Kestosuosikki: Sitruunaiset lammaslihapullat tomaattikastikkeessa

Meni useampi vuosi ennen kuin löysin lähialueiden etniset kaupat. Olisin ehkä tarvinnut oppaan, joka olisi kertonut, mitä mistäkin liikkeestä kannattaa ostaa. Ystävällisen sielun, joka kädestä pitäen olisi opastanut erikoisten tuoksujen maailmaan. Tässä hyllyvälissä ovat nuudelit ja tuossa kaiken maailman tahnat. Maustepussit löydät tuolta, sitruunaruoho on kylmäkaapissa ja edamame-pakasteet tässä laarissa. Lampaanaivojakin täällä on ja kananmaksaa, jos sattuu kiinnostamaan.

Vii Voanissa kävin ensimmäisen kerran työväenopiston kurssilla. Itämaisen ruuan viikonlopun mittainen opetussessio nimittäin alkoi visiitillä Hämeentien putiikkeihin. Pakko tunnustaa, että ilmoittauduin kurssille vain ja ainoastaan tuon kauppareissun takia. Olin jo kauan halunnut perehtyä kaukoidän keittiöiden saloihin, mutta etnisten kauppojen kynnykset olivat osoittautuneet liian korkeiksi, syystä jota en oikein itsekään tiedä.

sitruunaiset lammaslihapullat

Tuosta kurssista on aikaa viitisen vuotta. Sen jälkeen olen uskaltautunut tutkimusretkille muuallekin kuin Hämeentien ympäristöön. Miehen muutettua luokseni löysimme Kalasataman Lidlin läheisyydestä Araratin. Meistä tuli kanta-asiakkaita. Granaattiomenien kilohinta on erittäin edullinen, tuoretta lammasta ja nautaa myydään tiskistä joka päivä, kassalla myydään suussasulavaa baklavaa ja palvelu on erinomaisen ystävällistä.

Talviaikaan, kun parvekepuutarhan yrteistä ei enää ole iloa, käännymme jälleen Araratin puoleen. Runsaat yrttipuskat maksavat euron kappale. Siis yhden euron. Tässä kohtaa tiedostavan ruuanlaittajan pitäisi tietysti kysyä mistä yrtit ovat peräisin ja kuinka kaukaa ne on suomeen lennätetty. Samaan tapaan olisi syytä pohtia myös suomalaisten yrttipuutarhojen ekologisuutta. Eiväthän ne kasvihuoneet pyhällä hengellä lämpiminä pysy. Comme ci, comme ça tai härmäläisittäin komsii, komsaa.

Oli miten oli, asioimme lähietnisessä samaan tapaan kuin S- tai K-ketjun kaupoissa, ostamme sieltä sen, minkä edulliseksi ja laadukkaaksi koemme. Tällä kertaa koriin ladottiin minttua ja jauhettua lammasta, sillä viikonlopun ruokalistalla komeilevat lihattomasta lokakuusta huolimatta sitruunaiset lammaslihapullat ja tomaattikastike!

sitruunaiset lammaslihapullat

Tämän makunystyröitä hellivän Henri Alénin reseptin olen repinyt talteen Hesarin Ruokatorstai-liitteestä. Lihapullataikinaan lisättävät sitruunankuori ja tuore marokonminttu muodostivat keskenään niin jumalaisen liiton, että ruoka raivasi välittömästi tiensä senhetkisen suosikkilistan kärkikahinoihin. Ja siellä se taitaa keikkua edelleen. Reseptiä on jälleen kerran tuunattu, toivottavasti vieläkin paremmaksi.

Sitruunaiset lammaslihapullat tomaattikastikkeessa (4 nälkäiselle)

Lihapullataikina:
1/2 dl korppujauhoja
1 dl vettä
400 g karitsanjauhelihaa
1 kananmuna
100 g fetajuustoa
1/2–1 sitruunan kuori
1–2 rkl hienonnettua vahvaa minttua
1 rkl hienonnettua silopersiljaa
1 rkl tomaattipyreetä
3/4 tl suolaa ja mustapippuria

Tomaattikastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
ripaus juustokuminaa
ripaus jauhettua korianterinsiementä
1/2 sitruunan mehu
1 tlk tomaattimurskaa
1 dl lihalientä (TAI 1 dl vettä + 1/3 kasvisliemikuutio + aavistus kanafondia + loraus soijaa + ripaus sokeria)
10 hienonnettua mustaa oliivia
suolaa ja mustapippuria

Turvottele korppujauhot ja lisää niiden joukkoon karitsanliha ja kananmuna. Palastele mukaan feta ja lisää myös raastettu sitruunankuori (älä pihistele tässä kohtaa). Lisää rutkasti silputtua minttua ja ruokalusikallinen tomaattipyreetä. Mausta ja pyöritä pulliksi kosteilla käsillä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kääntele pullat kypsiksi pannulla.

