellä, ainakin minulle. Kiitos taas ?
Meillä taas on aina mahdollisimman tuuhea kuusi, koska isä olisi lapsena halunnut sellaisen, mutta ukki tykkäsi harvemmista yksilöistä. Koristeet talletan visusti ja muistelen joka joulu keneltä minkäkin olen saanut. Helminauhalla, lankatontuilla ja pitsitähdillä on kaikilla oma tarinansa. Kiitos ja ole hyvä, sinua ja teitä muita lukijoita varten täällä kirjoitellaan, on mukava kuulla, että kelpaa. 🙂