Omistan reilut viisikymmentä keittokirjaa. Suurin osa kirjoista on saapunut kotiini jonkin sortin luontaisetuna, sillä kun työnantajana on kustantamo, kaikenlaisia opuksia kertyy hyllymetreittäin ihan pyytämättä ja yllättäin. Niiden joukossa varmasti myös sellaisia, joita muuten ei tulisi mieleenkään hankkia. Joitain olen saanut lahjaksi ja loput olen ostanut itse.
Muuttojen yhteydessä olen koettanut karsia ja onnistunutkin siinä, ainakin kerran. Tilalle ilmaantuu kuitenkin tämän tästä uusia yksilöitä. Sikiävät varmaan keskenään. Tuossa ne tönöttävät, miehen nikkaroimassa hyllyssä, kylki kyljessä odotellen oikeaa hetkeä. Ja sitä ovat saaneetkin tovin jos toisenkin odottaa.
Käsi sydämelle, kun suunnittelet viikonlopun ruokia tai juhlaillallisen kokkaamista, marssitko kirjahyllylle? Otatko esiin sen kauan himoitsemasi ruokaraamatun, jonka raaskit vihdoin viime kuussa ostaa? Vai avaatko kenties koneen tai kännykän, googletat ”maailman parhaat suklaakeksit” tai ”best cheesecake ever” ja selaat tyytyväisenä hakutuloksia? Niinpä. Siksi päätin armahtaa kärsivällisesti vuoroaan odotelleita opuksia ja haastaa itseni tutustumaan ennakkoluulottomasti niiden lehdille kirjattujen reseptien maailmaan.
Homma etenee seuraavasti. Otan käteeni ylimmän hyllyn ensimmäisen keittokirjan. Avaan ja luen sen kannesta kanteen. Tai no, reseptejä tuskin lukemalla luen, mutta niiden ympärillä olevat tarinat, faktat ja tietolaatikot tavaan huolella. Sen jälkeen valitsen vähintään yhden reseptin ja toteutan sen. Useampikin käy, mutta kaikki valitut on valmistettava saman viikon aikana. Sillä seuraavalla viikolla on vuorossa jonossa seuraava.
Valitun reseptin täytyy olla sellainen, jota en ole aiemmin kokeillut. Jokaisen kokkauskerran jälkeen päätän jääkö kirja hyllyyn vai laitetaanko se kiertoon. Miehellä on veto-oikeus omistamiinsa kirjoihin, mutta vain silloin, jos hän osoittaa testanneensa vähintään yhtä opuksen annoksista.
Projektin etenemisestä raportoin tietenkin blogiin. Joka viikko, seuraavan vuoden ajan. Kerron miten kukin yksilö on päätynyt haltuuni, mistä opus on kotoisin ja miksi se on kulkenut mukanani vuosien ajan. Saatan ehkä antaa arvosanan tai kirjoittaa arvostelun, mutta ainakin julistan tuomion: jatkoon vai maitojunalla kierrätyskeskukseen.
Luvassa on 52 tarinaa, vähintään yhtä monta reseptiä ja kymmeniä illalliskutsuja. Sillä en minä kaikkea tuota aio yksin syödä.
Ylähyllyn ensimmäinen kirja näyttää olevan Janne Huttusen vuonna 1995 kirjoittama, hiirenkorville selattu Hyvää Suomesta Keittokirja. ”Selkeällä ja huumorisävyteisellä opastuksella jokaista tavallista kotikokkia rohkaistaan astumaan ruoanlaiton kiehtovien makujen maailmaan. Ruokaohjeiden lähtökohta on hyvissä kotimaisissa raaka-aineissa, joista syntyy niin tuttuja ja turvallisia kuin eksoottisempiakin makunautintoja.” Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.
Tästä se lähtee, vuoden mittainen ruokamatka oman kirjahyllyni uumeniin. Jos tunnet pistoksen sydämessäsi, jos olet jättänyt keittokirjasi heitteille, haastan sinut mukaan. Projektin etenemisen raportointiin et tarvitse omaa blogia, sillä lahjoitan sinulle postauksieni alta niin paljon kommenttitilaa kuin ikinä tarvitset. Heittäydy siis haasteeseen!
ps. Vielä ehdit osallistua Viini ja Ruoka -messujen lippuarvontaan!
Oi, tämä kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Meillä on ehkä jotain parisenkymmentä keittokirjaa ja minä olen kyllä niin vanhanaikainen että käytän edelleen keittokirjoja, jos kohta usein tulee kokattua netistäkin löytyvien reseptien perusteella. Jään seuraamaan, ja ehkä vaikka kirjoitan jotain keittokirjahuomioita omaan – kovin käsityöpainotteiseen – blogiinikin, sillä niitäkin kirjoja hyllystä löytyy joita ei ole liian usein avattu.
t. Tuula / Langat ja liinat solmussa
Hei Tuula, mahtavaa, että tämä haaste inspiroi sinuakin! Se on kumma, miten keittokirjoilla on itsestäänselvä paikka hyllyssä ja silti niihin tarttuu äärimmäisen harvoin. Käytettäväksihän ne on tarkoitettu, joten en minä kirjoista kokkailua vanhanaikaisena pidä. Jos se olisi vanhanaikaista, tuskin kustantamot ruokakirjoja suoltaisivat jatkuvalla syötöllä. Täytyykin käydä kurkkimassa blogiasi pitkästä aikaa. 🙂
Moikka! Tämäpä onkin hauska juttu
Vai luulet voivasi luopua kirjasta, ihan tuosta vaan… ?? Minäkin purin kirjahyllyni, osa kirjoista on vielä pinossa lattialla, koska en niitä voi pois heittää. En VOI luopua kirjoista!!! Voihan ne lukea vielä neljännen kerran, kun dementia iskee eikä muista lukeneensa. Joten ei sinulle Pia hyvin käy hävityksessä. ?