sitruunaiset lammaslihapullat

Tee kastike. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit ja mausteet tilkassa oliiviöljyä. Lisää sitruunamehu, tomaattimurska ja lihaliemi (tai meidän liemiversio, joka löytyy suluista ainesosaluettelossa). Anna kastikkeen hautua hiljalleen 20 minuuttia. Soseuta kastike sauvasekoittimella ja lisää mukaan oliivit, jos haluat, minä jätin ne pois. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi sitruunaiset lammaslihapullat suoraan kastikkeeseen ja hauduta vielä viisi minuuttia. Keitä kaveriksi tuorepastaa tai vaikka kuskusia, jos tykkäät siitä enemmän. Valmistaudu makuelämykseen. Olen aika varma, että joudut tekemään tätä toistamiseen.

sitruunaiset lammaslihapullat

ps. Granaattiomenat ovat nyt sesongissa, suosittelen hamstraamaan niitä lähietnisestä. Kokeile myös inkiväärimehua, se on erinomainen lääke syysflunssaa vastaan.

8 kommenttia artikkeliin ”Kestosuosikki: Sitruunaiset lammaslihapullat tomaattikastikkeessa

  1. Heippa; Nytpäs on syötävänhyvännäköisiä pullia! Ja tosiaan eurolla yrttiä, minäkin ostaisin. Kyllä talvella joku ruipelo suomalainen tillipuska on niin mauton, että omasta pakkasesta löytyy parempaa, kun kesällä omasta puutarhasta on pakastanut. Ja yrtit maksavat minusta kohtuuttomasti. Samoin kuin suomalaiset kurkut ja tomaatit, ja niin pitäisi syödä lähiruokaa ja milloin mitäkin. Minä kyllä ostan sitä, mikä hyvältä maistuu.
    Tiedätkö parasta näissä resepteissäsi on se, ettet nipota, että juuri näin pitää tehdä ja sitten laitat vielä vaihtoehtoaineita, mitä voi käyttää. Tulee sellainen kannustava olo, että minä jo tuunailin, tuunaappa sinä lisää. Ja ohjeet on helppoja ja selkeitä + kuvat lisänä. Näitä tulen varmasti kokeilemaan. Kiitos. ?

    • Eilen K-ketjun kaupassa juuri kauhistelin, kun yrttipuska maksoi 4,99e. Kiersin sitten kotiin tuon lähietnisen kautta, pääsin paljon halvemmalla. Reseptien tuunaamiseen olen herännyt iän myötä. Nuorempana seurasin reseptejä tarkkaan, kunnes jossain vaiheessa tajusin, että tuunaamalla saa omaan suuhun sopivaa, eikä tarvitse välttämättä lähteä kauppaan, vaikka joku ainesosa puuttuisikin. On tietysti reseptejä, jotka eivät onnistu, jos ohjeesta poiketaan liikaa, mutta ne ovatkin asia erikseen. Kannustan kokeilemaan, sillä kokkaaminen harvoin on rakettitiedettä, vaikka se joskus tuntuukin kemistin hommilta. Ole hyvä. 🙂

  2. Joo olipas makoisan näköiset. Nää sivut on niin kivat ja ohjeet simppelit vaikka jotain aineita jota en ole kyllä koskaan käyttänyt.
    Ihania makuelämyksiä ja niin katettu ja laitettu tavallisesti ei liikaa härpäkettä. Piapas sivusto on niin hyvä että aina pitää kurkata mitä on saanut aikaan yksin tai sen oman kullanmurun kanssa joka vissiin on vissiin aika haka myös kokkauksessa. Ei siis sohvaperuna joka odottaa valmista.
    Lupsakkaa lauantaita kaikille

    • Kiitos marru kauniista sanoista! Tuossa se kullanmuru istuu vieressä sohvalla ja lukee keittokirjaa. Ei siis todellakaan syljeskele kattoon ja odota olutpullo kädessä valmista. 🙂

  3. Testasin tänään, oli ihan älyttömän hyvää! Kiitos loistavasta ohjeesta, todellakin tullaan tekemään toistekin.

    • Hei mahtavaa! Tällä ohjeella pullista tulee keveämmän oloisia, sitruuna raikastaa tehokkaasti. Kiva, kun palasit kertomaan kokkauskokemuksestasi!

  4. Näitä tuli tehtyä nyt toistamiseen lähitilan luomulampaan lihasta, oli edelleen todella hyvää!

    • Mahtavaa! Täytyypä itsekin kaivaa tämä resepti pinon päällimäiseksi ja kokata lammaspullia. Kestosuosikki mikä kestosuosikki!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.