Kolme vuotta sitten tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Parisuhteettomuus pakotti mukavuusalueen ulkopuolelle, kohtaamaan ventovieraita kohtalotovereita mielekkään tekemisen lomassa. Ruuanrakastajien verkosto ympärilläni kasvoi mm. Flow Festivalin etkopiknikillä, tapahtumassa, josta en etukäteen tuntenut ketään. Istuminen sinä iltapäivänä samaan pöytään Lotan ja Ilonan kanssa oli sinkkukesäni onnekkaimpia sattumuksia.

Puhuimme ruuasta ja siitä kuinka se yhdistää. Jokin loksahti kohdalleen ja lähes siltä istumalta minut kutsuttiin Kustaviin. Kesäkotiin, josta näinä vuosina olen kuullut kymmeniä tarinoita ja katsellut satoja kuvia. Aikataulut eivät ennen tätä kesää ole osuneet yksiin, mutta elokuisena tiistaina istuin vihdoinkin bussin aurinkoisella puolella matkaten kohti merta ja odotin innokkaana, mitä tuleman pitää.

Jotkut paikat tuntuvat heti kotoisilta. Sellainen paikka on kuin avoin syli, joka toivottaa tervetulleeksi jokaisen vieraan kuin vanhan ystävän. Asumus on asujiensa näköinen, niiden ihmisten, jotka osaavat rennosti tarttua toimeen, jotka huoletta pukeutuvat mökkivaatteisiin, mainospaitoihin ja kulahtaneisiin kesäkenkiin, jotka halaavat lämpimästi tavatessa ja joiden seurassa aika rientää kuin hirvi.

Joskus olen miettinyt, olisiko minun kuulunut syntyä parikymmentä vuotta aiemmin. Tunnen vetoa kaikkeen, joka henkii 1950-lukua. Tuon ajan huonekaluihin, vanhoihin puutarhoihin, punamultaisiin torppiin, pellon pientareisiin, kasvimaihin ja yksinkertaiseen elämään. Aikaan, jolloin omavaraisuus oli voimissaan. En tiedä, jaksaisinko moisissa oloissa oikeasti viikkoa pidempään, mutta ajatuksen tasolla tuo mennyt maailma kiehtoo aika lailla.

Kun astun ulos autosta, näen edessäni täsmälleen kaiken tämän. Iso pihapiiri, mielettömän runsas pelto ja puutarha useine perunalajikkeineen ja marjapensaineen, viiniköynnöksiä rönsyävä kasvihuone, ateljeeksi kunnostettu vanha kanala, nukkumatiloiksi entistetty saunamökki ja pieni tupa, jossa on kantovesi.

Puuhellan äärellä säntäilevät kokki ja kokin tytär. Minä ja talon vävyehdokas yritämme parhaamme mukaan olla hyödyksi tai edes poissa tieltä. Marjapensaat tyhjenevät yksissä tuumin, sauna lämpeää, rantaa raivataan puhtaaksi sinne ajautuneesta ärviästä, lasissa on herukalla höystettyä giniä tonicilla ja kaikilla hyvä mieli.

Sadepäivänä paikallisopas istuu auton rattiin ja ajeluttaa ympäri kyliä. Vartsalan lossi, valkoisena tyrskyävä meri Iniön aukolla, Laupuksen luotsiasema, kirkonmäki hautuumaineen, Peterzensin hämmentävä Boat house -hotelli ja tämän kesän ylivoimaisesti paras ja tuorein munkki Kustavin käsityökylän kahvituvassa. Mukaan tarttuu Kustavin savipajan muki, jonka kyljessä on teksti Breathe – Hengitä.

Vedän sateen raikastamaa ilmaa keuhkoihini ja tiedän jo tulevani tänne uudestaan. Kiitos Kustavi!