Mitäs muuten teet irtoresepteille, joita teilläkin varmaan lojuu? Niitä sentään hävitin, uunittomaan juustokakkuun kun ei tarvita viittätoista ohjetta!
Mutta onnea matkaan. Ole rohkea ja päättäväinen. Ja todella odotan, miten suunnitelmallesi käy. Ja nyt on minullakin turvattu vähintään 52 viikkoa hyvää ja hauskaa blogitekstiä. Kiitos paljon etukäteen. ?
Heh, vaikeaa siitä varmaan tuleekin. Luulen kuitenkin, että tulen toimeen paljon vähemmälläkin. Irtoreseptit ovat kansion VÄLISSÄ, jonne ne kasaantuvat, jotta joku ne jossain vaiheessa mapittaisi järjestykseen. Niiden määrä on onneksi blogin myötä vähentynyt, aina kun suosikin saa kirjattua tänne, yksi leike lentää paperinkeräykseen. Itsekin odotan jännityksellä mitä tästä tulee! 😀
Jään mielenkiinnolla seuraamaan raportointia. Itse haen inspiraatiota lehdistä, tv:stä, netistä, kavereilta ja kirjoistakin. Usein on mielessä raaka-aine, jonka käyttöön haen vinkkejä. Keittokirjoja minulla ei ole kovin monta. Keittokirjat kuten muutkin kirjat, ovat usein lainassa kirjastosta. Meillä on hyvä kirjasto! En ole elämässäni törmännyt kovin moneen kannesta kanteen kokattavaan keittokirjaan, mutta nyt on löytynyt yksi. Tommy Myllymäen Kasvikset on suuri suosikkini. Sen taidan hankkia omaksi, kun en enää kehtaa pitää kirjaston kirjaa lainassa.
Näin se meilläkin menee, raaka-aineelle etsitään reseptiä ja se on kyllä paljon helpompaa googlella kuin keittokirjojen hakemistoja. Mutta OMG, kirjasto! Miten ei ole tullut mieleenkään lainata kokkauskirjoja sieltä?! Kun omat kirjat on käyty läpi jatkan ehdottomasti kirjaston valikoimalla, todella timanttinen idea. 🙂
Tosi mielenkiintoista, odotan innolla tulevia postauksia! Itselläni on vino pino erilaisi leivontalehtiä, mutta niitäkin tykkään vain katsella-harvoin olen alusta loppuun toteuttanut mitään reseptiä..Miksiköhän..?
xIida
p.s.Jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa mun blogia, northboundkitchen.wordpress.com! :))
Ruokalehdet ovatkin sitten oma juttunsa. Silloin tällöin ostan irtonumeroita, mutta tuonne nekin sitten lopulta hautautuvat, lehtipinoihin. Ehkäpä nekin tulee kaivettua tässä yhteydessä esille? Kauniita leipomuksia sinulla blogissa, vesi herahti kielelle! 🙂
Hei! Sinähän voisit itse julkaista keittokirjan, ruokaohjeesi vaikuttavat niin herkullisilta. Ostaisin omakseni.:-)
Noooh, eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan! 😉
Elä tyttö hyvä ole vaatimaton! Olen ajatellut ihan samaa, tee ” Pian parhaat…jotain”, minä ostan myös! Sinulla olisi mahdottoman hyvät eväät tehdä se:hyvät ja selkeät reseptit, kuvat ja kannustava ote kokkaamiseen, niin ja se erinomainen ja rikas suomen kieli. Minä kaipaan juuri sellaista kirjaa, jossa ei hötkyiltäisi kaikenmoisilla ihmeainesosilla, vaan lähes perusaineilla, siis niillä, joiden nimen on edes kuullut joskus, vaikkei kaapista löydykään vielä. Enemmän kuin koulun kotitalouskirja (on toki hyvä, kun vähentää suolamäärää!), mutta toteutettavissa olevia reseptejä, joissa on sitä jotain. No tuosta ei tullut kyllä tolkkua!? Keittokirjojen ongelma on se, että niissä on niin älyttömästi reseptejä, joita ei ikinä tee tai keittiön kaapin varustus pitäisi olla kaupan luokkaa! Mietipä sitä. Ja kyllä, tytöttelen, kun olet niin nuori ja et pahastu siitä, ethän? ?
Oma keittokirja on ehdottomasti yksi pitkäaikaisista haaveistani, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Ensin pitää kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Että on sitten mistä valita. 🙂 Minua saa ihan rauhassa tytötellä, en pahastu ollenkaan!