Joka toinen viikko päätän alkaa siistiksi ihmiseksi. Sellaiseksi, joka aina korjaa jälkensä ja käyttää päivittäin vähintään vartin siivoamiseen, kuten martat suosittelevat. Tyhjentää ja täyttää tiskikoneen ajoissa, eikä jätä likaisia vaatteita lojumaan makuuhuoneen lattialle. Imuroi joka viikko, vaihtaa pyyhkeet ja kuuraa vessanpytyn samalla vaivalla.
Olisi myös sangen käytännöllistä, jos keittiön tasot pysyisivät tyhjinä ja puhtaina. Kokkaaminenkin sujuisi tanssin tavoin. Välillä niin tapahtuukin ja silloin olen ylpeä itsestäni. Liian usein meidän keittiö kuitenkin näyttää tältä:
Kaikkea en pistä omaan piikkiini, sillä onhan meitä täällä kaksi. Huonompi homma on se, että olemme molemmat yhtä leväperäisiä mitä siisteyteen ja siivoamiseen tulee. Astiat jäävät ruokailun jälkeen pöydälle, leivänmurut ratisevat paljaiden jalkojen alla ja keittotaso on tahroja täynnä.
Mies on sanonut, että hänen silmänsä suodattavat sotkun. Häntä ei siis häiritse. Minua häiritsee, mutta silti en saa tapojani muutettua. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, minä olen meistä kahdesta se vaikeampi tapaus. Varsinaista vaimomatskua.
Hirvittää jo etukäteen tuleva syksy. Sapattivapaalla minulla sentään teoriassa oli aikaa, ajanpuutetta ei voinut käyttää siivottomuuden tekosyynä. Syksyn tullen harrastukset täyttävät arki-illat, opiskelu vaatii aikaa, eivätkä työprojektitkaan ole kevyimmästä päästä. Kotona käydään lähinnä nukkumassa. Viimeinen ajatus mikä iltayhdeksältä kotiin kömpiessä tulee mieleen, on siivoaminen. Noin tuhat kertaa mielummin keitän kupin teetä, teen voileivän, rojahdan sohvalle ja nostan jalat kattoon.
Ei kai epäsiistissä kodissa sinänsä mitään vikaa ole, kunhan pysyy joku roti. Villakoira-armeijat pidetään aisoissa ja pyykkiä pestään, kun vuori romahtaa pyykkikorista lattialle. Minusta ja miehestä tuskin koskaan kasvaa supersiistejä siivousintoilijoita, mutta eipä meitä kukaan siitä tilille pane.
Keittiökaaos tai ei, tänä iltana aion tuoksua pullalle. Korvapuustitaikina kohoaa uunissa lampun lämmössä ja saunan jälkeen tarjolla on kylmää maitoa ja tuoretta Vähän helvetin hyvää pullaa Anna-Leena Härkösen tapaan. Kaikilla meillä on vahvuutemme, minulla se ei ole siivoaminen. Vaimomateriaalibarometri on silti selvästi plussan puolella.
Heippa; Olipas hauska juttu, taas tuli lisää luonteestasi esille ?. Minusta voit ajatella, että sehän on oikestaan luonteenpiirre, onko siisteysintoilija vai ei, eikö? Toiset meistä on aivopesty pienenä ” vie mennessäs, tuo tullessas” tai ” kaikki paikalle ja paikka kaikille” . Ja mitäpä luulet tapahtuvan, kun sellaisen huusholliin muuttaa toinen, jolla on tämä erilainen, hmm…luonteenpiirre? No siinä kasvetaan yhdessä ja sovitellaan, lasketaan välillä sataan ja… Ja onneksi jossain vaiheessa oikeasti älyää, että puutarhanhoito on tärkeää, eikä sekään ole niin tärkeää ?. Ei se onni eikä hyvä elämä villakoiria laske. Mutta kyllä, joku roti on silti oltava.
Kylmä maito ja lämmin korvapuusti…hei, joku saa sinusta hyvän vaimon, joka ymmärtää, mikä on tärkeää.?
Heh, en tiedä kumpi on pahempi kaksi sottapyttyä vai toisistaan eroavat siivouskäsitykset. Onneksi maailmassa on tosiaan tärkeämpiäkin asioita. 🙂 Saas nähdä, miten tuo vaimo-jutun kanssa käy, vielä ei ole kosittu. 😀
Hauska teksti. Tuli hymy huulille :D. Ehkä se siivoaminen vaan ei oo aina prioriteettilistalla numero ykkönen, mut eikös martat ( tai sit joku muu) oo sanonu myöskin et kodista näkee miten muuten elämässä menee. Ehkä siistissä kodissa elellään hiljaiseloa ja sotkuisemmassa mennään,tullaan ja harrastetaan. Ehkä se vika vaihtoehto on parempi,ainaki mun mielestä 🙂
Ehdottomasti! 🙂
Ai miten tuttu tunne jälleen… Muutaman viikon hiljaiselon (sairausloman/tapaturman) jälkeen täällä ollaan taas päästy koneen ääreen. Mä inhoan itseäni kun keittiö alkaa kinostua lehdistä ym. sälästä ja sitten kun saan puuskan niin siivoan, mutta kohta on taas samanlaista. Äitini sanoo aina, että siivo ei pysy siivoamalla vaan pitämällä, joo joo joo. Mutta kun mua huvittaa enempi virkata tai neuloa kuin puunata pöytiä :/ Yksi tuttavaperhe on sellainen, että heillä on AINA JA KAIKKI tiptop, olkoonkin 3 lasta, mutta siellä ei oikeasti juuri muuta tehdä kuin kiilloteta paikkoja. Ehkä sitten illalla on vähän aikaa katsoa töllöä, mutta kyllä tollanen olis musta tosi ahdistavaa :O Vaikka mulla nyt perussiistiä onkin ehkä, niin musta tuntuu aina heidän tullessa (mitä tapahtuu äärimmäisen harvoin, eivät ehkä kestä pöpökammoisina mun huushollia), että mun koti on tooooooosi likainen. Kun taas joku toinen voi sanoa, että mulla on ihanan kodikas ja siisti koti, heh! Se on niin ihmisestä kiinni. Eniten mulla teettää tuskaa puhtaan pyykin viikkaaminen kaappiin! Mikä siinä onkin niin vaikeeta! Nytkin korituolissa on suoranainen vuori, uuuuh….voi minua.